Huru-ukkojoukkue taistelussa 2012

Naapurilohkoilta sen verran VHF:n kautta tietoa, että samanlainen vastarintatoiminta aloitettu kautta linjan.

Teillä on vielä perjantai-ilta, pe-la välinen yö aikaa jakaa varusteita, muodostaa, aseistaa ja kouluttaa ryhmiä ja partioita saamanne materiaalin turvin.

la aamu 10:00 on oltava jo tiedustelijoita etumaastossa ja vähintään ko. päivän peliliikkeet eli sotasuunnitelmat selvillä.

Puskaradion huhu vahvistaa taistelutahtoanne, koko maa tuntuu asettuneen sotakannalle maahantunkeilijoita vastaan. Samaa kailottaa ainut kuuluva radiokanava.
 
Noh, sauna saa olla päällä niin kauan, että kaikki äijät ovat siellä käyneet ja saaneet sen viimeisen "ryypyn" (joka toistetaan seuraavankin kerran), vaikka menisi pikku tunneille saakka. Mutta ennen hämärtymistä, ikkunat peitetään ja kaikille muistutetaan valojen käytöstä.

Otan itselleni kiikarit, karttalaukun, 9.3x66 vaimentun sakon optiikalla sekä vaimentimella (20 patruunaa) sekä yhden käsiradion. Pistän yhden varajohtajista johtoon komentopaikalla ryhmänsä kanssa ja lähden maastoon taivastelemaan tilannetta suu mutrussa.

Kuitenkin jatkamme korpisissin suunnitelmaa.

Mäkärämäen tuplakukkula valmistetaan etutähystys asemaksi. Sen edustaa Rutanen voi käyttää muutamissa kohdissa taktisissa kohdissa varmistamaan, ettei rinnettä vyörytetä ylöspäin. Poika saa kaverikseen kaksi muuta ja he saavat päättää miten pitävät päällä valvontaa, (kaksi vaimenettua kivääriä, plus AKM ja valopistooli).

Lötjänen saa panostaa alueen niin, että siitä tulee takatulppa taikka etutulppa tarvittaessa, sekä opettaa pojan joukkueen sen kosauttamaan. Otan myös ylös kaksoiskukkalan edustan tiestön koordinaatit krh-ryhmälle.

Seuraava paikka on 5200:lla, noin sadan metrin päässä, Karjosuota ohjaava maantierumpu. Lötjänen saa pitää kiirettä taikka pistää kaverin asialle sen panostamaan, jotta jos poika lähtee karkuun, niin voi kosauttaa sen mennessään.

25p4rp4.jpg

Kokoontumispiste ja pieni varustekätkö kangaslammen edustalle, joka juuri ja juuri näkyy tässä kartassa. Mutta tarkoitus on, että kaverit pitävät yllä majaa suon vierellä olevalla kukkulalla, mistä on hyvä näkyvyys tierummulle. Pistän myös mieleen, että kyseinen alue on hyvä näkyvyydeltään, etelässä puuston reunustaessa tietä, ja pohjoisessa soinen hakkuuaukea mökin ympärillä, mikä antaa hyvän näkyvyyden muutamalle porukalle suorittaa iskun kylkeen.

b5s4sw.jpg

Käppäilen takaisin alkuperäisen metsästysalueen taselle ja merkitsen ylös härkövirran päässä olevat kaksi sillan pätkää. Lötvänen saa panostaa ne. Lahden norsupyssy siirretään jorpakon päähän, missä sillä on sopiva alue laukoa tielle, ja kadota tarpeen tullen puustoon.

Samalle paikalle varataan toinen ryhmä toimimaan tulitukena maximilla. Ja kaksi ryhmää saa valita paikkansa edellisen kartan varrelta (tinypicin vittuillessa uploadille).

Menemme yön varella vielä samalla suunnitelmalla, eskon lada pistetään hiekkamontun eteen nököttämään, ja panostetaan tuhoamispanoksella. Sen pystyy sivuuttamaan, mutta BMP joko ajaa sen päälle, ja kosahtaa, taikka sitten sivuuttaa ja kosahtaa tienvarsipanokseen.

Kahden kymmenen metrin välein sopivia mäntyjä aniitilla nippuun, ja niiden rinnalle polttopanokset mettän sytyttämiseksi. Ja suunnitelma menee niin, että kärki tiedustelu kosahtaa ja samalla sadan metrin matkalta kaatuu mäntyjä tielle.

