Hyväksyisikö osa suomalaisesta ennemmin Venäjän "kumppanuuden" kuin Naton jäsenyyden

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lienee selvä, että ne jotka eniten vastustavat Naton jäsenyyttä (perussuomalaiset ja vasemmisto) kannattavat myös innokkaimmin kansanäänestystä asiasta. Yksin emme pärjäisi Venäjää vastaan, joten jäljelle jäisi jonkinasteinen taipuminen ja esimerkiksi maa-alueiden "lainaaminen" tukikohdiksi. Tämän ilmeisesti osa kansasta hyväksyisi mieluummin kuin Naton jäsenyyden, vaikka Ruotsi olisikin jo liittynyt järjestöön.

Voi voitettuja!

"Eniten kansanäänestystä vaativia löytyy perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannattajista. Perussuomalaisten kannattajista 82 prosenttia oli sitä mieltä, että kansanäänestys pitäisi joka tapauksessa järjestää. Vasemmistoliiton kannattajista tätä mieltä oli 81 prosenttia."

http://yle.fi/uutiset/selva_enemmis...nyydesta_jarjestettava_kansanaanestys/7727983

Politiikka 9.1.2015 klo 15:08 | päivitetty 9.1.2015 klo 15:10
Selvä enemmistö suomalaista: Nato-jäsenyydestä järjestettävä kansanäänestys
Yle Uutisten kyselyssä 63 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että neuvoa antava kansanäänestys on järjestettävä, vaikka presidentti, hallitus ja eduskunnan enemmistö olisivat yksimielisiä jäsenyyden hakemisesta.

Edit: Jos presidentti, eduskunta ja hallitus kaikki yhdessä puoltaisivat Naton jäsenyyttä olisi tilanne niin vakava, että asialla olisi todella kiire ja se olisi Suomen kannalta kohtalokkaan tärkeä. Ymmärtävätköhän kansalaiset mihin vastaavat ja miten?

Tottakai YLE järjesti kyselyn aiheesta. Syytä ei tarvinne täälla kertoa.

Valtakunnan korkeimmassa johdossa tiedetään (toivottavasti) asioita joita ei rahvaalle kerrota. Jos siellä syntyy päätös että nyt, niin ei liene syytä olla vastaan.
 
Edit: Jos presidentti, eduskunta ja hallitus kaikki yhdessä puoltaisivat Naton jäsenyyttä olisi tilanne niin vakava, että asialla olisi todella kiire ja se olisi Suomen kannalta kohtalokkaan tärkeä. Ymmärtävätköhän kansalaiset mihin vastaavat ja miten?

No, kun vasurit perustelee EI LIITYTÄ päätöstä siten, että NATO vie kalapuikot pois koulun ruokapöydästä niin tulos on varma... EI LIITYTÄ. Tällä tasolla mennään.
 
Ollaanko nyt jo niin pitkällä, että valittavana on enää "Venäjän kumppanuus tai Nato"? Eikö ole mitään elämälle tyypillisiä välivaihtoehtoja tarjolla? Tämä nyt ihan retorisena kysymyksenä tuolle otsikon asettelulle.
 
Tottakai kansanäänestystä kannattaa innokkaimmin ne joiden näkemys menisi siinä galluppien mukaan läpi. Jos 67% sanoisi gallupien mukaan kyllä niin NATO-kannattajat haluaisivat EHDOTTOMASTI että tämä on sen kokoluokan asia jota pitää kysyä kansalta joka tilanteessa.
 
Otsikkoni on harkittu ja hieman provokatiivinen, mutta totta kai vaihtoehtoja on useita. Lähtökohtani oli, että tilanne jossa presidentti, eduskunta ja hallitus lähtisivät tosissaan ja yhdessä ajamaan Naton jäsenyyttä olisi sellainen, ettei silloin ole aikaa kansanäänestykselle muuta kuin niiden mielestä, jotka vastustavat Natoa kaikissa tilanteissa. Äänestyksen vaatiminen on huomattavasti luonnollisempaa jos kyseiset instannssit käynnistäisivät keskustelun Natosta noin yleisellä tasolla ja kysyisivät sitten kansalaisten kantaa, ei päinvastoin. Nato ei sitoisi Suomea samalla tavalla kuin EU, joten tuskin edes perustuslaki sitä edellyttäisi. No, kyselyt ovat kyselyjä!

