Ilmasota

[Vonka]

Onko jalkaväen käsiasein suorittamalla ilma-ammunnalla ollut millainen vaikutus? Onko Iljushin tullut tonttiin kun Rokka on lasauttanut Suomi-KP:lla? Entä nykyään? Sitä kaiketi puolustusvoimissa opetetaan yhä.

Sturmovik oli sellainen härkä, että sitä ei saanut oikein alas kuin mersun tykillä. Epäilen kovasti tehoja.

Joku tiedustelu tai kuljetusheko voisi olla maali. Tst-heko on aika selviytymiskykyinen. Teoriassa Jv-joukkueen tulentiheys tulitettaessa kopteria on suuri, ja se voisi ottaa paljon osumia. Mutta ilmamaalin ampuminen (ennakko jne) on oma lajinsa.

Ampujistakin se riippuu. Etä ampuuko kohti vai sinne päin. Sotamenestys perustuu - kaikesta huolimatta - pohjimmiltaan ampumataitoon.

"Jug Room Fortin" taistelussa Afganistanissa 2 Apachea lensi melkoisessa tulimyräkässä. 100-200 talebania ampui niitä jalkaväkiaseilla oikein urakalla, ajoittain lyhyiltäkin matkoilta. Myös kymmeniä sinkojen yhteislaukauksia ("Volley Fire"). Kovimmassa paikassa Apachet jopa laskeutuivat Talebanin miehittämän rakennuksen eteen noutamaan haavoittunutta. Käsittääkseni kopterit eivät saaneet ainuttakaan osumaa.

 

[Vonka]

Lopuksi vänskä toteaa kuivaan sävyyn: "yksi rynnäkkökone tuhoaa sekunneissa jalkaväen joukkueen"

Varmasti, jos pojat ovat leirinuotiolla piirissä. Kannattaako rynnäkkökoneen käyttää arsenaalinsa hehtaarin alalle yhteen jv-joukkueeseen? Miten se havaitsee joukkueen? Lentäjällä on, jos ei ole varma maalista, rynnäköidessään 2-3 sekuntia aikaa päättää maali tai hakea lisää vauhtia.

 

[late347]

Varmasti, jos pojat ovat leirinuotiolla piirissä. Kannattaako rynnäkkökoneen käyttää arsenaalinsa hehtaarin alalle yhteen jv-joukkueeseen? Miten se havaitsee joukkueen? Lentäjällä on, jos ei ole varma maalista, rynnäköidessään 2-3 sekuntia aikaa päättää maali tai hakea lisää vauhtia.

Ei ne rypälepommit nyt mitään kruununjalokiviä todellakaan ole. Massatuote on kyseessä. Eri asia sitten on kyseessä jos jotain iskanderia ruvetaan ampumaan ympäri jänkhää satunnanvaraisesti.

Kokonainen jalkaväen joukkue kuitenkin on ihan mukava maali tuhottavaksi... Ei sitä pidä vähätellä sitä tulivoimaa.

Tietenkin jos kuvitellaan täydellisesti linnoittautunut, betonibunkkereihin sulkeutunut, jalkaväki joukkue, joka on hajautetuissa asemissa, niin yhdelle rynnäkkökoneelle tuottaa vaikeuksia tuhota joukkuetta edes yhdellä pommikuormalla. Toden totta, jalkaväen asemat vielä pitäisi naamioida.

miksi sitten naamioida jalkaväen asemat ollenkaan, jos pitää paljastaa omat asemat viholliselle jollain ak-47 tulituksella? Jos yhtäänkään ammutaan valojuovalla sitä rynnäkkökonetta niin sehän vaan palaa tukikohtaan ja kertoo tiedustelutiedot "tsuhnien puolustusasemista"...

Jos ei ammuta valojuovaa, ilma-alukseen ak-47lla, niin osumisen suhteen tulee tietty enempi ongelmia.

Mutta ilmeisesti hajautettu taistelutapa ei niinkään ole yhden pääpuolustuslinjan jäykkää linnoittautumis-puolustusta.

 

[late347]

Varmasti, jos pojat ovat leirinuotiolla piirissä. Kannattaako rynnäkkökoneen käyttää arsenaalinsa hehtaarin alalle yhteen jv-joukkueeseen? Miten se havaitsee joukkueen? Lentäjällä on, jos ei ole varma maalista, rynnäköidessään 2-3 sekuntia aikaa päättää maali tai hakea lisää vauhtia.

