Hevoskuuri puolustusvoimissa

Nyt kyllä leikataan ihan väärästä päästä pois rahoja.
Puolustuksesta ei ikinä pitäisi leikata varoja, pikemminkin budjettia voisi kasvattaa.

Jotenkin tuntuu että puolustusvoimien budjetista on helppo poliitikkojen leikata rahoja, varmasti ajatellaan, että minkäänlaista sotilaallista uhkaa ei tule edes tulevaisuudessakaan tässä nykymaailmassa. Uhkiksi ajatellaan pikemminkin "terrorismi" ja ympäristökatastrofit.

Suuri osa kansastakin luultavasti päättelee näin ja miettivät, että "mitä me tehdään ylisuurilla puolustusvoimilla joiden ylläpitäminen on nykypäivänä turhanpäivästä ja rahaa vievää"
Tämä on kumminkin ensimmäinen ja erittäin petollinen askel maanpuolustukselle.
Tästä se juna lähtee sitten vierimään...

Jokainen voi tutkia tätä ja kysyä, onko tässä sitten mitään järkeä?

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/holtitonta-rahanjakoa/626272
 
ukkopekka kirjoitti:
Nyt kyllä leikataan ihan väärästä päästä pois rahoja.
Puolustuksesta ei ikinä pitäisi leikata varoja, pikemminkin budjettia voisi kasvattaa.

Valtion budjetti tälle vuodelle on 50 miljardia euroa, lainan osuus siitä on 8,7 miljardia euroa eli jokaisesta käytetystä eurosta n. 17 senttiä on lainattu.

Kun talous on tällä pohjalla on ihan selvä ettei budjetti tule kasvamaan millään hallinnon alalla.
 
Puolustusbudjetti vuodelle 2011 on noin 2,9 miljardia euroa, hiukan riippuen miten kansainvälisen toiminnan ulkoministeriön kautta kulkevat rahat sisällytetään lukuun. Jos vaikkapa jollakulla VM:ssä olisi tavoitteena laskea mitä valtion lisävelanoton pysäyttäminen puolustusrahojen osalta suoraan jyvitettynä tarkoittaisi, tuloksena olisi vajaa 500 miljoonaa euroa. Ja Räty toteaa: "...satoja miljoonia..." Hmm?

No, ihan noin suoraan valtion päätöskoneisto ei toimi (vaikka pienoisena hallintoalamaisena joskus toivoisikin että toimisi). Mielenkiintoisia kiinnityskohtia joka tapauksessa.
 
koponen kirjoitti:

500 miljoonaa on hurja juttu toteutuessaan....jos veikata pitää, niin heitän maksimi 250 miljoonaa, sekin on melkoinen paketti. Mutta 500 on aivan mahdollinen ei silti.
 
baikal kirjoitti:

Vuodessa jos lähtee tuo 500 niin aikamoinen keikaus on edessä, sensijaan jos 500 leikataan vaikka 5 vuodessa niin saattaa olla helpompaa.
Eihän siitä ole kahta vuottakaan kun puhuttiin 2% tasokorotuksesta 2011 alkaen, nopeasti muuttuvat ajat ja puheet....
 
Nyt ollaan oikeastaan siinä mittakaavassa että -500 milj ja PV:n totaalinen täysremontti on helpompaa kuin -250 miljoonaa ja nykyrakenteen säilyttäminen.
 
vehamala kirjoitti:

Eipä siitäkään kauaa ole kun Käteinen sanoi ettei tämä lama tule koskettamaan Suomea millään lailla ja nyt kuitenkin joka päivä ovat taloustoimittajat näkevinään merkkejä elpymisen alkamisesta.
 
noska kirjoitti:

Saas nähdä vaalien alla mitä sitten toitotetaan?:a-laugh::a-laugh:
 
Creidiki kirjoitti:
Nyt ollaan oikeastaan siinä mittakaavassa että -500 milj ja PV:n totaalinen täysremontti on helpompaa kuin -250 miljoonaa ja nykyrakenteen säilyttäminen.

250:kin tarkoittaa rakennemuutosta isolla R-kirjasimella.
 
Miten säästö (edes osa siitä) saadaan aikaan?