Venäjällä on jotain meneillään, kansaa lietsotaan ja valmistellaan johonkin. Toivottavasti vain kurjuuteen, ei sotaan!
 
Hyvä ja aiheellinen kysymys.
Valitetavasti en usko että se on mahdollista uskottavasti, ei meillä. Sveitsillä kyllä, meillä ei.
Kylmän sodan mantra puolueettomuudestamme oli uskattavuuden osalta vähän niin ja näin. Nyt suoja sään aikana sen on mennyt kun puolustuskysymykset Euroopassa ovat olleet taka-allalla.

Edit: muistakaa, ettei uskottavuus meidän silmissä merkitse mitään. Meidän pitää olla uskottavia ulkovaltojen silmissä.
Pitääkö toveri Putin päättäjiämme ja järjestelmäämme uskotavana? Luulen, ettei hänen ja seuraajiensa piirissä pidetä päätöksenteko pelkoa ja päättämättömyyttä hyveenä, vaan pikemminkin nähdään se heikkoutena. Pelkään sen suorastaan houkuttelevan heitä valitsemaan meidät seuraavaksi voimannäytön kohteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ollaanko nyt jo niin pitkällä, että valittavana on enää "Venäjän kumppanuus tai Nato"? Eikö ole mitään elämälle tyypillisiä välivaihtoehtoja tarjolla? Tämä nyt ihan retorisena kysymyksenä tuolle otsikon asettelulle.

Suomen osalta vaihtoehtoina lienee tosiaankin NATO tai palaaminen hieman muunneltuihin YYA-aikoihin. Suomen asemaan/säilymiseen puolueettomana ei käytännössä usko yksikään EU:n jäsemaa. Lisäksi Suomen itsepintainen pysyttäytyminen nykyisen kaltaisessa liittoutumattomuudessa saatetaan nähdä riskitekijänä koko muulle Euroopalle. Sitähän Suomi on jos/kun Venäjä pyrkisi sotilaallisesti painostamaan Eurooppaa. Ja siihen Venäjä todellakin pyrkii mm. Ukrainan tapauksessa. Hyökkäys Suomeen olisi oikeastaa vain looginen jatkumo Ukrainan tilanteelle. Vaikkapa vain pienen alueen valtaaminen/miehittäminen Suomelta, tarjoaisi Venäjälle erinomaisia työkaluja niin neuvotteluja varten kuin myös operaation jatkamiselle.

Suomen valtion kannattaisi palkata vaikka Garri Gasparov miettimään minkälaisia siirtoja Venäjän saattaa suunnitella ja toteuttaa valtapelissään..

P.S.
Tässä olisi jopa innovaation aihetta suomalaille pelifirmoille. Kehitellä peli jossa valtiot taistelevat keskenään, tekien kaikenlaisia siirtoja niin kaupallisia, yhteiskunnallispoliittisia, ulkopoliittisia kuin sotilaallisiakin. Siinä riittäisi sopivasti muuttujia ja mielenkiintoa monella eri tasolla.
 
Kansanäänestys voidaan järjestää myös Natoon liittymisen jälkeen.
 
Otsikkoni on harkittu ja hieman provokatiivinen, mutta totta kai vaihtoehtoja on useita. Lähtökohtani oli, että tilanne jossa presidentti, eduskunta ja hallitus lähtisivät tosissaan ja yhdessä ajamaan Naton jäsenyyttä olisi sellainen, ettei silloin ole aikaa kansanäänestykselle muuta kuin niiden mielestä, jotka vastustavat Natoa kaikissa tilanteissa. Äänestyksen vaatiminen on huomattavasti luonnollisempaa jos kyseiset instannssit käynnistäisivät keskustelun Natosta noin yleisellä tasolla ja kysyisivät sitten kansalaisten kantaa, ei päinvastoin. Nato ei sitoisi Suomea samalla tavalla kuin EU, joten tuskin edes perustuslaki sitä edellyttäisi. No, kyselyt ovat kyselyjä!

