Hitler Mannerheimin vieraana 1942

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#41
Hans Wind kertoo siis tuossa että he olisivat ehtineet vastaan ja että heitä oli kuusi erikoistehtävässä (neljä Malmille ja kaksi lähisuojaukseen Immolaan?). Condoria saattoi kolmisenkymmentä mersua. Lahden eteläpuolelle tullessa näkyvyys huononi voimallisesti. Maaetäisyys piti ottaa niin matalalle kuin suinkin.

Huom. Jukka Partanen tätä on tutkaissut. Windin lentopursi oli ehdoitta maassa tuolla hetkellä, kun tämä episodi oli päällä.
.
Wind laskeutui Vesivehmaalle, ei Immolaan. Tämän tarkistamiseksi riittää, jos on tiedossa laskeutumisaika. Sitä voi verrata Hitlerin koneen laskeutumisaikaan. Ehkäpä Partanen on huomannut, että Wind on maassa Vesivehmaalla, kun Aatu tulee Immolaan. Voin minäkin sen joskus pöyhiä, mutta ei kai sitä nyt yhtä iltaa tämän tähden. Odotetaan sadepäivää.
 
Viimeksi muokattu:

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#42
Saksalaiset hävittäjät saattoivat alkumatkan ja suomalaiset vaihtoivat suojausvuoron jossain Itämeren yläpuolella. Condorin toimintamatka on jotain 4000 km, joten välilaskulle Malmille ei ollut mitään tarvetta. Enkä muista missään mainintaakaan
tällaisesta.

Ilmavalvontaorganisaatio oli eri juttu kuin ilmatorjunta! Tuloksista pidettiin havaintopäiväkirjaa, jotka on säilyneet, kun niistä ei tarvinut kiireellä muualle lähteä.
Kyllä minä voisin tämänkin pöyhiä jossain välissä. Tuo Kaukopään tehtaanpiippujuttu tuntuu jäävän hyvin epävarmaksi stooriksi. tarkistetaan tämä. Tägään sinut sitten, kun olen pöyhinyt.
 
tulikomento

Ylipäällikkö
#43
Wind laskeutui Vesivehmaalle, ei Immolaan. Tämän tarkistamiseksi riittää, jos on tiedossa laskeutumisaika. Sitä voi verrata Hitlerin koneen laskeutumisaikaan. Ehkäpä Partanen on huomannut, että Wind on maassa Vesivehmaalla, kun Aatu tulee Immolaan. Voin minäkin sen joskus pöyhiä, mutta ei kai sitä nyt yhtä iltaa tämän tähden. Odotetaan sadepäivää.
Ai niin, melkein unohtui mainita tämä.

http://www.adlibris.com/fi/kirja/mannerheim-ja-kulkuneuvot-9789525805338

Olen pidellyt kirjaa hyppysissäni, ja muistikuvani mukaan lähteinä oli käytetty ainakin Rimmisen ym. lentopäiväkirjoja. Kaveri oli penkonut ne esiin sukulaisilta ja ilmailumuseoiden arkistoista.
 
baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#44
Missä mukamas kutsuin hävittäjä-ässää valehtelijaksi ? Eiköhän tarinaniskeminen ole ihan yleismaailmallista ja inhimillistäkin.
Eihän kukaan voi jumalauta kiistää Windin sotilaskunniaa tai dissata hänen saavutuksiaan. Hänen rankan taistelijaluonteen kääntöpuoli oli juopottelu ja tietty sopeutumattomuus sodanjälkeiseen elämään. Sekään ei ollut tavatonta vaan hyvin yleistä. Kyllä noilla saavutuksilla voi jo vähän legendaakin heittää.

Muistaakseni W. istui vieraana sellaisissa pöydissä, joihin ei moni suomalainen ole ehtinyt.

Suotta sinä Rintamakarkuri vedät herneitä nenään. Kukaan ei ole riisumassa Taistelija-Windin sotilaskunniaa pätkääkään. Ei riitä meidän housut siihen sentään.
 
tulikomento

Ylipäällikkö
#45

tulikomento

Ylipäällikkö
#47
Tässä vielä yksi surkuhupaisa lisäys 4.6.42 Immola -keskusteluun.

kuvaw.jpg

Seppo Porvali, joka on mielestäni ylivoimaisesti surkein ilmailuhistoriasta kirjoitteleva, kirjoitti vielä 2008 ilmestyneessä kirjassaan näin:

Hasse alkoi miettiä Immolan pientä kenttää ja suurta konetta. Huonossa säässä laskunopeus on pidettävä normaalia suurempana, jotta koneen voi vetää ylös, jos lasku näyttäisi epäonnistuvan tai menevän liian pitkäksi.

Koneet lähestyivät jo Kaukopään tehtaita. Korkea piippu oli osittain pilven sisässä, ja Hasse vaihtoi nopeasti suuntaa. Samoin hän toivoi myös saksalaiskollegansa tekevän, sillä Condor huristi kovaa vauhtia kohti piippua ohittaen sen viimein ainoastaan 20 metrin päästä.

