Ilmastopsykoosi -ketju

täähän on tiedetty jo jonkun aikaa.

kiina joka näyttäytyy ilmastokiihkoilijoiden sankarina jatkaa saastutusta,
samalla hajottaen ja sotkien EU:ta ja Yhdysvaltoja yhdessä kaasuputki-Venäjän kanssa.

ja sitä politiikkaa Sitrassakin kehutaan,
voi saatanan saatana sentään.

vihreät olivat väärässä ydinvoiman suhteen, pahemman kerran väärässä.
ja nyt niillä on taas kerran, väärät välineet ja tavat toimia.
 
Jääkausi 2030 - nyt myös brittitutkijat vahvistavat

Nyt vahvistavat myös brittitutkijat sen, jota monet muut aurinkotutkijat, jotka kokoontuivat Suomen Lapissa parisen vuotta sitten ja Pulkovan observatorion tutkija Khabibullo Abdusamatov myös vuonna 2013 ennusti, auringon toiminta heikkenee 2030 niin, että meitä ilmaston lämpenemisen sijaan uhkaakin nk. pieni jääkausi, Maunderin minimi samannimisen tutkijan mukaan. Tutkimuksesta kertoo englantilainen laatulehti Telegraph:

Siis vain 15 vuoden päästä. Ovatko yrityksemme "estää lämpenemistä" miljardeilla hukkaan heitettyjä, jopa vahingollisia? Pienen jääkauden aikana mm. Itämeri ja Thames-joki Lontoossa jäätyivät, se oli taantumuksen ja väkivallan "mustaa keskiaikaa", ilmaston lämpeneminen toi taas renesanssin, tieteet, taiteet ja kulttuuri kukoistivat.
Kannattaa lukea myös korjattu versio ;)
CORRECTION: An earlier version of this article inaccurately stated that scientists have predicted bitterly cold winters in the 2030s, "similar to freezing conditions of the late 17th century". In fact, the research focused solely on solar activity, and did not made any prediction about its possible future climate effects. We are happy to make this clear.
eli auringonpilkkujen määrästä kyse, mutta onko tuo relaatiossa lämpötilaan?
edit. Pikaisesti löytyi ainakin
 
eli auringonpilkkujen määrästä kyse, mutta onko tuo relaatiossa lämpötilaan?
edit. Pikaisesti löytyi ainakin

Kaikkea se datan kalibrointi teettää.

A recalibration of data describing the number of sunspots and groups of sunspots on the surface of the Sun shows that there is no significant long-term upward trend in solar activity since 1700, contrary to what was previously thought.
 
Viimeksi muokattu:
Täyssähköauto on koeajettu.

Suorituskyky (y)(y)(y)(y)(y)
Ajo-ominaisuudet (y)
Sisämelu(rengasmelu) (n)
Tilat (y)

Kokonaisuutena ihan ok, tehoreservi lähinnä hauska, mutta hyvin epämiellyttävä kortin päälle..

Hinta kun tulee selkeästi alemmas ja range kasvaa nykyisestä n.500km, niin kauppa varmasti käy.

Tesla model 3 oli koeajoauto
 
Millä ajat itse?
 
Tuota kolmosmallin Teslaahan on erityisesti "kehuttu" sisämelusta...
Auto oli 19" renkailla ja se on varmasti yksi syy rengasmeluun. Olisikohan ollut Pirellit..

Muuten niin äänetön. "Moottorijarrutus" oli myös hieman äreä verrattu polttomoottoriseen, saattaisi olla jopa ehkä ikävähkö oikein liukkaalla.
 
Ei ole omaa kokemusta ko. vehkeestä, mutta mitä nyt olen kuullut niin rengasmelu ja ilmavirran äänet moottoritienopeuksilla ovat olleet pahimmat valitukset...

