Idel-Ural (t. Volga-Ural) oli lyhytaikainen yritys luoda valtio 
Volgan (
tataariksi Idel) ja 
Uralvuoriston tienoille Venäjän 
helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 
1917.
Eduskunta päätti toistaiseksi – kunnes olot vakiintuisivat – pitää yllä omaa sotaväkeä ja omaa hallitusta. Se perusti viisi rykmenttiä. Näistä viidestä kaksi oli 
Kazanissa (ratsuväkiosasto ja jalkaväkiosasto), 
Ufassa oli tarkkampujarykmentti ja 
Orenburgissa jalkaväkirykmentti. Viides rykmentti syntyi Suomessa, jossa sodan päättyessä oli runsaasti tataareja; päästyään kotiseudulleen he liittyivät yhteen ja muodostivat ”suomalaisen jalkaväkirykmentin”. Myös Romanian rintamalla 
Odessassa oli muodostunut tataarirykmentti (joka paisui kokonaiseksi divisioonaksi). Se ehti kuitenkin vain 
Krimille asti, jossa se liittyi 
Krimin tataarien joukkoihin taistelussa punaisia vastaan.
Tässä tilanteessa Idel-Uralin hallitus laski sotaväkensä hajalle. Lupauksistaan huolimatta bolševikit alkoivat takavarikoida tataarihallituksen ja yksityisten omaisuutta. Huhtikuussa 1918 entisen tataarilaisen hallituksen jäsenet ja virkailijat vangittiin. Sheih-ulla Alkin joutui virumaan vankikoppiin, kunnes karkasi Siperiaan, ja Maksudin onnistui päästä pakoon.
Maksudi päätyi jo vuonna 1918 
Suomeen, jossa hän sai hyvän vastaanoton Suomen ulkoministeri 
Carl Enckelliltä, joka muisti hänen toimensa kansallisen itsemääräämisoikeuden ja Suomen perustuslaillisten oikeuksien puolustamiseksi Venäjän duumassa. Maanpaossa ollut entinen presidentti tapasi myös 
Viron johtoa, ennen kuin vuonna 
1919 jatkoi matkaansa 
Ruotsiin, 
Saksaan ja 
Ranskaan, hakien länsimaiden tukea Idel-Uralille. Myös muita hankkeen eri tehtävissä toimineita johtomiehiä tuli Suomeen poliittisina pakolaisina vuonna 1918: Yusuf Akçura, Ayaz Ishaki, Musa Carullah Bigi, Zeki Velidi, Alincan Idris, Abdullah Battal ja Pietarin entinen imaami Lutfi Ishaki.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Idel-Ural