fulcrum
Greatest Leader
HX-hankintaprosessin alussa vakuutettiin ettei poliittiset tekijät vaikuta hankintaan ja Ilmavoimat kelpuuttaa ehdokkaiksi koneita mistä tahansa jos ne täyttävät vaatimukset. Hyvin on tiedossa ettei asia ihan näin ole, erilaisista poliittisista ja strategisista syistä Suomi ei voisi joistain maista hankkia niin tärkeää ja kallista sotilaskalustoa kuin hävittäjäkoneita. Joihinkin voi olla sellaisia pakotteitakin voimassa jotka estäisivät kaupat. Mutta mitä jos näin ei olisi? Olisiko ns. "muusta maailmasta" saatavilla sellaisia koneita jotka voisivat vakavasti osallistua HX-kisaan jos tällaisia konkreettisia ja implisiittisiä esteitä ei olisi?
Tämän ketjun tarkoituksena ei ole argumentoida sen puolesta että Suomen pitäisi ottaa hankintaan mukaan joku uusi kone vaan yksinkertaisesti heilauttaa "mitäjos" -taikasauvaa ja yrittää tarkastella, onko HX-prosessin ulkopuolelle ylipäätään jäänyt sellaisia koneita jotka muuten voisivat täyttää Suomen vaatimukset teknillisten ja tuotannollisten kriteerien osalta.
Varjoehdokkaat on valittu siten että ne voisivat ainakin pintapuolisesti täyttää ilmavoimien vaatimukset HX-hankintaan. Suomi ei lähde kehittämään konetta vaan sen täytyy olla valmis ja jossain käytössä siinä vaiheessa kun ensimmäinen Suomen tilaama turbiini murahtaa käyntiin. Eli mukana ei ole esim Su-57 tai FC-31. Aseistettuja harjoituskoneita ei ole kelpuutettu mukaan ellei niillä ole mahdollisuutta kantaa ensilinjan aseistusta ja sensoreita. Samaten raakataan pois selkeästi rynnäkkökoneet kuten Su-34 ja FBC-1, sekä kaikki mahdollisesti tarjolla olevat käytetyt koneet. Postailen tähän harvakseltaan omia mielipiteitäni tyypeistä nimenomaan Suomen kannalta, saa niitä muutkin laittaa.
Aloitetaan itänaapurista. Venäjä on eräs maailman suurimmista sotilaskoneiden viejistä joten sen teollisuuden tuotteet ovat itseoikeutetusti vertailussa mukana. Suomelle mahdollisesti sopivia konetyyppejä löytyy kolme.
Suhoi Su-30 on ollut Suhoin myyntimenestys vuosia, konetta on viety 12 eri maahan ja lisenssikoneet mukaan lukien tuotantomäärä on tällä haavaa yli 600. Kone on kaksipaikkainen raskas monitoimihävittäjä jonka suosion taustalla on ollut monipuolinen asejärjestelmä, suuri toimintamatka ja asekuorma, verraten edullinen hinta ja aggressiivinen markkinointi.
Su-30:ta tarjotaan kahta eri mallia, venäläisillä avioniikoilla varustettu SME ja 'kansainvälisempi' MK joka perustuu Intialle suunniteltuun MKI-versioon. Viimeksimainittuun on integroitu ranskalaisia, intialaisia ja israelilaisia järjestelmiä. Asejärjestelmän sydän on massiivinen Bars-tutka. Tutka edustaa PESA-sukupolvea ja siinä on myös mekaaninen antennin kääntö, tosin kääntöalue on melko rajattu. Nokassa on kiinteä, lähinnä ilmamaaleja vastaan tarkoitettu IRST, lisäksi kone voi kantaa esimerkiksi Damocles- tai Litening-hyökkäyssäiliöitä. Elso-järjestelmä on monipuolinen ja osin asiakkaan toiveiden mukaisesti kustomoitavissa, joissakin versioissa on esimerkiksi Gripenissäkin käytetty MAW-300 -ohjusvaroitinjärjestelmä ja israelilainen ECM-säiliö. Koneen saavutusarvot ovat erinomaiset, lentoaika pitkä ja lähes 39 tonnin suurin lentoonlähtöpaino mahdollistaa massiivisen asekuorman. Koneessa on myös käännettävät suihkusuuttimet. Ilmataisteluohjuksia kone voi kantaa versiosta riippuen 10-12. Venäläisten aseiden lisäksi on mahdollista käyttää esim. Paveway-pommeja ja Intia on tiettävästi harkinnut Meteorin integrointia Suhoihin. Koneeseen on saatavilla myös esim. "buddy-buddy" -ilmatankkaussäiliö.