Venäjällä on jotain meneillään, kansaa lietsotaan ja valmistellaan johonkin. Toivottavasti vain kurjuuteen, ei sotaan!

Presidentti pystyy ottamaan halutessaan ns. kansan reppuselkään, olen siitä täysin varma. Mitään kategorista yksimielisyyttä ei edes tarvita, tämä asia voidaan viedä päätyyn, jos:

a) halutaan ja katsotaan ehdottomasti oikeaksi ratkaisuksi
b) mitään nykyisten jäsenmaiden asettamia esteitä ei ole
c) emme joudu sitoutumaan neuvotteluissa mihinkään suorastaan tappavaan yksityiskohtaan

Ja niin katse taas kääntyy Ruotsiin. Olen täysin varma siitä, että seuraamme Ruotsin ratkaisuja. Se voi tuntua monista katkeralta kalkilta....olla nyt se pikkuveli, joka peesaa kunkkua, mutta niin tämä vaan menee.

Kuten huomasit, halusin retorisesti lähestyä itse otsikon kysymyksenasettelua, en väännä itse asiasta mitään.

Venäjällä kansaa valmistellaan sekä kurjuuteen että sotaan.
 
Tottakai kansanäänestystä kannattaa innokkaimmin ne joiden näkemys menisi siinä galluppien mukaan läpi. Jos 67% sanoisi gallupien mukaan kyllä niin NATO-kannattajat haluaisivat EHDOTTOMASTI että tämä on sen kokoluokan asia jota pitää kysyä kansalta joka tilanteessa.

Niin siis mielestäni tämä kansanäänestys on syytä järjestää, mutta vain neuvoa-antavana.

Miksi?:
- avoin keskustelu (TOIVOTTAVASTI) myös kansalaisten ymmärtämällä tavalla turvallisuuspolitiikasta ja sen perusteista
=> "In pros et cons" kaikkien näkösälle; jokaisen puolueen on pakko tulla kaapista ja kertoa kantansa ja perustella nämä kansalaisille. Jos eivät tule, niin näkynee seuraavissa vaaleissa

Toisaalta...

- Venäjän kanssa ON tultava toimeen oli sotilaspolitiikka mitä vain. Tulee mieleen: miksi kerjätä verta nenästä?
- Venäjän kanssa tultaneen toimeen aina jos PV saa tarvitsemansa resurssit: Eikös tässä olennaista ole osaksi myös se, jotta Puuttini uskoo, ettei ulkovaltiot käytä Suomen aluetta
Venäjään kohdistuvaan agressioon?

- Oisko tuo niin iso asia nostaa nykyisiä määrärahoja vuosittain vähän siten, jotta Puuttinikin saataisiin ymmärtämään,
jotta EHKÄ Suomeen ei kannata KENENKÄÄN rynniä?. Kauppahan virtaisi Venälle entiseen malliin ja Venäläiset turistit kansoittaisivat. Korvamerkittäisiin PV:lle nuista Puuttinilta saaduista voitoista
edes osa?

Ymmärrän että tämä asia on oikeasti hankala Suomen kannalta: Jos päätös neuvoa antavan KÄ:n jälkeen valtioelimissä on "Jaa" ja jos Puuttinin sanomat paikkansa pitävät, Suomen suurin kauppakumppani ja pystyssäpitäjä todennäköisesti laittaa ns. hanat kiinni: "Eipä ennee erikoisasemaa Tsuhnille"... Näkemiin siis about 50-100 t työpaikkaa? (no ehkä liioittelin...).

Kysymyksiä siis esitän lisää ja näistä varmaan näkyy se, jotta ei kumppaniksi Venäjän kanssa, mutta ei sille historiakaan valossa pyllistää ja persettä revitellä voi...

