Taipaleenjoki - Tuonelanjoki
Runoilija Yrjö Jylhä taisteli komppanianpäällikkönä Taipaleessa.
"Mihin ikinä silmäni täällä luon,
nimet kaikki tihkuvat verta:
näen Mustanojan ja Surmansuon
ja takana lumisen virranvuon
ja kaistan Laatokan merta."
(runosta Hyvästi Kirvesmäki)
Laulu joesta
Taipaleenjoki, Tuonelanjoki --
niin äiti lauloi ja lapset pirtissä hoki,
kun suvi saapui ja suvi hiipui,
mut' isä vain yhä viipyi.
Sen kerran väyläkseen yön yhden mennen
Suvanto uursi, länteen juoksut ennen;
se purkaa Vuoksen vedet Laatokkaan,
sen lähteet sydämess' on synnyinmaan,
sen rannat ahtaat on mutta laulurikkaat,
Sen laulut muinaiset ja mainehikkaat.
Se tuntee kansan, tuntee surut sen
ja ilot laulannasta laineitten;
se vuoroin kirkas on ja vuoroin musta
noin vaihtuin ihmiselon vaihteluista,
ihastuin kukkaan, jonka laineet loi,
vihastuin pilveen, joka rakeet toi.
Niin hellästi se kevättouot kastaa,
mut' uhmall’ uhkaan vieraitten se vastaa.
Taipaleenjoki, Tuonelanjoki --
se kesti kanssamme, monet vaiheemme koki,
niin tyynnä vyöryi, mut' kiihtyi, kiehui,
kun viha rannoilla riehui.
Viel’ äsken rauhassaan niin päilypinta,
nyt raivoissaan täys vimmaa valtavinta
se pärski vaahtoa ja tulta sylki
kuin lohikäärme musta, suomukylki,
viholliselle paisui poikkitieksi,
löi laumat hyökkääjäin ja vettä pieksi.
Niin vastaan tulvien se tulvat esti,
taas väijymään jäi salamyhkäisesti:
se laski laineilleen, ken tulla mieli,
mut’ ratsut miehineen ja venheet nieli –
ei päässyt takaisin, ken yli souti.
Viel’ alkulähteiltään se avun nouti.
kun talven vangiksi jo itse häätyi,
sen suonet jähmettyi, sen rinta jäätyi.
ja vartioilleen voimansa nyt antain
se seuras' kamppailua vastarantain,
niin hirmuista, sit’ ettei ihmissuulla
voi kertoa, ei siedä korva kuulla.
Kevättä varroten se luotti heihin,
viel’ yltyäkseen pauhuun, syövereihin.
Ja miehet kestivät, se joihin luotti,
mut' kevät tullessaan vain tuskaa tuotti;
vain rannat raiskatut ja oudot sille
avartuneiks' se näki ympärille.
Niin toisin kaikki, kuin se toivoi, tahtoi –
vain Vuoksi ruumiitaan sen syliin ahtoi;
vihollisvainaat Laatokkaan se pyyhki
ja poikiaan kun löysi, pitkään nyyhki
hivellen heidän hiuksiaan hiljaa,
kuin lasta tuudittain, kuin vesililjaa.
Taipaleenjoki, Tuonelanjoki –
Elämänvirraks se viel' on muuttuva toki;
kun tuska tyyntyy ja kipu haihtuu,
sen suru voimaks' vaihtuu.
Unohtain paljon, paljon ymmärtäin
se kääntyy lähteilleen, käy kotiinpäin
ja nostain vainajamme laineilleen
se saattaa synnyinmaansa sydämeen,
ne siunaa sinne, kääntyy jälleen pois –
ah, ken sen kyynelittä nähdä vois?
Niin surumielinen sen laulu on.
mut' toivo, luottamus niin rajaton.
Venäläinen runoilija Jevgeni Dolmatovski runoilee myös Taipaleenjoesta
Olen nähnyt ma jokia paljon,
ja kaikkia muista ma en.
Mutta yksi on - Taipaleenjoki
vain purosen levyinen.
On vaikeemp´ yli sen mennä
kuin ylittää elämä …
… Mutta miehet verkallensa
yhä eteenpäin vaeltaa,
eivät muista he Volgaansa,
enkä minä nyt muista Moskovaa;
yksi ainoa ajatus meitä
- ”Elän vielä ” - kannustaa.
On idässä jokia paljon,
mutta raskaimmin aaltoaa
vuo ikuisen Taipaleenjoen,
joka purosta muistuttaa.