Suomen tarpeiden kannalta voidaan kuitenkin todeta että tyhjänä yli 18 tonnia painava kone on iso ja luultavasti huollollisesti raskas. Se on lähes neljä tonnia painavampi kuin HX-hankkeen raskain kone, F/A-18E Super Hornet. Teknillisesti monet ratkaisut edustavat mennyttä sukupolvea, erityisesti Bars joka edustaa edellistä sukupolveaa verrattuna HX-ehdokkaiden tutkiin. Todennäköisesti tämän hiukan vanhahtavan tutkan ominaisuudet eivät täytä kaikkia ilmavoimien vaatimuksia. Kaksipaikkaisuus olisi Suomen kannalta ehkä tarpeeton lisärasite lentävän henkilöstön osalta vaikka konetta voikin operoida useimmissa tehtävissä yksipaikkaisena. Minkäänlaisia häiveominaisuuksia koneessa ei ole, mutta siivenkärkiin voidaan asentaa elso-kotelot ja MK-versio on johdotettu israelilaisille häirintäsäiliöille. Järjestelmäintegraatiosta ja sensorifuusiosta mutu-näkemys on että se edustaa tyypillistä 90-luvun tasoa kuten Hornet eikä ole samalla tasolla uudempien koneiden kanssa vaikka yksittäiset järjestelmät sinänsä voivat olla voimakkaita ja modernejakin.
Su-30:n yksikköhintaa on perinteisesti pidetty edullisena: aikoinaan raportoitiin jopa alle 40 miljoonan dollarin flyaway-hintaa. Tällöin on kuitenkin ollut kyseessä Amurissa valmistettu 'kiinalainen' versio, jonka erottaa ulkoisesti 'intialaisesta' mm. canard-etusiipien ja käännettävien suihkusuuttimien puuttumisesta. Tätä 'karvalakkiversiota' ei enää valmisteta. Venäläisten vientisopimusten hintatiedot eivät välttämättä ole vertailukelpoisia länsimaisten koneiden hintojen kanssa, koska usein kaupat sovitaan osin bilateraalisena tavarakauppana. 15 vuotta sitten Malesian tilaaman 18 MKI-pohjaisen koneen kokonaishinta oli noin 900 miljoonaa USD. Tähän kauppaan sisältyi mm. malesialaisen astronautin lennättäminen ISS:lle. Intialaisten lähteiden mukaan viimeisimpien lisenssillä valmistettujen MKI-koneiden hinta oli noin 100 miljoonaa dollaria. Venäläisellä avioniikalla varustetun SME-version hinta jäisi luultavasti selkeästi tämän alle. Tällöin menetettäisiin kuitenkin mahdollisuus käyttää muita kuin venäläisiä aseita tai järjestelmiä.
Tämän ketjun tarkoituksena ei ole argumentoida sen puolesta että Suomen pitäisi ottaa hankintaan mukaan joku uusi kone vaan yksinkertaisesti heilauttaa "mitäjos" -taikasauvaa ja yrittää tarkastella, onko HX-prosessin ulkopuolelle ylipäätään jäänyt sellaisia koneita jotka muuten voisivat täyttää Suomen vaatimukset teknillisten ja tuotannollisten kriteerien osalta.
Varjoehdokkaat on valittu siten että ne voisivat ainakin pintapuolisesti täyttää ilmavoimien vaatimukset HX-hankintaan. Suomi ei lähde kehittämään konetta vaan sen täytyy olla valmis ja jossain käytössä siinä vaiheessa kun ensimmäinen Suomen tilaama turbiini murahtaa käyntiin. Eli mukana ei ole esim Su-57 tai FC-31. Aseistettuja harjoituskoneita ei ole kelpuutettu mukaan ellei niillä ole mahdollisuutta kantaa ensilinjan aseistusta ja sensoreita. Samaten raakataan pois selkeästi rynnäkkökoneet kuten Su-34 ja FBC-1, sekä kaikki mahdollisesti tarjolla olevat käytetyt koneet. Postailen tähän harvakseltaan omia mielipiteitäni tyypeistä nimenomaan Suomen kannalta, saa niitä muutkin laittaa.
Aloitetaan itänaapurista. Venäjä on eräs maailman suurimmista sotilaskoneiden viejistä joten sen teollisuuden tuotteet ovat itseoikeutetusti vertailussa mukana. Suomelle mahdollisesti sopivia konetyyppejä löytyy kolme.
