Ilmastopsykoosi -ketju

Tää erityisesti "tiedepuolue" Vihreiden elämöinti ja julistaminen ilmastonmuutoksella vaalien alla oli kaiken mauttomuuden huippu. Se on nimenomaan tiede joka on jo kaksi-kolmekymmentä vuotta kertonut, että ydinvoima on tämän siirtymäkauden ainoa järkevä tapa ratkaista puhdas energian tuotanto, tunnetuin sivuseurauksin kuten käytetyn uraanin käsittely. Silti uskontopuolue Vihreät ovat pitäneet ydinvoimaa Saatanan kaltaisena uskonnollisena vastustajana, ja nyt lopulta, kun saastuttaminen on lopullisesti lähdössä käsistä, niin nyt he alkavat kiemurrella että ei me koskaa sitä vastutettu mutta kuusi kananmunaa kuukaudessa. Ei jumalauta.
Vihreät myös vastustavat GMO:ta vaikka on tieteellinen konsensus siitä, että GMO ei ole sen vaarallisempaa kuin muukaan ruoka. GMO:n avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta, säästää vettä, maata ja ihmishenkiä.

Tässä videossa asiaa ilmastomarssista. Neljän minuutin kohdalla asiaa ydinvoimasta. Olen tismalleen samaa mieltä.

Melkein ärräpäät lähtee Terelläkin, en ole siis ainoa :D
 
En muista kuka mutta joku oli telkkarissa sitä mieltä että jo 30-luvulla tulisi niitä kieltää. Se että edes lausuu semmoista äänneen osoittaa täysin vieraantumista todellisuudesta ja päässä pelkkää fanaattista hysteriaa.

Jospa ei lähdettäisi yksittäisten ihmisten möläytyksiä analysoimaan, koska niistä on aika pitkä matka puolueohjelmaan. Tästä syystä mm. kansallissosialismi ei kuulu persujen agendaan, käsittääkseni.
 
Mikä puolue on kieltämässä polttomoottoriautojen käytön 10 vuoden päästä?
Sanna Marin silloin Rinteen saikun aikaan alunperin. Sitten huomattiin, että äänestäjät kaikkoaa ja saatiin sitten Antti Rinne selittelemään, että tarkoitettiinkin uusien myyntiä, eikä olemassa olevien käytön kieltämistä ja että tarkoitettiinkin vain kieltämisen aikataulun laatimista, ei itse kieltämistä.

Jos joku Vihreä tulee mulle selittämään polttomoottorien kieltämistä, niin sanon, että puhuttaisko ensin kivihiilestä ja ydinvoimasta eikä tällaisesta näpertelystä.

Sitäpaitsi ylipäätään uusien myynnin kieltäminen on ihan älytöntä, koska sen hoitaa markkinat joka tapauksessa. Ei kohta oo myytävänä muita kuin nolla- tai lähes nollapäästöisiä. Ongelman muodostaa ne vanhat savuttavat kärryt. Niistä pitäisi päästä eroon ja jos mennään vain uusien kielloilla, niin kestää 20 vuotta, että ne vanha polttomoottoriautot katoavat. Tähän tietysti Marin ja muu vihervasemmisto haluaa puuttua, mutta koska se iskee suoraan kaikkein pienituloisimpiin, niin sitten täytyikin alkaa perua puheita. End game tulee minun mielestäni kyllä olemaan, että vanhoja ei kielletä, mutta niiden käyttöä tullaan verottamaan niin raskaasti, että niistä on pakko luopua ”vapaaehtoisesti”. Tämä tietty iskee köyhiin ihmisiin lujaa, mutta milloin vihervasemmisto on viimeksi köyhän asialla ollut? Nykyään heitä kiinnostaa lähinnä feminismi, seksuaalivähemmistöt ja ilmastonmuutos. Eipä juuri duunarin oikeuksista olla siellä viime vuosina kohkattu
 
Jos joku Vihreä tulee mulle selittämään polttomoottorien kieltämistä, niin sanon, että puhuttaisko ensin kivihiilestä ja ydinvoimasta eikä tällaisesta näpertelystä.

Vihreiden uusi puoluevaltuuskunta valitaan tänä vuonna. He määrittävät puolueen linjan.

Vihreiden ydinvoimakanta kumpuaa puolueen vanhemmista jäsenistä. Tuoreemmalle sukupolvelle se ei ole niin kriittinen.

Tällaista kirjoittelee ViiTe (Tieteen ja teknologian Vihreät):
 
Miksi auton toimintamatka pitää olla 1200 km? Pakko päästä Suomi päästä päähän ilman tankkausta? Miksi ihmeessä?
Ei kai kyse ole siitä että ilman pysähdyksiä pitää päästä, vaan että esim näin kesän lähestyessä ihmiset saattavat suunnitella lomareissuja joilla saatetaan ajaa useampi sata km, majoittua hotelliin ja sitten jatkaa taas. Sähköautoa voi toki ladata, mutta montako latauspaikkaa on hotellin parkkihallissa? Löytyykö vieraasta kaupungista sopivasti kadunvarresta latauspisteitä joissa voi ladata jos parkkihallin sähköautopaikat ovat varattuja?

Huoltoasemalla voi ladata myös, mutta kauanko kestää, ja paljonko sillä latauksella ajaa? Jos ei ole vapaita latauspaikkoja niin kauanko kestää että ensin sen latauksessa olevan auton kuljettaja saa sen oman taukonsa pidettyä että auton ylipäätään saa siihen lataukseen? Vertailun vuoksi: polttomoottoriauton tankkaa noin minuutissa-parissa 100% täyteen, bensapumppuja on isommilla liikenneasemilla kymmenkunta ja pienilläkin helposti neljä vähintään, ja jono purkaa nopeasti.
 
