Ilmatorjunta

Eikös risteilyohjus ole helpoimmasta päästä, kun nopeus on reilusti alle machin?

Risteilyohjus on kuitenkin pieni, lämpöheräte on olematon ja tutkapoikkipinta-alan olettaisi olevan pienen verrattuna vaikka Hornettiin. Suoraan kohti tulevana tutkapoikkipinta-ala lienee aivan mitättömän... Samoin lentokorkeus pyritään pitämään risteilyohjuksilla (ja meritorjuntaohjuksilla tietääkseni) mahdollisuksien mukaan tutkakatveissa, eli ennakkovaroitusta ei välttämättä saada, ja jos saadaankin niin luultavasti varsin myöhään. Veikkaan ettei risteilyohjus ole ollenkaan kovin helppo maali vaikka on niitä alaskin ammuttu. Ennen kuin lukee seuraavan linkin, kannattaa virkistää muistiaan ja googlettaa "lähdekritiikin" määritelmän.

Kyllä noista ennakkovaroitus saadaan itse laukaisusta jolloin lentokorkeus on korkeimmillaan. Siis jos löytyy itse kykyä havaitsemiseen.’
 
Mitenköhän tarkkaan meillä seurattiin Ruotsin it-ohjushankintaa ? Patriot valittiin länsinaapurin uudeksi asejärjestelmäksi.
 
Kyllä noista ennakkovaroitus saadaan itse laukaisusta jolloin lentokorkeus on korkeimmillaan. Siis jos löytyy itse kykyä havaitsemiseen.’

Esimerkiksi Tomahawkin kantama on Wikin mukaan mallista riippuen tuhannesta kilometristä ylöspäin. Venäjältä löytyy samaisen Wikin mukaan malleja useamman tuhannen kilometrin kantamalla. Vaikuttaisi tutkayhtälön valossa sille, ettei maassa eikä lentokoneessa olevilla tutkilla kyetä ennakkovaroitusta laukaisuhetken korkeampaan lentorataan perustuen saada.

Olisihan nämä keskustelufoorumit aika tylsiä, jos aina nöyrästi toteaisi asiantuntemuksensa rajoittuneisuuden. :D

Se nyt ei olisi mistään kotoisin. Ei tämän tarvitse niin totista olla. Muutamilla on kyllä mielipiteissään sellaista ehhdottomuutta ja uhoa joka voi käytännössä pohjata vain tietämättömyyteen.

Oma päiväni kirkastuu aina muutamalla lumenilla kun joku asiallisesti osoittaa minun olleen pihalla kuin postilaatikko.
 
"Täydellisen tietämättömyyden mukanaan tuomaa varmuutta" D!
 
Esimerkiksi Tomahawkin kantama on Wikin mukaan mallista riippuen tuhannesta kilometristä ylöspäin. Venäjältä löytyy samaisen Wikin mukaan malleja useamman tuhannen kilometrin kantamalla. Vaikuttaisi tutkayhtälön valossa sille, ettei maassa eikä lentokoneessa olevilla tutkilla kyetä ennakkovaroitusta laukaisuhetken korkeampaan lentorataan perustuen saada.

Lähinnä otin MTO laukaisusta tuon kommenttini.
 
Esimerkiksi Tomahawkin kantama on Wikin mukaan mallista riippuen tuhannesta kilometristä ylöspäin. Venäjältä löytyy samaisen Wikin mukaan malleja useamman tuhannen kilometrin kantamalla. Vaikuttaisi tutkayhtälön valossa sille, ettei maassa eikä lentokoneessa olevilla tutkilla kyetä ennakkovaroitusta laukaisuhetken korkeampaan lentorataan perustuen saada.

Mitenkähän Saabin GlobalEye koneet näkevät nuo matalalla lentävät risteilyohjukset?
 
Eikös risteilyohjus ole helpoimmasta päästä, kun nopeus on reilusti alle machin?

Matalalla lentävät risteilohjukset pitäisi ekaksi paikallistaa (tutkakatve). Tuo nopeus ei ole kuitenkaan "game changer". Risteilyohjuksen kyky muuttaa reittiään/kohdetta sekä vältellä vihollisen ilmatorjuntaa/tutkasäteilyä taistelukentän muuttuessa on suurempi uhka.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on suuri luotto AMRAAM-ER:aan. Konmaritus on ajan henki ja täten nojatuolikenraalikin nauttii vähäisestä kalustokirjavuudesta. Nämä on varmasti monimutkaisempia asioita, mutta miksipä ESSM:n moottori ja AMRAAM:n hakupää olisi huono yhdistelmä?