Julkisuudessa on tuotu varsin selväsanaisesti poliitikkojen/pv puolelta esille, että yleinen asevelvollisuus säilyy. Tämä tarkoittaa sitä että pv suoltaa jatkossakin luokkaa 23 000 reserviläistä vuosittain järjestelmästä ulos. Jos oletetaan että SA miesvahvuus laskee 250 000 mieheen (jossa olisi jo nykyisillä SA-joukkomäärillä luokkaa 80 000 miehen lisävara SA-joukkojen miestarpeeseen nähden), niin tämä tarkoittaa sitä että koko reservi uudistuu n.10-vuoden kierrolla.

Kun otetaan huomioon se että tämän hetken SA-joukkojen todellinen miestarve täyden LKP tapauksessa on n. 170 000 miestä, niin päästään tilanteeseen että heti saatavilla oltava miestarve korvautuu n. 6-vuoden kierrolla.

Kannattaisko tällaisessa tilanteessa harkita kertausharjoitusten lakkautusta (jotain harvoja erikoistehtäviä/sijoituksia lukuunottamatta) koska joukot korvaantuvat niin nopeasti tuoreemmilla? Selvää säästöähän se olisi! Kuka kaivaa summan esiin?

Toinen vaihtoehtohan on sitten se että aika isoa osaa varusmiespalveluksen suorittaneista ei sijoiteta heti tuoreeltaankaan mihikään joukkoon koska esim. ensimmäisiksi 3-4-vuodeksi vaikkapa valmiusyhtymiin koulutetut ja kertaalleen kertautetut kokoonpanot katsotaan kyvykkäämmiksi esim. alueellisiin joukkoihin. Ongelma on siinä että tästä mallista ei kerry säästöä sentin senttiä. Säästöön vaadittaisiin vuodepaikkojen vähentäminen, mutta sehän ei onnistu jos jatketaan nykyisillä palvelusajoilla+palvelukseen astuvien määrällä.

Pitäisikö osa porukasta (vaikka 1/3) kouluttaa esim. vain 3kk taistelijan perustaidoilla suoraan lisävaraksi, Jos palvelukseen astumisia olisi entisen kahden sijasta vuodessa 4-kertaa mahdollistaisi se varuskuntien/joukkoyksiköiden lakkautuksen + henkilöstömäärän pienentämisen.

Varuskuntia voidaan toki lakkauttaa vaikka tuutista työnnettäisiin entiseen malliin 23 000 ukkoa minimi 6kk palveluksella joka vuosi ulos, mutta säästön repiminen ei ole kovin helppoa ellei sitä suoraan lisävaraksi päätyvää massaa kaadeta pienemmän kouluttaja määrän riesaksi jäljelle jääviin varuskuntiin. Tästä seuraa vaan helposti se että nykyisin pienemmälle porukalle tarjottavan kenties laadukkaankin koulutuksen taso laskee ja/tai ylimääräiseksi päätyvä porukka löytää itsensä tylsistymästä keksimällä keksityistä varuskunnan "ylläpidollisista" tehtävistä.

EDIT:

Karkeasti varusmiehen kustannukset per vrk ovat 40eur ja reserviläisen kertauksessa 130eur.
Koulutettu varusmies keskimäärin n. 11 000Eur

Viime vuonna kertausvuorokausia oli n. 132 000vrk x 130eur = reilu 17milj.Eur
Jos 1/3 osa varumiehistä palvelisi vain 3kk 6kk sijaan tarkoittaisi se 8000hlö x 90vrk x 40eur = reilu 28milj.Eur
Jos tätä 1/3 osaa ei kutsuttaisi palvelukseen lainkaan tarkoittaisi se yli 80 milj.Eur säästöä

En tiedä millä kaavalla pv on laskenut keskimääräisen vrk hinnan, mutta tähän päälle sitä säästöä syntyisi luonnollisesti kiinteistä kuluista ainakin henkilökunnan vähentämisen ja varuskuntien lakkautusten muodossa. Todennäköisesti täältä saataisiin aikaan suuremmat summat.
 
Haisuli kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Creidiki kirjoitti:
Nyt ollaan oikeastaan siinä mittakaavassa että -500 milj ja PV:n totaalinen täysremontti on helpompaa kuin -250 miljoonaa ja nykyrakenteen säilyttäminen.

250:kin tarkoittaa rakennemuutosta isolla R-kirjasimella.

Miten säästö (edes osa siitä) saadaan aikaan?

Julkisuudessa on tuotu varsin selväsanaisesti poliitikkojen/pv puolelta esille, että yleinen asevelvollisuus säilyy. Tämä tarkoittaa sitä että pv suoltaa jatkossakin luokkaa 23 000 reserviläistä vuosittain järjestelmästä ulos. Jos oletetaan että SA miesvahvuus laskee 250 000 mieheen (jossa olisi jo nykyisillä SA-joukkomäärillä luokkaa 80 000 miehen lisävara SA-joukkojen miestarpeeseen nähden), niin tämä tarkoittaa sitä että koko reservi uudistuu n.10-vuoden kierrolla.

