Ekofasismi nostaa päätään myös Suomessa – Vertauskuva täyttyvistä pelastusveneistä korostaa ajatusta, että kaikki eivät ole samanarvoisia
Julkisuudessa toistellaan väitettä, jonka mukaan ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on köyhien maiden väestönkasvu. Väitteen juurruttivat ympäristöfilosofiaan Pentti Linkola ja Garrett Hardin. He olivat ekofasisteja.
Kuva: Kimmo Taskinen / HS
Elli Suutari HS
2:00 | Päivitetty 7:18
Kesäkuussa kristillisdemokraattien puheenjohtaja
Sari Essayah vaati perussuomalaisten
Vilhelm Junnilaa irtisanoutumaan tämän vuonna 2019 tekemästä kirjallisesta kysymyksestä.
Junnila oli ehdottanut, että Afrikan väestönkasvua ja sen aiheuttamaa ilmastohaittaa tulisi hillitä edistämällä ”ilmastoabortteja”.
Essayahista ajatus oli pahimman luokan
ekofasismia.
Perinteisesti ekofasismilla on viitattu totalitaariseen hallintojärjestelmään, joka asettaa luonnon etusijalle. Ekofasismissa autoritaarisella hallinnolla halutaan rajoittaa tai vähentää ihmisten määrää luonnon suojelemiseksi.
Aihetta tutkitaan esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, ympäristöfilosofiassa ja poliittisessa maantieteessä.
Nykytutkijoiden mukaan laitaoikeisto on viime vuosina käyttänyt yhä enemmän ekofasistista retoriikkaa, jossa maahanmuuttovastaisuutta ja väestönäkemyksiä perustellaan luonnonsuojelulla.
Ekofasismia on tutkinut muun muassa historioitsija
Peter Staudenmaier. Hänen mukaansa 1970- ja 1980-luvuilla termiä käytettiin vasemmistolaisessa liikehdinnässä, jossa oltiin huolestuneita laitaoikeiston ympäristönäkemyksistä.
Viime vuosina ekofasismi on yhdistynyt äärioikeistoon erityisesti siksi, että äärioikeistolaiset terroristit ovat julistautuneet ekofasisteiksi.
Ekofasismi on käsitteenä osittain kiistanalainen, sillä myös laitaoikeisto on nimittänyt ympäristöaktivisteja ekofasisteiksi. Tällöin ajatus on, että jonkin elinkeinon rajoittaminen luonnonsuojelun takia olisi ekofasismia, koska siinä rajoitetaan ihmisen toimia.
Ympäristöliikkeet puolustavat kuitenkin yleensä ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia elää. Ekofasismissa taas lähdetään siitä, ettei kaikilla ole yhtäläisiä oikeuksia luonnonvaroihin.
Viime vuosina ekofasismi on yhdistynyt äärioikeistoon erityisesti siksi, että äärioikeistolaiset terroristit ovat julistautuneet ekofasisteiksi.
Vuonna 2019
Brenton Tarrant tappoi Uudessa-Seelannissa 51 ihmistä moskeijassa. Hän määritteli itsensä etnonationalistiseksi ekofasistiksi ja kirjoitti monikymmensivuisen manifestin.
”Se on syntyvyysluvut, se on syntyvyysluvut, se on syntyvyysluvut”, manifestissa toistellaan.
Tarrant kirjoitti, ettei yksikään ”valkoinen kansakunta” kasvata syntyvyyslukuja.
Ekofasistisessa ajattelussa ilmastonmuutoksen syynä pidetään etenkin kehittyvien maiden väestönkasvua. Keskeinen väite on, että ihmisiä on maailmassa enemmän kuin luonto jaksaa kantaa.
Useimmiten ihmiset, joita väitetään olevan liikaa, ovat muita kuin valkoisia länsimaalaisia.
Samanlainen ajatus on viime vuosina toistunut myös joidenkin perussuomalaisten puheissa.
Vuonna 2018 perussuomalaisten kansanedustaja
Juho Eerola sanoi puolueen lehdessä
Suomen Uutisissa ilmastonmuutoksen syyn löytyvän loppujen lopuksi Lähi-idän, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan ”valtavasta väestönkasvusta”.
Samana vuonna
Jussi Halla-aho kirjoitti lehden
kolumnissaan, että ”pohjoisessa asuva ihminen tarvitsee enemmän energiaa pelkästään lämpimänä pysymiseen kuin etelässä asuva”.
Hänen mukaansa etelästä pohjoiseen suuntautuva kansainvaellus lisää tämän takia päästöjä, joten tiukka maahanmuuttopolitiikka on ympäristöteko.
Sekä Linkola että Hardin vertasivat yhteiskuntia pelastusveneisiin.
