vlad
Respected Leader
Tämä aihe taisi olla jossain topikissa kans. Osa sotilaista tähtää vihollisen yli ja niin edelleen. Paha kyllä mennä mitään sanomaan kun käytännön kokemus uupuu.
Mitkä asiat siinä nousee merkitykselliseksi kun ammutaan elävää maalia?
Tähän on osin jo vastattukin ketjussa eli monille on suuri kynnys astua sen rajan yli, että tappaa toisen ihmisen kun kulttuurissa tappamista ei kuitenkaan pidätä hyvänä asiana vaan se on moraalisesti väärin - vaikka toki muistetaan muistuttaa, että tietyissä tilanteissa tappaminen on hyväksyttävä teko (esim. sota). Kun ihminen mieltää tappamisen moraalittomaksi teoksi kynnys astua tämän rajan yli ja ryhtyä moraalittomiin tekoihin on suurempi sellaisilla ihmisillä jotka eivät aiemmin ole tämän kynnyksen yli joutuneet astumaan, kuten ketjussa todettua, harjoittelulla voi helpottaa kynnyksen yli astumista mutta silsi se on (tiedetysti) monelle vaikeaa ja sotilaiden on vaikea päästä yli siitä moraalisesta ongelmasta jonka toisen tappaminen synnyttää. Ja jos taustalla ei ole esim. asepalvelusta ja sen aikaansaamaa tiettyä muutosta, kynnyksen ylittäminen kokemattomalle on vieläkin vaikeampaa.
Asepalveluksen avulla kynnyksen ylittämistä voidaan helpottaa mutta toki yhteiskunnallisillakin asioilla on vaikutusta siihen kuinka helppoa se kynnyksen ylittäminen on. Jos yhteiskunnallinen moraali asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan näiden huonompiosaisten/alempiin rotuihin kuuluvien tappamisen suhteen ei nähdä niin suuria ongelmia, asia siis hyvin suppeasti esitettynä - kuten tiedämme Natsi-Saksassakin oli ihmisiä jotka yhteiskunnallisesta ehdollistamisesta huolimatta suhtatuivat torjuen ideologiseen toimintaan ja juutalaisten hävittämiseen etc.
En ole varma missä määrin tappamisen voimakas kriminalisointi ja moralisointi sitten vastaavasti lisää kynnystä tappaa ihminen ja toisaalta aiheuttaa jälkikäteen moraalisia ja henkisiä ongelmia - jota voimakkaita stressioireita. Yhteiskunnissa joissa suhtautuminen syystä tai toisesta on vapaampaa (ei-tuomitsevaa) tappamiseenkin suhtaudutaan toisella tapaa, etenkin jos taustalla on jokin ideologinen vuosien (vuosikymmenten) ajan jatkunut oppirakennelma, jonka myötä ihmisille on kasvanut omanlaisensa moraalikäsitys, mutta näissä tapauksissa ongelmana taitaa olla se, että ei ole kunnolla tutkittu sitä esiintyykö näissäkin yhteiskunnissa vastaavia moraalisia ongelmia joita tappaminen synnyttää tai esiintyykö tappamisen seurauksena sotilailla erilaisia stressioireita. Natsi-Saksan tuhouduttua on tutkittu julmuuksiin osallistuneiden syyllisyyttä jonkin verran mutta näissä tutkimuksissa on ongelmana se, että uudet yhteiskunnalliset normit ovat tuominneet heidän teot, joten tämä tuomitseminen synnyttää moraalisen ongelman kuin myös lääketieteellisiä ongelmia (psyyke hajoaa tms.) Osa Natsi-Saksassa kasvaneista (ei natseista) on kuitenkin sodanaikaisen tai hetimmiten sen jälkeiden kirjeenvaihdon perusteella pitänyt juutalaisten tappamista jos ei pakkona niin välttämättömyytenä eivätkä tuolloin kokeneet tunnontuskia siitä, tämä johtuu ilmeisesti siitä, että he olivat kasvaneet toisessa todellisuudessa - kansallissosialistisen moraalin alaisuudessa - josta seurasi se ettei tiettyjen ryhmien tappamista tai siirtämistä itään pidetty moraalisena ongelmana tai ainakaan vakavana ongelmana.
