Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Tekisi mieleni sadatella miten tiettyihin asioihin löytyy kyllä rahaa aina. Taitaa jäädä lisäksi ne luvatut "rakenteelliset uudistukset" Sipilän porukalta tekemättä...siis valtion menojen perkaaminen sadistisen teurastajan asenteella. Rakenteissa on se perkeleellinen juttu, että niitä saa kyllä paisutettua mutta kun haluat uudistaa, niin siellä onkin vastassa virkamiesten siilipuolustus, kaikki onkin yhtäkkiä elintärkeää vaikkei sitä olisi tehty kuin 10 vuotta...
Eikö nyt ole kuitenkin niin että viimeisin toimintamenojen leikkaus kuitataan siirtämällä rahaa hankinnoista toimintaan? Kyse on siis siitä että Pv:n arviot tulevien vuosien rahanmenosta ovat olleet persiillään ja suunniteltua toiminnan tasoa ei saavuteta vaikka suunnitelmien mukaiset toimintamäärärahat ovatkin käytettävissä. Sen lisäksi että paikataan poliitikkojen leikkauksia joudutaan paikkaamaan myös puolustushallinnossa tehtyjä virheitä. Joku on siis jälleen kerran laskenut väärin ja toisaalta puolustusvoimauudistuksella ei saavutettu sille asetettuja tavoitteita. Pv ei ole ennenkään osannut hallita omasta toiminnastaan syntyviä kustannuksia joten ei tämä yllätys ole. Ehkä remmiin pitäisi saada enemmän muualla kuin Kadiksessa koulutettuja talouspuolen ihmisiä?
Tulee tietysti mieleen sekin, että oliko tässä vähän poikkeavan kiivas puolitoistavuotinen? Huolletaan, korjataan ja syynätään kalusto ja annetaan hlöstön huilia. ?
Saattaahan olla, että ylitöitä on kertynyt ja pitkiä vetoja duunissa on takana. Jos kohta vehkeet eivät sitä ymmärräkään, niin ihmiset on lepuutettava ja palautettava välillä arkirytmiin. Ei vakituista sotaväkeäkään kannata ajaa ihan piippuun. No, nämä tulivat vain mieleen.
Valtionhallinnossa piru asuu nimenomaan rakenteissa. Näitä rakenteita ja niihin liittyviä saavutettuja etuja puolustetaan yhdessä siilipuolustuksen änkyrärintamassa tarvittaessa vaikka viimeiseen kadettiupseerin nautintaoikeudelliseen suojatyöpaikkaan asti. Tuumaakaan ei anneta tappelematta, vaikka lopulta räyhäämisen seurauksena menetettäisiin kaikki.
Sitä voidaan valistuneesti arvioida, että onko tällainen änkyröinti ja rakenteiden sementoiminen todella maanpuolustuksen etujen mukaista.
Kommentti-osiosta:
Koko hallitus perustuu järjestelmälliseen kusetukseen. Jo ennen kun hallitus oli muodostettu, puolet vaalilupauksista oli rikottu, ja toinen puoli haudattu hiljaisuudessa polttolaitokselle meneviin paperivuoriin. Äänestäjät ovat jo niin turtuneita tähän petokseen perustuvaan vallankäyttöön, ettei edes huomaa/välitä, mitä nämä petturit touhuavat. Suomeen voitaisiin aivan hyvin julistaa poikkeustila ja mitätöidä perustuslaki, eikä kukaan oikeastaan edes huomaisi mitään. Homma on kuin Saksassa 30-luvulla, kansa ei yksinkertaisesti enää välitä.
Kadettiupseerihan se on se kustannus... Laamanator, koska olet älykäs ja vieläpä kirjoitustaitoinen ja lahjakas mies, lue huviksesi tämä puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioesitys vuodelta 2015. Mieti, mistä nipistäisit. En toki tiedä, ovatko omat etusi esimerkiksi politiikan yläoksilla.
Luvut ovat siis 1000 euroa eli vaikkapa hallinnon (ministeriö) "tuottavuusmääräraha" 2875 luetaan 2 875 000. Alat aika äkkiä ihmetellä, mikä v.. on tuottavuusmääräraha...
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...Esitys/YksityiskohtaisetPerustelut/27/27.html
Varsinaiset toimintamenot alkavat, kun hallinto on polttanut miljardin.:
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...enEsitys.xml&opennode=0:1:123:379:625:635:637:
No, ei ne taikaiskusta sinne tosiaan ilmesty. Mikä sinänsä on harmi, koska se taikaisku olisi varsin hyvä menetelmä siihen tarkoitukseenSamoin on mielestäni aikamoista harhakuvitelmaa ajatella, että LKP:n oloissa sodanajanjoukot ilmestyvät jostakin kuin taikaiskusta vastuualueilleen täydessä vahvuudessa, täysin varusteltuna ja koulutettuina ilman, että pahamaineisilla varuskunnilla olisi siinä jotain osaa tai arpaa.
Yleisellä tasolla perinteinen kuluista nipistäminen ja juustohöylä eivät ole mikään todellinen ratkaisu, koska ongelmien perussyy on pöhöttyneissä rakenteissa. Juustohöylän käyttäminen voi tuoda helpotusta lyhyellä aikajänteellä, mutta lopulta se onnistuu vain rampauttamaan kömpelöt rakenteet, jolloin järjestelmä toimii entistäkin huonommin. Tämän vuoksi ainoa mahdollisuus parannukseen on rakenteiden ennakkoluuloton tarkasteleminen, uudistaminen ja perusteellinen tuulettaminen.
