HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Hesarin ja SPR:n "tarjouksista" olen minäkin lentoasemalla kieltäytynyt. Ihan kuin olisivat jo oppimassa että "tuolle ei kannata" :D

Tekisi mieli tökkiä tai sanoa jotain ikävää mutta työtäänhän he vain tekevät. Lieneekö edes kunnollinen palkka.

Palautetta pitäisi antaa mutta ainoa oikea osoite on Sanoma Oyj:n hallitus jonka varauksetonta luottamusta Helsingin Sanomien päätoimittaja edelleenkin nauttii.

Ala-pietilä,
Herlin (oligarkki, KTT h.c. Pietarin talouden ja rahoituksen valtiollinen yliopisto),
Brunila,
Ihamuotila.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään kuin yhdestä suusta useimmat maakuntalehdet toistelevat että
"Turvallisuussalaisuuden paljastaminen on yli sata vuotta vanha ankara pykala"

Ankara ja yli sata vuotta. Vanhakin. Narratiiviin kuuluu myös verrata mm. Ruotsiin
ja kertoa kuinka "moderneja" siellä ollaan.

Tuosta näkee suomalaisen median "monimuotoisuuden". Käytännössä kaikissa lehdissä on samat uutiset samalla näkökulmalla.
 
Aku ankan extran kauppaajalle sanoin, että on se perinteisen ankan tilauksen katkaisu harkinnassa hesarin ja sanoma oy:n takia.
Oli harmissaan ja sanoi etten ole ainoa. Meinas ettei Disneyllä ole tekemistä hesarin kanssa, sanoin vain että minulle riittää sama kustantaja ja en voi paljon muuten äänestää kuin lompakolla.
 
Keskusrikospoliisin mukaan Helsingin Sanomien toimittaja ilmoitti jo hätäkeskuspuhelussa tietokoneen tuhoamisen liittyvän kirjoittamaansa tietovuotoartikkeliin.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802132200740493_u0.shtml
- Mäpä taustotan sen verran, että jos oot lukenu tässä viikonlopun uutisia tollaisesta tietovuodosta, niin mä oon toinen niistä kirjottajista, Halminen ilmoitti.
Järvisen mukaan hätäkeskuspuhelu osoittaa, että Halminen jo hätäkeskuspuhelussa sitoi tietokoneen tuhoamisen kellarissa tutkittavana olevaan artikkeliin.
 
Mitä olen lukenut tätä Helsingin Sanomien artikkelia 16.joulukuuta, siinä käytetään toteamuksia kuten 'hankkima' tai 'haltuunsa saama'. Tutkinnassa vielä selvitetään tätä asiaa, on vielä riidanalaista onko ollut lähdettä. Onhan aineisto voinut tulla haltuun erehdyksen kautta, yllyttämällä tai lahjomalla, sitä ei tiedetä, Järvinen totesi.
 
Erikoista käytöstä. Joko ne toimittajan terävät kynät puuttuvat penaalista tai toisaalta tuo kuulostaa tahalliselta huomionhaulta. Myös varsin merkillinen palomuuri toimittajalla kun sanan mukaisesti järjestää vastapalon.

Olisiko törmännyt johonkin oletettuun mystiseen tunkeutumiseen koneeseensa jolloin paniikissa teki mitä teki.
Saa kyllä tosiaan toimittajan tekoset omituiseen valoon. Motiivi voi olla julkisuudenhaku tai ihan mitä tahansa.
 
Saa kyllä tosiaan toimittajan tekoset omituiseen valoon. Motiivi voi olla julkisuudenhaku tai ihan mitä tahansa.

Eiköhän ollut ihan vaan perinteinen paniikki. Ensin pientä paniikkia tai neuvottomuutta kun meni hakkamaan kovalevyä sen tuhotakseen ja sitten kun alkoi savuamaan iski oikea paniikki. Se pistää ihmiset käyttäytymään epärationaalisesti.
 
Eiköhän ollut ihan vaan perinteinen paniikki. Ensin pientä paniikkia tai neuvottomuutta kun meni hakkamaan kovalevyä sen tuhotakseen ja sitten kun alkoi savuamaan iski oikea paniikki. Se pistää ihmiset käyttäytymään epärationaalisesti.
Tarkoitin lähinnä tuota tarvetta tuoda esille kuka on(jutun tekijä) ja mitä on rikkonut.
 
Tarkoitin lähinnä tuota tarvetta tuoda esille kuka on(jutun tekijä) ja mitä on rikkonut.
Juuri näin. Koko toimintaketju on outo. 1. hakata nyt vasaralla läppäriä oli syy mikä tahansa. 2. soittaa hätäpuhelu savuavasta läppäristä kun sen voisi iskeä hankeen tmv. 3. ilmoittaa taustoituksena hätäkeskusvirkailijalle paljastusartikkelista. 4. paheksua kun poliisi näin ollen tulee paikalle ja takavarikoi tavaroita.

Jos tuo olisi leffasta niin siitä menisi saman tien maku - ei uskottavaa.
 
Juuri näin. Koko toimintaketju on outo. 1. hakata nyt vasaralla läppäriä oli syy mikä tahansa. 2. soittaa hätäpuhelu savuavasta läppäristä kun sen voisi idkeä hankern tmv. 3. ilmoittaa taustoituksena hätäkeskusvirjkailijalle paljastusartikkelista. 4. paheksua kun poliisi näin ollen tulee paikalle ja takavarikoi tavaroita.

Jos asutun kerrostalon kellaritiloissa alkaa läppäri savuamaan, niin palokunnan hälyttäminen on kyllä viisautta.

Mitään muuta viisautta tuossa asiassa ei ole ollutkaan!


Olisi heittänyt vaikka mereen, niin ei olisi tarvinnut palokuntaa hälytellä.
 
Silti lyhyempi matka/aika olisi ollut tukahduttaa tuo läppäri itse.

Ei taida litiumpatterisen laitteen tulipalo tukahtua kotikonstein, mutta ulos olisi voinut yrittää heivata. Paha sanoa kun ei tiedä kuinka raju alkava palo oli ja minkälainen matka pihalle.

Lentoyhtiöt ilmeisesti pelkäävät tuollaista tilannetta ihan tosissaan kun nyt alkaa olemaan turvainfossa erillinen tiedotus siitä, että kuumenevien ym. litiumakkujen tilanteesta pitää ilmoittaa henkilökunnalle per heti. Nyt toki oltiin maan pinnalla, mutta kuitenkin.
 
Back
Top