Kolme ryhmää iskee metsästä käsiasein ja krh ampuu iskun eskon ladan ympärille. Ryhmät irtautuu ja matkaa joutenpuron varrella olevalle varustekätkölle.

Norsu valmistautuu. Vahvistukset päästetään alueelle ja kun ne saavat juuri ja juuri näkyviin tiedustelun, niin sillat kosahtavat ja metsä syttyy tuleen. Krh ampuu kaksi taikka kolme iskua tien varrelle, norsun ja maximin suolatessa tien pätkällä näkyviä kohteita.

Norsu ja maxim irtautuu. Ja kaksi ryhmää iskee karjosuon tienpätkälle tarvittaessa. Porukat kokoontuu pisteisiinsä, ja varustautuvat seuraavaan koitokseen.
 
Tokravaaran Eräurhot ottaa VHF:llä yhteyttä: heillä on tarkoitus aamuun mennessä räjäyttää/hävittää Petäjäkankaan eteläpuoleinen silta (tie 15763). Ovat ajaneet sinne jo traktorikuormittain lannoitesäkkejä ja polttoöljyä, mutta olisivat alkuräjähdeainetta vailla.

Perheensä he ovat jo evakuoineet Hoikan ja Pohjavaaran taloihin sekä Kalliovaaraan, mutta jäävät itse taistelemaan hävitettävän sillan eteläpuolelle. Tarvittaessa poistuvat suunnittelemaltaan taistelualueelta veneitse Palojärven ylitse.

Palovaaran Eräveikot yhdessä Luhtapohjan Erän kanssa ottavat myös yhteyttä. Seurojen nokkamiehet saapuvat mökille "sotavaloin" varustetulla citymaasturilla. He ovat valmistautumassa Pamilon voimala-alueen puolustukseen tahi hävitykseen: "että jos sitä Lötjöstä..?"
 
Tvälups kirjoitti:

Tokravaaran Eräurhot saa hoitoonsa Ikolan ja Tokravaaran risteysalueet tähystys-/liikenteenlaskentapaikat. Radioyhteys komentopaikallemme.
Mikäli panostarpeita piisaa, voivat panostaa myös Lylykosken sillan ja jättää partion valvomaan räjätystyömaata (radioyhteys komentopaikallemme).
Palovaara ja Luhtapohja hoitakoot voimala-alueensa. Luhtapohjan risteysalueelle tähystys (radioyhteys kuntoon myös sinne).

Mites pohjoinen rintama; Huhus-Suuriaho ..Onko yhteyttä saatu?
 
Pohjoisen osalta saadaan tietoa seuraavasti: Inarintietä myöten etenee ilmeisesti pataljoonan verran moottoroitua jalkaväkeä panssareiden tukemana, mutta suuntaavat Hattuvaarantietä (522) kohti Lieksaa. Sen alueen jahtiporukoihin ei ole saatu yhteyttä vaan tieto saatiin ylen kautta. Olettaa siis sopii, että ainakin tiedusteluosastoja liikkuu etelään Uimaharjuntietä pitkin.
 
Kovin on johdattelevia nuo tuodut varusteet, mutta en puutu niihin.

Kysyisin kuitenkin että sattuvatko piirilääkäri ja muut terveydenhoitoalan ihmiset kuulumaan tähän hirviporukkaan?

Ja jotain muutakin piti kysymäni mutta pääsi karkaamaan mielestä.
Edit: johan muistui mieleen. Eli miten suhtaudutaan edestä mahdollisesti tulevien hirvestysporukoiden jäänteiden, viivyttäneiden rajajoukkojen rippeiden ja pakolaisten suhteen? Mikä on toimintaproseduuri heidän kanssaan? Suoritetaanko omalta alueelta lisärekrytointia hirvestysporukan lisäksi ja onko vaarana että samalle alueelle tuppaa toinen ominpäin toimiva sakki esim painiseura tai moottoripyöräkerho?
 