Vastaa ny rehellisesti hyvä mies! Oliko meidän koksu mielestäsi väärässä, opetettiinko väärin?

Sähän sanoit olevasi res.luutnantti jossain muussa ketjussa hehheh... mennäänkö nappuloiden voimalla ylitte?

Keskustelussa puhuttiin ainakin käsiaseiden tulituksen voimasta ilma-aluksia vastaan. Käsiaseet tarkoittavat lähinnä kiväärikaliiberia + pienemmät kaliiberit.

Joku perus jalkaväkijoukkue ei nyt mikään ilmatorjuntavyöhyke ole yksinään. Eri asia sitten jos on stingereitä jakaa joukkueelle... Stingereillä kuitenkin todistettavasti pudotettiin "Hindejä" Afganin-Neuvostoliiton sodassa.


"Frogfoot" ja "Hind" vissiin molemmat ovat jossain määrin panssaroituja, elikkä ensimmäinen on rynnäkkökone ja toinen taisteluheko.

Uudenkiiltävänä ja uudenhajuisena modernina tuotteena löytyy lisäksi Ka-52 "Hokum" taisteluheko

 

[late347]

Sotamenestys perustuu - kaikesta huolimatta - pohjimmiltaan ampumataitoon.

Mielestäni kaikki ballistiikan lajit ovat loppujalopuksi tärkeitä. Tämä korostuu juurikin ammuttaessa lekoon tai hekoon. Pätee myös muita ajoneuvoja ammuttaessa.

Jos ammut jotain panssarilevyä 9mm lugerilla, niin tuskin läpäisyä tapahtuu kovinkaan nopeassa ajassa. Vaikka ampumataito olisikin hyvä.

sisäinen ballistiikka eli ammusten toiminta patruunapesässä ja aseessa. Aseet joko toimii tai ei. Eipä tässä muuta.

ulkoinen ballistiikka eli ammuksen lentorata kohti maalia. Tähtääminen vaikuttaa olennaisesti. Kuitenkin aseisiin liitetään yleensä tehokas kantama, ja maksimikantama erillisinä arvoina.

terminaaliballistiikka eli ammuksen vaikutukset maalissa. Tähän vaikuttavat erittäin olennaisesti panssarinläpäisy ja ammuksen vaikutus (palokranaatti, sirpale, kineettinen yms)

9mm luoti suomi KP:sta myös ei käsittääkseni mene läpi panssarilasista, jota käytettiin 2.ms lentokoneissa ohjaamoissa. Joissakin koneissa oli pohjapanssarit, elikkä terästä lattiassa jalkojen alla (suojasi lentäjää). Selkäpanssarit olivat enemmänkin hävittäjien tulitusta varten.

Käsittääkseni kuitenkin perus torjuntahävittäjä toisessa maailmansodassa oli paljon heikompi kivääritulelle kuin sturmovik. Elikkä Yakissa ja Migeissä oli 40 luvulla huonommat panssaroinnit kuin rynnäkkökoneissa. Mäntämoottori tietenkin saattoi ottaa osumaa edestäpäin tulitukselle. Mahdollista vaurioittaa konetta, mutta heti tapahtuvaa pudotusta tuskin tulee.

 

[Peuhkis]

Kovimmassa paikassa Apachet jopa laskeutuivat Talebanin miehittämän rakennuksen eteen noutamaan haavoittunutta. Käsittääkseni kopterit eivät saaneet ainuttakaan osumaa.

Pisti kyllä sen verran silmään, että pakko mainita ettei Apachella kyllä noudeta haavoittuneita. Kaksipaikkainen rynnäkkö kopteri kun on.

 

[Tetra]

Mielenkiintoista tietoa niin latelta kuin Vongalta. Tuo Iljushin juttu oli vain siinä fiilistelyn vuoksi viestin täytteenä, ei minua nimenomaisesti juuri se asia kiinnostanut.

 

[Ikarus]

Il-2 jäähdytysjärjestelmä. Ohjaamon alla oleva syyläri nostettiin rynnäkkösyöksyn ajaksi ylös panssarikaukalon suojaan. Kun vaaravyöhykkeeltä oltiin sivussa, syylari alas, koneelle jäähyjä ennen uutta syöksyä. Jos alhaalla olevaan syyläriin saatiin suora osuma ohi panssaroinnin, kyllä siihen kiväärikaliberillakin reikä syntyi. Panssarista ei tietysti pikkupyssyllä läpi päästy.

