Ilmatorjunta

No niin sanovat, että speksit on hyvät mutta mikään ei toimi.
"NE" sanovat paljon:)
Aikanaan kun luin Suomen Sotilasta, yhdessä julkaisussa toimitus haukkui Crotale NG:n pataluhaksi huhujen ja alkupään ongelmien perusteella. Seuraavassa julkaisussa Lapin ITr:n johtaja kumosi väitteet ja sanoi että ongelmat selvitettiin 90-luvulla ja pv on tyytyväinen hankintaansa. Järjestelmää on päivitetty tasaisesti.

Voi olla että oli viranpuolesta sanottua propagandaa, mutta toisaalta olisi voinut vain vaieta kuin muuri. Jos systeemi olisi heikkolaatuinen tai epäluotettava, siitä olisi luovuttu jo aikaa sitten. Ei meillä ole varaa pitää huonolaatuista kamaa käytössä.
 
Täysin samaa mieltä. Iltalehden keksintö tämä Patriot. Israelin tavara on hintalaatusuhteeltaan parempia meille. Tännehän oltiin jo aikanaan hankkimassa kyvykkäintä Israelin ilmatorjuntaa mutta poliittisella päätöksellä tuon yli ajettiin ja tuli ranskalaisia - ja huonoja.

Mutta mitä aikatauluihin tulee niin jenkeillä on kyllä vipuvartta Israeliinkin jos toimitus on tahdosta tai jonoista kiinni.
Tämän on Ahti Lappi kokonaan unohtanut historiikeistään. Mikä tämä israelilainen järjestelmä oli?

Israel itse kaiketi käytti tuolloin Chaparrallia…
 
Eiköhän tuo ole ihan Nurmen omaa spekulaatiota. Ei jutussakaan viitata Patriottiin minkään lähteen myötä. Ainoa käytetty ilmatorjuntajärjestelmä mitä on hankittu tietääkseni minun aikanani, on ollut ITO15 / Stinger RMP. Sekin on ihan samaa tasoa kuin US liittolaisten versiot eli RMP Block I (P3I). Mitään käytettyä Patriottia ei kannata hankkia ja maksaa siitä todennäköisesti uuden hinta.

Öhöm, DDR:n jäämistö ja Sergein täydennyshankinnat. :cool:'

Patriot on maksanut Ruotsille ilmeisesti 4-5 miljardia euroa ohjuksineen ja siinä on 2 tuliyksikköä. Ei meille ole sellaisia rahoja kun HX pistää meidät muutenkin lujille aseineen.

Uutisen perusteella voisi olettaa että AIM-120C7/8 ja JASSM ohjuksia sekä ehkä JDAM-pommeja hankitaan NATO-varastoista nopealla toimituksella. Olisi hyvä jos saataisiin myös Stingereitä lisää.

Kolme miljardia ohjuksineen.

Sweden began talks over the purchase, initially worth around 10 billion crowns ($1.14 billion), last November.

The contract includes an option to buy up to 300 missiles, which would bring the final bill to around $3 billion.
 
Viittasin henkilöihin jotka ylläpitävät ko järjestelmää.
Se on sitten OPSEC-juttuja. Olen itsekin kuullut näistä ylläpitäviltä, mutta en pysty arvioimaan tarkemmin että eroaako ylläpito muista, vastaavista kuinka paljon. Sellainen asiantuntija, jolla on kokemusta useista eri valmistajan järjestelmistä tai ajoneuvoista voinee sanoa parhaiten että mikä kukkuu ja mikä ei?
 
Joo, kuulopuheitahan nämä mutta varsin kitkeränä olivat kun eivät saaneet Israelilaisia. Ja tyytymättömiä ranskalaisten bitteihin.
 
Kummasteleeko kukaan muu muuten sitä tietoa, jonka mukaan MBDA tarjosi CAMM-ER:ää korkeatorjuntaan? Jokainen tietysti tarjoaa, mitä parhaaksi katsoo, mutta jotenkin olisin odottanut tarjouksessa olleen SAMP/T.
 
Ehkä muistivat miten viimeksi kävi kun meillä haluttiin myös määrää? CAMM-ER lienee halvempi kuin SAMP/T.
 
Ehkä muistivat miten viimeksi kävi kun meillä haluttiin myös määrää? CAMM-ER lienee halvempi kuin SAMP/T.