noska kirjoitti:
Kovin on johdattelevia nuo tuodut varusteet, mutta en puutu niihin.
...
Edit: johan muistui mieleen. Eli miten suhtaudutaan edestä mahdollisesti tulevien hirvestysporukoiden jäänteiden, viivyttäneiden rajajoukkojen rippeiden ja pakolaisten suhteen? Mikä on toimintaproseduuri heidän kanssaan? Suoritetaanko omalta alueelta lisärekrytointia hirvestysporukan lisäksi ja onko vaarana että samalle alueelle tuppaa toinen ominpäin toimiva sakki esim painiseura tai moottoripyöräkerho?
Vetäytyvät ja jäänteet kootaan vahvennuksiksi porukkaan.
Tuosta vahvennetusta osiosta saa oman skenaarionsa. Aseistuskin on hieman järeämpää mopopojilla :a-cool: SINKOJA ja KÄSIASEITA.
Tosin lähin moposeura taitaa olla Jojensuussa?
Niistä voisi tehdä sinkopartioita ja painijoista vanginsieppaajia, mutta HUOM. hirviseurueelle alisteisina.
 
Entä jos eivät suostu alistumaan. Vaativat johdon omiin käsiinsä tai toimivat omillaan. Eivät ole luonteeltaan kovin alistuvia porukoita kumpikaan (ja siksi sattumalta ne valitsinkin). Saattaapa paikalle tulla vielä Viininjärveltä naiskaartin lähitaistelujoukkuekin pesäpallomailat käsissään. Eikä sillä ole lopulta merkitystä mikä sakki on tulossa, vaan sillä, että miten hoidetaan asian kontrolli ja yhteistoiminta ja vältetään keskinäiset yhteenotot sekä miten omaa porukkaa täydennetään vai täydennetäänkö lainkaan ja miten reagoidaan edestä tulevaan väkeen, jolla ei ole piippalakkia.
 
>>> SISSITOIMINTAAN: Omatontti --- Oma lupa ...Saa ja Pitää toimia omillaan.
:camo: Etenkin tuo Viinijärven pesäpallojoukkue vaikuttaa lupaavalta. Riittävästi vaan käsikranaatteja, kyllä se siitä. Kauheita lähitaisteluita ..keh

Tämä sopisi paremmin KIRJAT-otsikon alle mutta sisältö myös tähän:

Tuossa Koppisen "Räjähtävä tyhjyys" kirjassa kuvattaan, kuinka koulutettiin sissiosastoja 2-3pv peruskoulutuksella miltei pystymetsästä ja ihan realistisen oloisesti. Miinan asennus ja ammunta, kouluttajina sodan käyneet vanhat jermut, joita tosin ei nykymaailman aikaan sotakuntoisina enää valitettavasti ole.

Kirjassa ansiokkaasti kuvattu (n. 50-60 luvulle sijoittuva) sotatila on kuvitteellinen, mutta erittäin realistisen makuinen ja sopivaa oppia jopa nykyaikaan. Tapahtuman sijoittuvat Tuohikotin alueelle, Kouvolan pohjoispuolelle. Samanmoisella sapluunalla myös tämä Pohjois-Karjalan CASE menisi :a-cool:
 
Koulutus ei ole ongelma. Toiiminnan organisointi ei ole ongelma. Ongelma on eri sakkien yhteensovittaminen. Kun ei ole ylempää organisaatiota sitä suorittamassa, eikä tietoa toisten toimista ja liikeistä, kauhea into päällä ja kalsarinsauma ruskeena, niin äkkiseltään tulee omien keskeisiä ei-toivottuja yhteenottoja. Hirviporukoilla on yhteydet toisiinsa ja saavat alueet yms jaettua, mutta entä ne porukat joilla ei luonnollisia yhteyksiä tähän verkostoon ole?
Ja edelleen on auki se mitä tehdään edestä tuleville oman puolen edustajille.
 
Tvälups kirjoitti:
Materiapuoli alkaa siis olla mallillaan. Nyt sitten toimintaa sen mukaan kuten näette sen parhaimmaksi!
Unohtui tuosta (löytyi kärristä), että ak:t toivat myös rasiallisen kokardeja: kymmenkunta mansikkaa ja reilun kolmekymmentä sinivallkokokardia.

Ryhmäkokoja jne. kannattanee miettiä aseistuksen sekä muun varustuksen kannalta. Samoin heittääkkö kaikki kerralla tuleen vai..?

Itse olin tähän juuri puuttumassa :heart:
 
Tvälups kirjoitti:
Tokravaaran Eräurhot ottaa VHF:llä yhteyttä: heillä on tarkoitus aamuun mennessä räjäyttää/hävittää Petäjäkankaan eteläpuoleinen silta (tie 15763). Ovat ajaneet sinne jo traktorikuormittain lannoitesäkkejä ja polttoöljyä, mutta olisivat alkuräjähdeainetta vailla.