Edellisen ja lukemani perusteella voisin päätellä sen, että on mahdollista vaikuttaa siihen kuinka yhteiskunnassa koetaan tappaminen (yleisellä tasolla) ja kuinka sotilaat siihen (yleisellä tasolla) suhtautuvat ja näin vaikuttaa siihen millä tavalla soditaan ja kuinka helppoa/vaikeaa tappaminen on. Ideologinen kasvatus, vetoaminen sotilaallisiin hyveisiin (jotka ovat kulttuurisidonnaisia) ja sitten ryhmäytyminen tms. seikat vaikuttavat hyvinkin paljon siihen millaisiin tekoihin sotilas on mahdollista saada mukaan - jopa suoranaisiin sotarikoksiin vaikka henk.koht. sotilas pitäisi toimintaa arvelluttavana.
Ja vastaavasti länsimaissa kehityssuunta on olennaisesti toinen, eroava edellisestä, joten ei ihme, että tappaminen on useammalle olennaisesti problemaattisempaa mitä toisessa kulttuurissa kasvaneelle. Ja tietenkin väline jolla tapetaan vaikuttaa jonkin verran asiaan - mies-miestä vastaan taistelua pidetään yleisesti suurimpana urhoollisuuden mittana (ja voittoa sen osoituksena) kun vastaavasti kymmenien kilometrien päästä suoritettuun tappamiseen, jossa kohdetta ei edes nähdä minkään teknisen apuvälineenkään avulla, laskee kynnystä tappamiseen.
Toisaalta yllä @Cold Will mainitsee, että lennokkimiehistöillä on havaittu stressioireita ja nämä voivat sitten johtua useammastakin syystä - ensinnä on tietenkin huomioitava, että he kaikesta huolimatta usein näkevät konkreettisella tapaa sen kohteen tuhoutumisen (vrt. tykistöisku kohteeseen a, jossa havainto/kuva ei välttämättä välity iskun suorittaneelle miehistölle, jolloin jälkimmäinen ei samalla tapaa näe tuhoutumista vaan se on enemmän tekninen tapahtuma - vaikka toki tiedossa on se, että jos isku onnistuu ruumiita tulee jos kohdealueella on ihmisiä). Lennokkimiehistön kohdalla on myös mietittävä sitä, että mikä vaikutus medialla on syntyneisiin stressioireisiin? Uutisoinnit kuolleista siviileistä voivat vaikuttaa paljonkin reagointiin ja kun siviileiden tappamista pidetään usein moraalittomana tai moraalittomampana tekona mitä sotilaiden tappamista, voi tämä tunne aiheuttaa stressioireita.
Olen työskennellyt paikassa jossa oli paljon entisiä pakolaisia Somaliasta ja Keski-Afrikan alueelta, osa oli kokenut kidutusta ja osaa oli silvottu teräaseilla. Ymmärrykseni mukaan suureen osaan väkivallanteoista takana olivat aivan tavalliset ihmiset, jotka edellisinä viikkoina olivat käyttäytyneet aivan normaalisti mutta sitten tappamisen tai sisällissodan alettua syyllistyneet julmuuksiin hyvin helposti ja hyvin usein tappaminen oli alkanut veitsin, viidakkoveitsin tai yksinkertaisesti hakkaamalla ihminen kuoliaaksi (nyrkein, kivin tms.) ja se oli luonnistunut todella helposti - naapuruus tms. ei ollut seikka joka olisi estänyt tekoja. Taustalla on useita syitä, perhe ja heimo-keskeinen ajattelu ja sitten yhteiskunnallisesti se, että suhtautuminen väkivaltaan oli olennaisesti toisella tasolla - se oli hyväksyttävämpää. Monissa alueen heimoissa väkivalta on hyväksyttävä keino ratkoa ongelmia jos niitä ei muulla tavalla - sovitellen - saa ratkottua. Kun väkivalta on hyväksyttävämpää mitä meillä, ei ihme, että kynnys siihen turvautumiselle on matalammalla ja toisaalta on helpompaa turvautua keinoihin jotka meistä tuntuvat äärimmäisen brutaaleilta - kuten hakata kallo halki machetella. Siellä se vaan on tavallaan normi - väkivalta on normi.
vlad.