Tuumasin vain että ei Metsähallitus kovin tuottavaa kohdetta pilaa, sen verran kovat tulostavoitteet niille on laitettu.Osa avosuota, jossa ei ole mitään. Ojitetut kohdat kuitupuuta. Miten kohde on maastoon rajattu suhteessa nyt kasvussa oleviin kohtiin, sitä en tiedä. Sen tiedän, että kilometrejä suo-ojia tullaan tukkimaan. Lopputulos on nähtävissä ensi kesänä.
Ojitusvimman seurauksena noin kolmasosa tai viidesosa vanhoista ojitusalueista on nyt räkämäntyä pukkaavaa jänkää. Räkämännyn lisäksi pukkaavat kiintoainetta vesistöön - virtavedet samenee ja järvien pohjat liettyy. Metsätalouden mittareilla jäävät jouto- tai korkeintaan kitumaiksi. Sitä en tietenkään tiedä josko tämä kohde on tällainen. Noin yleisesti ottaen epäonnistuneiden ojitusten tukkiminen ei välttämättä ole ollenkaan huono idea.