Huipputapaaminen Helsingissä

Kreikka ei varmaan ole mukana Venäjää vastaan käydyssä sodassa syystä että Turkkikaan ei olisi vaan ehkä jopa Venäjän puolella.
Kreikassa riittää itselläkin Venäjän suuntaan sympatiaa, ainakaan tuhansia panssareita sieltä ei saa minnekään itärintamalle.
Kysyit paljonko kalustoa EU-mailla on. Vastaus on että aikasta paljon ilman Brittejäkin.
Briteillä on strategisiin iskuihin varattuja koneita, aivan kuten Ranskallakin.
Ja ne ovat kaikki taktisia hävittäjiä. Hävittäjä on eri asia kuin pommikone.
 
Ei ole ihan helppoa varmaan hänen nimenomaisessa asemassaan todeta, että okei, olen presidentti, jonka valinnassa antoi pikkasen työntöapua arkkivihollinen.

Kyllähän toi Venäjän osallistuminen näyttää todennäköisemmältä kuin se, ettei se osallistunut. Hienoa olisi, että asia saataisiin päätyyn, todisteet kehiin ja homma siihen pakettiin, mihin se kuuluu.
Kaikki maat on sekaantuneet muiden vaaleihin tavalla tai toisella, eikös svenssonien ministerit haukkuneet Suomalaisia persuja, EU maat painostavat Turkkia ja jopa Unkarilaiset ovat äänestäneet väärin sama juttu Puolassa.
Eikös se Obamakin pistanyt nenänsä johonkin vaaliin, näin muistelen, paremmin asiaa seuranneet antakaa pikku vihje?
Nämä ovat tietenkin paremmanväen ja eliitin hyväksyttävää toimintaa, vähän niinku noita ensiyön oikeuksia entis ajan aatelisilla, eihän nekään omalla työllään itseään elättäneet, olivat aikansa sosiaalipummeja tai demari ja vihervasemmisto polittiikot tänäpäivänä.
 
Jostain kumman syystä Yhdysvaltoja ja Britanniaa silti kohdellaan ylimielisesti.
Montako panssaria, hävittäjäkonetta, lentotukialusta, strategista ohjusvenettä tai pommikonetta EU:lla on kun Britannia lähtee?

Myöskään Venäjän kansantuotteesta nälviminen kuohuviiniä nokka pystyssä kilistellen ei pelota Moskovaa.

En tiedä mistään ylimielisyydestä..

NATO on joka tapauksessa EU:n jäsenmaiden yhteinen puolustusliitto. Se on kyennyt turvaamaan jäsenmaidensa koskemattomuuden jo yli 70 vuotta. Minä uskon että se kykenee tekemään sen myös tulevaisuudessa. Mutta tästäkin saa vapaasti olla toista mieltä..

En myöskään usko että Venäjästä tulisee minkäänlaista uhkaa/kilpailutekijää Euroopalle. Ei sotilaallisesti eikä taloudellisesti. Venäjä on köyhä ja rikollisen eliitin johtama diktatuuri. Väistämättä lähestyy ajat jolloin Putin ja muut johtajat joutuvat valtaansa puolustaessaan murhaamaan myös omia kansalaisiaan. Toki sitäkin he ovat jo harjoitelleet. Ovat myös valmistautuneet laajamittaisempaan tappamiseen.
Muistutan ettei Putinin suorassa käskyvallassa olevaa 400.000 miehen sisäisen turvallisuuden kaartia ei ole perustettu pelkästään huvin vuoksi.. Aikoinaan Stalin pärjäsi puolta pienemmällä NKVD:n organisaatiolla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/NKVD
 
Tästä uutisesta tulee esiin mielenkiintoinen yksityiskohta, Putin sanoi lehdistötilaisuudessa että he järjestivät kansanäänestyksen krimillä.
Tähän asti se on ollut paikallishallinto.
Pääkirjoitus: Kun Putin puhui Krimistä, Trump vaikeni vierellä
(KUVA: Mladen Antonov / AFP / Lehtikuva)
Julkaistu: 17.7. 21:01
PÄÄKIRJOITUS:
Presidentit olivat julkisuudessa korostetun vähäsanaisia Krimistä, mutta historiaan jää ainakin Putinin lipsauttama kansanäänestystunnustus.
Edes Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole erehtymätön julkisessa tarinankerronnassaan.

Tämä paljastui Helsingin huippukokouksessa, kun Putin tuli mitä ilmeisimmin täysin vahingossa tunnustaneeksi Krimin niin sanotun kansanäänestyksen oikean järjestäjän.

Putin ilmoitti Donald Trumpin vierellä suorasanaisesti, että ”me järjestimme kansanäänestyksen tiukasti kansainvälisen oikeuden mukaan ja YK:n peruskirjan mukaan.”

