Ilmastopsykoosi -ketju

Ei turve saa tukea.
Turpeella on verotuki.

"Yksi tärkeimmistä ilmassa olevista asioista on turpeen verotus, sanoo Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Ollikainen oli mukana työryhmässä, joka laati valtiovarainministeriölle selvityksen energiaverotuksen kehittämisestä.

– Meidän näkemys on, että kivihiilen ja turpeen käytön vähentäminen ovat edullisimmat tavat vähentää Suomen kokonaispäästöjä, hän sanoo.

Ollikaisen mukaan turpeen verotuen voisi poistaa vaiheittain pitkällä siirtymäajalla.

Turpeen poltto aiheuttaa vuodessa jopa seitsemän miljoonan tonnin ilmastopäästöt. Lisäksi sen tuotantoalueilta vapautuu noin kaksi miljoonaa tonnia maaperäpäästöjä.

Yhteensä turpeen ilmastopäästöt vastaavat koko Suomen henkilö- ja kuorma-autoliikennettä.

Valtio tukee turvetta silti runsaalla verotuella. Turpeella ei ole lainkaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa toisin kuin kivihiilellä, bensalla ja dieselillä.

Verotus on tällä hetkellä jopa kymmenen kertaa alhaisempaa kuin fossiilisten polttoaineiden verotus.

– Muilla polttoaineilla on vero, joka on energiasisältöveron ja hiilidioksidiveron summa. Turpeella on vain energiavero, sanoo johtava tutkija Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta."

@Tetra. Tuolla sun logiikalla lentoliikennettä sitten vasta tuetaankin ja paljon, vaikka se aiheuttaa valtavat päästöt.
 
http://turveinfo.fi/

Miksi turvetta ja puuta kannattaa polttaa yhdessä?
Turpeen ja puun yhteiskäyttöä puoltaa moni asia. Turve varmistaa polttoaineen saatavuutta ja että energiateho riittää niin kylmimpinäkin aikoina. Turpeen ja puun yhteiskäytöllä on myös suotuisia polttoteknisiä vaikutuksia: yhdessä ne palavat puhtaammin ja säästävät kattilaa. Turve mahdollistaa puupolttoaineiden käytön lisäämisen.
Saako turve valtion tukea?
Turpeen energiakäyttö ei saa valtiolta tukea. Lämmöntuotannossa käytetystä turpeesta energiantuottajat maksavat valtion kassaan energiaveroa 1,9 €/MWh eli noin 10-20 miljoonaa euroa vuodessa. Turpeen tuottajat, käyttäjät ja niiden työllistämät ihmiset maksavat vuosittain valtion kassaan myös useita muita veroja.
EU:n energiaverodirektiivin piiriin eivät kuulu alueellisesti, vain harvoissa jäsenmaissa käytettävät polttoaineet, kuten turve. Tämän takia jäsenmaat saavat itse päättää turpeen verotuksesta ja tukemisesta.
Ruotsissa turvetta ei rasiteta energiaveroilla lainkaan vaan päinvastoin tuetaan sähkösertifikaatilla. Suomi on päättänyt kerätä turpeen käytöstä lämmöntuotannossa tuon em. 1,9 €/MWh:n veron valtion kassaan.
Suomi on myös päättänyt, että turpeen energiaveromalli ei noudata samaa energiaverodirektiivin laskentamallia kuin esimerkiksi kivihiilen vero. Tätä laskennallista ero kivihiilen veroon nimitetään joissakin yhteyksissä turpeen energiaverotueksi. Myös valtiovarainministeriö tekee vuosittain laskelman tästä hypoteettisesta turpeen ”energiaverotuesta”.
 
En näe syytä ryhtyä vänkäykseen siitä, että onko turpeen verotuki verotukea turpeelle vai ei. Suomessa turpeella on verotuki ja se on ikävä tosiasia, mutta eiköhän siitä verotuesta kohta eroon päästä.
 
