Ilmastopsykoosi -ketju

Hyvä kirjoitus Bjorn Lomborgilta. Lomborgilla on fiksuja juttuja. Hän ei ole ilmastoskeptikko, mutta vastustaa ylenpalttista ilmastoöyhötystä.

Niin ja kyllähän tuota lihansyöntiä on hyvä suitsia. Siihen on muitakin hyviä syitä kuin vain ilmastonmuutos. Hienoa, että hallituksessa esitetään kannanottoja tämänkin aiheen suhteen.

Ei hallitus pysty vaikuttamaan lihansyöntiin - lihavero? Keskusta ei ikinä siihen suostu. Ehkä pahinta, mitä hallitus voi saada aikaan, on pakollinen kasvisruokapäivä valtion ja kuntien laitoksiin eli kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin, puolustusvoimiin. Mutta niille, jotka edelleen itse maksavat oman ruokansa, on aina vapaus valita.

Terveyssyistä toki voisi lihansyöntiä itsekin kyllä vähentää - kun eikös punainen liha aiheuta syöpää?
 
Bulguurista, joka on jonkinlaista murskattua vehnää, olen tehnyt sörsseliä, joka muistutti jollain tavalla sienirisottoa. Ei ollut hassumpaa, vaikka lopputulos oli sen verran kuivahko että se olisi käynyt ehkä paremmin sienipilahvista.
Mutta kyllä kotimaisista viljoista on moneksi, eikä ole tattarin voittanutta. Sitä viljeltiin Suomessa peräti 1500 vuotta ennen kuin lajike levisi keskiseen Eurooppaan, näin olen lukenut.
Tattari on kyllä liha lisuke, mutta maistuu sienten kanssa, paistettujen herkkusienten ja sipulin.
 
Tattari on kyllä liha lisuke, mutta maistuu sienten kanssa, paistettujen herkkusienten ja sipulin.
Itse paistan ylijääneestä tattaripuurosta seuraavana päivänä paksuja lettuja, tosin voissa. Tämä ei liene ilmastopsykoottisten mielestä hyväksyttävää. Voissa paistettu maistuu kyllä paremmalta kuin rypsiöljyssä, näin kuvittelisin, en tosin ole varma koska en ole kokeillut enkä aio kokeillakaan :).
 
Rupesin tykkämään oliviiöljystä, laitan sen tuorelle rapealle tsapata leivälle ja syön juuston kanssa, vihannesten, raaan valkosipulin ja kalamataoliivien, munakas paistan voissa ja kahvin lisään kerma maidon lisäksi. En ole ilmastopsykoottinen.

Ei hallitus pysty vaikuttamaan lihansyöntiin - lihavero? Keskusta ei ikinä siihen suostu. Ehkä pahinta, mitä hallitus voi saada aikaan, on pakollinen kasvisruokapäivä valtion ja kuntien laitoksiin eli kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin, puolustusvoimiin. Mutta niille, jotka edelleen itse maksavat oman ruokansa, on aina vapaus valita.

Terveyssyistä toki voisi lihansyöntiä itsekin kyllä vähentää - kun eikös punainen liha aiheuta syöpää?
Kyllä syöpäsivustolla näin mainitaan, mainitaan myös pitkälle prosessoitua liha. Eli makkaroita yms.
Kannattaa kaikille about 50 v edes kerran tehdä suolitähystys, ja jos siinä on pienikin polyyppi, niin sitä otetaan veks saman tien. Koska polyypit yli sentin mittaisena muuttuvat pahanlaatuiseksi, sitten tulee iso ongelma.
Tutkimus ei ole niin paha kun luulin, sain kipulääkettä, minulla oli yksi ihan millin kokoinen polyypi, jota otettiin pois.
Polyypit kehittyvät hitaasti, mutta varmasti!

Tapasin yhden vanhan tutun asken, nainen muuten hoitanut hyvin terveyttä, mutta suoleen ei omien sanojensa mukaan älynnyt kurkistaa, ja siinä se oli, polyypista alkanut ja pitkälle levinnyt syöpä.
 
Viimeksi muokattu:
Suolistosyöpvän esiintyminen on joidenkin julkaisujen mukaan pienempi kasvissyöjillä, mutta myös vegaanit sairastuvat syöpään.
 
Syövät ovat lisääntyneet, koska ihmiset elävät pidempään ja eivät kuole muihin tauteihin ensin. Ihmisen max elinikä on kuulema 120v. Sen jälkeen solut ovat käyttäneet kaikki uusiutumiskykynsä ja loppu tulee.
En tiedä kuinka pitää paikkansa mutta jos syöpä ei iskenut 80 v mennessä, niin tuskin iske.
On tämä tauti aika hämärän peitossa.

