Henkilö, nimeltä Vladimir Vladimirovitš Putin

Putinin merkittävin ominaisuus joka on siivittänyt hänen nousuaan valtaan on paradoksinomaisesti kaikkien silmiinpistävien persoonallisuutta ilmentävien omaisuuksien puute: Mies on harmaa kuin betoniseinä eikä hänestä paista mitään sellaista joka saisi ihmiset asettamaan hänet johonkin lokeroon. Niinpä ihmiset näkivät ja näkevät tässä miehessä kaikkien toiveidensa (tai pelkojensa) ruumiillistuman. Jopa Putinin kuniinkaantekijänä tunnettu Boris Berezovski eli vuosikausia ihaillen Putiniin projisoimaansa toivetta Venäjän demokratisoimisesta ja kieltäytyen näkemästä totuutta. Putiniin on tarttunut "hyvän tsaarin" aura niin hyvin että jopa ihmiset jotka ovat joutuneet suoraan presidentillisen agression uhreiksi yrittävät epätoivoisesti oikaista kohdalleen osunutta "väärinkäsitystä" kirjoittamalla Putinille osoitettuja vetoomuksia vankiselleistään. Eihän voi olla että presidentti olisi vääryyden takana, kyseessä on pakko olla tyhmien ja osaamattomien alaisten ammattitaidottomuus tai juoni jonka hyvä johtaja varmasti korjaa.

Ja mitä tulee Jeltsinin viimeisiin vuosiin niin Venäjä oli jo silloin hyvässä myötätuulessa, talous kohenamassa, rikollisuus laskussa ja kaikki tunnusluvut näyttivät hyvältä, paitsi Jeltsinin kansansuosio. Putin sai perinnöksi maan joka oli jo toipumassa kovaa vauhtia itsenäistymisshokista. Putin ei muutosta tuonut tai saanut aikaiseksi mutta tämä ei ole estänyt miestä omimasta häpeämättömästi edeltäjänsä saavutukset ja mustamaalaamasta Jeltsinin kautta Venäjän nöyryytyksen aalonpohjaksi.
Myos Stalinin vainojen aikaan vangitut kirjoittuvat kirjeita Stalinille Etta kunhan Stalin saa tietaa niin tama kylla korjaa tamankin vaarinkasityksen. Tamankaltainen inhimillinen piirre nayttaa toistuvan ainakin Venajan historiassa.
 
- Lännessä luullaan, että Putin on monimutkaisempi kuin hän onkaan.
Tämä. Se on aina hämmästyttänyt minua. Minusta hän on tyypillinen "stukach" eli ilminantaja, joka aina valmis ilminantaa ja tuhota kaikkia häntä yksinkeryaisesti parempia, siksi hän hakeutui alalle alkuun. Sinne, toisin kun myytti kerro, ei valittu parhaita, sinne valittu luonteeltaan neukkuja, mitä sinänsä on diagnoosi, ja kriminaali luonteita. Putin on muös täynnä turhauttumia, siksi kateelinen, vihamielinen ja kostonhimoinen, mahdollisesti sosiopaatti, mm. jo valehtelun puolesta, mutta ennenkaikkea hän on KESKINKERTAISUUS, joka yritti olla fiksumpi mitä on, ja peittänyt liian ahkerasti mitä on tehnyt, ennen kaikkea rikollinen, siksi tämä savuverho, joka saa ihmiset arvailemaan ja arvailemaan.

Sadut sitä miten iloinen, hyväntulinen ja tyylikäs hän oli aina, ovat pahasti ristiriidassa sen ajan valokuvien, ja niitä olen nähnyt jo tarpeeksi, tyylitön ja hapan näköinen enimmäkseen.

Koskaan, ikinä, ensimmäisestä näkämästä en pitänyt hänestä, täällä ei ole mitään tekemistä ukrainalaisuuten. Olen tuntenut viimeiset 10 vuotta puistatuksia aina kun nähnyt hänet.
 
Putin muistetaan muun muassa keväällä 1994 Turun Impivaaran jalkapallohallissa pelatusta jalkapallo-ottelusta. Tuolloin Putin oli kuitenkin väärällä puolella, sillä silloisen arkkipiispa John Vikströmin johtama Piispan Pojat rökitti vierailevan Pietarin joukkueen maalein 2-1.

