Hyvää Joulua

No niin, pikkulapset nukkuu ja sauna on kohta lämmin.

ihan täydellistä. Käytiin aamusta hautuumaalla ja toivoteltiin jouluja kyläläisille (tässä kylällä on oma kirkko ja pieni hautuumaa, jouluaattoaamu hautuumaalla on tän kylän sosiaalisuuden huipentuma), uudet lyhdyt näytti nätiltä lapsen haudalla.

mun vanhemmat oli meillä aattoa viettämässä ja olivat oikeen kivoja ja kaikki meni kivasti. Ruoat onnistui superhyvin ja kaikki söi ittensä tainnoksiin. Lapset käyttäytyi niin nätisti että epäilin jonkun syöttäneen niille pameja. Syönnin jälkeen lapset avasivat paketit ja teiniä myöten olivat tyytyväisiä. Lahjahässäkän selkään piti kaivaa juustoja, suklaita ja muita härpäkkeitä esiin, oli sen verran kurja keli että meinasin hakea hevoset sisään ennen kun syön itteni turvoksiin juustoja.

oli niin herttainen joulukuvaelma että epäilin ihan ääneen et miten onkin mahollista meillä näin rauhallinen ja seesteinen meininki.

no ei ollu. Voi jumalauta. Avasin tallin oven ni tuli vesi vastaan kynnyksellä. Ihan todella näyttävä vesipatsas. Se nimeltämainitsematon kyyttö oli onnistunut vääntämään yhen sulun niin sijoiltaan ettei ikinä uskois sorkkaeläimen suoritteeksi. Sitä vettä oli aivan tuskasen paljon. Eilen lisäsin kuivikkeita karsinoihin joulun kunniaksi niin että piisaa polviin asti.

Vietin just 3h lapioiden ihan helvetin monta kottikärryllistä läpimärkää purua, vedessä lilluvaa läpimärkää purua. Meinaan muuten painaakin jonkun verran ja vitutti niin etten muista et koska olis kyrsinyt niin isosti. Kaatosateessa kottaria tuuppiessa lauloin niin lujaa jouluyö juhlayö et naapurilta tuli viesti et onks kaikki kunnossa. Kutsuin joulunviettoon ihan kuvan kanssa. Ei tullu.

mutta nyt tilanne on ohi. Vetäsin tanakasti buranaa ja saunan jälkeen porsastelen niillä juustoilla.

olis eilen pitäny vaan jauhaa Hilkka makkaraksi.

hyvää joulua kaikille!
 
Sinä jos kukaan ansaitset rauhallisen joulun. Sitä toivottaen halien kanssa tulikomento. (y)
 
Hyvän joulun toivotukset kaikille.

Tai ainakin toivottavasti paremman kuin itsellä. Lahjaksi saadut villasukat tekivät vinyylilattialla tepposet ja ukko siirrähti varoittamatta ääntä nopeammin tangentin suuntaan. Valitettavasti vain niillä paikkeilla, jonka rintakehäni oli päättänyt valita lentoradakseen, oli myös keittiötason kulma. Mutta kun verta ei tule yskösten mukana, niin lienee taas vain pari (hius)murtunutta kylkiluuta ja pirun kipeä jalkaterä lopputuloksena. No, Nietschehän sanoi jotenkin niin, että jos se ei tapa, niin ei pidä unohtaa ruoskaa.
 
Erittäin hyvää Joulua kaikille Teille!
Kinkkua, hyvää seuraa, loistavaa musiikkia!

Oli hieman huono tuuri välillä, meinas kelata hengen tosissaan.
Mutta siitähin selvisi, vähäksi aikaa ainahin, sillähin hyveä joulua ja vielä parempaa uutta vuotta kaikille, Rakastakaa, paljon!
 
Hyvää Joulua kaikille! Tänään joulupäivänä suoritetaan (meidän perheen) perinne, eli manan majoille menneiden muistelo ja hautausmaa kierros.
 
174237.jpg
:unsure:
Hyi sentään..on sitä paljon vettä virtanut.