Mikään ei saa olla jäykäksi teräsbetonoitua ja tarvittaessa muutoksia on tehtävä hyvinkin radikaalisti, vaikka kaikki purettavien rakenteiden sekaan kätkeytyneet posliinivarpaat murskaantuisivat lopullisesti pieniksi murusiksi. Valtio ja veronmaksaja ovat kuitenkin eri virastojen (ml. puolustusvoimat) toiminnan rahoittajana aina työnantajan ja lopullisen päätöksentekijän asemassa. Uudistamisessa tärkeintä on ymmärtää tavoitetila, että mitä oikeasti tarvitaan sekä minkälaisella järjestelmällä ja käytettävissä olevilla pelimerkeillä voidaan päästä mahdollisimman lähelle tavoitetilaa.
Poliittisesti juustohöylä on helpoin ratkaisu, koska silloin ulospäin näyttää siltä, että joku poliitikko tekee jotain ja samalla posliinivarpaiden murskaantuminen minimoidaan. Poliitikko keplottelee itsensä kuivin jaloin hankalasta välikädestä ja posliinivarpaille ei tule paha mieli. Se ei silti poista varsinaista rakenteellista ongelmaa ja vähän ajan päästä on aina juustohöylättävä lisää. Jäykät ja uudistuskyvyttömät rakenteet ovat yksi pahimmista tekijöistä, mikä on ajanut Suomen suohon eikä tämä koske ainoastaan puolustushallintoa, vaan koko yhteiskuntaa.
Tuottavuusmääräraha tarkoittaa nimensä mukaisesti tuottavuuden lisäämiseen eli selkokielellä toiminnan kehittämiseen (investoinnit, tutkimus- ja kehityshankkeet) käytettävää määrärahaa, kun kehittämisen tavoitteena on toiminnan tuottavuuden lisääminen, ml. myös tehostaminen. Tällainen voi olla esimerkiksi uuden tietojärjestelmän hankinta, toimintatapojen tutkiminen ja kehittäminen tai kunnon norminpurkutalkoot. Niin itse olen ainakin tämän talousjargonistisen käsitteen käyttötarkoituksen ymmärtänyt. Krediitti, debiitti, kulutusluotto, korkokatto ja mitä näitä nyt onkaan. Ennen vipattiin viitonen ja nyt nostetaan vippilaina.
olisi lähes typerää tukeutua tuossa toiminnassa vahvasti niinkin ilmiselviin paikkoihin kuin varuskunnat
Mieleni kuvitteli tuossa vaiheessa sen kauhulla odotetun Iskander-taikaiskun varuskuntiin
Edit: Tietty Iskander-joukoilla on kiire, jos meinaavat iskeä kaikkeen mihin niitä on täällä MPnetissä soviteltu...
Edit2: Ja vielä huono puujalkavitsi...jos huonosti menee niin kohtalomme on TAIGAisku tuolla Siperian puolella...
Syyriaan on siirretty nyrkki, joka voi iskeä toista sataa kertaa vuorokaudessa, kun otetaan lukuun koko orkka. Valmisteltu ja varustettu, keskitetty pumppu tuossa rajan takana voi yltää melko rankkaankin iskuryppääseen. Kiinteät maalit ovat ainakin helisemässä. Kyllä hajauttaminen ja liike ovat tänään in. Tuo in on tietysti asevoimien mahdollisuus, milläs sitä panee liikkeelle koko kriittisen infran? Joo, aina voi TOIVOA, että tarkkuus on heikko, mutta sen varaan ei sankarillista koko kansan torjuntavoittoa perustaa. Asemamme on erittäin vaikea, vaikkei ainoatakaan panssarivaunua edes käynnistetä. Tähän ollaan tultu. Tulivoiman teho ja kehittyvä tarkkuus ovat mielestäni muuttaneet täysin perusteellisesti sodan kuvaa. Fiilistely sillä, että "niin kauan on turvattu lies, kun on pystyssä yksikin mies"......liesi ilman virtaa on esimerkiksi pirullisen viraton laite.
Syyrian opposition....."pari sergeitä Hiluxin lavalla" joten helpottaa kummasti tuota itäveljiemme toimintaa.
Kyllähän se ilmaiskukampanjaa merkittävästi helpottaa kun koneet voi lentää käytännössä ilman mitään uhkaa vastapuolen suunnasta.
Meillä sentään on ilmatorjunta ja onpa sekin sanottava ettei meidän pilotitkaan kv.harjoitusten perusteella ihan huonoimmasta päästä ole. Aika kovilla prosenteilla on pojat noissa kv.reeneissä vastustajiaan "pudotelleet".
Toim.huom. Kansainvälisessä harjoituksessa vastustajan pudottaminen on aina nöyryyttämistä. Näin ainakin silloin jos itäkone pudottaa läntistä alkuperää olevan.
Kyllähän se ilmaiskukampanjaa merkittävästi helpottaa kun koneet voi lentää käytännössä ilman mitään uhkaa vastapuolen suunnasta.
Meillä sentään on ilmatorjunta ja onpa sekin sanottava ettei meidän pilotitkaan kv.harjoitusten perusteella ihan huonoimmasta päästä ole. Aika kovilla prosenteilla on pojat noissa kv.reeneissä vastustajiaan "pudotelleet".
Voisi tietysti puhua vielä vastustajasta jääkiekkohenkeen "kaverina". Pelataan omaa peliä, kaveri yrittää kuvioita ja me karvataan vastaan alivoimakentällisellä, pitkä kiekko ja purkuja ja välillä koitetaan röyhkeästi alivoimahyökkäystä.
Tai sitten hakataan mailoilla ”kaverin” pelaajat paskaksi ja tehdään tyhjään maaliin maaleja… Ai säännöt kieltävät?