Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Fencer

Eversti
Kyllä meillä on täällä härmässä perusasiat hyvin.

”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

"On opettavaista nähdä oma maa vieraan silmin.

Elokuun alussa amerikkalainen ystäväperhe tuli Suomeen. Alakouluikäiset lapset eivät olleet ikinä käyneet ulkomailla, ja vanhemmatkin Euroopassa kauan sitten.

Yhdysvalloissa ystäväperhe kuuluu etuoikeutettuihin. Heillä on iso talo Washingtonin esikaupungissa Marylandissa. Isä on yrittäjä ja äiti juristi. Suomalaisiin verrattuna he tekevät pitkää päivää ja stressaavat lastensa turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.

Viikko Suomessa oli heidän ainoa kesälomansa. Ensimmäiset vaikutelmat Suomesta olivat arvattavia. Lentokoneen ikkunasta Helsinki näyttää metsältä. Kaikkialla on kovin puhdasta, ja hanavettä voi juoda. Washingtonissa se maistuu lämpimältä mudalta.

Kun kiersimme Helsinkiä, yritin katsoa kotikaupunkiani amerikkalaisin silmin. Onhan tämä edelleen kovin valkoinen. Washingtonissa lasten koulussa näki yhtenä päivänä enemmän kansallisuuksia kuin Helsingin kaduilla.

Vieraat olivat aluksi kohteliaan ihastuneita. Kas, pullojen palautuksesta saa Suomessa rahaa, sepä järkevää. Kerjäläisiä on kovin vähän Washingtoniin verrattuna. Miksi uhkapelejä voi pelata ihan tavallisessa supermarketissa? Yhdysvalloissa on erilliset kasinot.

Jopa rautatieaseman metrotunneli nauratti siisteydellään. Täällähän on hieno kukkakauppa! Esittelin Alkoa kuin pohjoismaista erikoisuutta, mutta se ei tuntunutkaan vieraista ihmeelliseltä. Marylandissakaan ei saa viiniä ruokakaupasta, toisin kuin monissa muissa osavaltioissa.

Suurin kulttuurišokki tuli kuitenkin lasten elämästä. Amerikkalaisvanhemmat eivät olleet uskoa silmiään, kun bussissa oli iltapäivisin alakoululaisia ilman vanhempia. Olin kuullut, että koululaiset liikkuvat täällä itsekseen, mutta että se on oikeasti totta, amerikkalaisäiti huudahti. Eikä koulujen ympärillä ole edes aitoja, isä ihmetteli.

Miksi lapsia ei täällä kidnapata kadulta, vieraat kysyivät. Kysymys kertoo enemmän Yhdysvalloista kuin Suomesta. Tällaista vapautta ei rahalla saa.

Sitten menimme itärajalle katsomaan karhuja. Kerroimme, että Itä-Suomi on vähävaraisempaa seutua. Ystävät eivät olleet uskoa sitä. Maaseutu oli vihreää, tienvieren talot maalissa ja ihmiset terveen näköisiä. Nauratti, kun näimme kolmen teinitytön juovan kaljaa parkkipaikalla Nurmeksen keskustassa. Oltiin aika kaukana hampaattomista huumeriippuvaisista Walmartin pysäköintialueella Yhdysvaltain peräkylissä.

Viikon loppuun mennessä vieraat olivat alkaneet miettiä, voisiko Suomeen muuttaa. Perisuomalaiseen tapaan teki mieli toppuutella: näkisittepä marraskuun. Keskustelu siitä, mikä maa on toista parempi, on hedelmätöntä. Maat ovat vähän kuin ihmisiä. Kaikki riippuu siitä, mitä itse arvostaa, ja sekin muuttuu iän myötä.

Maastamuuttajat ovat usein kiihkeimpiä uuden kotimaansa puolustajia: heidän täytyy todistaa itselleenkin, että lähteminen oli oikea ratkaisu. Samoin ihmiset, jotka eivät koskaan ole lähteneet, saattavat kehittyä nurkkapatriooteiksi, koska heillä ei ole vertailukohtia.

Tai sitten sekä maat että ihmiset saavat kaukaa romanttista hehkua. Yhdysvalloissa asuessani muistin Suomen hyvät puolet: hyvinvointivaltion, tasa-arvon ja turvallisuuden. Palattuani Suomeen näen taas läheltä myös sisäänpäinkääntyneisyyden, passiivisuuden ja valittamisen.

Siksi ulkomaisten ystävien vierailu oli kuin lahja. Moni maa olisi onnellinen, jos sillä olisi Suomen ongelmat. Sitä vain ei aina suomalaisia kuuntelemalla muista. "
 
Kent Uranium

Kapteeni
Kyllä meillä on täällä härmässä perusasiat hyvin.