Putin muisteli vuonna 2001 solisluunsa katkenneen jalkapallo-ottelussa, kun Vikström taklasi häntä.
Eikä noi ole ainoita syitä Putinille olla katkera Suomelle. Vain vähän ennen Ukrainan sotaa, jolloin Suomi tiputti Venäjän Sotshin lätkäpeleistä http://3ms4ve1eb1we30q8w527h1j9f4u....uploads/2014/02/Bg14_AWIEAA_cyn.jpg-large.jpg.
 
Eikä ole. Tiedän ettei ole ainoa, Hitler rakasti myös mm.

Pedofiileja on, samaten homoseksuaaleja. Mutta sinua kun lue, niin kukaan tahansa voi olla siis sitä, mutta ei Putin. Ei, ei ja vielä ei :confused: Ja jos joku kirjoittaa sitä, vaikka kuten Litvinenko ennen kun hänet murhattiin polloniumilla, niin se on heti "mustamaalaminen". On muukin puhunut tästä, joka oli sen ajan töissä siellä, hän ei mainitse sen suoraan, koskaan siihen aikaan tämä, kuten homous, oli jotain aivan tabuna, vaikka sitäkin oli, mutta se oli tabujen tabu ja siksi hyvin järkyttävä, niin tämä mies sanoi että "hän (putin) teki jotain mikä on sanoinkuvamatonta", hän ei edes uskaltanut lausua sen äänen, ja että se oli syy, minkä takia hänen (Putinin) siirretty. Ihan vain tiedoksi sinulle, silloset GDR KGB:ssa työpaikat olivat hyvin palkattuja, ja haluttuja, ihmisia niistä ei noin vain lähtenyt, ei ollut sellaista, että ihmisia oli siirretty viinan tai naissuhteiden takia, sitä katsottu läpi sormien, mutta ei Putinin tapauksessa. SVR:ssa eli ulkomaan tiedustelupalvelussa työskennellyt pitänyt kynsin hampain sitä työpaikasta, ja sai edetä korkealle. Mikä se oli? Miksi hän ei kelvannut? Putin heitetty silloin takaisin Pietariin, ja hän tienasi mm oli ns bomberina siellä, eli ajoi pimeätä taksia. Ei tässä maailmassa sentään kaikkia, esim. jotka asunnet sen vieressä voi eliminoida. SVR:sta pimeän taksin kuksiksi o_O

Aikamoista tajunnanvirtaa tuo kirjoituksesi, mutta luulin saavani tästä jotain irti. Eli Putin on siis saanut potkut huippuvirasta, ja syytä ei tiedetä? Tästä vedät johtopäätöksen, että mies ei ole hetero ja/tai on sekaantunut lapsiin? Ilman tarkempia lähteitä tai muita todisteita väite jää ilmaan. Aika näyttää olitko oikeassa.
 
Loppujen lopuksi Putin on ihan tyypillinen venäläinen pikkuvirkamies, joka on noussut/nostettu liian isoihin saappaisiin.

Lopputulos on nyt sitten tässä :D

caricature20_180414.jpg


Putinilla ei ole omaa persoonaa, eikä myöskään tunteita. Putin on syntynyt byrokraatiksi, ei presidentiksi. Byrokraattina ja pikkuvirkamiehenä se on hyvä, presidenttinä kävelevä katastrofi.
 
Mielestäni ainoa asia, mikä saattaisi puoltaa tuota asperger-juttua on tökeröt propagandakuvat. Eli siis nämä, missä herra on ilman paitaa kalastamassa, sukeltamassa ruukkuja, suutelemassa pikkulapsia, ajamassa moottoripyörällä, metsästämässä tiikeriä, tms. Voisin hyvin kuvitella, että asperger-henkilöstä tällaiset kuvat ovat tosi "cool" ja saavat näyttämään "kovalta jätkältä", kun taas ei-aspergerilaisista ne näyttävät hupsuilta. Englanniksi sanottaisiin "lack of self-awareness". En tiedä, miten tuo sanottaisiin suomeksi, mutta siis tarkoittaa, että ko. henkilö ei pysty näkemään itseään ja edesottamuksiaan siten kuin muut ihmiset ne näkevät. Liittyy siihen, ettei osaa tulkita kanssaihmisten tunteita ja tunnetiloja oikein.
 