Tässä hankitaan korkeatorjuntakykyä eikä alueellista kattavuutta, joten ehkä nyt olisi kannattanut tarjota suorituskykyä? SAMP/T ja Aster 30 olisi uskottavampi kuin CAMM-ER:n perustalle rakentuva systeemi.

No, oli kai siellä AMRAAM-ER ja NASAMS sekä IRIS-T SLM ja Falcon mukana, että sikäli ei välttämättä väärä hevonen kisaan se Cammikään. Mutta jos PV kuitenkin lähti jatkamaan keskusteluja israelilaisten tarjoajien kanssa, niin voi kysyä, olisiko SAMP/T ehkä kuitenkin vienyt myös MBDA:n jatkoon.
 
Varmaan hoksasivat, että Suomen budjetilla olisi saanut käyttöohjeen ja ja yhden latausharjoitteluohjuksen SAMP/T-järjestelmästä.

Budjetti on tällä kertaa kai 2-3-kertainen verrattuna NASAMS-hankintaan. Ja silloinkin SAMP/T oli mukana. Vaikka onhan se kieltämättä myös kalliin järjestelmän maineessa.
 
Tässä hankitaan korkeatorjuntakykyä eikä alueellista kattavuutta, joten ehkä nyt olisi kannattanut tarjota suorituskykyä? SAMP/T ja Aster 30 olisi uskottavampi kuin CAMM-ER:n perustalle rakentuva systeemi.

No, oli kai siellä AMRAAM-ER ja NASAMS sekä IRIS-T SLM ja Falcon mukana, että sikäli ei välttämättä väärä hevonen kisaan se Cammikään. Mutta jos PV kuitenkin lähti jatkamaan keskusteluja israelilaisten tarjoajien kanssa, niin voi kysyä, olisiko SAMP/T ehkä kuitenkin vienyt myös MBDA:n jatkoon.
Tässäkin hankkeessa on käyty ensin tietopyyntökierros ja vasta sen jälkeen pyydetty tarjouksia. Jospa tuo valinta onkin tehty Suomessa? Aivan varmasti on joka tapauksessa tarjottu sitä mitä Suomen on katsottu pyytävän.
 
Asiasta on mahdollisesti käyty jonkinlaista vuoropuhelua tarjoajien ja puolustusvoimien välillä. Toisaalta HX-kisassa Suomi osoitti kiinnostusta F-15 ja F-16 koneisiin, mutta myyjä ei ollut halukas edes keskustelemaan aiheesta.
 
Noissa koneissa kun ei ole varsinaista tieuistelukykyä, kuten tulevassa mini-AWACissa ja Growlerissa.
 
Asiasta on mahdollisesti käyty jonkinlaista vuoropuhelua tarjoajien ja puolustusvoimien välillä. Toisaalta HX-kisassa Suomi osoitti kiinnostusta F-15 ja F-16 koneisiin, mutta myyjä ei ollut halukas edes keskustelemaan aiheesta.
Eikä kaikilta ohjustarjoustakaan pyydetty. Tietopyyntö lähti aikanaan noin kymmenelle valmistajalle.
 
Öhöm, DDR:n jäämistö ja Sergein täydennyshankinnat. :cool:'
Sergeitä oli käytössä meillä jo aiemmmin tietääkseni. Tarkoitin meille uutta järjestelmää, joka hankitaan käytettynä. Mitä muuta, käytettyä DDR:n jäämistöstä sitten saatiin? 57mm it-tykkejä?
 
Joo, kuulopuheitahan nämä mutta varsin kitkeränä olivat kun eivät saaneet Israelilaisia. Ja tyytymättömiä ranskalaisten bitteihin.
Edelleen kiinnostaisi kovasti kuulla mikä tämä israelilainen järjestelmä oli? Tai muistaako joku muu mitä Israelin asetehtailta pukkasi kohdeilmatorjunnan saralla 80-luvun lopulla? Itse olen niin ummikko etten osaa yhdistää tätä juttua mihinkään järjestelmään.
 
Emt voiko se nyt muu olla kuin Barak-1 joka tuli joskus ysärin alussa markkinoille? Mutta onko siitä olemassa maalavettiversiota ollenkaan, sellainen olisi pitänyt Suomelle tuunata.
Barak-1:n merkittävin menestys on että Intian laivasto luottaa siihen aika laajalti, muita käyttäjiä on vain muutama.
 
Back
Top