Katson parhaillaan https://areena.yle.fi/1-4591426
 
Ei hallitus pysty vaikuttamaan lihansyöntiin - lihavero? Keskusta ei ikinä siihen suostu. Ehkä pahinta, mitä hallitus voi saada aikaan, on pakollinen kasvisruokapäivä valtion ja kuntien laitoksiin eli kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin, puolustusvoimiin. Mutta niille, jotka edelleen itse maksavat oman ruokansa, on aina vapaus valita.

Terveyssyistä toki voisi lihansyöntiä itsekin kyllä vähentää - kun eikös punainen liha aiheuta syöpää?
Sen mitä itse olen lukenut niin punainen liha aiheuttaa syöpää ainoastaan amerikoissa, ei euroopassa tai aasiassa.
Epäilen syyksi bisneksen maksimointia eli hormonilihaa lääkepedillä...:rolleyes:
 
mikä kaheli tuo Silvennoinen on, se koomikko?

Ei vaan tutkijaksi tituleerattu o_O

Jos joku maahanmuuttokriitikko tviittailisi tuollaisia kuopanreunafantasioita, niin tuomio tulisi salamana. Täysin vastuuttomia mielipiteitä tuolla Silvennoisella nykyään, lienee pahemman kerran lähtenyt mopo liukuun.
 
Tämä dokkari oli katsomisen arvoinen. Olen enemmän huolissani myrkyistä joita teollisuus päästää luontoon kuin hiilijalanjäljestä.
 
Tämä dokkari oli katsomisen arvoinen. Olen enemmän huolissani myrkyistä joita teollisuus päästää luontoon kuin hiilijalanjäljestä.
Meillä lähti teflonit kiertoon jo pari vuotta sit. Ne ei ole hyviä.
 
Terveyssyistä toki voisi lihansyöntiä itsekin kyllä vähentää - kun eikös punainen liha aiheuta syöpää?

Pitäisi lukea tarkemmin ko. tutkimus, mutta tuon lihansyönnin ja tuon sairauden mahdollisesta yhteydestä tulee mieleen heti tutkimuksen olosuhteet.

Onko tutkimuksen kohteena mm. ihmisiä, jotka rankan duunipäivän jälkeen paistavat vähän lihaa...ja ruuan jälkeen ottavat pari-kolme olutta. Ihmislaji on syönyt lihaa miljoona vuotta ja nyt, nyt se ongelma.
 
Viina on myöhempää keksintöä kuin liha.
Teflonia ei ole käytetty kuin puoli vuosisataa.

Ennen lihapelkoa, alkaisin karsimaan takaperin niitä aineita, mihin ihmislaji on vähiten tottunut.

---

Muistakaapa muuten, ettette lämmitä teflonia yli 250asteen. Teflon hajoaa ja päästää ruokaan ja kämppään einiinkivoja kemikaaleja.
 
Ennen lihapelkoa, alkaisin karsimaan takaperin niitä aineita, mihin ihmislaji on vähiten tottunut.
Kemiallinen helvetti ylipäänsä. Tefloni on susi. Mutta jos paistaa matalassa lämpötilassa, niin eiköhän se menettelee. Vai pitääkö heittää mäkeen...
Yhdessä pannussa luki ettei ruoka saa säilyttää pannulla. Se pilaa kuulemma pannua, itse ajattelin että tapahtuuko jokin reaktio ruoan ja pinnoiten välillä, itselläni ollut joskus tapa laittaa jämät jääkappiin pannuineen..

Ja totta, ihminen on kaikenruokainen ja minusta tuntuu että vähäinen määrä jopa punaista liha voi syödä. Ja kala. Itse syön kana ja kala enimmäkseen, tämä 1,2 g proteiniia per paino kilo on ohjena. (Fyysista työtä tekevälle se on suurempi) Kunhan ruokavaliossa olisi marjoja, juureksia, ja kaikkia jossa on kuitu ja vitamiinit.
Itselleni sopi sellainen 90/10 kasvi/eläin ruokavalio. Näin määräsi elimistöni.

Minulla varmaan jokin kaukainen geeni japanista, kun maistuvat myös levät. Ja ylipäänsä tykkään japanilaisesta ruoasta aivan liika. Nyt miso keitto on myös mukana. Helppo instant pussista, sekoitat vain kiehuvaan veteen.
 
Back
Top