Paskat sillä mitään Aspergeria ole.

Björn Wahlroos kuvailee Putinia hyvin. Lihavoinnit omiani:


Wahlroosin mielestä monet eurooppalaiset uskovat virheellisesti Venäjän presidentin Vladimir Putinin tulleen hulluksi.

”Ajattelemme Vladimir Putinista väärin. Putin ei ole länsimainen poliitikko vaan entinen KGB:n agentti. Hän on omalla tavalla dynaaminen henkilö, jolla on varsin puutteellinen kokemustausta taloudesta ja osin myös kansainvälisestä politiikasta.”


Suunnitelmatalouden kasvattina Putinin ymmärrys markkinatalouden toiminnasta on erittäin vajavaista. Tämä näkyy useissa päätöksissä, joilla hän yrittää "käskeä" markkinoita sen sijaan että parantaisi olosuhteita. Puutulleilla ei luotu investointeja Venäjälle ja nilkoille kusee myös ruoan tuontikielto. Putinin markkinatuntemuksesta kertoi kuvaavasti joskus takavuosina, muistaakseni Turun Sanomissa, julkaistu artikkeli Putinin Turun ajoista. Pietarilaisdelegaatiolle oli järjestetty vierailu Hansaprintin painotaloon, jossa 90-luvun alkupuolella tehtiin suuri osa Suomen puhelinluetteloista. Näihin oli tutustuttu mielenkiinnolla, koska ei tiedetty miten markkinataloudessa kuluttajat löytävät kaikki lukuisat toimijat...

Putin varmasti kuvittelee länsimaiden johtajien pyrkivän laajentamaan maidensa vaikutusalueita samoin kuin hän itse pyrkii tekemään. Putinin maailmassa valtioiden väliset suhteet ovat nollasummapeliä jossa joko voitetaan tai hävitään. En väitä geopolitiikkaa täysin kuolleeksi lännessäkään, mutta Putinin tapainen johtaja tuskin voi uskoa Maidanin tai arabikevään kaltaisten tapahtumien alkaneen spontaanisti, ilman ulkopuolista sytykettä. Ukrainan rauhanneuvottelut ovat varmaan mielenkiintoiset, kun länsijohtajilla ei ole mitään halua jakaa Eurooppaa sulle-mulle peleissä omiin etupiireihinsä.

Toisaalta on ymmärrettävää ettei Putin ymmärrä länttä, kun häntä ei ymmärretä lännessä. Putinin prioriteettina ei ole parantaa kansalaistensa aineellista hyvinvointia, eikä maksimoida taloudellista kasvua. Talous on vain väline valtion vaikutusvallan ja sotilaallisen kyvyn kasvattamiseen. Vaan eikö se BKT joskus sata vuotta sitten tämän mittariksi kehitettykin.
 
Allekirjoitan joka sanan scip 10:n postauksesta tuossa yllä.

Tässäkin ketjussa muutamaan kertaan mainittu Masha Gessenin kasvoton mies on kirja joka jokaisen olisi hyvä lukea, kirjassa on paljon mielenkiintoista tarinaa Putinin varhaisvuosista, lapsuudesta, kouluajoista, turhautumisesta Dresdenissä tiedustelu-upseerina jonka pääasiallinen tehtävä oli lukea päivät pitkät lehtiä, pitää leikekirjaa sekä kirjoittaa lukemisestaan raportteja Moskovaan, raporttejajoista kukaan ei taatusti ollut kiinostunut ja jotka arkistoitiin lukematta.

Putinin tausta on mielenkiintoinen, poikalapsen syntyminen sodan ja piirityksen uuvuttamalle vanhenevalle pariskunnalle joka oli menettänyt kaksi aikaisemmin syntynyttä lasta oli pieni ihme. Putinin isä oli vammautunut sodassa taistellessaan NKVD:n erikoisjoukoissa joten jos voidaan vetää johtopäätöksiä Putinin perheen suhteellisesta vauraudesta (puhelin, televisio 1950 luvun Leningradissa), herää epäilys ettei Vladimir ollut perheensä ainoa neukkutiedustelun aktiivisen reservin jäsen. Putinista mainitaan että hän sai kouluun mennessään vanhemmiltaan rannekellon joka tuohon aikaan ei ollut mikään itsestäänselvyys edes vakituisessa työssä käyvän ranteessa. Yliopisto-opiskelijana Putinilla oli oma henkilöauto jonka hänen vanhempansa olivat voittaneet arvalla.

