Ilmastopsykoosi -ketju

Ja sen päätöksen tekisi kuka mikä missä? Uskon, kun se on tehty, en yhtään aiemmin.
Pääministerimme ainakin on vielä hiukan kahden vaiheilla, hän kun meni tylyttämään Halla-Ahoa Suomi-Areenalla Porissa että meinaako Jussi laittaa rajat kiinni jos Afrikasta lähtee muutaman vuoden sisällä 200 miljoonaa ihmistä Eurooppaan. Hän itse ei ainakaan toistaiseksi ryhtyisi näin jyrkkiin toimenpiteisiin. Ehkä joku muu. :unsure:
 
Ilmastokeskustelussa on ollut esillä co2 päästöjen vähentäminen. Kyllä sillä jotain saadaan aikaiseksi. Erityisesti jos se toimisi malliesimerkkinä.


Mutta varsinainen ongelma on päästöjen voimakas kasvattaminen kaukoidässä ja intiassa. Tästä ei jostain syystä puhuta lainkaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.


Olisiko syynä tuo Pariisin sopimus, jossa juuri luvattiin rajaton päästöoikeus "kehitysmaille".
Asiaan ei kehdata puuttua vaikka päästöjen kasvu ylittää kunnianhimoisimmatkin odotukset.
 
levitetään yläilmakehä täyteen mikrohitua, joka heijastaa näkyvän valon, mutta päästää lämpösäteilyn pois avaruuteen.
Tuossa tulikin minun kannanottoni ilmastonmuutokseen, joka varmuudella on tapahtumassa. Kuinka suurelta osin ihmisen toiminta siihen vaikuttaa, on ehkä toissijainen asia. Ilman merkittävää ilmakehän manipulointia suunta ei tule kääntymään. Onko se toisaalta kovinkaan paha juttu, suuret tulivuorenpurkaukset ovat tilapäisesti alentaneet maapallon lämpötilaa eikä niistä kai sen suurempaa haittaa muuten ole ollut. En tarkoita, että tuhkaa tai rikkiyhdisteitä käytettäisiin, mutta eiköhän jotakin sopivaa muuten rajallisesti haitallista keksitä kun pakko on.

Nykyiset toimet eivät edes toteutettuna asiaa miksikään muuta. Tuskin mainittavasti edes hidastavat.

Ilmasto on mullistunut aikaisemminkin ja ihmiset muutelleet sen mukaan. Silloin heitä oli vain kokolailla vähemmän, tilaa oli ja he rakensivat oman elämänsä uuteen paikkaan. Nyt me on tarjouduttu ottamaan heidät meidän eläteiksi, ja se vaan ei tule toimimaan vaikka (Rinne) sanoisi mitä.

Ainoa tapa ratkaista väestöräjähdys on laittaa sen verran tiukka muuri kunkin alueen, vrt Afrikka, ympärille, että siellä itse hoksataan ryhtyä toimiin. Pakon edessä. Niin kauan kun me roudataan rahaa sinne, asia pahenee.
 
Mutta varsinainen ongelma on päästöjen voimakas kasvattaminen kaukoidässä ja intiassa. Tästä ei jostain syystä puhuta lainkaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.


Olisiko syynä tuo Pariisin sopimus, jossa juuri luvattiin rajaton päästöoikeus "kehitysmaille".
Asiaan ei kehdata puuttua vaikka päästöjen kasvu ylittää kunnianhimoisimmatkin odotukset

No, mitäpä lottoot, kun hiilivetyraaka-aineiden hinta laskee, jos kun ns. kehittyneet valtiot siirtyvät muihin tuotantotapoihin? Johan nyt aasiassa kivihiilivoimaloita rakennetaan sellaista tahtia, että takuulla ainakin hiili tulee käryämään.