”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

Kun kiersimme Helsinkiä, yritin katsoa kotikaupunkiani amerikkalaisin silmin.
Onhan tämä edelleen kovin valkoinen.
Washingtonissa lasten koulussa näki yhtenä päivänä enemmän kansallisuuksia kuin Helsingin kaduilla.
Ongelma "valkoisuus"? Muutetaan Helsinki väestörakenteeltaan Baltimoreksi, Detroitiksi tai Kapkaupungiksi, niin..
 
miikkaj

Majuri
Ongelma "valkoisuus"? Muutetaan Helsinki väestörakenteeltaan Baltimoreksi, Detroitiksi tai Kapkaupungiksi, niin..
Ongelma ei niinkään ole afrikkalaiset vaan että tänne valuu jengiä ihan joka puolelta Suomen rajojen ulkoa jolloin aiemmat, kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt suomalaisten keskuudessa muutetaan päälaelleen. Eli kun lehdissä ihmetellään, että miksi lapsia ei siepata kadulta niin silloin on enää ajan kysymys kun pedarit ja ihmiskauppiaat bongaavat tämän, että Suomessa on vapaata riistaa kun koulupäivä loppuu. Muualla maailmassa on ihan normipisnestä, että vartioimattomat lapset napataan kadulta johonkin prostituutioon ja kun noin seitsemän vuoden aikana kauppatavara on loppuun kulunut niin kierrätykseen.
 
Ruokaa ilmasta tuottava suomalaisyhtiö sai maailman suurimman design-palkinnon

Tanskan valtion tukema designpalkinto jaetaan kahden vuoden välein.

Maailman suurin design-palkinto meni tänä vuonna suomalaiselle Solar Foods -ruokateknologiayritykselle, yritys kertoo tiedotteessaan. Proteiinia hiilidioksidia ja sähköä hyödyntämällä tuottava yritys sai 100 000 euron suuruisen Index Awardin.

Yrityksen kehittämä Solein-proteiini on tiedotteen mukaan ympäristön haitat minimoiva ja sitä voidaan jatkossa tuottaa missä tahansa. Yrityksen mukaan proteiinisatoa voidaan korjata vaikkapa keskellä aavikkoa tai avaruudessa.

Solar Foods kertoo tiedotteessaan, että yrityksen kehittämä bioprosessi ja teknologia mahdollistavat jatkossa ruuantuotannon ilman maataloutta.

Solar Foods kertoo selvittävänsä parhaillaan tuotteensa soveltuvuutta eri ruokavalioihin ja kuluttajatottumuksiin.
Tuotteen aminohappokoostumuksen kerrotaan olevan samankaltainen soijan sekä levien kanssa ja olevan täten optimaalinen ihmisen tarpeita ajatellen.

Proteiinin ensimmäisen vaiheen kaupallisen tuotannon on määrä alkaa vuonna 2021.
 
arix

Kenraali

Jotenkin tulee mieleen että tämä on liian hyvää ollakseen totta... :unsure:
 
Solidsnake

Luutnantti

Miksei ne tee ruokaa hiilidioksidista:confused:
 
hansai

Ylipäällikkö
 
Hesarissa oli tänään lisää juttua tästä firmasta.
Tekevät mm. yhteistyötä ESAn kanssa Mars-matkaa varten ja ovat saaneet kahden miljoonan euron startup-rahoituksen.

Espoolaisessa laboratoriossa kehitetään proteiinia, jolla astronautit ehkä ruokitaan tulevalla Mars-matkalla.
Kaupallisessa mittakaavassa tuotannon pitäisi olla vuonna 2021.

SUOMALAINEN startup-yritys kehittää espoolaisessa laboratoriossa uutta ruokaproteiinia. Solar Foods ja Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat kehittäneet ja luoneet hiilidioksidiin ja päästöttömään sähköön perustuvaa proteiinia, jonka kauppanimi on Solein.

Kaksi vuotta sitten perustetun Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka luonnehtii menetelmää kotiviinin teon jalostuneemmaksi muodoksi.

Kemian tunnilla opittu fermentaatio- eli käymisprosessi vaatii sokeria, vettä ja hiivaa. Solar Foodsin nesteessä lilluva yksisoluinen pieneliö ei kuitenkaan syö sokeria vaan hiilidioksidi- ja vetykuplia, joita saadaan ilmasta ja vedestä sähkön avulla.

Vainikka on tekniikan tohtori Åbo Akademista. Hänen edellinen työpaikkansa oli VTT vuoteen 2017 asti.

Solar Foodsin teknologiajohtajana toimii Juha-Pekka Pitkänen, jota Vainikka luonnehtii bioprosessitekniikan guruksi.

HIILEN uudelleenkäyttöön pohjautuvassa taloudessa on kyse siitä, että fossiilinen hiili jätetään maahan ja maanpäällinen – eli ilmaan, teollisuuspäästöihin ja kasveihin sitoutunut – hiili kiertää sitoutuneena erilaisiin tuotteisiin. Päästöttömän sähkön avulla hiilidioksidista voidaan tuottaa myös polttoaineita, kemikaaleja ja materiaaleja.