Hassen johtama vahvistettu parvi ei uskaltanut laskeutua kentälle. Hän antoi määräyksen, että kukin etsisi laskupaikan omin päin. Hasse laskeutui Vesivehmaalle, jolloin ilma yllättäen kirkastui yhtä nopeasti kuin oli huonontunut.

Hasse palasi Immolaan ja tapasi Condoria ohjanneen Hitlerin henkilentäjä Baurin. Hasse meni juttelemaan koneen jarruremonttia valvovalle Baurille. Hän selitti, että jos Brewsterin ja Condorin radiot olisivat olleet samalla taajuudella, hän olisi voinut varoittaa eteen ilmestyneestä tehtaan piipusta.

Baur huitaisi suurieleisesti kättään. Kyllä hän oli sen havainnut ja tiesi olevansa siitä kaiken aikaa riittävän kaukana. Hasse vilkaisi Bauria ihmeissään, sillä mies valehteli silmät kirkkaina.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#48
@Old Boy Terveisiä arkistosta. Ilmatorjuntarykmentti 1 vastasi Helsingin ilmapuolustuksesta kesällä 1942. Rykmentin päviäkirjassa tai rykmentin esikunnan päiväkirjassa ei ole minkäänlaista mainintaa Hitlerin tulosta tai lähdöstä. Etummaisena merellä tulijan olisi ottanut 101. Raskas ilmatorjuntapatteri Melkin saaressa. Merkintä on, että patteri juhlii Marskin 75-vuotisjuhlaa.

Ilmatilaa vahti tuolla kohtaa 7. Ilmavalvontakomppania, jolta löytyvät merkintöinä saattueen tulo ja lähtö. He tietävät myös konetyypit, joten kyllä patterilla on ollut tieto. Tuossa vasemmassa sarassa, 4.6.

#49

Harmi kun en ota tuosta sen tarkempaa selvää että mitä kirjoittavat.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#50
Harmi kun en ota tuosta sen tarkempaa selvää että mitä kirjoittavat.
4.6. klo 11 saapui saattue, jossa Condor (FW 200) + 2/ He 111 + 4 / Me 109 ja 2 (en saa selvää, olisiko Brewster?). Saattue palasi klo 19. Samaan aikaan joku tuntematon kone lentää korkealla (8 km) Kirkkonummen suuntaan. Se paljastuu myöhemmin VL Myrsky-protoksi.
 
#51
Eihän kukaan voi jumalauta kiistää Windin sotilaskunniaa tai dissata hänen saavutuksiaan. Hänen rankan taistelijaluonteen kääntöpuoli oli juopottelu ja tietty sopeutumattomuus sodanjälkeiseen elämään. Sekään ei ollut tavatonta vaan hyvin yleistä. Kyllä noilla saavutuksilla voi jo vähän legendaakin heittää.

Muistaakseni W. istui vieraana sellaisissa pöydissä, joihin ei moni suomalainen ole ehtinyt.

Suotta sinä Rintamakarkuri vedät herneitä nenään. Kukaan ei ole riisumassa Taistelija-Windin sotilaskunniaa pätkääkään. Ei riitä meidän housut siihen sentään.
Ei kai tässä kukaan herneitä ole nenään vetänyt, esitin vain kysymyksen. Windin oma tarina poikkeaa muiden kertomasta, arkistolähteistä ja tutkijoiden näkemyksestä, niin eikö tuolloin joku valehtele?

Ja on tosiaan surullista, miten entisestä absolutistista tuli alkoholin ongelmakäyttäjä, joka sai lopulta petostuomion ja ellen väärin muista, poistettiin hänet upseeriluettelostakin ennen kuin Kekkonen sen palautti. (saa korjata, mikäli muistan väärin) Näillä asioilla ei tietenkään ole mitään tekemistä hänen sotilaallisten ansioitten kanssa ja nehän ovat kiistattomia.
 
Erkki

Eversti
Lahjoittaja
#52
Kutsut Hasse Windiä siis valehtelijaksi? Mitä pidät hänen motiivinaan puhua paskaa?
Niin, hyvinkin monesta tapauksesta ovat arvostetut veteraanit puhuneet ristiin. Joku voi muistaa väärin, joku kaunistelee asioita omalta kantiltaan ja joku voi olla vain letkeä tarinankertoja. Motiiveissa riittää ja se on vain inhimillistä. Ihmisiähän he ovat.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#53
Manpuolustus.net pieksee varmasti Flightforumit sun muut Porvalit. Luodaan uutta ja tutkitaan, ei vain toisteta toisten väitteitä, olivat sitten painettuja tai kapakkalauluja. Me ehkä pääsemme vielä syvemmälle siihen, miten todistajapsykologia toimii.

