miheikki
Greatest Leader
Jatkoa edelliseen.
Atte Kaleva
·
Tästä twiitistäni nousi valtava some-raivo. Minut leimattiin mm. maapallon tuhoajaksi ja ilmastodenialistiksi sekä ilkeäksi ja pahaksi ihmiseksi. Gretan puolesta loukkaantuneet some-soturit halusivat tahallaan ymmärtää minut väärin väittämällä että olisin kritisoinut Greta Thunbergia henkilönä.
Moni Gretan kiihkomielisistä faneista näyttääkin suhtautuvan häneen kuin uskonnollisen kultin pyhimykseen: Gretan ympärille muodostunutta sädekehää ei kukaan saa millään tavoin himmentää.
Koko maailman pelastaminen on sälytetty Gretan harteille ja hänen odotetaan kaiken aikaa tarjoavan seuraajilleen jotakin uutta: lisää julkisia esiintymisiä, puheita, kannanottoja ja mielenosoituksia. Mikään ei tunnu riittävän. Tällainen paine ei voi olla hyväksi kenellekään, vastuulliset aikuiset Gretan ympärillä pyrkisivät lähinnä hillitsemään eivätkä lietsomaan sitä.
Keskustelen tänään perjantaina aiheesta Samuli Suonpään kanssa Sannikka&Ukkola ohjelmassa TV1 klo 20.00.