fulcrum
Greatest Leader
Epäilemättä, aika vähän järkeähän on hankkia 24 konetta jotain uniikkia tyyppiä kun rivissä on ennestään ~1000 taistelukonetta. Venäläisethän eivät aluksi edes suostuneet myymään noin pientä määrää vaan tarjosivat 48 konetta. Liekö sitten rahanpuute iskenyt siinä määrin että pienempikin kauppa on kelvannut? On ollut huhuja 24 koneen jatkotilauksesta mutta siitä ei ole enää mitään kuulunut.
Noiden isojen koneiden ominaisuuksiin ja voimaan on helppo hullaantua, mutta pitää muistaa laulujen lunnaat. USAFin lukujen mukaan F-16:n ylläpitokustannukset ovat noin 25 000 dollaria /lentotunti, F-15C/E:llä ne ovat 35-42k. Eli tällä tavoin karkeasti skaalattuna nykyisen Hornet-kalustomme kustannuksilla voisimme pitää ehkä 35, korkeintaan 40 F-15/Su-35 -luokan konetta.
Vielä viimeinen idän ihme ennen kaukoidän ihmeitä. MiG-35 on MiG-29:n viimeisin evaluaatiomalli. Kuten kilpailevan toimiston Su-35, sekin pohjautuu 'pitkässä juoksussa' olleeseen runkorakennepäivitykseen jota kokeiltiin jo 80-luvulla nimellä 9-15 (MiG-29M). Rissalassa aikoinaan vierailleen MiG-29:n kanssa sillä on yhteistä lähinnä enää ulkonäkö. Sisäinen rakenne on modernisoitu kokonaan, ja integraalitankkien ansiosta sisäinen polttoainemäärä on kasvanut puolella. Samalla on poistettu MiG-29:lle tunnusomaiset apuilmanottoaukot. Hydraulinen ohjausjärjestelmä on korvattu fly-by-wirellä. Myös moottorin ohjausyksikkö on digitaalinen ja samalla on poistunut RD-33 -sarjan moottoreita vaivannut savutusongelma.
MiG-35:tta valmistaja kutsuu “yhdistyneeksi hävittäjäperheeksi”. Siihen kuuluvat MiG-29K, MiG-29M ja MiG-35. Ensinmainittu on tukialusversio, MiG-29M on sen maakäyttöön tarkoitettu versio ja MiG-35 on sama uudemmalla avioniikkapaketilla. Kaikki koneet, myös kaksipaikkaiset, valmistuvat samalta linjalta ja ovat identtisiä muuten, paitsi maaversioissa siiven taittomekanismi on 'jäykistetty' ja yksipaikkaisessa on takaohjaamon tilalla polttoainesäiliö. Näin saadaan valmistuskustannuksissa säästettyä pienissäkin sarjoissa. MiG-29M/K:n avioniikkapaketti on samantapainen kuin aikaisemmassa MiG-29SMT -päivityksessä, MiG-35:ssä on monipuolisempi varustus ja sensorifuusio. Suomelle sopivin olisi modernimpi MiG-35 -standardi.
MiG-35:ssä on venäläishävittäjistä kaikkein monipuolisin optinen sensorivarustus. Koneen nokalla on OLS-UEM IRST/TV-sensori. Koneessa on samanlainen joka suuntaan näkevä ohjusvaroitinjärjestelmä kuin Su-35:ssä, samaten laservaroitinjärjestelmä. Rungon ylä- ja alapuolella ovat lisäksi SOAR-ohjuslaukaisuvaroitinsensorit. Viimein moottorikoteloon on puolikiinteästi sijoitettu OLS-K sensorisäiliö, joka on tarkoitettu havaitsemaan ja seuraamaan pääasiassa maamaaleja. Näin varustettuna lentäjien käytössä on enemmän kuvaa koneen ympäriltä kuin millään muulla nykyhävittäjällä F-35 poislukien. Erikseen voidaan vielä kantaa voimakkaampaa T220-maalinosoitussäiliötä. Venäläisten infrapunasensorien laadusta ei ole tarkkaa vertailukohtaa mutta yleisesti niitä ei pidetä yhtä herkkinä kuin länsimaisten. OLS-K:n mainitaan pystyvän näkevän ajoneuvomaalit 20km etäisyydeltä, ja "lentotukialuksen kokoiset alusmaalit" 70 kilometrin etäisyydeltä. OLS-UEM:n kantama ilmamaaleihin on "15-55km" eli suorituskyvyltään se olisi hiukan huonompi kuin Eurofighterin noin ~15 vuotta vanha PIRATE.
