Ilmatorjunta

Rahaahan heillä ei nimenomaa enää ole. Jos olisi, olisi siellä tuhannen armatan hankintaprosessi suloisesti rullaamassa suunnitellusti ja pak-fa hankinnat täydessä tahdissa. sen sijaan siellä tekohengitettään varastoissa olevaa t-80 kalustoa ja suhoita minkä keritään. Tulevaisuuden puolesta varmasti jossain vaiheessa neukkukalusto kyllä poistuu, mutta saadaanko sitä korvattua suurvalta-armeijan ambitioiden mukaisesti kun talous on hollannin luokkaa ja syöksykierteen sekä kovan korruption keskellä seuraavan 10-20 vuoden aikana on se vaikeampi pala.

Kyllä, ja tätä neukkukaluston poistumaa pitäisi pohtia myös suomalaisissa hankinnoissa. Korvaavan kaluston määrä ja aikataulu ovat epäselviä, mutta varmaa on, että vanha kalusto poistuu aikanaan. Ei kannata valmistautua edelliseen sotaan. Asehankinnat on toteutettava siten, että niillä voidaan vaikuttaa vastustajan uuteen(kin) kalustoon.

Rahaan en osaa ottaa kantaa laajassa mittakaavassa. Toisaalta tällä foorumilla on ennustettu Venäjän kaatuvan heti ensi vuonna pakotteiden alusta lähtien. No, ei kaatunut 2015. Ei kaatunut 2016. Kaatuuko vuonna 2017? Kolme ja puoli kuukautta jäljellä, mutta foorumin "kivenkovat" analyysit eivät oikein pure allekirjoittaneeseen enää tässä vaiheessa.

Itse analysoisin tilanteen siten, ettei nykyinen kaluston uusimisen tahti ole kestävä. Toisaalta en myöskään odota sen lopahtavan kokonaan. Tahti todennäköisesti hiipuu nykyisestä, mutta uuden kaluston kehitys ja hankinta tuskin pysähtyvät kokonaan.

Isoin ongelma PAK FA:n, Armatan ja muiden uusien asejärjestelmien kehityksessä on todennäköisesti siinä, ettei Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyneen vahingon kurominen umpeen ole nopeaa. Jos Neuvostoliitto oli avioniikassa vuosikymmenen jäljessä länttä, kuten neuvostoliittolaiset tiettävästi tunnustivat suomalaisille n. vuonna 1990 MiG-29:ään tutustuttaessa, niin 1990- ja 2000-lukujen aivovuodon ja tutkimuksen rahoituksen puutteen huomioiden tilanne on vielä heikompi nykyään. Toisaalta lännessäkään ei ole pistetty parasta vähään aikaan, etenkin Euroopassa kehitystyö on laiminlyöty uhan puutteessa.

Satelliittiohjatut pommit, pudotuskorkeus 5km max, nopeus 1100kmh max.
http://eng.ktrv.ru/production_eng/323/518/568/

ObamaPointingLaughing.jpg

En tiedä, mitä sanoa. Olen sanaton. Aina väitetään, että venäläiset liioittelevat aseitaan. Nyt he sitten vähättelevät? Mikä voisi asettaa tuollaisen pudotuskorkeusrajoitteen satelliittipaikannuksen avulla ohjautuvalle aseelle? Ohjausyksikön patteri loppuu pidemmässä lennossa (käyttäisivät Duracelliä...)? Ohjausyksikön herkät komponentit eivät kestä alentunutta ilmanpainetta ja alhaista lämpötilaa yli viiden kilometrin korkeudessa merenpinnasta (saatanan paskaa designia avaruudessa lentäneeltä valtiolta...)?

Crotale NG puolestaan oli nimenomaan suunniteltu täsmäaseita vastaan, joka sääolosuhteissa sekä kellon ympäri. Jdam/glonass-ohjatut pommit eivät sinänsä ole näitä ihmeellisempi maali, mahdollisesti jopa helpompi kuin jotkut itänaapurin rynnäkköohjukset, sekä toimivia ainoastaan tiettyjä(paikallaan seisovia/ennaltamääritettyjä) kohteita vastaan. Teoriassahan koko crotale itsessään omaa juurensa 70-luvulle asti, mutta NG versio oli pitkälti Suomen haluamien speksien kanssa rakennettu paketti, kuten ensimmäinen crotale oli aikoinaan etelä-afrikan spekseihin tehty tuote.

Täsmäaseet on varmasti otettu huomioon suunnittelussa, mutta eiköhän Crotale NG ollut enemmän yleistyökalu sekä miehitettyjä ilma-aluksia että muuta kantamalle tulevaa vastaan (pl. ballistiset ohj.)? Torjunta on muutoinkin yleensä kalliimpaa kuin torjuttava ase, joten Suomen kaltaiselle pienelle maalle asekuorman torjumisessa on omat ongelmansa. Mieluisampaa olisi hoidella ne aseita laukovat lavetit, tavalla tai toisella - se voi olla myös hyökkäyksellistä toimintaa, esim. JASSM:t pariin lentotukikohtaan rajojemme lähettyvillä voisivat aiheuttaa kohtuullisen merkittäviä tappioita.