Turpeen verotuki tulee ehdottomasti poistaa ja aivan erityisesti jos maa painii laman kourissa.
tyypillistä viher propakandaa
offtopikkina:
Turpeen nostaminen ihan kaikissa muodoissaan pitäisi pistää harkintaan. Ei päästöjen vuoksi vaan sen vuoksi mitä siitä seuraa vesistöille.
mitähän siitä seuraa vesistöille.ei yhtään mitään.idiootit uskoo viher propakandaa.https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.407592
 
tyypillistä viher propakandaa

mitähän siitä seuraa vesistöille.ei yhtään mitään.idiootit uskoo viher propakandaa.https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.407592
no, voin milloin tahansa taluttaa sinut tuonne parin isomman joen yläjuoksulle, niin katsotaan kuinka iloisesti se turveliemi valuu kevättulvien aikaan turvesoilta vesistöön. Ja sitten toisekseen, allekirjoittanutta on turha alkaa vääntämään vihervassarikatsantoon. Se mitä vesistöistä sanoin perustuu ihan omin pienin silmin vuosien aikana metsissä rämpimisen perusteella muodostettuun katsantoon. Siihen ei tarvita propagandaa vaan omat pienet silmät. Jos nuo jokien yläjuoksut oli 30 vuotta sitten kirkasvetiset että pystyi juomaan ja kala hyvää, sitten kun Vapo on polkassut useamman kymmenen hehtaarin turpeenotot viereen niin vedet on turpeiset ettei kalaa edes viitsi syödä saati vettä juoda niin mistä se sitten johtuu? Jos osaat selittää, niin toki voin harkita näkemystäni.

Noin muutenkaan en arvosta sankareita jotka laukoo näitä ”idiootti”-kommentteja:devilish:
 
no, voin milloin tahansa taluttaa sinut tuonne parin isomman joen yläjuoksulle, niin katsotaan kuinka iloisesti se turveliemi valuu kevättulvien aikaan turvesoilta vesistöön.

-60-luvun ojitusten vaikutukset alkoivat hälvetä meillä päin ysärillä. Ojitusten määrä on tosin tosi laimee verrattuna niihin oikeisiin turvetuotantoalueisiin nähden, käsittääkseni siellä teillä päin ojitusalat ovat hirmuiset vs. itä-Suomi?

Mikä harmittaa on se, että tuolloin jo tajuttiin millä keinoin haittoja olisi voitu selkeästi vähentää, mutta siihen ei ollut tahtotiloja. Mitäpä voi odottaa, kun vielä isämme vaihtoivat koneen öljyt irrottamalla ropun kopasta ja vähät veisasivat jäteöljystä.....ympäristötietoisuus oli luvalla sanoen ohutta. :cool: Siihen ajatteluun ei oikein sopinut tehdä yhtään ylim. mutkaa ojiin saati kaivaa saostusaltaita....

Mutta mitä tulee gretatietoisuuteen, niin sillä rintamalla on ollut nyt hävettävän hiljaista. Korona hautaa nyt alleen tuon edellisen maailmanlopun toitottamisen. Kiva, että löytyy globaaleja yhteisiä ongelmia ratkottavaksi jatkuvalla syötöllä.
 
Kyllä ne ojitusmäärät oli tolkuttomat. Ja kun kulkee ja ihmettelee, että mitä ne ojittanut :facepalm: Niin märkää nevaa on yritetty saada kasvamaan, että ei mitään tolkkua. Naapurin vanha isäntä on entinen koneyrittäjä, kertoi kuinka sitä jo aikoinaan ihmeteltiin että miten tuo neva muka jotain kasvaa. Mutta sanoi, että rahaa tuli ojittamiseen niin hyvin ettei siitä kukaan piitannut, eli homma karkas käsistä ja sen sijaan että olisi oikeasti suunniteltu että mikä on järkevää ojitettiin vaan mahd.paljon ja tili juoksi. Ja jos ei ekat ojat kuivanneet tarpeeksi niin sitten kaivettiin syvemmät.
On tuo ollut yksi älyttömyys muiden joukossa, toki osa on onnistunut mutta on tässäkin pitäjässä satoja hehtaareja ojitettua nevaa mikä ei kasva kuin käkkärää jos sitäkään. Onneksi niitä ei enää yritetää ojia uusiksi ja osaa on alettu ennallistamaan.
 