Kirjassa kerrotaan myös ajasta jolloin Putin toimi Anatoli Aleksandrovitš Sobtšakin oikeana kätenä ja Pietarin epävirallisena ulkomaankauppaministerinä jonka tehtävänä oli mm. neuvotella saksalaisten elintarvikekauppiaiden kanssa Pietarin kaupungin lähes nälänhädän partaalle vieneen elintarvikepulan liennyttämisestä. Asiaa tutkinut duuman jäsen ilmeisesti löysi mielenkiintoisia asioita koska vetäytyi hyvin nopeasti vapaaehtoiseen sisäiseen maanpakoon paikkaan josta häntä ei loydettäisi. Putinin neuvottelemat kaupat eivät tuoneet ruokaa pietarilaisten pöytiin vaikka rahaa paloi kymmeniä miljoonia dollareita. Rahat vain katosivat tai kuten erään suuren lihaerän kanssa kävi: Se toimitettiin Pietarin sijaan Moskovaan jossa sillä ilmeisesti piti tasoittaa Janajevin juntan tietä valtaan. Suunnitelma oli ilmeisesti antaa vallakaappauksen yhteydessä ilmoitus että kaupoissa on lihaa jolloin merkittävä osa potentiaalisista Janajevin juntan vastustajista ryntäisi jonottamaan lihaa.

Ilmeisesti Putin kääri ensimmäiset miljoonansa tai kymmenet miljoonansa näissä hämäräkaupoissa ja on jatkanut kerran oppimaansa metodia siitä lähtien.
 
Viimeksi muokattu:
Gessenin kasvottomassa miehessä oli mielestäni kolme pelottavaa kohtaa:
1. Gessen kertoo Minutemanin mainitsemista lihakaupoista ja mainitsee, että omituista ei ole, että rahaa päätyy vääriin käsiin. Omituista oli, että siinä, missä "normaalisti" häviäisi n. 1/3 ja paheksuttavissa tapauksissa n. 2/3, nyt katosi kaikki, eikä lihaa tullut lainkaan. Ja nyt siis oltiin ihan oikeasti nälänhädän kynnyksellä. Putinia Gessen ei suoraan syytä, mutta vihjaa kyllä aika vahvasti, koska Putin oli asiaa hoitamassa.
2. Syyskuussa 2005 NY:n Guggenheim-museossa tapahtunut taide-esineen (kalashnikovin muotoinen votkapullo) varastaminen ja saman vuoden kesäkuussa tehty Patriotsien omistaja Robert Kraftin Super Bowl -sormuksen keikkaaminen.
3. FSB:lle pidetty puhe valtaannousun jälkeen: "Nyt on toteutettu ensimmäinen vaihe suunnitelmassa nostaa tiedustelupalvelu valtaan."
 
Hitleriltä taisi jäädä toinen kives jonnekin Sommejoen mutkaan ? Olisko se laittanut hirmutekoihin ?

Ukolla oli hieman muuitakin ongelmia:

Jälkimmäinen dokkari on minulle uusi, mutta en välittömästi löytänyt sitä dokkaria minkä olen nähnyt. Toisaalta olen postannut linkin siihen aikaisemmin, joten oletan useiden nähneen sen dokkarin.
 
Putinin varhaislapsuus on hämärän peitossa.

Tässä on hänen virallinen äiti:
1lLEW+


Katso naisen kättä, aika luonnottomasti hän halaa häntä, oikea käsi siis.
 
Joopa joo. Jos tulee idän näkökulmista schaissea saitille, niin lähdekritiikkiin kehotan kyllä tätä "toistakin" laitaa paneutumaan edes hetkeksi. Putin on onnistunut ainakin siinä, että osa länkkäreistä pohtii hänen olemustaan. On toteutunut: ei tarvi tykätä, riittää, kun pelätään.