Putinin sanoja uskollisesti toistavat venäläismediat eivät myöskään heti ymmärtäneet, että nyt taisi presidentti lausua jotain kiellettyä. Niinpä moni venäläinen tiedotusväline siteerasi Putinia tuoreeltaan sanatarkasti.

Kyseessä ei ollut harkittu ulostulo, vaan pikemminkin freudilainen lipsahdus. Putin tuli myöntäneeksi ensimmäistä kertaa omin sanoin koko maailman edessä, että Venäjän valtio järjesti Krimin niin sanotun kansanäänestyksen toisen itsenäisen valtion alueella oikeuttaakseen siten Krimin kaappauksen Ukrainalta itselleen keväällä 2014.

Tähän mennessähän Kreml on pitänyt tiukasti kiinni versiosta, jonka mukaan krimiläiset itse järjestivät kansanäänestyksen pelätessään ”Kiovan natsijunttaa” ja päättivät sitten murskaäänin liittyä osaksi Venäjää.

Tiistaiaamuna Kremlin nettisivuilta paljastui kuitenkin toinen totuus, jonka haluttiin jäävän historiaan viralliseksi dokumentaatioksi. Putinin sitaatista oli pudotettu pois ratkaiseva me-sana, jolloin lauseesta tuli monitulkintainen ja käytännössä passiivimuotoinen ilmaus ”järjestettiin kansanäänestys”. Ellei lukijalla olisi ollut käytössään alkuperäistä ääninauhaa, hän olisi ajatellut Putinin pysyneen tiukasti Venäjän virallisessa tarinassa ”krimiläisten kansanäänestyksestä”.

Episodi saattaa kertoa siitä, kuinka raskaaksi epätotuuksien toistaminen käy jopa koulutetulle KGB-vakoojalle. Putinin kohdalla herpaantuminen voi selittyä kuitenkin myös sillä, että jostain syystä hänellä oli juuri nyt suuria paineita asetella sanansa Krimistä oikein.

Etukäteen pelättiin, että Trump olisi saattanut jopa tunnustaa Krimin osaksi Venäjää Helsingissä. Näin ei onneksi käynyt, ei ainakaan julkisuudessa.

Kun Krim nousi esille lehdistötilaisuudessa, kysymykseen vastasi ainoastaan Putin. Myös Trumpilla olisi halutessaan ollut mahdollisuus kommentoida, mutta hän vaikeni ja antoi Putinin puhua omastakin puolestaan. Putinin mukaan Trump oli todennut pitävänsä Krimin Venäjään liittämistä laittomana.

Myös Fox News yritti saada Helsingin Krim-keskusteluihin tarkennusta Putinin haastattelussa. Mutta Putin pysyi edelleen korostetun vähäsanaisena ja toisti vain Trumpin pysyneen kannassaan, että Krim on osa Ukrainaa.

Krimin venäläisjohtajan Sergei Aksjonovin kommentit huippukokouksen annista kuulostavat kuitenkin pahaenteisiltä. Propagandauutistoimisto Fan oli jopa otsikoinut, että Helsingin kokous oli ”Ensimmäinen askel Krimin tunnustamiseksi”.

– Ensimmäinen askel on otettu, odotamme tuloksia, Aksjonov lausui.
 
Eikös Saksalla ole kokonaista 4 lentokonetta toiminnassa ja sukellusveneet telakalla ja helikopterit pysyvät maassa, romua on paljon mutta toimiiko ne, vähän niinku Ukrainan armeija silloin kun Venäjä hyökkäs, paljon oli rautaa mutta ei kykyä toimia.

Nyt kuules poeka lopetat ton ryssän ropakantan suoltamisen.

Saksa on Nato maa ja siellä noudatetaan Naton määräyksiä ja liittopäivien lakeja ja asetuksia!

Etkö seuraa uutisia? Turkin Nato joukot etenevät kuin rasvattu salama syyriassa ja itkuiset kurdit vaan ojentelee aseita ja kyselee siivoojan hommia Ankarasta!
 
Tästä uutisesta tulee esiin mielenkiintoinen yksityiskohta, Putin sanoi lehdistötilaisuudessa että he järjestivät kansanäänestyksen krimillä.
Tähän asti se on ollut paikallishallinto.

Olihan siellä "kansainvälisenä vaalitarkkailijana" jopa muuan kohudosentti Suomesta selostamassa mitenkä kaikki hoitui krimiläisten omasta aloitteesta. :rolleyes: Mutta joo, Trumpilla olisi ollut eilen useampikin paikka nostaa ns. kissa pöydälle mutta ei tehnyt sitä. Puttekin pääsi paasaamaan amerikkalaisille siitä mitenkä näiden pitäisi painostaa Ukrainaa hyväksymään Minskin sopimus ja toteuttamaan sen ehtoja. Tämä siis vaikka Venäjä ja sepot ovat tehneet parhaansa vesittääkseen koko sopimuksen.
 