Mutta pysytään aiheessa eli Kiinassa on sähköautoja niin paljon. :)
 
Erosin kirkosta vasta kaksi vuotta sitten ja sain kuulla lähes sanatarkasti saman luonnehdinnan. Joten siedätys on jo suoritettu ja hiilitoksiini poistuu molemmista sieraimista ilman ongelmia.
Pidän lähes 100% varmana että eroan kirkosta tämän vuoden lopulla. Sikäli en kyllä allekirjoita samaa luonnehdintaa siinä yhteydessä :)
 
Ja sen päätöksen tekisi kuka mikä missä? Uskon, kun se on tehty, en yhtään aiemmin.
Niinpä! Ja se vaellus mistä tässä yhteydessä puhumme on mittaluokaltaan aivan toista kuin oli 2015. Tämän pysäyttämiseen meillä ei edes patruunat riitä!

Se on pikku juttu kun liikkuva väestö on jotakin pakenevia pakolaisia. Elintilaa itselleen etsivät valtiot ovat eri juttu.
Minusta tässä asiassa aivan liian moni katsoo asiaa aivan liian lyhyessä aikaperspektiivissä. Ehkä siitä johtuen näkemyksetkään eivät aina oikein kohtaa.
 
Niinpä! Ja se vaellus mistä tässä yhteydessä puhumme on mittaluokaltaan aivan toista kuin oli 2015. Tämän pysäyttämiseen meillä ei edes patruunat riitä!

Se on pikku juttu kun liikkuva väestö on jotakin pakenevia pakolaisia. Elintilaa itselleen etsivät valtiot ovat eri juttu.
Minusta tässä asiassa aivan liian moni katsoo asiaa aivan liian lyhyessä aikaperspektiivissä. Ehkä siitä johtuen näkemyksetkään eivät aina oikein kohtaa.

Jos aikaa kerran on niin Suomi voi vaikka valmistaa vetypommeja ja iskeä niillä kaikkeen lähestyvään, se että Kultarannassa ei ollut vielä tällaisia päättäjiä ei tarkoita etteikö niitä löytyisi tilalle.
Mikään Euroopan maa ei tule ottamaan vastaan miljoonia ihmisiä, aseettomia tai aseellisia, tämä on 100% varmaa.
 
Nähdäkseni tätä kansainvaellusten uhkaa kyllä liioitellaan jossain määrin.

Aika paljon saa tapahtua että saman aikaisesti jostain Afrikasta alkaisi miljoonien ihmisten vaellus kohti pohjoista. Jo matkan varrella olevat maatkin alkaisivat pikku hiljaa pistää hanttiin eikä tuollainen väkimäärä edes pystyisi ruokkimaan itseään matkalla. Suuri osa potentiaalisista lähtijöistä on jo valmiiksi niin heikkoja, että eivät he sitä matkaa pystyisi tekemään.

Ja jos he jotenkin pääsisivät Välimeren rannalle, niin mistä tuollaiselle populalle löytyisi laivat? Tarvittaisiin tuhansia ja taas tuhansia kippoja tuollaiselle väkimäärälle. Miettikää huviksenne, että miljoonan ihmisen kuljettamiseen tarvittaisiin satoja risteilyaluksia. Ei tuollaista kuljetuskapasiteettia ole olemassakaan. Ja voin melko tarkkaan uskoa, että kiertoreitti Arabian niemimaan kautta ei olisi kovin onnistunut valinta.

Vuonna 2015 eräät maat, Itävalta esimerkkinä yksinkertaisesti pisti rajan kiinni ja virta loppui. Ei tarvittu edes aseita. Eivät nämä muutokset tapahdu yhdessä päivässä jolloin vain äkkiä 20-30 miljoonaa ihmistä päättää kerralla lähteä kävelemään pohjoiseen. Puro voi pikku hiljaa kasvaa, mutta saman aikaisesti täällä mielipiteet muuttuvat kovemmiksi ja jossain vaiheessa tulee stoppi. 2015 oli tavallaan yllättävä tilanne joka mahdollistui eräiden muutosten (Syyria, Libya) takia jolloin poistui tulppa mikä oli padonnut vuosien aikana kertynyttä puroa. Nyt se paine on purkautunut ja on palattu tähän puroon.
 