Rudanskin Stepille onnittelut oivallisesta allekirjoitusvalinnasta. Saarnaajan kirja pitäisi pakkoluettaa kaikille peruskoulun pojille, niin tietäisivätpähän jo lähteissä, mikä elämässä odottaa.
 
Joopa joo. Jos tulee idän näkökulmista schaissea saitille, niin lähdekritiikkiin kehotan kyllä tätä "toistakin" laitaa paneutumaan edes hetkeksi.
http://putin.kremlin.ru/bio
Valokuva jota pastasin on verran kuuluisa ja se on hänen omasta saitista. Kuva kuitenkin hyvin epäilyttävä, sitä on manopuloitu.
 
Putin on onnistunut ainakin siinä, että osa länkkäreistä pohtii hänen olemustaan. On toteutunut: ei tarvi tykätä, riittää, kun pelätään.

Sou? Varsinainen "saavutus". Pitää olla poikkeuksellisen mitätön ja huomaamaton tyyppi ettei ympäristössä mietittäisi että mikähän tuokin on miehiään, miten tapaa toimia ja mitä haluaa? Onko toinen uhka vai mahdollisuus? Luotettava vai epäluotettava? Minulle hyödyllinen vai vahingollinen? Näitä me kaikki mietimme päivittäin kun olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa jos emme tietoisesti niin alitajuisesti.

Joten onko se mikään ihme että varsin "persoonallisesti" kayttäytyvää ja itseään esiin tuovaa ydinasevaltion päämiestä pyritään analysoimaan, varsinkin kun esiintyminen on väliin hyvinkin agressiivista.

Putin vaikuttaa hyvin vihjeettömältä tyypiltä, mieheltä joka on täysin pihalla niistä näkymättömistä pohjavirtauksista jotka muokkaavat yhteiskuntia ja maailmaa. Yritykset pakottaa väkivaltaakaan kaihtamatta kansaa toimimaan ylätasolla määritellyn mekaanisen mallin mukaan koneen osina vaikuttaa kyllä näin ulkopuolisen silmin hyvin erikoisen psyykkeen toimintatavalta. Etten sanoisi autistiselta.

Psykopatian piirteitä sanotaan olevan mm. lipevyys, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja empatian puuttuminen, valehtelu, pinnallinen tunne-elämä, impulsiivisuus ja toistuvat rikokset. Sanotaan että psykopaatti on tunne-elämältään lattea mutta pystyy halutessaan näyttelemään tunteita hyvinkin uskottavasti. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista, valheellisuus ja epärehellisyys, epäluotettavuus ja katumuksen ja häpeän puuttuminen kuuluvat myös rikospsykologien havaintojensa pohjalta listaamiin psykopatian tunnusmerkkeihin. En takuulla ole ainoa joka yhdistää useimmae esimerkiksi Hervey Ceckleyn listaamista psykopatian tunnusmerkeistä Vladimir Putinin persoonaan.
 
Mielestäni ainoa asia, mikä saattaisi puoltaa tuota asperger-juttua on tökeröt propagandakuvat. Eli siis nämä, missä herra on ilman paitaa kalastamassa, sukeltamassa ruukkuja, suutelemassa pikkulapsia, ajamassa moottoripyörällä, metsästämässä tiikeriä, tms. --

Putinin alaston ylävartalo -kuvissa on paljon todennäköisemmin kyse kohdennetusta mainonnasta. Sellainen machoilu, mitä suomalainen ei koskaan ymmärrä, vetoaa hyvin keskivertovenäläiseen. Jossakin määrin sama machoilu toimii kyllä suomalaiseenkin: kumpi voitti edelliset presidentinvaalit, seksuaalivähemmistöön kuuluva siviilipalvelusmies vai hetero reservin kapteeni? Jos nuo ominaisuudet olisikin vaihdettu ristiin, olisi meillä hyvin mahdollisesti nyt vihreä presidentti.

Eikä nyt tehdä tästä toista Ylipäällikkö on Scheissehose -ketjua, pyydän.
 
Putinin alaston ylävartalo -kuvissa on paljon todennäköisemmin kyse kohdennetusta mainonnasta. Sellainen machoilu, mitä suomalainen ei koskaan ymmärrä, vetoaa hyvin keskivertovenäläiseen. Jossakin määrin sama machoilu toimii kyllä suomalaiseenkin: kumpi voitti edelliset presidentinvaalit, seksuaalivähemmistöön kuuluva siviilipalvelusmies vai hetero reservin kapteeni? Jos nuo ominaisuudet olisikin vaihdettu ristiin, olisi meillä hyvin mahdollisesti nyt vihreä presidentti.