Laitaoikeiston ilmastonmuutoskäsityksiin perehtynyt Oulun yliopiston maantieteen väitöskirjatutkija
Sonja Pietiläinen haastatteli viime vuonna perussuomalaisia. Hän kysyi puolueen 24 kansanedustajan, kunnallispoliitikon ja piiriaktiivin näkemyksiä ilmastonmuutoksesta.
Useat haastateltavat puhuivat ”globaalissa etelässä holtittomasti lisääntyvästä ylijäämäväestöstä”, joka uhkaa Suomen kantokykyä. Retoriikka ammentaa perinteisistä ekofasistisista teorioista.
Ekofasistisella ajattelulla on kaksi merkkimiestä:
Pentti Linkola (1932–2020) ja yhdysvaltalainen
Garrett Hardin (1915–2003).
Hardin oli Kalifornian yliopiston professori, jonka ajatuksilla oli suuri vaikutus yhdysvaltalaiseen luonnonsuojeluaatteeseen. Sekä Linkola että Hardin vertasivat yhteiskuntia pelastusveneisiin.
Hardinin teoriassa yhteiskunnat ovat pelastusveneitä, jotka kelluvat valtameressä. Veneiden kapasiteetti on rajallinen, joten niihin eivät mahdu kaikki. Rikkaiden yhteiskuntien veneissä on paremmat olosuhteet, ja siksi köyhien yhteiskuntien ihmiset yrittävät kaiken aikaa päästä kehnoista veneistään parempiin aluksiin.
Rikkailla yhteiskunnilla ei Hardinin mielestä ole muuta mahdollisuutta kuin käännyttää veneisiinsä pyrkivät ihmiset pois – muuten ajaudutaan katastrofiin.
”Jokainen tänä vuonna pelastettu henki köyhässä maassa heikentää seuraavien sukupolvien elämänlaatua”, Hardin kirjoitti vuonna 1974 Bioscience-lehdessä.
Linkola oli samaa mieltä. Hänen mukaansa ne, jotka ”rakastavat elämää”, tekevät kaikkensa, jotta pelastusveneeseen pyrkivät eivät pääsisi kyytiin. Liian täysi vene uppoaisi.
Linkola ei tyytynyt pelkkiin vertauskuviin. Hän kommentoi myös konkreettisia tapahtumia.
”Kun ihmiset lähtevät Afrikasta, heitä ollaan pelastamassa Välimerellä. Tulee kyynel silmään, kun ajattelee toiminnan järjettömyyttä. Se olisi luonnollista, että edes pieni ylijäämä hukkuisi Välimereen”, Linkola sanoi
Helsingin Sanomissa vuonna 2017.
Veneteoria elää ekofasistisissa suuntauksissa edelleen vahvana. Hardinin ja Linkolan tapaan voi ajatella vain silloin, kun ei usko kaikkien ihmisten olevan samanarvoisia.
Pelastusveneteoria sivuuttaa täysin resurssien jakoon liittyvät valtarakenteet. Tässä teoriassa rikkaiden yhteiskuntien on oikeus olla rikkaita, koska ne nyt vain ovat rikkaita.
Yhdysvaltalaisen Southern Poverty Law Center -ihmisoikeusjärjestön
mukaan Garrett Hardin oli valkoisen nationalismin kannattaja ja fasisti. Hardin pyrki vakuuttamaan kaikki siitä, että ympäristökatastrofi voidaan välttää vain sulkemalla rajat.
Akateemisten julkaisujen lisäksi hän kirjoitti muun muassa äärioikeistolaiseen Chronicles-lehteen, joka oli kiistanalainen jopa konservatiivien keskuudessa rasisminsa ja antisemitisminsä vuoksi.
Pentti Linkola puolestaan kirjoittaa teoksessaan Voisiko elämä voittaa (2004), ettei demokratia ole kyennyt käsittelemään ekokatastrofia. Hänen mukaansa mikä tahansa diktatuuri olisi siksi parempi.
Oslon yliopiston tutkija
Graham Macklin nostaa Linkolan
yhdeksi esimerkiksi ajattelijoista, joiden ekofasistiset näkemykset vaikuttavat edelleen. Linkolan Voisiko elämä voittaa -teoksen käänsi englanniksi äärioikeistolainen kustantamo Arktos.
Hardin ja Linkola ovat molemmat valtavirtaistaneet ajatusta, että ilmastonmuutos johtuisi kehittyvien maiden väestönkasvusta. Väite ei yksinkertaisesti ole totta.
Ilmastonmuutoksen merkittävin syy on fossiilisten polttoaineiden käyttö.
Fossiilisia polttoaineita alettiin hyödyntää Euroopassa teollisen vallankumouksen yhteydessä eli 1700-luvun puolivälissä. Väestön voimakas kasvu sen sijaan alkoi toden teolla vasta toisen maailmansodan aikoihin etenkin lääketieteen ja ruoantuotannon kehityksen vuoksi.