Perheensä he ovat jo evakuoineet Hoikan ja Pohjavaaran taloihin sekä Kalliovaaraan, mutta jäävät itse taistelemaan hävitettävän sillan eteläpuolelle. Tarvittaessa poistuvat suunnittelemaltaan taistelualueelta veneitse Palojärven ylitse.

Palovaaran Eräveikot yhdessä Luhtapohjan Erän kanssa ottavat myös yhteyttä. Seurojen nokkamiehet saapuvat mökille "sotavaloin" varustetulla citymaasturilla. He ovat valmistautumassa Pamilon voimala-alueen puolustukseen tahi hävitykseen: "että jos sitä Lötjöstä..?"

Tuli vaan mieleen että kuinkas hyvin Keltainen A2 kuulee nuo huutelut radioon?

Moi me ajateltiin räjäyttää tämä ja tämä silta!
 
noska kirjoitti:
Koulutus ei ole ongelma. Toiiminnan organisointi ei ole ongelma. Ongelma on eri sakkien yhteensovittaminen. Kun ei ole ylempää organisaatiota sitä suorittamassa, eikä tietoa toisten toimista ja liikeistä, kauhea into päällä ja kalsarinsauma ruskeena, niin äkkiseltään tulee omien keskeisiä ei-toivottuja yhteenottoja. Hirviporukoilla on yhteydet toisiinsa ja saavat alueet yms jaettua, mutta entä ne porukat joilla ei luonnollisia yhteyksiä tähän verkostoon ole?
Ja edelleen on auki se mitä tehdään edestä tuleville oman puolen edustajille.

Samaa mietin itsekkin.

Ja sieltä voi tulla vastaan juuri esimerkiksi rajavartioston väkeä, jolla kai piti ainakin ennen olle sodanajan sijoituksia näihin maastoihin.

Eli ottaako komentoa rajan sotilasarvoltaan suurin vai punakaartin tapaan paras puhuja hirviporukasta?
 
Tvälups kirjoitti:
Jokainen ukko on suorittanut minimissään ampumakokeen juuri kuluneena kesänä (seuranne oma vaatimus) ja usea jäsen harrastaa lisäksi mm. hirvenjuoksua.
Joukkueesi aseistus käsittää tällä hetkellä: (ennen mahdollsta hakukeikkaa asekeräilijöiden varastoilta/säilytyskassakaapeista)
1 kpl 7,92x57 Zastava m/76 kiikaritähtäimellä ja äänenvaimentimella
1 kpl 6,5x55 Husqvarna kiikaritähtäimellä ja vaimentimella (piirinmestarin ase)
2 kpl 45/70 Valmet 412 Tuplaluodikko optiikalla sekä .444 Marlin vipulukkokivääri optiikalla
3 kpl 9,3x66 Sako optiikoin ja vaimentimin
1 kpl .375H&Hmag kivääri ilman optiikkaa ja vaimennusta
7 kpl .30-06Spr kivääreitä, kaikissa kiikaritähtäin ja viidessä vaimennin
10 kpl .308win kivääreitä, kaikissa kiikaritähtäin ja neljässä vaimennin
10 kpl 7,62x53R kivääreitä, kahdeksassa kiikaritähtäin ja neljässä vaimennin
2 kpl 8,2x53R kivääreitä, ei optiikkaa tai äänen vaimentimia
3 kpl 9,3x53R kivääreitä, kahdessa optiikka ja kahdessa vaimennin
Patruunatilanne vaihtelee heikoimmillaan kuudesta neljäänkymmeneen patruunaan per ase.

Kysymykset:
0. Hajautatko osastosta oman erillisen ase- ja materiaalinouto-osaston? Ketkä? Millä kalustolla? Mitä on tuotava ainakin mukanaan? Muita ohjeita/käskyjä?
1. Millaisella taistelujaotuksella lähdet suorittamaan tehtävää?
2. Ainoa etusi vihulaiseen on rautainen paikallistuntemus ja epäuskoinen vitutus. Miten maksimoit tästä järjestelmästä saatavan hyödyn?
3. Miten varaudut siihen, että järjestelmä ei toimikaan? (takaportit ovat liian scifi-henkisiä, mutta esim. akkuhuollon epäonnistuminen voisi tällaiseen tilanteeseen johtaa)

KARTTA: http://www.maplandia.com/finland/ita-suomi/pohjois-karjala/hiiskoski/

0. Hajauttaisin osaston taisteleviin ryhmiin, pioneeriryhmään, komento-osaan ja huolto-osan. Rakastamani avolavat taisteleville ryhmille ja pioneeriryhmälle 1-2 kpl. avolavoja. Komento-osalle pitäisi miettiä vähän ajoneuvoa. Mönkijä huollolle kuten pari kolme pakua alkuun. Loput autot hajautetusti piiloihin aivomyrskyn jälkeen.

