Ilmatorjunta

Jos jotakin päivityksiä olisi tehty, niin en osaa ottaa kantaa, miksi asia olisi tai ei olisi salattu. (Vaikka onhan Crotalessakin ollut aika h-vetin tiukka tiedotuslinja... ei tiedetä, onko VT-1:t kunnostettu, tilattu uudet vai ovatko ohjukset täysin alkuperäisessä asussa.) Kuitenkin ainakin tutkan uusimisen olisi pitänyt näkyä visuaalisesti, tuskin kellään oli suoraan heittää uutta elektroniikkaa tuohon vanhaan kuoreen, enkä ymmärrä, miksi olisi maksettu antenninsäästävästä modifikaatiosta...
Crotalesta ja sen päivittämisestä on väitelty vuosia aikaisemmin täällä ja homma päättyi....väittelyyn juupas-eipäs.

Sensijaan Ruotuväestä tuli luettua vuosia takaperin että Lapin it-rykmentin komentaja sanoi haastattelussa että VT-1 ohjuksia on tilattu lisää parannettuina 2007 , eli todennäköisesti kantamaa on lisätty jonkinverran. Järjestelmä on myös päivitetty ja kyse lienee tavanomaisesta ohjelmistopäivityksistä ja suurimmat erot näkyvät varmaan vaunujen sisällä, josta kuvia ei ole.

Thales on markkinoinut jo 10 vuoden ajan Mk3 -versiotaan ja sivuillaan se näyttää Naval Mk3 esitteen ainakin. Thalesin piti kehittää alunperin tuohon Mk3 versioon Shikra 3D dualband tutka, mutta siitä ei ole kuulunut mitään aikoihin. Tutkan piti perustua ilmeisesti Smart Mk 2 tutkaversioon, mutta kuvissa netin syövereistä esiintyy Crotalen tutkana Groundmaster M200. Uusittu ohjus taas pitäisi kantaa 16 km ja korkeudessa 9 km. En tiedä onko noita toimitettu suomelle.

Thales kuitenkin markkinoi ja kehittää edelleen järjestelmää niin että 40mm CT-tykki ja uusi tutka GM200? sekä ohjukset sisältyvät koko pakettiin. Tutka ja johtokeskus voivat jakaa tulta tykeille sekä ohjuksille.

Viimeisin hankinta tuolla tutkalla löytyy 2015 vuodelta, jolloin Georgia teki kaupat GM200 tutkista ja Crotaleista. Sekin tukisi epäilyä että GM200 on uusin Crotalee naitettu tutka. GM200 on kantamaltaan huomattavasti parempi (100/250km) ja pystyy tulenjohtoon myös. Se toimii S-aaltoalueella kuten Crotalen vanhempi tutkakin.
https://sputniknews.com/europe/201506291023975354/

Tämän videon löysin tubesta, jossa aihetta sivutaan pintapuolisesti vuonna 2015 Paris Airshowssa. Videolla näkyvä Crotale on vedettävää mallia ja siinä ei ole valvontatutkaa integroituna, vaan vieressä on GM200.
 
Voisi varmaan olla mielenkiintoinen päivitys meidänkin versiolle tuo uusi tutka. Sillä saataisiin lisää tehoa ja ehkä toimintavarmuuttakin järjestelmään.

Aika vähän on annettu speksejä julkisuuteen tuosta aussitutkasta. Liekö se on lähinnä järjestelmän "australialaistamista"? Toki jos kustannukset on pysyneet kurissa, niin se voi olla mielenkiintoinen meillekin.

Itse kaipaisin NASAMS:iin silti eniten jotakin alakatveita pienentävää tutkaratkaisua. Sentinelillekin tietysti on se mastoviritys siltä tanskalaisvalmistajalta, mutta sen liikkuvuus lienee aika heikko tutkavuorottelua ajatellen...

Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä maston päässä olevan tutkan integroiminen järjestelmään maksaisi. Siis jotain tyyliin Giraffe AMB. Mitään vaihtoehtoja poissulkematta, mm. TRML-3D on varsin samankaltainen. Varmasti myös Giraffe 1X:n tai TRS-4D:n pystyisi laittamaan maston nokkaan haluttaessa.

1564665209300.png
 
Georgian Crotale-kauppa on ankka. Georgian valinta oli lopulta VL Mica.

Aika vähän on annettu speksejä julkisuuteen tuosta aussitutkasta. Liekö se on lähinnä järjestelmän "australialaistamista"? Toki jos kustannukset on pysyneet kurissa, niin se voi olla mielenkiintoinen meillekin.

Itse kaipaisin NASAMS:iin silti eniten jotakin alakatveita pienentävää tutkaratkaisua. Sentinelillekin tietysti on se mastoviritys siltä tanskalaisvalmistajalta, mutta sen liikkuvuus lienee aika heikko tutkavuorottelua ajatellen...

Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä maston päässä olevan tutkan integroiminen järjestelmään maksaisi. Siis jotain tyyliin Giraffe AMB. Mitään vaihtoehtoja poissulkematta, mm. TRML-3D on varsin samankaltainen. Varmasti myös Giraffe 1X:n tai TRS-4D:n pystyisi laittamaan maston nokkaan haluttaessa.

Katso liite: 31696
Onhan noita varmaan tarjolla paljonkin. Tietysti jos jokin käyttäjä testaa ja integroi sensorin valmiiksi ja todentaa että onnistuu, voitaisiin asiassa säästää aikaa ja rahaa.
 
Crotalesta ja sen päivittämisestä on väitelty vuosia aikaisemmin täällä ja homma päättyi....väittelyyn juupas-eipäs.

Sensijaan Ruotuväestä tuli luettua vuosia takaperin että Lapin it-rykmentin komentaja sanoi haastattelussa että VT-1 ohjuksia on tilattu lisää parannettuina 2007 , eli todennäköisesti kantamaa on lisätty jonkinverran. Järjestelmä on myös päivitetty ja kyse lienee tavanomaisesta ohjelmistopäivityksistä ja suurimmat erot näkyvät varmaan vaunujen sisällä, josta kuvia ei ole.

Thales on markkinoinut jo 10 vuoden ajan Mk3 -versiotaan ja sivuillaan se näyttää Naval Mk3 esitteen ainakin. Thalesin piti kehittää alunperin tuohon Mk3 versioon Shikra 3D dualband tutka, mutta siitä ei ole kuulunut mitään aikoihin. Tutkan piti perustua ilmeisesti Smart Mk 2 tutkaversioon, mutta kuvissa netin syövereistä esiintyy Crotalen tutkana Groundmaster M200. Uusittu ohjus taas pitäisi kantaa 16 km ja korkeudessa 9 km. En tiedä onko noita toimitettu suomelle.

Thales kuitenkin markkinoi ja kehittää edelleen järjestelmää niin että 40mm CT-tykki ja uusi tutka GM200? sekä ohjukset sisältyvät koko pakettiin. Tutka ja johtokeskus voivat jakaa tulta tykeille sekä ohjuksille.

Viimeisin hankinta tuolla tutkalla löytyy 2015 vuodelta, jolloin Georgia teki kaupat GM200 tutkista ja Crotaleista. Sekin tukisi epäilyä että GM200 on uusin Crotalee naitettu tutka. GM200 on kantamaltaan huomattavasti parempi (100/250km) ja pystyy tulenjohtoon myös. Se toimii S-aaltoalueella kuten Crotalen vanhempi tutkakin.
https://sputniknews.com/europe/201506291023975354/

Tämän videon löysin tubesta, jossa aihetta sivutaan pintapuolisesti vuonna 2015 Paris Airshowssa. Videolla näkyvä Crotale on vedettävää mallia ja siinä ei ole valvontatutkaa integroituna, vaan vieressä on GM200.

Osaatko kertoa lisää tuosta lehtijutusta niin saadaan se paikannettua ja viimein valaistusta tähänkin asiaan. Kaveri teki pyynnöstäni arkistohaun eikä tuollaista juttua näyttäisi löytyvän vuosien 2001-2019 Ruotuväki-lehdistä. Haku tehtiin Lapin it-pumpun komentajien ja ilmatorjunnan tarkastajien nimillä sekä Crotale/90/90M/VT1/VT-1 -ehdoilla. Oliko joku hakuehto pielessä?
 
Muistan tuon jutun. Muistaakseni siinä aiheena se, että järjestelmää päivitetään edelleenkin.
Edit: ja täällä vatvottu sitäkin juttua silloin aikanaan.
 
Viimeksi muokattu:
Osaatko kertoa lisää tuosta lehtijutusta niin saadaan se paikannettua ja viimein valaistusta tähänkin asiaan. Kaveri teki pyynnöstäni arkistohaun eikä tuollaista juttua näyttäisi löytyvän vuosien 2001-2019 Ruotuväki-lehdistä. Haku tehtiin Lapin it-pumpun komentajien ja ilmatorjunnan tarkastajien nimillä sekä Crotale/90/90M/VT1/VT-1 -ehdoilla. Oliko joku hakuehto pielessä?
Yhdellä Googlauksella ja muutaman sekunnin haulla pv:n omilta sivuilta löytyi asiaa tukeva teksti, kalustokuvastoista:

Ilmatorjuntaohjusyksiköiden ITO12, NASAMSII-FIN ja ITO15, Stinger suorituskykyjä ollaan rakentamassa. Ilmatorjuntaohjus 90M (Crotale NG) -järjestelmät on modifioitu 2010-luvun alussa. Ilmatorjuntaohjus 05 (ASRAD-R/RBS70) ja 05M (RBS 70) -järjestelmät on hankittu noin kymmenen vuotta sitten.