Kun otetaan huomioon se että tämän hetken SA-joukkojen todellinen miestarve täyden LKP tapauksessa on n. 170 000 miestä, niin päästään tilanteeseen että heti saatavilla oltava miestarve korvautuu n. 6-vuoden kierrolla.

Kannattaisko tällaisessa tilanteessa harkita kertausharjoitusten lakkautusta (jotain harvoja erikoistehtäviä/sijoituksia lukuunottamatta) koska joukot korvaantuvat niin nopeasti tuoreemmilla? Selvää säästöähän se olisi! Kuka kaivaa summan esiin?

Kertausharjoituksistahan on säästetty jo useamman vuoden ajan. Mielestäni tuo säästö voisi jatkua vielä suuremmassa mittakaavassa. Kriisinhallintaharjoituksia sen sijaan voisi tietyssä mittakaavassa lisätä, mutta harkinnalla ja tarkoituksenmukaisesti. Olisi tärkeää, että niihin osallistuva väki olisi palkattua henkilökuntaa, jotta kokemus jäisi taloon.
 
henu kirjoitti:
Kertausharjoituksistahan on säästetty jo useamman vuoden ajan.

Todellakin! Näinä päivinä tulee täyteen 20 vuotta kertausharjoituksista säästämisen aloittamisesta. Ensin perusteltiin lamalla ja Hornet-hankinnalla, sitten valmiusyhtymien varustamisella, kv-toiminnalla ja ties millä verukkeella.

Ylipäälliköt, komentajat, hallitukset ja miespolvet vaihtuvat, mutta säästötila on ja pysyy.
 
skärdis kirjoitti:

Tässä juuri eilen keskustelin työkaverin kanssa, hän oli saanut KH-käskyt 2+5 pv harjoitukseen lähikuukausina.
Se, mikä minulle jäi mieleen, oli hänen hämmästelynsä siitä, että 7 vuoden jälkeen PV vielä muisti.
Ja ko. kaveri ei ole mikään ikäloppu wannabee-ressu, vaan lähes parhaassa iässä oleva res ups.
Ja tehtävänsäkin on ihan kohdillaan.

Tällä kertaussyklillä on iso riski, että sijoitetussa reservissäkin tapahtuu tuota täällä mainittua kelkasta putoamista :camo:
 
skärdis kirjoitti:
henu kirjoitti:
Kertausharjoituksistahan on säästetty jo useamman vuoden ajan.

Todellakin! Näinä päivinä tulee täyteen 20 vuotta kertausharjoituksista säästämisen aloittamisesta. Ensin perusteltiin lamalla ja Hornet-hankinnalla, sitten valmiusyhtymien varustamisella, kv-toiminnalla ja ties millä verukkeella.

Ylipäälliköt, komentajat, hallitukset ja miespolvet vaihtuvat, mutta säästötila on ja pysyy.

Säästötila on TAHTOTILA.
 
TAHTOTILA on TAVOITETILA, ainakin joillekin...
 
Kyllä se vain näin on, ei se muuksi muutu.
 
P112_01.gif

Jaha...nyt voimme unohdaa kaikki moddamiset ja ne toiset.

Kiitos keskusta!!!!....Ruotsin tielle vaan....1+ 1 = 3 :D

Ensinj nautetiin Ruotsin puolustusvoimille kun ne sulatti kalustoa nyt suomi tekee sama asiaa!!:kippis:
 
Tuossa vaan ei ole mitään järkeä! Mielummin iskukykyinen ja nykyaikainen kalusto kuin paljon varuskuntia. Keskusta tekee taas sitä alue politiikkaa tälläkertaa vain suomen turvallisuuden kustannuksella.
 
Raveni kirjoitti:

Eiköhän kaikki puolueet tee aluepolitiikkaa, potentiaaliset äänestäjät mielessään.
 
Kiäriäinen sanoi että maakuntajoukko-konsepti pistetään uuteen mietintään. Mitähän tarkoittaa? Onkohan liian kalliita harjoituksia kohteensuojaus harjoitukset. Jokainen ottaa omat eväät mukaan treeneihin niin riittää kehitysapuun enemmän rahaa.
 
Back
Top