Itsekin pitäis varmaan autokaupoille lähteä. Tuo muutaman vuoden ikäinen Accord selvästi haluaisi uuden omistajan... täyssähkö ei kyllä tule vielä kysymykseen. Kotipihan jälkeen seuraavalle latauspisteelle on sen verta pitkä matka..
 
Tuo malli long range eli joku 560km, se on jo ihan kohtuullinen. Yli 70 000€ hinta ei näin pa:lle ;)

Auton voimareservi vaatii kyllä oikeasti malttia..
 
Tuo malli long range eli joku 560km, se on jo ihan kohtuullinen. Yli 70 000€ hinta ei näin pa:lle ;)

Auton voimareservi vaatii kyllä oikeasti malttia..

Kyllähän tuo range kattaisi sen ~99% ajoistani. Ja jos menee pidemmälle, niin luultavasti siellä menee sen verran aikaa että ehtisi ladata.

Hinta taas... ehh-heh..vähän liikaa, no, tunnetusti köyhälle kaikki on kallista... ja aika harva auto nostaa arvoaan vanhetessa. Tai pihassa ruostumassa...
 
Tuo malli long range eli joku 560km, se on jo ihan kohtuullinen. Yli 70 000€ hinta ei näin pa:lle ;)

Auton voimareservi vaatii kyllä oikeasti malttia..
Tuo hinta on vähän kaksipiippuinen juttu.

Tuossa hintaluokassa ei saa kyllä bensa tai dieselkoneisena mitään, mikä pääsisi suorituskyvyssä edes lähelle. Ei ainakaan neliovisena ja viisipaikkaisena.

Sisusta on kyllä sitten aika kämäinen tuon hintaluokan autoon. Ei pärjää vertailussa luultavasti sille volkkarillesi vaikka se on pykälää tai kahta alempana.
 
En näe mitään tarvetta tuolle 3,4s 0-100km/h. Onhan se kiva, mutta näillä rajoituksilla ja teillä täysin turha.

Kyllähän 70000€ nyt jotain on tarjolla jos muutaman sekunnin löysempiä kiihdytyksiä on aikaa odottaa..

Sisusta oli ihan ok, en kiinnittänyt erikseen huomiota kuin helvetin isoon kosketusnäyttöön..

Mun kansanauton sport-sisustalle pärjää mikä vaan ;)

Minkähänlainen sähköauto on yli 100000 ajettuna? Tuolla oli ajettu reilusti alle 1000km
 
En näe mitään tarvetta tuolle 3,4s 0-100km/h.
Sen takia ajelet volkkarilla. Joku muu voi nähdä. Kuluttajia on monenlaisia, siksi on mukava että on monenlaisia autojakin. Ei tuosta kyllä mitään corolla-miesten autoa tule ikinä, se on varma.
 
Minkähänlainen sähköauto on yli 100000 ajettuna? Tuolla oli ajettu reilusti alle 1000km
Paremmassa hapessa kuin polttomoottoriauto samoilla kilsoilla. Paljon vähemmän kuluvia osia. Antavat muistaakseni 8 vuotta ja 200k takuuta voimalinjalle ja akustolle.

Ei tuo silti minunkaan autoni olisi, tuolla rahalla etsisin itselleni 997 koppaisen 911 Porschen. Ilmastoasiat ei näet huoleta eikä ole mukuloita rahdattavaksi.
 
Sen takia ajelet volkkarilla. Joku muu voi nähdä. Kuluttajia on monenlaisia, siksi on mukava että on monenlaisia autojakin. Ei tuosta kyllä mitään corolla-miesten autoa tule ikinä, se on varma.
997 on bueno ;)
Ääni...se on sinfoniaa..
Olen ollut "entisöimässä" RUFin kutittamaa possua ja se vasta nätisti soi..

Ehkä syy on kuitenkin se, että on jo riittävästi kilometrejä takana..ja en ole vieläkään keksinyt tarvetta kyseiselle kiihtyvyydelle.

Onhan teholla kiva leikkiä, mutta mieluusti suljetulla alueella..
 
Back
Top