Joku ilmastopoppoo ehkä julkaisee uusia ilmastokäppyröitä ja ottaa siitä kunnian itselleen
 
Kyllä ne ojitusmäärät oli tolkuttomat. Ja kun kulkee ja ihmettelee, että mitä ne ojittanut :facepalm: Niin märkää nevaa on yritetty saada kasvamaan, että ei mitään tolkkua. Naapurin vanha isäntä on entinen koneyrittäjä, kertoi kuinka sitä jo aikoinaan ihmeteltiin että miten tuo neva muka jotain kasvaa. Mutta sanoi, että rahaa tuli ojittamiseen niin hyvin ettei siitä kukaan piitannut, eli homma karkas käsistä ja sen sijaan että olisi oikeasti suunniteltu että mikä on järkevää ojitettiin vaan mahd.paljon ja tili juoksi. Ja jos ei ekat ojat kuivanneet tarpeeksi niin sitten kaivettiin syvemmät.
On tuo ollut yksi älyttömyys muiden joukossa, toki osa on onnistunut mutta on tässäkin pitäjässä satoja hehtaareja ojitettua nevaa mikä ei kasva kuin käkkärää jos sitäkään. Onneksi niitä ei enää yritetää ojia uusiksi ja osaa on alettu ennallistamaan.
Täällä on ollut aikoonaan sellainen älynväläys, että tekojärven rakentamisen yhteydessä vedet tekojärveen johdettiin kirkasvetisen oikean järven kautta. Järveen vedet ohjattiin kanavalla valtavilta alueilta ojitetuista "metsistä".

Vasta alle kymmenen vuotta sitten joku viisas keksi rakentaa tuolle järvelle ohitus uoman. Järven vesi parantunut selvästi sen jälkeen ja kalakannat lisääntynyt.
 
Jäätä ja lunta tulee lisää koska on tarpeeksi lämmintä niiden muodostumiseen. Liian kylmässä ei kosteuttakaan ole tarpeeksi lumeen ja jäähän kun ne eivät spontaanisti vain ilmesty kylmässä ilmassa.

Lähinnä naureskelin sitä, kuinka venäläinen öljytankkeri on näiden silmissä muuttunut YK:n rahoittamaksi ilmastohuijaustutkimuslaivaksi. Videokin on viime vuodelta alueelta, jossa meri tulee jatkossakin jäätymään joka talvi ja jää sulamaan täysin joka kesä.
 
no, voin milloin tahansa taluttaa sinut tuonne parin isomman joen yläjuoksulle, niin katsotaan kuinka iloisesti se turveliemi valuu kevättulvien aikaan turvesoilta vesistöön. Ja sitten toisekseen, allekirjoittanutta on turha alkaa vääntämään vihervassarikatsantoon. Se mitä vesistöistä sanoin perustuu ihan omin pienin silmin vuosien aikana metsissä rämpimisen perusteella muodostettuun katsantoon. Siihen ei tarvita propagandaa vaan omat pienet silmät. Jos nuo jokien yläjuoksut oli 30 vuotta sitten kirkasvetiset että pystyi juomaan ja kala hyvää, sitten kun Vapo on polkassut useamman kymmenen hehtaarin turpeenotot viereen niin vedet on turpeiset ettei kalaa edes viitsi syödä saati vettä juoda niin mistä se sitten johtuu? Jos osaat selittää, niin toki voin harkita näkemystäni.

Noin muutenkaan en arvosta sankareita jotka laukoo näitä ”idiootti”-kommentteja:devilish:
30 vuotta olen minäkin turvetta nostanut.voin sanoa että metsäojitus on se pahin saastuttaja.ja voit taluttaa vaikka heti jänisjoen vesistöön.
 
No mennään vaikka ihmettelemään Osmalamminnevan tuotantoaluetta, ei tosin enää Vapon.
vapon teettämien Tutkimusten perusteella tuotanto heikentänyt vedenlaatua. ja silmin näkee vielä paremmin.
edit: ja vaikuttanut kalastamiseen. Kartalla ja luonnossa kun tuon paikan näkee, niin ymmärtää ettei voi olla vaikuttamatta.
 
Last edited by a moderator:
No mennään vaikka ihmettelemään Osmalamminneva tuotantoaluetta, ei tosin enää Vapon.
vapon teettämien Tutkimusten perusteella tuotanto heikentänyt vedenlaatua. ja silmin näkee vielä paremmin.
en jaksa on 500km. mutta paras sankari täälläkin syytti vapoa vaikka ei ollut turvesoita edes koko valuma-alueella.
 
Niin, kuten sanoin, tuo on Vapon aloittama alunperin. Pistänkö naftat niin mennään yhdessä katsomaan? Ja tarkennetaan nyt, en kritisoi sinua, ketään pientä turveyrittäjää tai heidän työntekijöitään. Kun noita tuotantoalueita aloitettiin aikoinaan, niin ei ajateltu asioita joka suhteessa tarpeeksi pitkälle.
 
Back
Top