Kauneusvirheenä MiG-35:n varustuksessa on tutka: kirjoitushetkellä siihen ei ole saatavilla muuta kuin mekaanisella tasoantennilla varustettu Zhuk-M. Koneeseen kehitetty Zhuk-A -AESA-tutka jota tarjottiin aikaisemmin mm. Intialle, osoittautui suorituskyvyltään epätyydyttäväksi. Sittemmin on kehitetty huomattavasti parempaa Zhuk-AM:aa mutta ainakin ensimmäiset valmistussarjat käyttävät vielä Zhuk-M:ää. Elso-järjestelmästä en löytänyt pikaetsinnällä muuta tietoa kuin arvelun että se voisi olla sama Pastel mikä Su-35:ssä. Lisäksi kone voi kuljettaa Kedr-häirintäsäilötä.
MiG-35 käyttää MIL-STD-1553 -väyläratkaisuja ja koneen avioniikka-arkkitehtuuri on avoin, mikä mahdollistaa myös muiden kuin venäläisten aseiden integroinnin. Optiona on tarjolla myös suunnattavat suihkusuuttimet.
"Yhdistyneen hävittäjäperheen" tilauskanta tällä hetkellä on pienempi kuin kilpailijallaan Suhoilla. Intia ja Venäjän laivasto ovat tilanneet MiG-29K:ta yhteensä 69 kappaletta. Egypti tilasi MiG-29M:ää 46 kappaletta. Venäjä on tilannut MiG-35:ttä toistaiseksi vain 6kpl mutta suunnitelmissa on 170 konetta. Hintatietojen mukaan Egypti maksoi 46 koneesta noin 2 miljardia dollaria. Intian 29 koneen kakkossarja maksoi 1.2 miljardia. Koneen yksikköhinta olisi tämän perusteella hyvin alhainen noin 43 miljoonaa USD. On kuitenkin muistettava että nämä koneet edustivat vähemmän kehittynyttä varustelutasoa kuin varsinainen MiG-35.
Kokonaisuutena MiG-35 vaikuttaisi Suomelle monella tapaa sopivalta vaihtoehdolta. Kone olisi jokseenkin saman kokoinen kuin Hornet. Monipuolisen sensori- ja avioniikkavarustuksensa puolesta MiG olisi sovelias jokapaikanhöylä ja järjestelmiensä puolesta se näyttää joiltain osin modernimmalta kuin Flanker-perheen kasvatit. Päätehtävän eli ilmapuolustuksen kannalta MiG-35 ei kuitenkaan omaa samassa määrin 'raakaa voimaa' kuin Su-35.
Kysymysmerkki on myös tutka, meidän kannaltamme Zhuk-M tarjoaisi vain samantasoista suorituskykyä kuin nykyisten Hornettiemme tutkat eikä olisi hyväksyttävä HX-ohjelmaan. Zhuk-AM pitäisi saada tuotantokelposeksi ennen tilauspäätöstä sillä tutkan vaihtaminen kesken palveluskäytön olisi kallis operaatio. Koneen pienempi käyttäjäkunta olisi jossain määrin kysymysmerkki, eikä siihen ole integroitu samassa määrin ei-venäläistä varustusta kuin vaikka Su-30:een. Elinkaarikustannusten puolesta kaikkien venäläiskoneiden osalta ongelma on moottorin käyttöikä, joka on tyypillisesti 4000 tuntia kun länsimaiset moottorit kestävät yleensä 6000 tuntia. Moottorit täytyisi siis uusia tai peruskorjata 0-tuntisiksi jossain välissä koneen elinkaarta.