Itse olen siis edelleen Matti Nykäsen sanoin: 50/60 kannalla. Mieluummin puoluettomuus, riitävä puolustuskyky ja tulovirran Venäjän kaupasta...
 
Ymmärrän että tämä asia on oikeasti hankala Suomen kannalta: Jos päätös neuvoa antavan KÄ:n jälkeen valtioelimissä on "Jaa" ja jos Puuttinin sanomat paikkansa pitävät, Suomen suurin kauppakumppani ja pystyssäpitäjä todennäköisesti laittaa ns. hanat kiinni: "Eipä ennee erikoisasemaa Tsuhnille"... Näkemiin siis about 50-100 t työpaikkaa? (no ehkä liioittelin...).

Tekstisihän on kuin suoraan Putinin trollipajoista!

Venäjä ei todellakaan ole Suomen suurin kauppakumppani!

Viimeisimmän julkaistun vuositilaston eli vuoden 2013 viennistä 9,6 % meni Venäjälle. Ruotsiin 11,6 %, Saksaan 9,7 % ja EU-maat yhteensä 56 %. Aasiaan 15 % ja jopa Yhdysvallat on yllättävän lähellä Venäjän vientiä 6,4 %:n osuudellaan.

On täydellistä huuhaata väittää, että Venäjän kaupan suhteet olisivat maamme talouden kannalta ne olennaisimmat. Kyllä ne olennaisimmat ovat liittolaismaamme Euroopassa!

http://ek.fi/mita-teemme/talous/perustietoja-suomen-taloudesta/ulkomaankauppa/
 
Olet oikeassa tuosta ja linkki sen osoittaa.

Itse tsekkasin asiat täältä http://www.svkk.fi/tietoa_venajasta/suomen_ja_venajan_valinen_kauppa , jossa mukana on käsittääkseni myös myynti Venäjälle ja Venäläisten ostot Suomesta (vienti)
ja matkailu (=Ryssien ostosmatkat ja yöpymiset Suomessa)

Nuista trollipajoista, jota vähän vahvensin...
- yksilöi ja perustele?

<= kerroin oman yksityisen mielipiteeni asiasta: Oletko Naton trolli kun nuin riemastuit?

edit: Perhana: Luin väärinpäin tuon linkkini kohdan. Pahoittelee syvästi ja nöyrästi :oops:...

"Vuonna 2013 Suomesta vietiin Venäjälle tavaroita noin 5,4 miljardin arvosta - laskua edellisvuoden vastaavaan jaksoon oli 6 %. Venäjä oli vuoden lopun tilastojen mukaan kolmanneksi suurin vientimaamme ja suurin tuontimaa. Tuonnin arvo Venäjältä oli vuonna 10,5 miljardia euroa. Energiatuotteiden osuus tuonnista Venäjältä oli 83,2 %."
 
Olet oikeassa tuosta ja linkki sen osoittaa.

Itse tsekkasin asiat täältä http://www.svkk.fi/tietoa_venajasta/suomen_ja_venajan_valinen_kauppa , jossa mukana on käsittääkseni myös myynti Venäjälle ja Venäläisten ostot Suomesta (vienti)
ja matkailu (=Ryssien ostosmatkat ja yöpymiset Suomessa)

Nuista trollipajoista, jota vähän vahvensin...
- yksilöi ja perustele?

<= kerroin oman yksityisen mielipiteeni asiasta: Oletko Naton trolli kun nuin riemastuit?

Kiitos kysymästä, en ole. Kannatan kuitenkin avoimesti integroitumista länteen, eikä vähiten turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta.

Venäjän tuonnista sen verran, että se on lähes yksinomaan öljyä ja muuta energiaa. Sitä saa ostettua muualtakin, jos vanja ei halua myydä. Vahvasti epäilen, että Putinilla ei ole varaa käännyttää dollaritukkua tarjoavaa öljyn ostajaa, olkoon sitten vaikka niitä NATO-kiimaisia tsuhnia.