Tykkikalusto on jo varsin iäkästä, koska uusia aseita ei ole hankittu vuosikymmeniin. Viimeisimmät varsinaiset suorituskyvyn lisäykset olivat 23ITK61:n pienen erän modifiointi, sekä 35ITK88 tulenjohtolaitteiden (TJL 97SFM) modifiointi/uusiminen noin 20 vuotta sitten. Ilmatorjuntapanssarivaunu 90:n (Marksman) alustat vaihdetaan Leopard 2A4:ään, mutta asejärjestelmä pysyy samana.

https://maavoimat.fi/ilmatorjunta

Crotale NG eli ItO 90 kohdetorjuntaohjusjärjestelmä ostettiin Ranskasta 1990-luvun alussa. Se asennettiin kotimaisen Sisu XA-181:n (Pasin) alustalle. Kalusto modernisoitiin vuosina 2007–2010 versioksi ItO 90M.
https://www.reservilainen.fi/uutiset/historia_ilmatorjunta_sai_tulikasteensa_talvisodan_alkaessa

Sano kaverillesi että kokeilee kvg:a ensi kerralla tai tee haku itse. Sen verran muistin väärin että juttu ei ollut Ruotuväessä, my mistake.

Edit. Löytyi myös tällainen juttu Ito-90M järjestelmän koeammunnoista 2018:

Finnish Defence Forces’ main role, besides operating alongside European and UN forces in numerous international missions, is to defend the national territory and the Finnish population. For the past 30 years, Thales has provided services and capability sustainment to the Finnish Defence Forces for their Crotale NG (New Generation) short-range air defence system.

Within the framework of a running support contract, the Finnish Defence Forces have acquired a new Thales thermal camera. This is part of the long-term sustainment of the system’s optronic target acquisition and tracking capability. Operators find the Crotale NG’s advanced optronic functions to be a valuable feature of the overall system. Optronic mode also offers support to operators’ decision in the event of an air threat. The unmatched technical performance of the new camera helps providing Finnish Defence Forces with a dependable real-time image that is immediately available so that operators can make the best decision and act accordingly.

The test firing, with a VT1 missile, conducted at a Finnish Defence Forces training range, demonstrated the capabilities of the Crotale NG equipped with the Catherine XP camera. It proved the accuracy and robust performance of a system that is fully consistent with the requirements of the Finnish Defence Forces as it fulfils its mission of protecting civilian populations and deployed forces.

This latest evolution maintains the development momentum of the Crotale NG multi-sensor SHORAD system and further enhances its proven combat performance.

https://armadainternational.com/201...iring-of-their-thales-crotale-new-generation/

Eli näyttäisi siltä että 90M on saanut ainakin uuden, III-sukupolven lämpötähtäimen, uuden ohjusversion ja varmaan muutakin päivitystä ohjelmistojen sekä ehkä tj-keskuksen sisäisiä juttuja. Varmaankin näyttöjä, ELSO-kestävyyttä yms.yms.

Catherine XP: https://www.thalesgroup.com/en/medias/content?id=4dcdc980-a8c3-4014-b89a-d4b5a4186f31
 
Haist ite vaan. Et siis löydä minkäänlaista lähdettä tukemaan väitettäsi uusista ohjuslaukauksista? Jos et muista niin kannattaa tarkastaa tuolta ylempää mitä väitit Ruotuväestä lukeneesi. Kyse ei ollut yleisesti siitä onko 90 modattu malliksi 90M. Modauksestahan on ollut lehdissä ja kirjoissa juttua vaikka kuinka paljon. Yksikään minun näkemäni ei kuitenkaan mainitse uusia ohjuslaukauksia.

Toistaiseksi yksi ainoa pikku detalji tukee ajatusta uusista ohjuksista mutta siinäkin on asiavirhe joten lisävarmuutta kaivataan. Pv siis mainitsee kalustoesittelyssään ohjusten valmistusmaat USA/Ranska/Irlanti.
 
Oho, herkkis:LOL:. Noh, tutkitaan niin saat sitten mielenrauhan.
 
Herkkää minussa ei ole kuin laukaisu :D Ai että kun olisi hienoa olla ( taas kerran ) väärässä.

Pelkkä tarina ei kuitenkaan riitä. Kun nyt kuitenkin satut olemaan universumin likimain ainoa ihminen jolla on tieto Crotalen uusista ohjuslaukauksista niin ei liene kohtuutonta että laitat myös hiukan voita leivän päälle. Haluan kuitenkin uskoa ettet ole sellainen säälittävä olento joka keksii lähteitä omasta päästä?
 