P.S. En surffannut FSB:n katiskaan, joissakin paikoissa ei mikään suojeluvarustus riitä... ;)
 
En tiedä, mitä sanoa. Olen sanaton. Aina väitetään, että venäläiset liioittelevat aseitaan. Nyt he sitten vähättelevät? Mikä voisi asettaa tuollaisen pudotuskorkeusrajoitteen satelliittipaikannuksen avulla ohjautuvalle aseelle? Ohjausyksikön patteri loppuu pidemmässä lennossa (käyttäisivät Duracelliä...)? Ohjausyksikön herkät komponentit eivät kestä alentunutta ilmanpainetta ja alhaista lämpötilaa yli viiden kilometrin korkeudessa merenpinnasta (saatanan paskaa designia avaruudessa lentäneeltä valtiolta...)?

En ole varma mutta jos pitäisi veikata niin sanoisin että ohjaussiivekkeiden polttoaine/patteri/paineilma on se rajoittava tekijä. Oli miten oli, rajoittava tekijä ei näyttäisi olevan niinkään uudet konetyypit vaan niiden kantamat aseet (ja maalitusjärjestelmät). Suurin osa noista naapurin täsmäaseista tuntuu edelleen olevan paikallaan olevat/staattiset kohteet jotka muutenkin ovat usean muun eri asejärjestelmän kohteina (esim. tykistöohjukset) kriisitilanteessa, joten en näe miten niiden olemassaolo tekisi crotalesta vanhentunutta järjestelmää.

Täsmäaseet on varmasti otettu huomioon suunnittelussa, mutta eiköhän Crotale NG ollut enemmän yleistyökalu sekä miehitettyjä ilma-aluksia että muuta kantamalle tulevaa vastaan (pl. ballistiset ohj.)? Torjunta on muutoinkin yleensä kalliimpaa kuin torjuttava ase, joten Suomen kaltaiselle pienelle maalle asekuorman torjumisessa on omat ongelmansa. Mieluisampaa olisi hoidella ne aseita laukovat lavetit, tavalla tai toisella - se voi olla myös hyökkäyksellistä toimintaa, esim. JASSM:t pariin lentotukikohtaan rajojemme lähettyvillä voisivat aiheuttaa kohtuullisen merkittäviä tappioita.

Varmaankin tuolla ominaisuudella on tarkoitettu sitä että järjestelmä pystyy suojaamaan itseään esim. sitä kohti tai sen välittömässä läheisyydessä olevaa kohdetta ammuttua ohjusta/pommia vastaan. Torjunta voi siinä mielessä olla kallista että tuhotaan vaikka 1000 ruplan peruspommi sadan tonnin ohjuksella, mutta toisaalta sitä voidaan ajatella myös niin että sadan tonnin ohjuksella pidettiin hengissä parin miljoonan hintalapulla varustettu it-järjestelmä, korvaamaton komentokeskus tai vieressä oleva hajautetun lentokentän ammusvarikko ja huollossa oleva hornet. Crotale on tähän tehtävään kuitenkin erittäin sopiva koska ohjus on todella liikehtimiskykyinen ja omaa erittäin hyvän tutka/sensoripaketin näiden ohjusten/pommien havaitsemiseen.

P.S. En surffannut FSB:n katiskaan, joissakin paikoissa ei mikään suojeluvarustus riitä... ;)

Eipä tuo niin ihmeellinen paikka ole, puolustusteollisuuskonsernin oma sivusto samaan tapaan kuin vaikka raytheonin oma vastaava https://en.wikipedia.org/wiki/Tactical_Missiles_Corporation. Venäläiset ylimalkaan tuntuvat ilmoittelevat järjestelmistään aika hyvin teknisiä ominaisuuksia, oli kyse sitten valvontatutkan tehosta tai tv-hakuisen ohjuksen kamerasta. Esim: http://defensetechs.com/wp-content/uploads/catalogos/EN/Armament and Defense/air_def 1 defensetechs.pdf
 
Viimeksi muokattu:

Juuri venäläisten voin uskoa olevan niin kieroja, että tällaiset firmojen sivutkin on valjastettu kansakunnan palvelukseen. Tuollaisilla sivuilla käy joka tapauksessa mielenkiintoisia henkilöitä, asevoimista ja niiden ulkopuolelta (esim. yksityisen ajatushautomon analyytikoita).
 
En oikein ymmärrä, miksi te kiivailette Crotalesta. Onhan jo ilmoitettu, että se poistuu 2020 -luvun puolivälissä.
Mitä saadaan tilalle, vai saadaanko mitään, sen päättää eduskunta joskus 20 -luvun alussa.
 
Mikä on oma arviosi tilalle saatavasta materiaalista? Vai haluatko ylipäätään spekuloida?
 
