Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Ei tätä kehitystä voi mielestäni yksin alkoholin sääntelyn muutoksilla selittää. Näkisin, että kyse on nimenomaan kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksestä.

Sama pätee monissa muissakin asioissa. Viime vuosisadalla käyttöönotetut lainsäädännölliset keinot pitää hurja metsäläiskansamme kurissa ja nuhteessa tuntuvat näin 2020-luvun kynnyksellä enenemissä määrin tavallista vastuullista elämää rajoittavilta muinaisjäänteiltä. Esimerkiksi Lada-tier ajoneuvokalustolle räätälöidyt nopeusrajoitukset maanteillä ja motareilla ovat vain yksi esimerkki tästä.

Ihan aiheesta ne nopeusrajoitukset alkavat olla. Ei ole väliä onko alla lada, lamborghini vaiko moottoripyörä, kun tiestön kunto alkaa olla niin huono. Ja vähänkään vilkkaammilla väylillä on kameravalvonta jokaisessa kohdassa missä nopeus vaihtuu 120-80,100-60 ja jne. Lisäksi ohituskaistan tullessa sen lopussa on aivan normaali, että siellä on tutka passissa. Kun positiivisessä ketjussa ollaan niin onhan se käsittämättömän hienoa, kuinka liikenteestä saadaan kerettyä rahaa yhteiskunnan pitoon ja rikoksen uhreille! ☺
 
KulliJali osti "veljiltä "Khl korttipakasta Jokerit pois.
 
Taas on suomalainen tuote päässyt omalla alallaan kansainväliseen maineeseen.
Kyseessä highend hifin uusin hittituote eli kaiutin


Erikoista on "semiactive operation" ja luonnollisesti käytetyt komponentit ovat huippuluokkaa.

Helposti voi päätellä, että tämäkin kuuluu ns. "kallista vain köyhille" - kategoriaan.
Kaiuttimen hinta liikkuu samoissa numeroissa pienemmän saksalaisen laatuauton kanssa. :confused:
 
Google investoi 600 miljoonaa euroa palvelinkeskukseen Haminassa

Arno Rydman | 27.05.2019 | 10:29- päivitetty 27.05.2019 | 10:41

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan investointi vahvistaa Suomen digitaalista infrastruktuuria.

Google kertoo investoivansa noin 600 miljoonaa euroa uuden palvelinkeskuksen rakentamiseen Haminassa. Tämä kasvattaa Googlen kokonaisinvestoinnit Haminassa 1,4 miljardiin euroon.

Uusi keskus sijaitsee yhtiön palvelinkeskusalueella Summan vanhan paperitehtaan tontilla.
– Googlen mittava palvelinkeskusinvestointi on hieno uutinen ja osoitus vakaasta ja kilpailukykyisestä toimintaympäristöstä. Investointi vahvistaa Suomen digitaalista infrastruktuuria, toteaa Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson tiedotteessa.

Hänen mukaansa datakeskusten määrän positiivinen kehitys Suomessa yleisemminkin korostaa tarvetta huolehtia osaamisestamme, uusiutuvan energian saatavuudesta sekä tietoliikenneyhteyksien vahvistamisesta ja monipuolistamisesta.
– Tämä on suurin koskaan tehty yksittäinen investointi Haminan historiassa, ja sillä on positiivinen työllisyysvaikutus sekä rakennusvaiheessa että sen jälkeen. Investointi toimii myös koko alueen vetovoimaa lisäävänä tekijänä. Jo yli kymmenen vuotta jatkunut yhteistyö Googlen ja Haminan kaupungin välillä on toiminut erittäin hyvin, toteaa Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen.

Haminan palvelinkeskuksen johtaja Arni Jonssonin mukaan investointiuutinen kertoo, kuinka vahvasti Google on sitoutunut Haminaan.
– Olemme päässeet osaksi paikallista yhteisöä ja saaneet vahvan tuen Kymenlaakson järjestöiltä, oppilaitoksilta ja yrityksiltä. Olemme myös ylpeitä siitä, että kaikki palvelinkeskuksemme ympäri maailman, Hamina mukaan lukien, käyttävät ainoastaan uusiutuvaa energiaa, Jonsson kertoo.