Eikä nyt tehdä tästä toista Ylipäällikkö on Scheissehose -ketjua, pyydän.

Olen samoilla linjoilla kanssasi.

On huomioitava kulttuuriset erot, se mikä tuntuu suomalaisen silmin katsoen jopa hiukan naurettavalta voidaan nähdä toisessa kulttuuriympäristössä päinvastaisena asiana ja se vetoaa "kuluttajiin" aivan toisella tapaa. Voisin siis kuvitella, että Putinin macho-kuvien eräänä tarkoituksena on ilmentää sitä, että Putin on terve ja viriili ja toiminnallinen mies aivan kuin muistuttaakseen kansalaisia siitä, että hän ei ole sitä mitä 90-luvun presidentti oli - alkoholisoitunut juoppo. Vaikka keskiverto venäläinen mies ei olekaan sitä mitä Putin tässä suhteessa on, vedonnee tämä juuri mieheen ja kun yhdistetään kuvat tekoihin saadaan aikaan paketti, jossa luotu imago yhdistyy todellisuuteen "parhaalla" mahdollisella tavalla ja tällainen mies kenties nähdään uskottavana ja jopa toivottavana maan isänä - toisin kuin heikko vedätettävissä oleva juoppo - kyllähän se 90-luvun traagisuus Venäjällä henkilöityy paljolti juoppoon Jeltsiniin, joka oli kyvytön johtamaan Venäjää - toisin kuin Putin (Putinin imagotoimiston luoman kuvan mukaan). Ja Jeltsinin itsensä kannalta traagista on se, että hänet muistetaan ennemmin juoppona sekoilevana johtajana, joka sortui vodkaan kuin sinä dynaamisena ja uskaliaana miehenä, joka nousi panssarivaunun päälle puhumaan kansanjoukoille sinä kriittisenä hetkenä.

Toisaalta Putinin kuvista on löydettävissä jotain yhtymäkohtia sosialistisen realismin aikakauden tauluihin ja patsaisiin - vaikka niissä kohteilla paita olikin usein päällä. Samaa tunteisiinvetoavuutta ja toiminnallisuutta on havaittavissa - yhdistäviä tekijöitä ja kansaa kosiskelevia piirteitä.

vlad.
 
Olen samoilla linjoilla kanssasi.
On huomioitava kulttuuriset erot, se mikä tuntuu suomalaisen silmin katsoen jopa hiukan naurettavalta voidaan nähdä toisessa kulttuuriympäristössä päinvastaisena asiana ja se vetoaa "kuluttajiin" aivan toisella tapaa.
.

Putin on wannabe. Turha sen on opettaa isäänsä naimaan.

470_3000160a.jpg
15946.jpg



Kekkonen_aseellinen.jpg
kekkonenpalmuunJI0209_uu.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Putin on wannabe. Turha sen on opetaa isäänsä naimaan.

Minulle(kin) on tullut useamman kerran mieleen Kekkosesta aikanaan otetut kuvat kun olen katsellut Putinista otettuja macho-kuvia ja jos nyt Suomessa presidentistä otettaisi säännöllisesti samankaltaisia kuvia, voi olla, että myötähäpeän tunne olisi monille suuri. (No onhan Niinistöstä ajalta ennen presidenttiyttä otettu urheilullisia kuvia mutta ne eivät anna kuvaa lavastuksista ja niin voimakkaasta tarkoitushakuisuudesta mitä Putinin - tai Kekkosen - kuvat antavat).

Ja varmasti osaltaan juuri Kekkosesta aikanaan otettujen "toimintakuvien" myötä suomalaisille on muotoutunut sen suuntainen tunne, että "ei kiitos, moisille kuville" kun sitten totuus ja kuvien välittämä tunnelma eivät välttämättä kohdanneetkaan ja UKK:n viimeiset ajat nyt olivat ennemminkin tragedia eli kaukana kuvien välittämästä "todellisuudesta".

vlad.
 
Back
Top