SAAB RBS 70 NG MSHORAD DSEI-messuilla

Tutkan ja ohjukset voi tarvittaessa irrottaa ajoneuvoalustalta ja kantaa tripodin kera esim. talon katolle urbaanissa ympäristössä toimittaessa.

Komea paikka, Pasin katolla :D ruotsalaiset harjoittelevat ampua alas amerikkalaisia tsthelikopterieta *Aurora

Minäkin näin ruotsalaisia Aurora-harjoituksessa mutta niillä oli vain pistoolit :p
 
Ruotsi hankkimassa suojan Venäjän pelättyjä Iskander-ohjuksia vastaan – Suomelta torjuntakyky puuttuu täysin

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005378969.html

Ruotsi on hankkimassa uutta ilmatorjuntaohjusjärjestelmää.

Uutistoimisto TT:n mukaan ehdokkaat ovat amerikkalainen Patriot-ohjusjärjestelmä ja ranskalainen SAMP/T. Molemmat järjestelmät ovat mukana Ruotsin isännöimässä suuressa Aurora-sotaharjoituksessa.

Ruotsalaisen Dagens Industri -lehden mukaan vaikuttaa siltä, että Ruotsi olisi valitsemassa Patriotin.
 
Saisivat myydä noista ne ylimääräiset meille.

Liekö niitä ylimääräisinä. Käsittääkseni Ruotsilla on laajennuspaineita, ja jos kalustoa on olemassa, niin reserviläisistä (kyllä, ammattiarmeijakin tuottaa reserviä) voisi muodostaa lisää joukkoja. Hankintamäärä oli alkujaankin ~30 kpl.

Jos it-panssareita on edes saatavilla, niin haluammeko me ostaa? Vanhemman sukupolven CV90 alustana, saatavilla oleva määrä on parhaimmillaankin pieni (alle 20, arvelen) ja jopa elektroniikka on retrohenkistä ysäriä. Ei kuulosta kovin järkevältä - ennemmin rahat vaikkapa Stingerin tai Boliden hankintoihin.
 
Laser-it lähestyy käyttöönottoa kovaa vauhtia ja kustannukset per torjunta romahtaa lähes nollaan. Mites sitten suu pannaan ballististen ohjausten lähettelijöillä :rolleyes:
 
Laser-it lähestyy käyttöönottoa kovaa vauhtia ja kustannukset per torjunta romahtaa lähes nollaan. Mites sitten suu pannaan ballististen ohjausten lähettelijöillä :rolleyes:

Tämä onkin erittäin mullistava järjestelmä kunhan kehittyy. Helpottanee kaikenlaisten ohjusten ampumista alas. Osuu mielestäni juurikin pahasti venäjään joka on aina luottanut ydinase pelotteseen. On superohjus saatanaa, hyper iskanderia ja ties mitä.
Vaikka ohjukset ovat erittäin nopeita nykyään ja vaikeita torjua nykyisillä menetelmillä, niin lasereiden kehitys on vasta alussa. Ja Veikkaanpa kun kehitys ottaa vauhtia näissä kunnolla niin alkaa ohjusten "tila" kaventua kummasti. Ajatella vaikkapa jos tulevaisuudessa laivat,hävittäjät, panssarivaunut ja ajoneuvoissa on "omasuoja" järjestelmä jonka osa laser on. Tokihan ohjuksiinkin kai voi jollain tapaa luoda kestävämmäksi laseria vastaan, mutta tuskinpa immuuneiksi niitä tulee saamaan.
 
Pidätelkää vielä hetki hevosianne! Tässä on yli 30 vuotta pyöritetty ideaa, ja vasta nyt aletaan olla pisteessä, jossa jotakin kenttäkelpoista on pian taistelukentällä. Ballistisen ohjuksen tai vastaavan torjunnassa tarvittavien energiamäärien kehittäminen on valitettavasti vähän eri juttu kuin pienen UAV:n alasampuminen joidenkin kymmenien kilowattien laitteella. Teinä valmistautuisin odottamaan ainakin toiset 30 vuotta.
 
Laser-it lähestyy käyttöönottoa kovaa vauhtia ja kustannukset per torjunta romahtaa lähes nollaan. Mites sitten suu pannaan ballististen ohjausten lähettelijöillä :rolleyes:
Aika paljon saa kehittyä... Kantamat täytyy kasvaa huomattavasti ja matkalla voi olla ja onkin ilmakehän muutoksia jotka täytyy lähettävässä päässä huomioida. Lähi torjunnassa laser on varmaan ihan ok mutta kyllä pidemmillä matkoilla se ei vielä pitkään aikaan ole vaihtoehto. Näin sanoisin. Ellei mennä avaruuteen sitten suorittamaan torjuntaa mutta se taitaa olla sopimuksien vastaista. Ballistisen ohjuksen loppunopeus on kuitenkin valtava.

Raide tykkikin vaikuttaa äkkiseltään todennäköisemmältä.
 
Back
Top