Varsinkin kun Putin itse on vahvin NATO:ttaja. Liekö NATO:n trolli?
 
@skärdis Itse itseäni lainaten:

"Niin siis mielestäni tämä kansanäänestys on syytä järjestää, mutta vain neuvoa-antavana.

Miksi?:
- avoin keskustelu (TOIVOTTAVASTI) myös kansalaisten ymmärtämällä tavalla turvallisuuspolitiikasta ja sen perusteista
=> "In pros et cons" kaikkien näkösälle; jokaisen puolueen on pakko tulla kaapista ja kertoa kantansa ja perustella nämä kansalaisille. Jos eivät tule, niin näkynee seuraavissa vaaleissa"

Korostin yllä nuita avainsanoja...

Jos kansanäänestys järjestetään ja siitä tehdään sitova, niin tällöin Suomi EI LIITY NATOON. Miksi; KEPU:t on pääosin kaikki vastaan, samoin Persut ja luultavasti RKP ja muu "vasemmisto".
=> Näin ollen valtiovallalle ei jäisi liikkumavaraa :-/...

Oma mielipiteeni on edelleenkin "Itse olen siis edelleen Matti Nykäsen sanoin: 50/60 kannalla. Mieluummin puoluettomuus, riitävä puolustuskyky ja tulovirran Venäjän kaupasta..."
 
Toisaalta...

- Venäjän kanssa ON tultava toimeen oli sotilaspolitiikka mitä vain. Tulee mieleen: miksi kerjätä verta nenästä?
- Venäjän kanssa tultaneen toimeen aina jos PV saa tarvitsemansa resurssit: Eikös tässä olennaista ole osaksi myös se, jotta Puuttini uskoo, ettei ulkovaltiot käytä Suomen aluetta
Venäjään kohdistuvaan agressioon?

- Oisko tuo niin iso asia nostaa nykyisiä määrärahoja vuosittain vähän siten, jotta Puuttinikin saataisiin ymmärtämään,
jotta EHKÄ Suomeen ei kannata KENENKÄÄN rynniä?. Kauppahan virtaisi Venälle entiseen malliin ja Venäläiset turistit kansoittaisivat. Korvamerkittäisiin PV:lle nuista Puuttinilta saaduista voitoista
edes osa?

Lyhensin jotta sain itseni kannalta tärkeimmät pointit esiin.

- Kyllä Venäjän kanssa on tultava toimeen, ehdottomasti samaa mieltä.
- Onko meillä tarpeeksi niitä resursseja jotta PV saisi tarvitsemansa resurssit? Saanen epäillä tätä, jo pelkkä valtioiden koko ero tekee hommasta epätasaista.
- Tuo usko alueemme koskemattomuudesta, kääntyy siis niin, että Putin voi päättää asiasta. Toisaalta nykyisillä ja tuskin millään, resursseila emme kykene 100% estämään ilmatilamme käyttöä ja tämä fakta tiedetään kaikkialla.
- Kuinka paljon sitä fyrkkaa pitäisi pistää jotta se riittäisi? Ei tätä dileemaa ratkaista ostamalla valonvahvistimia, tai tankkeja. Kolmen puolustushaaran ylläpitäminen uskottavassa kunnossa on hiukan enemmän kuin me yksin pystymme.
- Korvamerkittäisiin PV:lle siis voittoja, miten? Lisäämällä veroja tässä muutenkin kovasti verotetussa maassa?
- Kuten sanottua Venäjä on käynyt jenkkien kanssa kauppaa jopa synkinmän kylmän sodan aikana. Ei kauppa mihinkään katoa sen takia että me liitymme Natoon. Pietarista on edelleen lyhyt matka lappeenrantaan ostoksille ja kylpylään. Ruplan ja euron suhteella on varmasti enemmän merkitystä asiassa.
 
Natoon liitytään tietysti mahdollisimman kohteliaasti ja senkin jälkeen ollaan hyvin kohteliaita.
 
Back
Top