Aseistuksen osalta sen verran että huolto-osalle taskuasetta ja muuta voisi olla hyvä olla. Huonolla tuurilla voivat ajaa jo vastustajan liikenteenohjaukseen. Silloin hirvikivääri selässä voi olla paska nakki.

1. Pioneeri ja huolto-osa kävisivät katsomassa paikallisen huoltoaseman tyhjäksi ja tuhoisivat laitteet niin että dieseliä ei ihan heti valuisi bemareihin. Hirviporukan kantava voima paikallisen sahan toimitusjohtaja takaa mulle lainan jolla nämä vahingot korvataan.

Kunnan tajaaman osalta miettisin myös voisiko joitain tiloja ansoittaa ja polttaa. Todennäköisiä vastustajan komento ja huoltopaikkoja.

Taisteluryhmä 1. ottaa sopivasta kohtaa liikenteenvalvonta paikan.
Taisteluryhmä 2. valmistautuu iskemään ohi menneen kärjen jälkeen vihollisen liikenteenohjaajiin.
Taisteluryhmä 3. ottaa liikenteenvalvonta vastuuta paikallisen taajaman laitamilta. Kärjen ohitettua pisteen alkaa vihollisen liikenteenohjaajien metsästys. Jos pioneeri osasto on kerinnyt ansoittaa taajamaa räjäyttelevät sopivissa kohdissa väijyjä pois. Välttäen laukausten vaihtoa.

2. Toiminta on suht helppo saada tukeutumaan joksikin aikaa ihmisten kesämökeille, maatiloille ja koteihin. Tosin huolto joutuu nopeasti ongelmiin elintarvikkeiden suhteen. Vaikka huolto-osasto pystyisikin liikkumaan vähäisen väestön seassa niin kauppojen hyllyt on nopeasti tyhjinä ellei niitä ole jo ryöstelty heti alussa.

Paikallistuntemuksena sen verran että vihollisen kärjen mentyä ohitse on luultavaa että alueelle syntyypehmeämpiä maaleja, kuin T-90:t ja bemarit. Näin ollen noita norsupyssyjä jne. voisi käyttää menestyksellisesti niiden tuhoamiseen. Jos taajamaan jää vastustajalta jotain toimintaa niin sitä voi häiritä tarkka-ampujatoiminnalla, räjäytyksillä ja vaikka millä.

3. Valmistellaan 3-5 kokoontumispaikkaa ja sama määrä piilokätköjä joihin ryhmät voivat tukeutua kun hommat ovat menneet pieleen/tehtävät on suoritettu. Myös maastopostilaatikoita pitää miettiä. Komento-osalle sopiva piilopaikka josta käsin voi suunnitella toimintaa niin kauan kuin se on mahdollista. Myös jonkin sortin suunnitelma miten voidaan ilman kauheata radiohuutelua saada kontakteja muihin mahdollisiin vastarintaihmisiin. Onko väestöä jäänyt paikoilleen jonka kautta tehdä tiedusteluita? Ja entä jos alueelle ilmestyy PV:n joukkoja ?

Ps. Tuosta kranaatinheittimestä vielä. Ilmeisesti se on annettu mukaan niin että sillä muka voisi ampua jonnekkin häirintää. Jos näin on niin kranaatinheitin jonnekkin taajaman läheisyyteen piiloon. Siten että sillä voidaan tarvittaessa ampua taajamasta maalitettuja kohteita. Ajatus ihan vain puhdasta häirintää. Jos johonkin kalustoon tai elävään osuu niin plussaa.
 