Fossiilisten polttoaineiden aikakausi alkoi siis kauan ennen globaalin väestömäärän rajua kasvua.
Ilmastopäästöt syntyvät ennen kaikkea korkeammasta elintasosta tai voimakkaasta vientiteollisuudesta. Suurimmat saastuttajat ovat Kiina, Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Intia.
Esimerkiksi Kiinassa väestönkehitys on jo kääntymässä laskuun, mutta teollisuuden vuoksi päästöt kasvavat edelleen. Ilmastopäästöt voivat siis hyvin kasvaa, vaikka väkiluku tasaantuisi tai alkaisi pienentyä.
Ratkaisuksi ”yhteismaan ongelmaan” esitetään yleensä joko valtion täydellistä kontrollia tai kaiken yksityistämistä.
Väestönkasvun pysyminen runsaana kehittyvissä maissa voi tietysti aiheuttaa ympäristöongelmia. Paikallisia luonnonvaroja saatetaan käyttää liikaa. Esimerkiksi viljely voi olla kestämätöntä.
Ennen kuin Garrett Hardin vertasi yhteiskuntia pelastusveneisiin, hän pohdiskeli vuonna 1968 Science-lehdessä niin sanottua yhteismaan ongelmaa.
Sen mukaan luonnonvarojen yhteiskäyttö on ihmisille mahdotonta, koska jokainen saa käytöstä hyödyt itselleen mutta kustannukset ja haitat ovat yhteisiä.
Jokainen pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä, mikä johtaa ylikulutukseen. Vaikka jotkut yrittäisivätkin pitää huolta yhteisistä luonnonvaroista, aina löytyy vapaamatkustajia, Hardin kirjoitti.
Ratkaisuksi yhteismaan ongelmaan esitetään yleensä joko valtion täydellistä kontrollia tai kaiken yksityistämistä.
Taloustieteen ensimmäinen nobelistinainen, yhdysvaltalainen
Elinor Ostrom (1933–2012), on kuitenkin kumonnut hardinmaiset ajatukset.
Ostrom tutki esimerkiksi vesivarojen käyttöä Kaliforniassa ja kalastusta Turkissa. Viljelijä- ja kalastajayhteisöt, jotka päättivät paikallisesti keskenään resurssien käytöstä, käyttivät niitä tehokkaammin kuin yksityisomistuksessa tai valtiollisessa omistuksessa olevaa omaisuutta käytettäisiin.
Asetelma kytkeytyy ilmastonmuutokseen. Sitä pidetään globaalina ongelmana, johon täytyisi löytyä yksi suuri ratkaisu. Ostromin mukaan se on virheellinen ajatus.
Ratkaisuja täytyy olla monta pientä. Merkittävin keino hidastaa ilmastonmuutosta on siirtyä fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan energiaan etenkin länsimaissa sekä Kiinassa ja Intiassa.
Kansainväliset sopimukset ovat tärkeitä mutta hitaita. Pienempiä muutoksia voidaan tehdä myös alueellisesti. Esimerkiksi Tanskassa Samsøn saari
on onnistunut siirtymään uusiutuvaan energiaan kunnallistason päätöksillä.
Perussuomalaisten ilmastoretoriikassa tapahtui selkeä käänne, kun valta vaihtui vuonna 2017
Timo Soinilta halla-aholaisille.
Soinin aikana puolueen hallitseva taktiikka oli joko vaieta ilmastonmuutoksesta, kieltää se tai kyseenalaistaa ihmisen vaikutus. Jussi Halla-aho ja
Riikka Purra ovat sen sijaan lähteneet alusta asti siitä, että ilmastonmuutos on totta.
Halla-aho kirjoittaa vuonna 2018 julkaistussa
kolumnissaan perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan olevan sopusoinnussa ilmastonmuutoksen torjumisen kanssa. Alussa hän kuitenkin toteaa, että harvalla kansalaisella on kykyä arvioida, onko ilmastonmuutos totta vai ei.
Myös ekofasismi voi nostaa päätään uudella tavalla.
Väitöskirjatutkija Sonja Pietiläisen mukaan ilmastoskeptisyys ja ekofasismi ovatkin perussuomalaisten politiikassa kolikon kaksi puolta.
Sekä ilmastoskeptinen että ekofasistinen retoriikka tähtäävät siihen, ettei Suomen tarvitsisi tehdä mitään, kun joku muu kuumentaa ilmastoa enemmän.
Kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmiöt näkyvät elämässämme päivä päivältä enemmän, myös ekofasistiset ajatukset voivat nostaa päätään uudella tavalla.
Viholliskuvia maalataan niistä ihmisistä, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta ensimmäisenä ja eniten. Puhumme jatkuvasti ”ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta”.
Silloin unohtuu täysin, ettei ilmastonmuutos ole kaikkien ihmisten aiheuttama.