Jos Crotalessa olisi uudet ohjukset niin sen tiedon luulisi löytyvän hyvin ja helposti. Veikkaanpa vaan, että järjestelmä on ns. Auringonlaskun järjestelmä ja siihen ei ole tulossa "mitään uutta" jollemme sitä itse siihen rakenna. Alustoja kuitekin se 20+ niin saa nähdä..
 
Tuollainen juttu Crotalesta viime vuoden lokakuulta. Siinä lukee mm. "Thales tukee Suomen Puolustusvoimia myös digitaaliseen aikakauteen siirtymisessä. Olennaisena osana tätä digitaalista kehitystä on Crotale NG -järjestelmä, jonka tämänhetkiset ominaisuudet auttavat vastaamaan tehokkaasti mahdollisiin uhkaaviin tilanteisiin vuoteen 2040 saakka. "

Itse sain tuosta sen kuvan että NG-versio on käytössä, ei Crotale Mk.3-

Crotalen päivityksestä 90M-malliksi oli joskus takavuosina juttua, jossain alan lehdessä, Insinööriupseerissa ehkä. Muistaakseni hanke käsitti lähinnä käyttöjärjestelmän päivityksen 80-luvulta 2010-luvulle. Tutkia, kameroita tai ohjuksia ei mainittu uusittaviksi/päivitettäviksi. Se miten liki 30 vuotta vanhat puikot ovat yhä rivissä on ainakin minulle pieni ihmetyksen aihe. Siprissä ei ainakaan ollut myöhempiä lisähankintoja USA:sta eikä Ranskasta. Ehkä niihin on sitten ajoaine vaihdettu.
 
Jos Crotalessa olisi uudet ohjukset niin sen tiedon luulisi löytyvän hyvin ja helposti. Veikkaanpa vaan, että järjestelmä on ns. Auringonlaskun järjestelmä ja siihen ei ole tulossa "mitään uutta" jollemme sitä itse siihen rakenna. Alustoja kuitekin se 20+ niin saa nähdä..

Taistelukykyisiä on kai 20 kpl ja 21. on sitten jonkinlainen "vanerimalli". Muutenkin voi olla, että yksi toimiva alusta on mennyt poistoon/varaosalähteeksi. Siis se ojaan kipannut, mikäli jotakin "korvaamatonta" hajosi.

Mitä tulee tuohon "itse rakentamiseen", niin taitaa olla aika toivotonta. Kuulemma nuo Pasi-alustat alkaa olla peruskorjauksen taspeessa (osin kai "ylipainosta" johtuen). Ranska taas luopuu järjestelmästä, joten sieltä suunnalta meille ei ole päivitysapua tulossa - tosin varaosia noista voisi ehkä kannibalisoida. Kreikalla on 11 lavettia, joten yhdessä Suomen kanssakin lavetteja olisi vain n. 30 kpl. Ei hyvä, kaksi köyhää eivät kyllä pykää järjestelmään merkittävästi lisää käyttöikää

Suurin toivo lienee siinä, että Etelä-Korea tekee kattavan MLU:n omalle, Crotaleen pohjautuvalle järjestelmälleen (K-SAM Pegasus). Siihen junaan olisi kenties mahdollista hypätä järkevillä kustannuksilla.
 
Crotalen päivityksestä 90M-malliksi oli joskus takavuosina juttua, jossain alan lehdessä, Insinööriupseerissa ehkä. Muistaakseni hanke käsitti lähinnä käyttöjärjestelmän päivityksen 80-luvulta 2010-luvulle. Tutkia, kameroita tai ohjuksia ei mainittu uusittaviksi/päivitettäviksi. Se miten liki 30 vuotta vanhat puikot ovat yhä rivissä on ainakin minulle pieni ihmetyksen aihe. Siprissä ei ainakaan ollut myöhempiä lisähankintoja USA:sta eikä Ranskasta. Ehkä niihin on sitten ajoaine vaihdettu.

Faktat käsittääkseni oikein. Haluan kuitenkin lisätä, että sittemminhän järjestelmään on ilmeisesti uusittu lämpökamera. Asiasta on yläpuolella juttua ja samoin täällä. Ilmeisesti kyse ei tosin ole kovin suorituskykyisestä tai kalliista kamerasta, vaan hinta saattaa liikkua allekin sadan tonnin.

Ohjusten ajoaine voi hyvinkin olla vaihdettu. Mitään lähdettä en osaa tähän antaa Suomen osalta, mutta aikaisemman tutkimukseni perusteella saudien ohjuksia on päivitetty - ts. valmistajalla on ollut jonkinlainen toimiva linjasto viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen ja Suomi on saattanut päästä hyötymään siitä järkevin kustannuksin.
 
Back
Top