Oikein rauhallisesti sujunut Joulu, melkein parasta tunnelma vuosiin. Paljon jouluvaloja, tuoksuja, koristekimppuja ja joulukuusi. Bachin oratoriumia taustalla, ja yhteensä 3 t lenkit ihanassa tihkusateessa. Ei mässäilyä, vaan pientä herkuttelua, ei stressia, (kiitos itselleni tästä:cool:), vihdoin alkoi sujua kevyempi suhtautuminen kaikkeen.
Oikein hyvää Joulupäivää kaikille foorumilaisille!

Elämä on hyvä meillä kaikilla, arvostakaa sitä :)
 
Ei mässäilyä, vaan pientä herkuttelua
Tämä se on vaikea laji :oops:
Eilen venähti kaiken maailman säätämisen takia ruokailu pukin käynnin jälkeen ja aivan susinälkä kun oli, niin lopun arvaakin..tänään on tullut jo järkeä päähän ;)
Hieno ulkoiluilma nyt (y)
 
Mulle joulu on aina ollut pelkästään aatonaatosta tapaninpäivään täydellistä rauhoittumista pelkästään omassa pesässä rauhoittumiseen ja mässäilyyn ilman mitään sisäisiä tai ulkosia paineita.

No miten meni tänä vuonna?
Vaimon käsi leikattiin perjantaina, joten koko jouluna ei voi tehdä yhtään mitään.
Aatonaatto: Vaimon velipoika soitti kaupungista (50 km päästä), että varpajaiset meni vähän pitkäksi ja pitäisi päästä kotiin. Siispä ajellaan ylimääräiset 200 km, että saadaan sankari ja sen auto pois (piti viedä kuski takaisin). Samalla vähän hellasäröä akalta, kun lähdetään lyhyellä varoitusajalla reissuun ja pientä vihamukia anopilta, joka vittuilee oman poikansa huonosta käytoksestä (sen poika etelästä oli anopilla mummolassa insidentin aikaan).
Aatto: Käytiin anoppilassa joulupuurolla, kuten on perinteisesti käyty joka joulu jotta voidaan olla illalla rauhassa kotona (5 km väliä). Vaimon sisko oli tullut käymään ja veti pultit, kun käsitti joulupuuron ylimääräisenä orjailunosoituksena EK:n perheelle. Homma lähti tietenkin käsittämättömään nousuun jo klo 0700, jolloin akka heräsi kätensä kipuihin ja keitti joulupuuron ja herätti lapset syömään, eikä niille tietenkään enää mummolassa maistunut toinen satsi.
Isoja hankaluuksia oli myös siinä, että jos jouluateria kotona on ajoitettu klo 1800, miksei voi keittää pottuja jo klo 1500 tai miksi lapsen syömä joulutorttu ei ole ongelma klo 1600.
Joulupäivä: Jos kodeiinipäissään akka lupaa penikat oman äitinsä kotiin serkkuja tapaamaan klo 9.30, niin saako ukko ihan oikeasti viedä ne sinne 5 km päähän 9.50? Tai jos kerran joulu on rauhoittumisen juhla, niin kutsutaanko ihan oikeasti sisko ja sen mies ja lapsi ryyppäämään meille (tai siis ei sitä lasta ryyppäämään)? Eli jos mies (allekirjoittanut) esittää, että penikat voi käväistä mummolassa, mutta tulee kotiin, niin se ei ole sama kuin että joku sammuu sohvalle ja toinen lattialle ja vaippaikäiselle pitää katsoa sovelias nukkumapaikka.

Kuten Pelle Miljoona aikoinaan sanoikaan: Älkää kysykö, mistä johtuu väkivalta, Älkää kysykö, mistä johtuu päihdeongelma!"
 
Palaako pukki tänä jouluna?

Gävlen olkipukki on säilynyt vahingoittumattomana poikkeuksellisen pitkään.

Ruotsalainen Gävlen olkipukki on tekemässä historiaa. Jos olkipukkia ei polteta tänä jouluna, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun olkipukki on selvinnyt vahingoittumattomana kolme vuotta peräkkäin.

Ruotsalaiskaupungin keskustaan pystytettävä 13-metrinen olkipukki tunnetaan kansainvälisesti siitä, että se on useana vuotena tuhottu ilkivaltaisesti.

SVT:n mukaan Gävlen olkipukki selvisi edellisen kerran vahingoittumattomana kolme jouluaattoa peräkkäin vuosina 1993-1995. Tuolloin olkipukki paloi joulupäivänä 1995. Mikäli olkipukki kestää tänä vuonna tapaninpäivään saakka, se rikkoo kaikkien aikojen selviämisennätyksen.