Viime vuonna Google allekirjoitti kolme uutta uusiutuvan energian hankintasopimusta kolmen suomalaisen tuulipuiston kanssa, yhteiskapasiteetiltaan 190 megawattia. Googlen uusituvan energian hankinnan yhteiskapasiteetti maailmanlaajuisesti on yli 3,4 gigawattia.
– Tutkimuksen mukaan palvelinkeskuksiin tehdyt investoinnit vaikuttavat myönteisesti Suomen digitaaliseen edelläkävijyyteen Euroopassa, työpaikkojen luontiin, uusien taitojen kehittymiseen paikallisesti ja ylipäätään taloudellisiin mahdollisuuksiin, sanoo Googlen maajohtaja Antti Järvinen.
– Pelkästään Googlen aiemmin tekemät investoinnit palvelinkeskukseen ovat luoneet vuotuisesti keskimäärin 1 600 työpaikkaa ja tuottaneet yhteensä 660 miljoonan euron taloudelliset vaikutukset Suomeen. Tarve Googlen palveluille kasvaa päivittäin ja rakennamme palvelinkeskusinfrastruktuuriamme vastaamaan tähän tarpeeseen, mikä puolestaan vaikuttaa positiivisesti Suomen talouteen muun muassa syntyvien työpaikkojen kautta.

Palvelinkeskus avattiin 2009

Googlen palvelinkeskus Haminassa avattiin vuonna 2009.
Koko alue työllistää tällä hetkellä noin 300 ihmistä sekä suoraan että välillisesti – it-teknikoista sähkö- ja mekaniikkainsinööreihin, turvallisuus- ja ravintolahenkilökuntaan sekä tilojen hallintapalveluihin.

Ennen nyt julkistettua uutta investointia Googlen investoinnit palvelinkeskukseen ovat olleet vuoden 2009 jälkeen 800 miljoonaa euroa.
Copenhagen Economicsin tekemä vuonna 2017 julkaistu raportti totesi näiden investointien luoneet vuotuisesti keskimäärin 1 600 työpaikkaa ja tuottaneet yhteensä 660 miljoonan euron taloudelliset vaikutukset Suomeen.

Viime vuonna Googlen Cloud Platform avasi uuden alueen Suomeen, viidennen Euroopassa. Asiakkaille tämä tarkoittaa pienempiä viiveitä ja sen avulla korkean saatavuusasteen tehokkaita sovelluksia on entistä helpompi luoda hyödyntäen Suomen lähialueiden resursseja.

 
Britanniassa tuo ei olisi mahdollista koska alle 18 vuotias ei saa pitää veistä hallussaan.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Texasilainen töttö on asunut neljä vuotta Turussa (!?) ja kehuskelee Suomea julkisesti.

10 CULTURE SHOCKS | FINLAND | NOMAD LIFE | PART 1
Wildwood Vagabond
Julkaistu 10.5.2019
Tämä nainen näyttää aivan niin kuin olisi sukua australialaiselle konservatiivikaunottarelle Sydney Watsonille.
Sydney-Watson-Images.jpg

Ja molempien naisten ääni on niin samanlainen, että silmät kiinni olisi vaikea tietää kumpi puhuu.
 
Tekniikka&Talous:

Suomalainen insinöörityöpalkinto: New Space -tekijät ampaisivat terävään kärkeen – osaaminen leviää jo
Matti Keränen6.6.201910:43|päivitetty6.6.201910:43AVARUUSDATAKONEET JA LAITTEETTEOLLISUUS
d4337431-1456-545c-8228-756e2bd0c60c

Matti Keränen ANTTI MANNERMAA @

Suomalaisen avaruusosaamisen uusi sukupolvi on noussut nopeasti niin sanotun New Space Economyn terävään kärkeen. Iceye ja Reaktor Space Lab perustavat liiketoimintansa erilaiseen malliin, mutta täyttävät markkinoilla olevaa tarvetta.
Iceyella liiketoiminta kietoutuu omien satelliittien rakentamiseen ja datan jalostamiseen. Reaktor Space Lab taas tarjoaa piensatelliittiaan alustaksi muiden toimittamille mittalaitteille. Yhtiö on viime aikoina päässyt osalliseksi myös Euroopan avaruusjärjestön missioista, jotka tuovat vakautta liiketoimintaan.
Otaniemessä tuntuu palkittujen lisäksi olevan muutenkin rohkea yrittämisen henki päällä. Yliopiston kasvatteja on avaruuden startup-maailmassa jo useita. Esimerkiksi Aurora propulsion technologies kehittää satelliittien liikuttamiseen moottoriteknologiaa. Opiskelijaprojektina puolestaan kehitellään pientä kantorakettia.