Nähdäkseni tätä kansainvaellusten uhkaa kyllä liioitellaan jossain määrin.

Aika paljon saa tapahtua että saman aikaisesti jostain Afrikasta alkaisi miljoonien ihmisten vaellus kohti pohjoista. Jo matkan varrella olevat maatkin alkaisivat pikku hiljaa pistää hanttiin eikä tuollainen väkimäärä edes pystyisi ruokkimaan itseään matkalla. Suuri osa potentiaalisista lähtijöistä on jo valmiiksi niin heikkoja, että eivät he sitä matkaa pystyisi tekemään.

Ja jos he jotenkin pääsisivät Välimeren rannalle, niin mistä tuollaiselle populalle löytyisi laivat? Tarvittaisiin tuhansia ja taas tuhansia kippoja tuollaiselle väkimäärälle. Miettikää huviksenne, että miljoonan ihmisen kuljettamiseen tarvittaisiin satoja risteilyaluksia. Ei tuollaista kuljetuskapasiteettia ole olemassakaan.
EU:n tilastojen mukaan Libyasta on tullut meren yli Italiaan parhaimmillaan (eli pahimmillaan) noin 180000 laitonta maahanmuuttajaa vuodessa. Ei tuon moninkertaistuminen esim. miljoonan tasoon tuntuisi lainkaan mahdottomalta, jos samalla meiningillä alettaisiin tulla lisäksi vaikkapa Algeriasta, Marokosta, Egyptistä ja Tunisiasta käsin. Toki miljoonaa merkittävästi isommat määrät alkaisivat tehdä tiukkaa.
 
Tästä alkoi näkyä merkkejä muutama vuosi sitten, ja nyt se on täyttä todellisuutta. Pohjoismaihin tullaan kesällä kuumuutta pakoon.

Kuka sanoi, että suomen kesä on perseestä...matkailuvaltti ;)
 
Se on pikku juttu kun liikkuva väestö on jotakin pakenevia pakolaisia. Elintilaa itselleen etsivät valtiot ovat eri juttu.
Minusta tässä asiassa aivan liian moni katsoo asiaa aivan liian lyhyessä aikaperspektiivissä. Ehkä siitä johtuen näkemyksetkään eivät aina oikein kohtaa.

Ahtisaari kertoi jo ysärillä, mitä tuleman pitää. Hän sanoi sen aivan suomeksi ja selkokielellä. Oliko meillä korvat koristeena vai tuntuiko sanoma uskomattomalta, en tiedä, mutta -tieto- asiasta on olemassa. Jäljellä on tosiaan kuten sanoit se, että miten aiomme tulevaa asiaa hoitaa. TÄMÄ on SE oikea tulokulma. Minulla ei ole hajuakaan, mitkä kaikki keinot on valjastettava käyttöön, liekö vielä kenelläkään?

Eivät nämä ole mitään helppoja asioita.
 
1431798.jpg
 
Seksuaalirikosten ilmoitusmäärät kasvussa ympäri Suomea – miehet ovat kokeneet tänä keväänä yhä enemmän raiskauksia

Tänään klo 5:10

Seksuaalirikostilastot ovat merkki joko rikollisuuden kasvusta tai asianomistajien tietoisuuden lisääntymisestä.

  • Poliisihallituksen tilastot kertovat, että seksuaalirikoksista ilmoitetaan yhä enemmän.
  • Pahoinpitely- ja omaisuusrikosmäärät ovat ennallaan. Suomessa varastetaan kolme kertaa niin paljon kuin mukiloidaan.
  • Ilmastonmuutos voi luoda entistä laajempaa ympäristörikollisuutta.
Yli 90 miestä on joutunut asianomistajaksi epäillyssä raiskaus- tai pakottamisrikoksessa viime keväänä. Kuvituskuva.
Yli 90 miestä on joutunut asianomistajaksi epäillyssä raiskaus- tai pakottamisrikoksessa viime keväänä. Kuvituskuva.