Ohjaaja istui panssarikaukalossa. Taka-ampuja lisättiin koneeseen myöhemmin ja hänellä panssarisuojausta ei ollut. Usein kävikin niin, että taka-ampuja oli kotona ammuttu seulaksi.. Jos lentäjät sai valita, he lensivät tämän takia mieluummin yksipaikkaisella. Alkuvaiheessa molempia versioita oli käytössä.


Emiliajenko kirjoitti aiheesa kirjan. Hän oli harvoja rykmentin selvinneitä, rykmentti perustettiin muistaakseni kolme kertaa uudestaan. Koneet ja lentäjät oli ensin lennetty lähes yhdettömiin. Kovan puoleista hommaa.

 

[Vonka]

miksi sitten naamioida jalkaväen asemat ollenkaan, jos pitää paljastaa omat asemat viholliselle jollain ak-47 tulituksella? Jos yhtäänkään ammutaan valojuovalla sitä rynnäkkökonetta niin sehän vaan palaa tukikohtaan ja kertoo tiedustelutiedot "tsuhnien puolustusasemista"...

.

Vaikka miten kurkkisin tuonne ylös, en ole esittänyt, että kourallinen rynnärimiehiä siellä alkaisi rynnäkkökoneita tiputtelemaan tyyliin "Leko oikealla, ennakko kuusi, tulta". Kysyin enemmän, miten rynnäkkökone 1) havaitsee sen joukkueen ja 2) miksi se haluaa käyttää arsenaalin muutamaan hajataistelijaan?

Katson toki tätä hiukan painopistesuunnan ulkopuolelta, omasta joulupukkijoukkueen vinkkelistä. Varusmieskoksuna olisin taas katsonut tätä painopistesuunnan silmin ja eri tavalla. Mennään painopisteeseen.

Ilmauhka Jääkäriprikaatille on painopistesuunnassa massiivinen. Vastustaja käyttää ilmaasettaan sekä valoisalla että pimeällä ja huonossa lentosäässä. Ilma- aseen muodostavat eri tarkoituksiin suunnitellut lentokoneet, helikopterit ja lennokit. Mekanisoidun divisioonan kokoonpanoon kuuluu kaksi kuljetushelikopterikomppaniaa ja noin 50 taisteluhelikopteria. Anneijakunta voi lisäksi tukea divisioonan taistelua kuljetushelikopteripataljoonallaja 1-2 taisteluhelikopterikomppanialla. Yhteensä tämä merkitsee noin 140-180 taisteluhelikopterin suoritusta vuorokaudessa. Ilmavoimat voivat tukea divisioonaa 10-20 tiedusteluköneeri ja 50-100 rynnäkkökoneen suorituksella vuorokaudessa. Yleensä yksi rynnäkkökone kykenee kolmeen suoritukseen vuorokaudessa. Teoriassa mekanisoidun divisioonan käytössä oleva ilma-ase voi käyttää välittömään tulitukeen yhteensä 190-280 suoritusta vuorokaudessa. Tästä määrästä suurin osa voi kohdistua jääkäriprikaatin alueelle, jos jääkäriprikaati on, divisioonan painopistealueella. Divisioonalla on lisäksi 54 tiedusteluhelikopteriaja 12 elektronisen sodankäynnin helikopteria. nmavoimien koneet tukeutuvat yleensä yhteen päätukikohtaan, joka sijaitsee yli 100 kilometriä rintamalta.

Maalit: Joukkojen ryhmitysalueet, kenttätykistön ja ilmatorjunnan tuliasemat, ammus- ja polttoaineiden täydennyspaikat sekä huollon kuljetukset. Voidakseen tyydyttää käyttäjän tarpeet, vihollisen tiedustelulle on asetettu seuraavia vaatimuksia:

- kyky jatkuvaan tiedusteluun,
- tiedustelun tulee olla säästä riippumatonta,
- ulotuttava vastustajan syvyyteen,
- tietojen tulee olla riittävän tarkkoja ja
- tiedot on saatava käyttäjälle lähes reaaliajassa.