FW Condor laskeutui klo 12.25 Aatu kyydissään. LeLv 24 jatkoi kuitenkin suojauslentojaan. Baur teki jarruvian korjaamisen jälkeen koelennon. Tällä koelennollaan Baur yksin lentäessään lensi läheltä Kaukopään tehtaan piippua. Olisiko tällä ollut jotain hämäriä yhteyksiä tarinoihin? Partasen mukaan tiedetään, että jarruvika korjattiin. Tiedämme milloin Hitler saapui, mihin aikaan hän lähestyi Immolan kenttää ja milloin Baur teki koelennon. Partasen mukaan silminnäkijähavainnot täsmäävät koelennon aikaan. Kun koelento tehtiin, ei Hitler ole voinut olla koneessa, koska hän oli Mannerheimin kanssa lounastamassa.

LeLv 24 jatkoi suojauslentojaan sotapäiväkirjan mukaan seuraavina aikoina, jolloin Wind lienee jo siirtynyt Immolaan. Milloin siirtyi? Näkikö Baurin? Kukaan ilmassa olevista lentäjistä ei voinut tietää, missä niin isot viskaalit olivat ja mitä tekivät.

Suojauslennot näkyvät tässä. Lentäjiä ei ole yksilöity, mutta Immolassa oli kaksi konetta taivaalla miltei koko ajan. Parit menivät limittäin seuraavasti: 11.10 - 13.10, 12.05 - 13.25, 18.30 - 19.30 (lähtö ja saatto Helsinkiin), 18.50 - 20.00. (lähtivätkö kahdessa erässä?)

Viimeksi muokattu:

Mikoyan

Kenraali
Lahjoittaja
#54

Vautsi! :solthum:
 
baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#56
Ja on tosiaan surullista, miten entisestä absolutistista tuli alkoholin ongelmakäyttäjä, joka sai lopulta petostuomion ja ellen väärin muista, poistettiin hänet upseeriluettelostakin ennen kuin Kekkonen sen palautti. (saa korjata, mikäli muistan väärin) Näillä asioilla ei tietenkään ole mitään tekemistä hänen sotilaallisten ansioitten kanssa ja nehän ovat kiistattomia.
Surullista, mutta pirun inhimillistä. Ei se ollut monelle leikinleipää sodanjälkeinen aika, jos lie ollut kenellekään.
 
#58
4.6. klo 11 saapui saattue, jossa Condor (FW 200) + 2/ He 111 + 4 / Me 109 ja 2 (en saa selvää, olisiko Brewster?). Saattue palasi klo 19. Samaan aikaan joku tuntematon kone lentää korkealla (8 km) Kirkkonummen suuntaan. Se paljastuu myöhemmin VL Myrsky-protoksi.
Sanoisin, että "2/1 Arado 196." Olisko Arado ollut CSAR-tehtävällä (meripelastusvarmistus)?

https://en.wikipedia.org/wiki/Arado_Ar_196
 
tulikomento

Ylipäällikkö
#59
Sanoisin, että "2/1 Arado 196." Olisko Arado ollut CSAR-tehtävällä (meripelastusvarmistus)?

https://en.wikipedia.org/wiki/Arado_Ar_196
Pentti Manninen SIL 4/2008 Adolf Hitler Immolassa 4.6.1942

"Purjehduskaudella 1942 Kriegsmarine siirsi 24.5.1942 viisi 1/Bordfliegerstaffel 196:n Arado Ar 196 -kellukekonetta miehistöineen Wilhelmshafenista Tallinnaan. Näin muodostetun uuden yksikön nimeksi tuli Teilverband 1/196 Reval ja se alistettiin Marinebefehlshaber "Ostlandille."

4.6.42 Teilverband 1/196 Reval sai erikoistehtävän. Koneet T3+CK, T3+DH ja T3+GH miehistöineen starttasivat Talinnasta klo 10.00 ja saapuivat Santahaminan merilentoasemalle 35 minuuttia myöhemmin. Paluulennolle koneet lähtivät Santahaminasta klo 18.10 ja laskeutuivat Tallinnassa klo 18.45 (kaikki ajat Saksan kesäaikaa)."

Eli tämä yksikkö oli meripelastustehtävissä sen varalta jos Aatun FW-200 olisi tehnyt pakkolaskun Suomenlahteen.
 
#60
Filmistä on leikattu noin kohdasta 1:05 pois kunniakomppanian tarkastus. Pari reunimmaista riviä vilahtaa taustalla herrojen astuessa autoon. SA -valokuvissa komppania kyllä näkyyy. Kunniakomppanian tarpeesta kerrottiin järjestävälle seuralle salaussyistä
vasta edellisenä iltana. Siitä kun paljastui kuka oli tulossa Saksaa edustamaan. Kovassa kiireessä ei löydetty muuta joukkoa, kun lentomekaanikkokurssi Utista, joka ylläpiti tehokkaasti suomalaisen korpisoturin mainetta. Kuluneet asepuvut ja olkapoletin alla
ja taskussa säilytetyt "verikauhat" eli kenttälakit m36 tekivät varmaan Aatuun vaikutuksen. Tuskin oli koskaan moista kunniakomppaniaa kohdannut. Rautatievaunun sisäänkäynnin parivartiolle oli sentään löydetty kypärät päähän.