Yli 90 miestä on joutunut asianomistajaksi epäillyssä raiskaus- tai pakottamisrikoksessa viime keväänä. Kuvituskuva. LAURI OLANDER

Poliisihallitus on julkaissut asianomistajien mukaan listattuja rikostilastoja vuosilta 2017–2019.

Katsauksessaan poliisi nostaa esiin, että rikollisuus on yleisesti laskussa niin Suomessa kuin Euroopassa.Toisaalta rikokset piinaavat yhä tiiviimmin tiettyjä, haavoittuvia ihmisryhmiä: esimerkiksi Helsingin yliopiston henkirikoskatsaus on aiemmin arvioinut, että henkirikollisuuden osapuolet ovat usein työttömiä, alkoholisoituneita miehiä.

Tilastopaketti käsittelee poliisin tietoon saatettuja epäiltyjä rikoksia. Tilastot eivät ota kantaa siihen, onko rikoksista olemassa tuomioistuimen ratkaisuja, vaan kyse on rikosilmoituksista.

Ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on kasvussa. Raiskaus- ja pakottamisrikoksissa asianomistajaksi joutuu useimmiten nainen, liki yhdeksässä tapauksessa kymmenestä.

Suomessa ilmoitettiin viime vuonna tapahtuneeksi yhteensä 1 631 raiskaus- tai pakottamisrikosta. Ilmoituksia oli noin 80 enemmän kuin vuonna 2017. Kuluvan vuoden tammi-toukokuun tilastojen perusteella määrä ei ole kääntymässä laskuun.

Miesten ilmoittamat raiskaus- ja pakottamisrikokset ovat vähemmistössä. Viime vuonna ilmoituksia oli 182, ja laskua edellisvuoteen oli noin kymmenyksen verran. Toisaalta tämän vuoden tammi-toukokuussa miehet ilmoittivat 93 raiskausta.Jos sama tahti jatkuu, ilmoituksia kertyy vuoden loppuun mennessä yli 220.

Neljäsosan kasvu vuosikymmenessä
Raiskausilmoitusten kasvu on ollut pidempään jatkuva trendi. Se voi olla merkki rikollisuuden kasvusta, mutta vähintään yhtä todennäköisesti kyse on tabun murtumisesta ja tietoisuuden lisääntymisestä.
– Poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä on kasvanut kymmenvuotisjaksolla 2008–2017 noin neljänneksellä.

Törkeiden raiskausten määrä sekä suhteellinen osuus raiskausrikoksista on kasvanut selkeästi vuosina 2015–2017 verrattuna aikaisempiin vuosiin, poliisihallitus arvioi.

Valtaosa seksuaalirikoksista on yhä piilorikollisuutta. Sitä voi yrittää mitata esimerkiksi haastattelututkimuksilla: niiden mukaan raiskausrikosten määrä on pysynyt melko vakaana.
Ilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat vielä enemmän nousussa kuin raiskausrikosilmoitukset. Lukema kasvoi viime vuonna yli viidelläsadalla ilmoituksella, yhteensä 2 891:een.

Pahoinpitely- ja omaisuusrikosten määrässä ei ole havaittavissa tilastollisesti merkitsevää muutosta. Erityisesti viimeksi mainittuja ilmoitetaan yhä erittäin paljon. Suomessa varastetaan tai huijataan kolme kertaa niin paljon kuin pahoinpidellään.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ilmastonmuutos voi antaa pohjan entistä laajamittaisemmalle ja monipuolisemmalle ympäristörikollisuudelle, arvioi poliisihallitus.
Ilmastonmuutos voi antaa pohjan entistä laajamittaisemmalle ja monipuolisemmalle ympäristörikollisuudelle, arvioi poliisihallitus.