Lentäjän omin silmin suorittama tähystys on edelleen tärkeä tiedustelumenetelmä. Se soveltuu valoisalla suurten aukeiden ja teiden valvontaan. Haittana on silmien rajallinen kyky havaintojen tekoon lennettäessä suurella nopeudella matalalla. Myös naamiointi, huono sää ja hämäryys vähentävät tähystyksen tehoa. Meikäläisissä olosuhteissa puusto on oleellinen rajoitin. Usein aistitähystyksen apuna käytetään tavallisia ja infrapunakiikareita sekä valonvahvistinlaitteita. Taktinen tiedustelulento suoritetaan tavallisesti valoisana aikana.

Joukkueella on siis mietittävää, mutta rynnäkkökone ei ole sen käsiasemaali.

 

[Vonka]

Pisti kyllä sen verran silmään, että pakko mainita ettei Apachella kyllä noudeta haavoittuneita. Kaksipaikkainen rynnäkkö kopteri kun on.

Tällainen juttu on Ed Macyn kirjassa "Apache". Syytön tarinaan olen. Kopterin voima riittää, jos vain sen onnettoman saa sisään mahtumaan.

 

[Vonka]

SU-25 Frogfoot on tyypillinen lähitulitukikone. Jääkäriprikaatin alueella lähitulituen kohteita ovat liikkeellä tai puolustuksessa olevat pataljoonat, kenttätykistön ja ilmatorjunnan tuliasemat, Tulitukiosasto lentää vastustajan alueella matalalla ja sille on suunniteltu ennalta vähintään kaksi tuloreittiä. Suuret osastot palaavat omalle alueelle 4 - 6 koneen ryhmissä. Lennon aikana lentäjille annetaan viimeisimmät tiedot tilanteesta 115 kohdealueella. Kohdealueen läl,teisyydessä ilmassa tai maassa oleva tulenjohtaja ottaa radiolla yhteyden osastoon. Hän ilmoittaa lopulliset tiedot kohteista, hyökkäyssuunnista ja -etäisyyksistä sekä omien joukkojim sijainnista. Osasto vuorostaan ilmoittaa tulenjohtajalle osaston koon, käytettävän aseistuksen ja muita yksityiskohtia.

Tuli avataan, kun kohde on havaittu ja tunnistettu'. Tulenavausetäisyyteen ja - korkeuteen vaikuttavat käytetyt aseet ja vastapuolen ilmatorjunta. Parti rynnärisarjaa ei ainakaan minun sormiani saisi syyhyttämään, jos olisin lentäjä. Toinen asia olisi etukäteen ilmoitettu pataljoonan puolustusasema ja käsketty maali. Siroteaseet ovat elävää voimaa vastaan, ja vaikutusaluekin tarpeeksi laaja vaikka koko pataljoonan alueelle. Miten siellä on sitten suojauduttu...

(kaikki teoreettinen tieto Maanpuolustuskorkeakoulusta / Laitinen)

 

[Vonka]

Edelleen Maanpuolustuskorkeakoulun tekstiä (Laitinen), omin kommentein:

Jos lentorynnäköt aluevaikutteisin asein tehdään muutaman tunnin sisällä ryhmitysalueelle tulon jälkeen, ovat linnoittaminen, maastouttaminen, taistelujaotuksen muutokset, urien tiedustelu ja valmistaminen sekä epäsuoran tulen tuliasemavalmistelut vasta alkaneet. Toisin sanoen jääkäriprikaati on erittäin haavoittuvassa tilassa.

Eli asutukseen tukeutuminen lähtöalueella olisi edullista.

Yllättäen ja suojautumattomaan kohteeseen osuessaan edellä kuvattu asekuonna saattaa vaarantaa jääkäri prikaatin kyvyn täyttää tehtävänsä. Vaihtoehdoksi voi jäädä hajautettu hyökkäysryhmitys, jolloin hyökätään komppanioittain. Haasteina ovat johtamisvaikeudet ja riski hyökkäysvoiman hajoamisesta.

Toisaalta tietyn tyyppinen hajauttaminen taitaa olla päivän sana?

 

[Quixote]

Käsittääkseni kuitenkin perus torjuntahävittäjä toisessa maailmansodassa oli paljon heikompi kivääritulelle kuin sturmovik. Elikkä Yakissa ja Migeissä oli 40 luvulla huonommat panssaroinnit kuin rynnäkkökoneissa. Mäntämoottori tietenkin saattoi ottaa osumaa edestäpäin tulitukselle. Mahdollista vaurioittaa konetta, mutta heti tapahtuvaa pudotusta tuskin tulee.

