Tuosta rahastuksesta, faktahan se on että ympäristöongelmat(ilmastonmuutos, muovin leviäminen jne) tulevat tekemään kaikesta ainakin kalliimpaa ja vaikeampaa. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii jo yksin sellaisia infran uudelleenrakentamisia että sen todennäköisesti tulevat rahoittamaan valtiot eli veronmaksajat eli veronkorotuspaine tulee nykyisestä vain kasvamaan. Esimerkiksi Saksassa ovat arvioineet sähköverkon parannuksiin kuluvan noin 520 miljardia euroa vuoteen 2025 mennessä johtuen lisääntyvästä vaihtelevasta tuotannosta. Tämä on vain yhden maan yhden sektorin tarpeet, siitä voi projektoida miten iso bisnes on kyseessä.
http://www.insm.de/insm/Presse/Pressemeldungen/Pressemeldung-Studie-EEG.html
Vaikka Trump käyttäytyy kui narsistinen pikkulapsi niin siinä hän on oikeassa että joku tulee tekemään ympäristökatastrofilla suuren omaisuuden. Itse olen alkanut pohtia että erilaiset turvallisuus firmat voisivat olla yksi hyvä sijoitus kohde tulevaisuudessa kun kansa alkaa heräämään miten suuriin elintasonleikkauksiin ja maksuihin heitä ollaan johtamassa. Esimakua antoivat viime vuoden mellakat Ranskassa.