Ilmastonmuutos voi antaa pohjan entistä laajamittaisemmalle ja monipuolisemmalle ympäristörikollisuudelle, arvioi poliisihallitus. SILJA VIITALA

Ilmastonmuutos ruokkii uutta rikollisuutta
Poliisihallitus kertoo myös näkemyksiään rikollisuuden niin kutsutuista megatrendeistä.Yhteiskunnan jatkuva muuttuminen muovaa myös rikollisuutta aikakautensa näköiseksi. Poliisihallitus huomauttaa muun muassa kaupungistumisesta, teknologian lisääntymisestä, yksilöllisyyden korostumisesta – ja ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutos voi lisätä ympäristörikosten houkuttelevuutta, poliisi arvelee.Kynnys voi madaltua esimerkiksi, jos ja kun yhteiskunta alkaa säännellä ympäristön kuormittamista vielä nykyistä tiukemmin.
– Mikäli ilmastonmuutos lisää sääntelyä ja tuo päästöjen ja jätteiden käsittelyyn uusia teknisiä ja taktisia kustannuksia nostavia vaatimuksia, sitä tuottoisammaksi jätteiden laiton käsittely ja muut ympäristörikokset voivat muodostua, poliisihallitus kirjoittaa.

 

Miksi meidän pitää tapella hiekkalaatikossa eikä tätä ilmiötä vastaan? Öljyllä ja rikkauksilla ei tulla tekemään mitään kun jengi lanaa sademetsät matalaksi ja ei ajattele, että mitä sitten. Ihmettelen minne on mennyt ne kaikki miljardit mitä kerättiin suojelemaan näitä maapallolle tärkeitä metsiä?

Kaukoidässä on yksi maailman upeimmista antiikin kaupungeista, en muista tarkalleen mikä, mutta heille kävi aivan samoin kuin antiikiin väli-amerikan kansoille (olmec, maya) kun he hakkasivat metsät alas ja sitten kärsivät seurauksista. Eastern Islands sama juttu, mutta etelä-ameriikan tapauksessa Amazonin sademetsän lanaaminen on ehkä suurin typeryys mitä ihmiskunta voi tehdä atomisodan jälkeen.

Voin lohduttaa itseäni ajatuksella että en tule elämään niin kauan että joutuisin näkemään tuon katastrofin. Ehkä pitäisi kirjoittaa siitä SF kirja, mutta se olisi niin dystopinen että ei sitä kukaan loppupelissä haluaisi lukea.
 
Tästä alkoi näkyä merkkejä muutama vuosi sitten, ja nyt se on täyttä todellisuutta. Pohjoismaihin tullaan kesällä kuumuutta pakoon.


Heitämpä tähän hieman visiota asiasta: Eli jos se Helsinki-Tallinna tunneli saataisiin aikaiseksi, niin tuo voisi olla yksi vetonaula siihen, eli Saksasta junalla Suomeen ja auto kulkee siinä samalla. Toisaalta, sama hoituu myös autolautalla. Tiedä sitten mikä on kilpailukykyisin. En epäile hetkeäkään, etteikö Saksasta löytyisi matkailijaa mutta matkan hinnan pitää olla kohdallaan, joten olisiko junamatka lentämistä halvempi?
 
Ja sen päätöksen tekisi kuka mikä missä? Uskon, kun se on tehty, en yhtään aiemmin.

Joskus muutos on niin hidas ja pitkä että sitä ei tajuta.
ja kun se on tapahtunut, on jo liian myöhäistä.

Optimistina pitää ajatella ja toivoa että Italiassa ja Espanjassa herätään. Euroopan vuoksi.

Mutta ehkä sieltä aletaan ohjata tulijoita kohti Suomea, täällä kun sisäministerikin ehti kehumaan että politiikkamme on muuttunut. Sitten kun itärajankin yli tullaan,, niin italiassa vielä todetaan että "nyt niitä saatte, nauttikaa"
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top