Vesijäähdytteinen moottori on herkkä jäähdytysjärjestelmän tai voitelujärjestelmän osumille. Esim. vesiletkuun osuman saanut Mustang ei palaa kotiin.

 

[Ottoville]

Katso liite: 4925
Il-2 jäähdytysjärjestelmä. Ohjaamon alla oleva syyläri nostettiin rynnäkkösyöksyn ajaksi ylös panssarikaukalon suojaan. Kun vaaravyöhykkeeltä oltiin sivussa, syylari alas, koneelle jäähyjä ennen uutta syöksyä. Jos alhaalla olevaan syyläriin saatiin suora osuma ohi panssaroinnin, kyllä siihen kiväärikaliberillakin reikä syntyi. Panssarista ei tietysti pikkupyssyllä läpi päästy.

Ohjaaja istui panssarikaukalossa. Taka-ampuja lisättiin koneeseen myöhemmin ja hänellä panssarisuojausta ei ollut. Usein kävikin niin, että taka-ampuja oli kotona ammuttu seulaksi.. Jos lentäjät sai valita, he lensivät tämän takia mieluummin yksipaikkaisella. Alkuvaiheessa molempia versioita oli käytössä.

Katso liite: 4926
Emiliajenko kirjoitti aiheesa kirjan. Hän oli harvoja rykmentin selvinneitä, rykmentti perustettiin muistaakseni kolme kertaa uudestaan. Koneet ja lentäjät oli ensin lennetty lähes yhdettömiin. Kovan puoleista hommaa.

Jossain oli kuvaus menetelmästä kesältä 44.
It konekiväärillä kannatti apua IL-2 kylkeä pitkin.
Osumista oli helppo korjata suihku takka-ampujan kohdalle jolloin kotiin palasi pelkkä kuljettaja.
Taka-ampujien elinikä taisi muutenkin IL- kahdessa olla aika lyhyt.

 

[Ikarus]

Valtosen kirjasta selvisi, että Bf 109:ssä oli joissakin versioissa jäähdytysjärjestelmässä ohjaamaamosta säädettävä sulkuventtiili. Jos vaikka oikean siiven jäähdyttäjä sai osuman, nestekierrosta kytkettiin oikea jäähdytin irti ja nitkuteltiin varovasti kotiin. Ilman tuota sulkuventtiiliä tuli äkkiä pakkolasku eteen. Sodan edetessä karsittiin varustustusta ja tuota venttiiliä harvaan koneeseen asennettiin. Se oli erittäin haluttu varuste, rikkontuneesta koneesta irrotettiin äkkiä tuo venttiili ehjään, se saattoi ratkaista paluun kotikentälle.

 

[Vonka]

Sum summarum. Keskittyisin siis puolustuksessa jätkien naamioitumiseen ja suojaukseen, siirtymisissä hengissä selviytymiseen, ennen kuin siihen, että jollain joukkuetulella yritetäisiin osua 300 metrin päästä kasettinsa matkaan laittavan Frogfootin vesiletkuun tai jotain muuta älykästä.

Onhan näitä ihmeellisyyksiä. Illu Juutilainenkin on kerran talvisodassa laskeutunut Fokkerilla järven jäälle, kun Valtakunnan Kodinturvajoukkojen tarkka-ampuja Eemeli Karvalakki oli onnistunut napsauttamaan Pystykorvallaan johonkin sopivaan paikkaan kansallisuustunnuksista piittaamatta. Hän kertoi vielä huvittavan tarinan, miten hän käveli jonkun talon saunarantaan lainaamaan jotain työkalua. Talolla oli aivan hiljaista. Hän meni saunalle ja tempaisi oven auki. Siellä istui lauteilla koko perhe piilossa. Veijariluonne kun Illulla oli, hän sanoi ystävällisesti, että trastui. Sitten häntä kyllä hävetti, kun kaikki niin kalpenivat ja alkoi puhua suomea ja esitteli itsensä.

Enemmän hän muuten kiinnittikin teoksessaan Punalentäjien kiusana huomiota siihen, että omille linjoille tulon idästä päin tiesi takuuvarmasti siitä, että alkoi siivissä napsua, eli isänmaan puolustusinto oli jalkaväellä kohdillaan.