Eikös Saksalla ole kokonaista 4 lentokonetta toiminnassa ja sukellusveneet telakalla ja helikopterit pysyvät maassa, romua on paljon mutta toimiiko ne, vähän niinku Ukrainan armeija silloin kun Venäjä hyökkäs, paljon oli rautaa mutta ei kykyä toimia.
Luulisi että Trump-fani tajuaisi olla uskomatta kaikkea mitä valtamedioissa lukee, lentokuntoisia koneita on enemmän.
Koneiden elso-järjestelmissä on jotain nestevuoto-ongelmia. Ei tee niistä taistelukelvottomia. Fake news.
 
Eikös Saksalla ole kokonaista 4 lentokonetta toiminnassa ja sukellusveneet telakalla ja helikopterit pysyvät maassa, romua on paljon mutta toimiiko ne, vähän niinku Ukrainan armeija silloin kun Venäjä hyökkäs, paljon oli rautaa mutta ei kykyä toimia.
Eurofightereita taisteluvalmiina 4kpl, yhteensä koneita 130 ja tuskin kaikissa ½v menee että taistelukunnossa.

Edit. Tuo 4 siis Der spiegelin mukaan, todellista määrää emme voi lukea virallisista kanavista.
 
NATO on joka tapauksessa EU:n jäsenmaiden yhteinen puolustusliitto. Se on kyennyt turvaamaan jäsenmaidensa koskemattomuuden jo yli 70 vuotta. Minä uskon että se kykenee tekemään sen myös tulevaisuudessa. Mutta tästäkin saa vapaasti olla toista mieltä..

Mutta ilman Brittejä ja USAta ei ole mitään kykyä, ei poliittista eikä sotilaallista.

En myöskään usko että Venäjästä tulisee minkäänlaista uhkaa/kilpailutekijää Euroopalle. Ei sotilaallisesti eikä taloudellisesti. Venäjä on köyhä ja rikollisen eliitin johtama diktatuuri. Väistämättä lähestyy ajat jolloin Putin ja muut johtajat joutuvat valtaansa puolustaessaan murhaamaan myös omia kansalaisiaan. Toki sitäkin he ovat jo harjoitelleet. Ovat myös valmistautuneet laajamittaisempaan tappamiseen.
Muistutan ettei Putinin suorassa käskyvallassa olevaa 400.000 miehen sisäisen turvallisuuden kaartia ei ole perustettu pelkästään huvin vuoksi.. Aikoinaan Stalin pärjäsi puolta pienemmällä NKVD:n organisaatiolla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/NKVD
Hallelujaa ja höronauru päälle.
 
Luulisi että Trump-fani tajuaisi olla uskomatta kaikkea mitä valtamedioissa lukee,
Kannattaa anti trumppi porukan harrastaa media kritiikkiä .
Koneiden elso-järjestelmissä on jotain nestevuoto-ongelmia. Ei tee niistä taistelukelvottomia. Fake news.
toki lentokone on taistelukuntoinen vaikka hieman putket vuotaa ja enemmän ne vuotaa jos vihollinen saa osumia, mitä niistä pikkuvioista valittamaaan, alas se tulee kuitenkin tavalla tai toisella.
 
Eurofightereita taisteluvalmiina 4kpl, yhteensä koneita 130 ja tuskin kaikissa ½v menee että taistelukunnossa.

Edit. Tuo 4 siis Der spiegelin mukaan, todellista määrää emme voi lukea virallisista kanavista.
Kuten sanottu, tuo artikkeli oli höpöhöpöä.
Koneita on taistelukuntoisena enemmän kuin neljä (Bundeswehrin oman ilmoituksen mukaan 39), mutta niihin ei ole ohjuksia. (Surullista toki tuokin). Koneiden DASS-omasuojajärjestelmissä on jäähdytysainevuotoja, eikä niihin saa enää varaosia koska muut käyttävät Typhooneissaan PREATORIAN-omasuojajärjestelmiä.
 
Varmaan ryssä pakenee kun noin tehokkaat ilmavoimat ovat vastassa, jollei pakene niin Juncker ottaa hieman toisellekkin jalalle niin nopeasti ilmavoimat kaksikertaistuu.
 
Kysyit paljonko kalustoa EU-mailla on. Vastaus on että aikasta paljon ilman Brittejäkin.

Ja ne ovat kaikki taktisia hävittäjiä. Hävittäjä on eri asia kuin pommikone.

Se minkä Eurofighterin edustaja jättää tosin mainitsematta on ydinasekyvyn puuttuminen. Osa Saksan Tornado-koneista on varustettu ydinasekapasiteetilla. Pahimman tullen ne varustettaisiin taktisilla B61-ydinpommeilla. Eurofightereissa ei tätä ydinasekykyä ole, ja tällä hetkellä Tornadon korvaajaehdokkaista ainoastaan F-35 tarjoaa tämän kapasiteetin.
 
Back
Top