Suhoi Su-30 on ollut Suhoin myyntimenestys vuosia, konetta on viety 12 eri maahan ja lisenssikoneet mukaan lukien tuotantomäärä on tällä haavaa yli 600. Kone on kaksipaikkainen raskas monitoimihävittäjä jonka suosion taustalla on ollut monipuolinen asejärjestelmä, suuri toimintamatka ja asekuorma, verraten edullinen hinta ja aggressiivinen markkinointi.
Su-30:ta tarjotaan kahta eri mallia, venäläisillä avioniikoilla varustettu SME ja 'kansainvälisempi' MK joka perustuu Intialle suunniteltuun MKI-versioon. Viimeksimainittuun on integroitu ranskalaisia, intialaisia ja israelilaisia järjestelmiä. Asejärjestelmän sydän on massiivinen Bars-tutka. Tutka edustaa PESA-sukupolvea ja siinä on myös mekaaninen antennin kääntö, tosin kääntöalue on melko rajattu. Nokassa on kiinteä, lähinnä ilmamaaleja vastaan tarkoitettu IRST, lisäksi kone voi kantaa esimerkiksi Damocles- tai Litening-hyökkäyssäiliöitä. Elso-järjestelmä on monipuolinen ja osin asiakkaan toiveiden mukaisesti kustomoitavissa, joissakin versioissa on esimerkiksi Gripenissäkin käytetty MAW-300 -ohjusvaroitinjärjestelmä ja israelilainen ECM-säiliö. Koneen saavutusarvot ovat erinomaiset, lentoaika pitkä ja lähes 39 tonnin suurin lentoonlähtöpaino mahdollistaa massiivisen asekuorman. Koneessa on myös käännettävät suihkusuuttimet. Ilmataisteluohjuksia kone voi kantaa versiosta riippuen 10-12. Venäläisten aseiden lisäksi on mahdollista käyttää esim. Paveway-pommeja ja Intia on tiettävästi harkinnut Meteorin integrointia Suhoihin. Koneeseen on saatavilla myös esim. "buddy-buddy" -ilmatankkaussäiliö.
Suomen tarpeiden kannalta voidaan kuitenkin todeta että tyhjänä yli 18 tonnia painava kone on iso ja luultavasti huollollisesti raskas. Se on lähes neljä tonnia painavampi kuin HX-hankkeen raskain kone, F/A-18E Super Hornet. Teknillisesti monet ratkaisut edustavat mennyttä sukupolvea, erityisesti Bars joka edustaa edellistä sukupolveaa verrattuna HX-ehdokkaiden tutkiin. Todennäköisesti tämän hiukan vanhahtavan tutkan ominaisuudet eivät täytä kaikkia ilmavoimien vaatimuksia. Kaksipaikkaisuus olisi Suomen kannalta ehkä tarpeeton lisärasite lentävän henkilöstön osalta vaikka konetta voikin operoida useimmissa tehtävissä yksipaikkaisena. Minkäänlaisia häiveominaisuuksia koneessa ei ole, mutta siivenkärkiin voidaan asentaa elso-kotelot ja MK-versio on johdotettu israelilaisille häirintäsäiliöille. Järjestelmäintegraatiosta ja sensorifuusiosta mutu-näkemys on että se edustaa tyypillistä 90-luvun tasoa kuten Hornet eikä ole samalla tasolla uudempien koneiden kanssa vaikka yksittäiset järjestelmät sinänsä voivat olla voimakkaita ja modernejakin.
Su-30:n yksikköhintaa on perinteisesti pidetty edullisena: aikoinaan raportoitiin jopa alle 40 miljoonan dollarin flyaway-hintaa. Tällöin on kuitenkin ollut kyseessä Amurissa valmistettu 'kiinalainen' versio, jonka erottaa ulkoisesti 'intialaisesta' mm. canard-etusiipien ja käännettävien suihkusuuttimien puuttumisesta. Tätä 'karvalakkiversiota' ei enää valmisteta. Venäläisten vientisopimusten hintatiedot eivät välttämättä ole vertailukelpoisia länsimaisten koneiden hintojen kanssa, koska usein kaupat sovitaan osin bilateraalisena tavarakauppana. 15 vuotta sitten Malesian tilaaman 18 MKI-pohjaisen koneen kokonaishinta oli noin 900 miljoonaa USD. Tähän kauppaan sisältyi mm. malesialaisen astronautin lennättäminen ISS:lle. Intialaisten lähteiden mukaan viimeisimpien lisenssillä valmistettujen MKI-koneiden hinta oli noin 100 miljoonaa dollaria. Venäläisellä avioniikalla varustetun SME-version hinta jäisi luultavasti selkeästi tämän alle. Tällöin menetettäisiin kuitenkin mahdollisuus käyttää muita kuin venäläisiä aseita tai järjestelmiä.