VTT:n tutkimusprofessori Juha Lehtonen sanoo, että hiilen uusiotalouden tuotteet tulevat kuluttajille ensimmäiseksi ruokana sekä vaikkapa lenkkitossun pohjissa käytettävinä materiaaleina.

”Silloin on jo kyse brändäyksestä ja markkinoinnista. Hiilen uusiotalous voi tuottaa esimerkiksi erilaisia muoveja ja muita perinteisiä petrokemian alan jalosteita ilman, että uutta raakaöljyä tarvitsee pumpata ylös maan uumenista”, Lehtonen sanoo.

SOLAR FOODS sai viime vuoden sijoituskierroksella kahden miljoonan euron startup-rahoituksen. Pasi Vainikka tyytyy toteamaan, että yritys kertoo syksyn aikana tarkemmin kasvustaan, tehdassuunnitelmistaan ja tulevaisuuden rahoituskuvioistaan.

Kaupallisessa mittakaavassa tuotannon pitäisi olla vuonna 2021.

”Kauppoihin tuote tulee suunnilleen samalla hinnalla kuin vastaavat ruoat. Olemme puhuneet viiden-kuuden euron kilohinnasta sataprosenttiselle proteiinille”, Vainikka sanoo.

Menetelmän uusi hienous ja strateginen ero aikaisempaan on Vainikan mukaan se, miten muutaman mikrometrin kokoista elävää organismia pystytään kasvattamaan ja sen satoa korjaamaan.

Vainikka sanoo, että aikaisemmin ihminen on syönyt sellaista, mitä hän on pystynyt näkemään, pitämään sormiensa välissä, haistamaan ja maistamaan.

”Jos olisi yksittäisiä mikrobeja ruvennut noukkimaan, niin noutajahan siinä olisi tullut. Väitämme, että olemme ensimmäinen firma, joka tuo markkinoille ruokaa ilman maataloutta”, Vainikka sanoo.

Hänen mukaansa lettutaikinassa Solein-valmiste maistuu vähän kananmunalta.

Solar Foods on tehnyt Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kanssa yhteistyötä, joka liittyy Mars-matkoihin. Vainikan mukaan 40 litran bioreaktori pystyy tuottamaan kuusihenkisen miehistön proteiinit. Hän sanoo, että avaruusharjoitus on äärimmäinen skenaario kiertotaloudesta: kaikki, mikä ammutaan avaruuslentäjien mukana taivaalle, on osa suljettua järjestelmää.

”Maassa on alueita, joissa vesi on tiukalla. Tavallaan ne vertautuvat avaruusaluksiin.”

Suomalainen proteiini-innovaatio koppasi maailman suurimman design-palkinnon
Suomalaisen Solar Foodsin Solein-proteiinivalmiste on saanut Tanskan valtion tukeman 100 000 euron Index Award -designpalkinnon. Kahden vuoden välein jaettava palkinto on maailman suurin oman alansa palkinto.

”Rakastamme sitä, että he käyttävät luonnollisia prosesseja ja osoittavat, ettei proteiinin tuotannon tarvitse kuormittaa ympäristöämme”, palkintoraati kommentoi Solar Foodsin valintaa
 
tiedotusosasto

Ylipäällikkö

John Hilly

Kenraali
Tivi: Nokia sai jättisopimuksen

Heikki Jantunen | 30.09.2019 | 09:12- päivitetty 30.09.2019 | 09:54

Nokian kerrotaan saaneen suuren tilauksen japanilaiselta teleoperaattorilta.

Nokia on saanut 5g-jättidiilin Japanin suurimmalta teleoperaattorilta, kertoo Tivi.

Nokian 5g-toimittajakseen valinnut KDDI on Japanin kolmanneksi suurin teleoperaattori KDDI. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 42 miljardia euroa.
Nokian toimittama Airscale-ratkaisu tukee sekä 4g- että 5g-yhteyksiä.

Varmaan nekin luuli, että Nokia on japanilainen.
 
hansai

Ylipäällikkö

Julkaistu: 30.9. 16:02

Juontaja ja toimittaja Sanna Savikko on raskaana.

Ylen Aamu-tv:n juontaja Sanna Savikko kertoo olevansa raskaana. Savikko julkisti uutiset Aamu-tv:n sosiaalisen median kanavissa, muun muassa Instagramissa ja Facebookissa.

Ajatella, että nyt ollaan taklaamassa väestökatoa ja sehän pitää uutisoida. Nuori nainen raskaana, erikoista..
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Itselläkin rupeaa pöksyissä väpättämään kun kuvitteleen tuon harrastamassa suvunlisäystä.
 
Top