noska kirjoitti:
Koulutus ei ole ongelma. Toiiminnan organisointi ei ole ongelma. Ongelma on eri sakkien yhteensovittaminen. Kun ei ole ylempää organisaatiota sitä suorittamassa, eikä tietoa toisten toimista ja liikeistä, kauhea into päällä ja kalsarinsauma ruskeena, niin äkkiseltään tulee omien keskeisiä ei-toivottuja yhteenottoja. Hirviporukoilla on yhteydet toisiinsa ja saavat alueet yms jaettua, mutta entä ne porukat joilla ei luonnollisia yhteyksiä tähän verkostoon ole?
Ja edelleen on auki se mitä tehdään edestä tuleville oman puolen edustajille.
Räjähtävä tyhjyys -kirjassa tähän oli hyvä vinkki: Jos tulee yksi tai kaksi miestä, ei ammuta vaan katsotaan rauhassa vaikka eivät tunnussanoja osaisikaan. Jos taas tulee isompi porukka, ammutaan, koska omilla ei vihollisen selustassa moisia joukkoja ole.

Toisaalta, miinat aiheuttavat ongelman. Siksi pitäisikin olla tähysteisesti laukaistavia miinoja. Toisaalta pitäisi etukäteen olla selvänä viestintäkeinot, jolla paikalla oleviin joukkoihimme saadaan yhteys ja voidaan varoittaa miinoista ja järjestää opastus niiden ohitse. Mikäpä estää luomasta vaikka etukäteen koodikirjaa, jossa on määritelty vaikkapa yhteydenottopaikka ja koodisanat? Sitten omien joukkojen eturyhmä/tiedustelupuoli menee heti kättelyssä sovittuun yhteydenpitopaikkaan ja tunnistautuu koodisanalla ja kertoo, että huomenna on tulossa oma pataljoona sieltä ja sieltä, että tulkaas kertomaan miinoista jne. vähän.
 
hessukessu kirjoitti:
noska kirjoitti:
Räjähtävä tyhjyys -kirjassa tähän oli hyvä vinkki: Jos tulee yksi tai kaksi miestä, ei ammuta vaan katsotaan rauhassa vaikka eivät tunnussanoja osaisikaan. Jos taas tulee isompi porukka, ammutaan, koska omilla ei vihollisen selustassa moisia joukkoja ole.
Nyt on muistettava ettei vielä olla vihollisen selustassa ja jos vihollisen saapumisaika on arvioituna 8-13h niin jokin sitä viivyttää. Suoralla paraatimarssilla ei kestäisi saapuminen noin kauan.
 
Näinhän se tilanne menee.

Siinä ajassa kerkeis kyllä jo sopia parin hirviporukan kanssa vastuun jakamisista.

Ja ehkä jopa kerkeisi tehdä keikkan Joensuun tukkuun hakemaan kamoja. Pakettiautollinen säilykkeitä ja makarooneja jne.. on parin päivän päästä kova sana
 
Eräs huomioitava seikka on myäs se, että miten tälläinen omapäisesti toimiva joukko, johon ei ol kontrollia eikä yhteyttä eikä tietoa sen liikkeistä vaikuttaa varsinaisen sodanjohdon kuvioihin. Paikassa , jonka he kuvittelivat olevan tyhjä ja viholliselle avoin reitti onkin äkkiä voimakasta vastarintaa ja häirintää. Vihollisen liike kanavoituukin mahdollisesti eri tavalla kuin varsinaiset puolustusvoimien joukot ovat ennakoineet.
 
Itse olen miettinyt erästä toista asiaa. Mitenkäs tällaisen joukon juridinen puoli?

Jos kerran Suomi on joutunut yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Ja alue jolla nämä miehet ovat ei ole vieläjoutunut vihollisen haltuun. Niin kuuluisiko näiden sankareiden saapua liikekannallepanopaikalle?

Vai ovatko he kruunun raakkeja, joita sotatoimet eivät kaipaa.

Jos he eivät saavu paikalle ja heitä sinne odotetaan, niin syyllistytäänkö tässä sotilaskarkuruuteen?
 
Tasavaltamme nykyinen linjaus asiassa on että jokainen reserviläinen=siviili joka ryhtyy sotatoimiin ilman että on jonkin virallisen perustetun joukon jäsen syyllistyy rikokseen. (ei auta ämpärillinenkään kokardeja)
Tilanteessa ollaan lähellä sitä että tuo hirviporukka päättäisi yksin hyökätä laatokan rantaan.
Mutta hupimielessähän näitä täällä kirjoitellaankin?
 
Back
Top