Miten muuten sähköautojen akut kestävät käyttöä? Jos uuden sähköauton akut riittävät vaikka 500 km ajoon, niin mitä on ajomatka vaikka 2 tai 5 vuoden kuluttua?
 
Miksi auton toimintamatka pitää olla 1200 km?
Tuo on vähän sama asia kuin että minulla on paristotoiminen G-shock-kello mutta silti on myös oltava käsinvedettävä rannekello ja käsinvedettävä herätyskello. Joitakin olennaisia asioita ei vain kertakaikkiaan voi laittaa pelkästään sähkövoiman varaan. Pitää olla mekaaninen back-up.
 
Huoltoasemalla voi ladata myös, mutta kauanko kestää, ja paljonko sillä latauksella ajaa? Jos ei ole vapaita latauspaikkoja niin kauanko kestää että ensin sen latauksessa olevan auton kuljettaja saa sen oman taukonsa pidettyä että auton ylipäätään saa siihen lataukseen? Vertailun vuoksi: polttomoottoriauton tankkaa noin minuutissa-parissa 100% täyteen, bensapumppuja on isommilla liikenneasemilla kymmenkunta ja pienilläkin helposti neljä vähintään, ja jono purkaa nopeasti.

Jos laturi pukkaa 120kW teholla sähköä ulos, ja auton akku on vaikkapa 72kWh kokoinen. Laske siitä. Yleensä myöskään akku ei ole lataukseen tulossa aivan tyhjä, eikä latausta kannata myöskään suorittaa ihan tappiin asti, koska BMS rajoittaa lataustehoa kohti täyttä akkua mentäessä. Kannattaa mieluummin lähteä ajamaan. Yleensä auto (Tesla) latautuu nopeammin kuin kuski.

Löytyykö vieraasta kaupungista sopivasti kadunvarresta latauspisteitä joissa voi ladata jos parkkihallin sähköautopaikat ovat varattuja?

Pikalatauspisteiden sijainnit löytyvät netistä. edit: ja yleensä myös muut laturin tiedot. Tämän datan perusteella on varsin helppo suunnitella sellainen lomareitti, että sähköautolla ei jää pulaan.

Miten muuten sähköautojen akut kestävät käyttöä? Jos uuden sähköauton akut riittävät vaikka 500 km ajoon, niin mitä on ajomatka vaikka 2 tai 5 vuoden kuluttua?

Viimeksi muokattu:
Hienoa, jos vihreissä järki voittaa tämän asian suhteen. Tosin vielä en hirveästi asiaa juhlista, sillä lisäselvityksiä voi aina vaatia.

Joku voisi tarkistaa juuri valittujen vihreiden kansanedustajien ydinvoimanäkemykset vaikka vaalikoneista. Luulen, että näkemykset eivät (valitettavasti) hirveästi eroa edeltäjistään. Toivottavasti olen väärässä.
 
Jos kun sähköajoneuvot yleistyvät, niin kyllä niitä pistorasioita alkaa ilmestyä samaa myötä lisää. Majoitusliikkeisiin ei ole temppukaan lanseerata autojen lataushotellia, kustannukset maksaa asiakkaat.

Välttämättä perinteinen abc-liikenneasema palveluineen ei ole SE, autopalveluihin tulee uutta tarjontaa sitä mukaa kuin kysyntää on. Rahalla saa sähköäkin ja palveluja. Ruokapaikat ylipäätään, marketit, parkkihallit, hotellit, työpaikoille, lentokentille.....
 
Mikä puolue on kieltämässä polttomoottoriautojen käytön 10 vuoden päästä?

Mitkä puolueet kieltäisivät jos saisivat enemmistön eduskunnassa? VIhreät ja vasemmistoliitto. Voit olla varma siitä.

Tää on tietysti jossittelua. Ei niiden kannatus tuosta nouse.

Palaisin noihin aiempiin kysymyksiin. Kuinka hyvin itselatautuva hybriidi toimii moottoritiellä tai vaikka matka-ajossa Lappiin? Kaupunkiajo varmasti toimivaa ja tulee säästöä. Mutta mikä on säästö jos ei autoile kaupungissa

En siis tarkoita pistokehybridejä.
 
Jos laturi pukkaa 120kW teholla sähköä ulos, ja auton akku on vaikkapa 72kWh kokoinen. Laske siitä. Yleensä myöskään akku ei ole lataukseen tulossa aivan tyhjä, eikä latausta kannata myöskään suorittaa ihan tappiin asti, koska BMS rajoittaa lataustehoa kohti täyttä akkua mentäessä. Kannattaa mieluummin lähteä ajamaan. Yleensä auto (Tesla) latautuu nopeammin kuin kuski.

Pikalatauspisteiden sijainnit löytyvät netistä. edit: ja yleensä myös muut laturin tiedot. Tämän datan perusteella on varsin helppo suunnitella sellainen lomareitti, että sähköautolla ei jää pulaan.

Oliko noita 120kW ja yli latureita kuinka paljon ja kuinka moni auto niitä tukee?
 
En nyt ole ihan vakuuttunut, että pelkkä hyvesignalointi oikeasta kulutuskäyttäytymisestä on ratkaisu tähän ongelmaan.
Mutta hyvesignalointi sähköautopeeniksenjatkeella on? Varsinkin jos sen hankkimiseen ohjataan verotuksella? Ja hyvesignalointi teurastamalla kotimainen teollisuus päättömillä ilmastotavoitteilla sillä seurauksella, että teollisuus siirtyy manner-Kiinaan?
 
Back
Top