Palkinnon myöntäminen uudelle avaruussukupolvelle vie pientä joukkoa tekijöitä uudelle tasolle. Suomessa on jo yrityksiä monipuolisesti avaruuden eri osa-alueille. Seuraavaksi uuden avaruustoiminnan mahdollisuuksia tutkii Vaasan yliopisto suomalais-ruotsalaisessa yhteistyössä.
Osaaminen leviää, kun tarjolla on innostavia esimerkkejä.

Omat itse tuotetut piensatelliitit alueemme puolustamisessa ja navigoinnissa olisikin hieno mielikuva.
 
Viimeksi muokattu:
Valtava kupoli tuijotti 11 miehen seuruetta, joka oli hiihtänyt noin kuukauden päästäkseen näkemään sen. Kylmän sodan aikaisen Dye3 -tutka-aseman, jolla yksikään suomalainen retkikunta ei tiettävästi ole ennen käynyt. ** **

Tutka-asema oli uponnut jäähän. Miehet hiihtivät sitä kohti Suomen lipun kanssa. Väsymys painoi jo pahoin. Verneri Nurmi tunsi olonsa epätodelliseksi.

– Olin keskellä mannerjäätikköä hylätyllä tutka-asemalla parhaiden ystävieni kanssa. Siinä pysähtyi miettimään, kuinka hienoa on olla osa sitä porukkaa, Nurmi kertoo.

Hän ei vielä tiennyt, mitä kaikkea hylätty tutka-asema kätki sisälleen. Siitä nuorukaisten oli määrä ottaa selvää hiukan myöhemmin. Siksi mukaan oli pakattu monikaasumittari ja hengityssuojaimet. Ensin oli aika juhlia.

Tämän hetken eteen oli tehty töitä kolme vuotta.
https://yle.fi/uutiset/3-10839806

:salut:
 
Royal Caribbean tilasi kolmannen Icon-aluksen Turun telakalta
Risteilymatkanjärjestäjä Royal Caribbean ja Meyer Turun telakka ovat allekirjoittaneet sopimuksen kolmannen Icon-luokan risteilylaivan rakentamisesta. Nyt tilattu uusi alus on määrä toimittaa keväällä 2025.

Kaksi aiemmin tilattua Icon-alusta luovutetaan Turusta vuosina 2022 ja 2024. Icon-alukset käyttävät polttoaineenaan nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä.

Sopimuksen rahoitusjärjestelyt ovat vielä avoinna.
 
Turkulainen -lehti:
Turkulaisyritykselle miljoonarahoitus Yhdysvaltain puolustusministeriöltä
Turkulaiselle Medicortex Finland Oy:lle on myönnetty Yhdysvaltain puolustusministeriön 1,1 miljoonan dollarin tutkimusrahoitus.
Rahoituksen avulla yhtiö jatkaa ProbTBITM -aivovammatestin kliinistä kehitystyötä.

Rahoituksen on myöntänyt Yhdysvaltain armeijan lääketieteellisestä tutkimuksesta ja lääkinnällisestä huollosta vastaava taho USAMRMC (United States Army Medical Research and Materiel Command). Taustalla on Yhdysvaltain kongressin tukema sotilasvammojen tutkimusohjelma.

Ohjelman tarkoituksena on tukea tutkimusta, jolla on merkittävä vaikutus vammojen ehkäisyyn ja hoitoon. Medicortexin saama kilpailtu rahoitus on myönnetty perusteellisen arviointiprosessin tuloksena.

Rahoituksella kehitetään eteenpäin Medicortexin ProbTBITM-testiä, jolla voidaan helposti todeta lievä aivovamma ja aivotärähdys.

Medicortex Finland Oy kehittää uusiin biomerkkiaineisiin perustuvaa testiä tapaturmaisen aivovamman ja aivotärähdyksen diagnosointiin. Pidemmän ajan tavoitteena on kehittää yrityksen patentoimiin uusiin kemiallisiin yhdisteisiin perustuvia lääkkeitä aivovamman etenevien sekundaarivaurioiden hoitamiseen.
Yhtiö toimii Turussa, ja sen on perustanut neurobiologian tohtori Adrian Harel vuonna 2014.
 
Back
Top