Pukki selvisi palamatta kolme jouluaattoa peräkkäin myös vuosina 2006-2008, mutta ei täysin vahingoittumattomana, sillä vuonna 2006 yksi pukin jaloista paloi ennen jouluaattoa. Vuoden 2008 pukki paloi 27. joulukuuta.

https://www.verkkouutiset.fi/gavlen-olkipukki-lahella-historiallista-ennatysta/
 
Liitteet

  • 1577343544596.png
    1577343544596.png
    599.8 KB · Luettu: 1
Kun täällä on jo kummeliakin esitetty, niin ehkä vielä Aamulypsyn joululaulu mukaan sopii :facepalm:
 
Uusisilta: Tämän joulun ihme on al-Holin pakolaisleiriltä turvaan tuodut kuusi lasta​

Jouluna koko kristillinen maailma polvistuu seimessä makaavan pakolaislapsen äärelle. Silti moni kristitty äänestää poliitikkoja, jotka käännyttäisivät Pyhän perheen rajalla pois.
Mikä onni onkaan pelastettu viattomuus. Viime sunnuntaina Suomi osallistui ainutlaatuiseen operaatioon, jolla tuotiin kuusi suomalaista lasta ja kaksi aikuista naista takaisin kotiin al-Holin pakolaisleiriltä. Näillä lapsilla on nyt mahdollisuus kasvaa turvassa yhdessä maailman parhaista valtioista. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa lapsilla on oikeasti mahdollisuus tulevaisuuteen, jota heillä ei olisi al-Holin leirillä ikimaailmassa ollut.

Kaikille tämä ei toki ole ollut ilouutinen. Monet oppositiopoliitikot ehtivät jo älähtämään siitä, että nämä neljäntenä adventtina Suomeen saapuneet lapset ja naiset ovat turvallisuusuhka Suomelle ja heidät olisi siksi pitänyt jättää leirille. Ilmeisesti nämä lapset, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa Syyriaan lähtemiseen olisi pitänyt jättää kärsimään vanhempiensa virheistä.

Hyvää joulua vaan heillekin.

Tällaiset kommentit saavat joulun alla mieleni painuksiin. Jouluna koko kristillinen maailma polvistuu seimessä makaavan pakolaislapsen äärelle, mutta jo seuraavana hetkenä useat heistä ovat äänestämässä poliitikkoja, jotka käännyttäisivät Pyhän perheen rajalla pois.

VIERASSOTILAAKSI LÄHTENEIDEN SUOMALAISTEN LAPSILLA ON YHTÄ LAILLA OIKEUS ELÄMÄÄN JA TURVAAN KUIN IKÄNSÄ SUOMESSA ASUNEILLA.

Onneksi elämme kuitenkin maailmassa, jossa ihmisoikeudet ja lapsen oikeuksien sopimus turvaavat lapsille täydet oikeudet heidän vanhempiensa tekoihin katsomatta. Tämä merkitsee sitä, että vierassotilaaksi lähteneiden suomalaisten lapsilla on yhtä lailla oikeus elämään ja turvaan kuin ikänsä Suomessa asuneilla. Aiemmin Suomeen on tuotu al-Holin leiriltä muutamia orpolapsia, mutta tällä kertaa tuotiin myös aikuisia, sillä heidän erottaminen lapsistaan olisi ollut käytännössä mahdotonta, kuten ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner on todennut.

Itse elän mieluusti maailmassa, jossa on olemassa yhtäläiset ihmisoikeudet, sillä tiedän, että kun puolustan al-Holin leirin lasten ihmisoikeuksia, vankien ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen ihmisoikeuksia, puolustan samalla myös omiani. Samalla kun Suomen valtio tällä operaatiolla osoitti al-Holin leirin lasten oikeuksien olevan merkityksellisiä, se osoitti huolehtivansa tarpeen tullen myös minun oikeuksistani.

Mitään muuta joululahjaa en tänä jouluna kaipaakaan.

images

Tuliko vahingossa postitettua väärään ketjuun?
Jotenkin sopisi myös tuonne ”Päivän vitsi

Viimeksi muokattu:
Back
Top