Mutta minä ymmärrän ilmatorjuntaohjuksista yhtä paljon kuin sika satelliiteista, joten annan asiantuntijoiden ratkaista tämän asian.

Nasams 2:ta on myös ammuttu ESSM ohjus, maksaako vaivaa tehdä tuollaisia hybriidejä kun AMRAAM-ER? ESSM Block 2 ohjusta tulee valmiina liukkuhihnalta isoja määriä (ei vielä mutta jossain kohtaan kuitenkin) laajan käyttäjäkunnan takia.
 
Risteilyohjus on kuitenkin pieni, lämpöheräte on olematon ja tutkapoikkipinta-alan olettaisi olevan pienen verrattuna vaikka Hornettiin. Suoraan kohti tulevana tutkapoikkipinta-ala lienee aivan mitättömän... Samoin lentokorkeus pyritään pitämään risteilyohjuksilla (ja meritorjuntaohjuksilla tietääkseni) mahdollisuksien mukaan tutkakatveissa, eli ennakkovaroitusta ei välttämättä saada, ja jos saadaankin niin luultavasti varsin myöhään. Veikkaan ettei risteilyohjus ole ollenkaan kovin helppo maali vaikka on niitä alaskin ammuttu. Ennen kuin lukee seuraavan linkin, kannattaa virkistää muistiaan ja googlettaa "lähdekritiikin" määritelmän.

Samaa mieltä, ja jos mietitään vaikkapa vuoden 2018 ohjusiskua Syyriaan, niin venäläistenkin väitteiden mukaan ~kolmannes ohjuksista pääsi läpi torjunnasta. Risteilyohjus on sikäli ikävä, että puolustajan pitää onnistua torjunnassa joka kerta, mutta hyökkääjälle riittää yksikin tutka-asemaan tms. kohteeseen osunut ohjus.

Toisaalta muistaakseni eipä ne venäläisten asemat olleetkaan suunnattu siten, että olisivat siitä suunnasta voineet torjua ohjuksia. Taisivat omia tärkeämpiä kohteita pääasiassa puolustaa.
Sitä tietoa vasten tuo heidän oma eka lukemansa oli täysin naurettava.
 
Viimeksi muokattu:
Näin jälkiviisaasti on todettava, että harmi kun Saksan käytetyt Patriotit menivät sivu suun. Koreaan mennyt satsi ei ollut hinnalla pilattu ja ohjuksiakin oli mukavasti siinä kaupassa. Toki siinä tilanteessa Patriot ei näyttänyt houkuttelevalta, mutta nyt kun sen käyttö jatkuu ympäri maailman yhä edelleen, niin se olisi ylläpidettävissä täälläkin.

Tästä kaupasta tulikin mieleen hauska yksityiskohta, että ohjukset olivat kuin olivatkin hetken Suomen hallussa.
Kotkan satama suojattu väliaikaisesti Patrioitilla
 
Nasams 2:ta on myös ammuttu ESSM ohjus, maksaako vaivaa tehdä tuollaisia hybriidejä kun AMRAAM-ER? ESSM Block 2 ohjusta tulee valmiina liukkuhihnalta isoja määriä (ei vielä mutta jossain kohtaan kuitenkin) laajan käyttäjäkunnan takia.

Alkujaan AMRAAM-ER haluttiin siksi, että ESSM olisi vaatinut maalinsoitustutkan ja esim. Sentinel -tutka ei siihen kykene. Nykyään ESSM:ään taitaa olla myös aktiivihakupää, mutta siitä ei silloin tainnut olla vielä tietoa.
 
AMRAAM ER FEATURES
  • 50% increase in range than the AIM-120 AMRAAM C7
  • 70% increase in altitude than the AIM-120 AMRAAM C7
  • Multiple and Cluster Targets
  • Higher peak velocity/ larger “no escape” zone
  • Faster time-to-target
  • Active Seeker Missile
  • Advanced ECCM Capability
  • Non-Line-of Sight Capability
  • Low LCC
 
Back
Top