 

[Vonka]

Jossain oli kuvaus menetelmästä kesältä 44.
It konekiväärillä kannatti apua IL-2 kylkeä pitkin.
Osumista oli helppo korjata suihku takka-ampujan kohdalle jolloin kotiin palasi pelkkä kuljettaja.
Taka-ampujien elinikä taisi muutenkin IL- kahdessa olla aika lyhyt.

Isäni antoi myös kuvauksen näistä koneista kesältä 1944. Kun hän oli etenemässä 14.6. vastahyökkäykseen Kuuterselän alalohkolla, lähtöalueella oli muutama it-jaos. Yksi niistä, juuri siinä isän etenemisreitin takana, paljasti itsensä ampumalla muutaman pau paun. Muut jaokset olivat hiljaa. Kohta kaksi IL-2-konetta veti yli. Isäni oli heittäytynyt matalan kiviaidan rämän taakse ja kurkisti ohi lentäviä koneita aidan yli. "Sieltä tuli rakettia kuin hitsauspillistä silmille taakse sinne it-jaokseen."

Pelkkä siirtymämarssi Sahakylää kohti olikin hikinen tykkitulen ja ilmatoiminnan vuoksi. Yhdessä vaiheessa komppania makasi kaksi tuntia jumissa, kun ei päässyt eteen eikä taakse. Yksi komppania jäi viereisen kukkulan maastoon niin pahaan möykytykseen, että he olivat varmoja, ettei sieltä selviä kukaan, mutta yllättävän vähän tuli kaatuneita. Haavoittuneita kyllä eikä siinä komppaniassa ollut perillä mukana enää kuin yksi upseeri, kun kohtasivat vihollisen maan tasalla. Eivätkä sen komppanian joukkueet oikein kuulemma sinä iltana tienneetkään, missä nyt mennään.

Eli vaikka pöly ja paska nousi kilometriin niin että keskellä kesäpäivää oli hämärää ja koneita oli satoja + parisataa tykkiä 1-2 kilometrin leveydelle, järkytys oli suurempi kuin tappiot, kun he osasivat maata lahnana metsässä aina pahimman myräkän ohi ja siirtyessä heidän kohdaltaan syvemmälle.

Ei heidän mieleensä tullut niitä IL-2-koneita alkaa paukutella omilla tuliannoksillaan. Niitä tarvittiin kohta maan tasalla.

 

[miheikki]

Tuossa on tuo vanha pätkä, jossa SU-25 rynnäköi.

Embedded media from this media site is no longer available

 

[Vonka]

Mitsubishi A6M Reisen eli Zero oli hävittäjä, joka saavutti ketteryyttä keveydellään, mutta oli hyvin herkkä ja suojaton kone. Rakenne oli hauras alumiiniseos. Se oli aseistettu kevytalumiininen polttoainekannu.

Ohjaamoa ja polttoainesäiliöitä ei ollut panssaroitu eikä ollut itsetiivistyvää kumipäällystettä. Mutta se oli varmasti näppärä kone lentää. Clostermann kertoi, että alussa amerikkalaiset olivat aivan kusessa sen kanssa, kunnes keksivät paremman taktiikan: piti hyökätä nopeusedun turvin Zeron kimppuun yläpuolelta eikä jäädä sen kanssa kurvatappeluun. Siinä tuli nekkuun. Darwinissa brittien Spitit (Mk 5) olivat sen hetken parhaita ja tappiot nousivat kahdeksaan Spitfireen pudotettua Zeroa kohti.

Kaksi P-38-konetta löysi kerran yksinäisen Zeron. Siltä olivat loppueet ammukset. Zero leikki niiden kanssa. Eivät saaneet millään piikille. Se päästi yhdessä vaiheessa toisen kaksihäntäisistä piruista jopa taakseen, mutta kun lentäjä oli painamassa, Zero katosi ylös ja veti silmukalla kuin jossain lentonäytöksessä suoraan P-38:n taakse. Mutta lentäjän onneksi japanilaisella samurailla ei ollut paukkuja.

Zero kyllästyi leikkiin tai mietti polttoainettaan, vaaputtti siipiään tervehdykseksi ja häipyi. Lentäjä lähti kotiin juomaan sakea.

Mutta tosiaan, Zeke yleensä syttyi, jos siihen vain onnistui osumaan.

 

[tulikomento]

Tuossa on tuo vanha pätkä, jossa SU-25 rynnäköi.

Embedded media from this media site is no longer available

Onko tuo kenties Tsetseniasta vai Afganistanista ?