Ilmavoimien maantietukikohdan perustaminen

Oletko siis sitä mieltä että Ilmavoimat olisi taistelunkestävämpi jos se keskittäisi toiminnan mahdollisimman harvoihin tukikohtiin. Ehkä jopa vain yhteen? Vai mikä on se vaihtoehtoinen toimintamalli joka parantaisi tilannetta nykyiseen verrattuna?
Ajatukseni on se, että ilmavoimat voisivat tulevaisuudessa operoida Ruotsin tukikohdista käsin kriisin aikana. Pidempi etäisyys paikattaisiin ilmatankkauksilla jossain Pohjanmaan yllä.
Tähän vaadittaisiin tulevaisuudessa hyvin läheistä yhteistyötä Ruotsin kanssa. Päälle vielä ilmatankkerit sekä Saabin Awacs koneet.
 
Ei jostain Ruotsista asti pysty torjuntatehtäviä lentämään. Vihollinen on jo pomminsa pudottanut ja matkalla kotiin siinä vaiheessa kun sieltä päästä mannersuomen yläpuolelle.

Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta kaupungeilla ei ole ilmatorjuntaa suojanaan, joten hävittäjien on päästävä torjuntalennoille.
 
Kyllä pystyy jos koneet tankattaisiin Suomen puolella. Ilmatilaloukkausten aikaan ilmavoimat piti Hornetteja jatkuvasti ilmassa eteläisessä Suomessa. Kriisin aikana olisi luonnollista, että hävittäjiä olisi jatkuvasti ilmassa.
Ajatukseni vaatii ainoastaan ilmatankkauskyvyn.
 
Ilmatilaloukkausten aikaan ilmavoimat piti Hornetteja jatkuvasti ilmassa eteläisessä Suomessa.

Höpö höpö. Milloin muka koneet on lentäneet Suomessa kahdeksikkoa vuorokausikaupalla, että voitaisiin ilmatilaloukkauksiin reagoida?

Ilmavoimat siirsi koneittaan lähemmäksi rajoja, että ilmatilaloukkauksiin voitiin reagoida nopeasti. Esimerkiksi koneita siirrettiin Helsinki-Vantaan kentälle.

Kyllä pystyy jos koneet tankattaisiin Suomen puolella.Kriisin aikana olisi luonnollista, että hävittäjiä olisi jatkuvasti ilmassa.
Ajatukseni vaatii ainoastaan ilmatankkauskyvyn.

Yksinkertaisesti on mahdotonta pitää suuria määriä koneita jatkuvasti ilmassa, vain odottamassa toimintakäskyä. Voisihan sitä teoriassa pitää vaikka parvea jossain Tampere-Helsinki linjan itäpuolella kahdeksikkoa lentämässä ja odottamassa torjuntatehtäviä. Yksi parvi ei kuitenkaan kesää tee jos suurvaltavihollinen koittaa kyllästää ilmapuolustuksen.
 
Höpö höpö. Milloin muka koneet on lentäneet Suomessa kahdeksikkoa vuorokausikaupalla, että voitaisiin ilmatilaloukkauksiin reagoida?

Ilmavoimat siirsi koneittaan lähemmäksi rajoja, että ilmatilaloukkauksiin voitiin reagoida nopeasti. Esimerkiksi koneita siirrettiin Helsinki-Vantaan kentälle.

Yksinkertaisesti on mahdotonta pitää suuria määriä koneita jatkuvasti ilmassa, vain odottamassa toimintakäskyä. Voisihan sitä teoriassa pitää vaikka parvea jossain Tampere-Helsinki linjan itäpuolella kahdeksikkoa lentämässä ja odottamassa torjuntatehtäviä. Yksi parvi ei kuitenkaan kesää tee jos suurvaltavihollinen koittaa kyllästää ilmapuolustuksen.
Ilmatilaloukkausten ollessa kuumimmillaan jolloin venäläisillä oli jatkuvia lentosuoritteita Suomenlahden yllä oli Hornetit jatkuvasti ilmassa. Tuolloin saatiin kuvattua yöllä SU-27 kone.
 
Ilmatilaloukkausten ollessa kuumimmillaan jolloin venäläisillä oli jatkuvia lentosuoritteita Suomenlahden yllä oli Hornetit jatkuvasti ilmassa. Tuolloin saatiin kuvattua yöllä SU-27 kone.

Sitten vain lähde tuollaiselle tiedolle, että vuorokausikaupalla pidetty hornetteja jatkuvasti lennossa.
 
Et tosiaan ole spesialisti....

Siirtyvät tukikohdat vaihtavat paikkaa vaikka joka päivä tai vielä useammin. Ilmavoimissa ei turhaan ole sodanajan vahvuus n. 30 000.

Venäjän "4.5 sukupolven hävittäjiä" on aika vähän. Ainoat käytännössä ovat Su-35S. Sekä Su-30 ja Su-27S ovat enemmän 4. sukupolven hävittäjiä.

Ja sitten kuten varalaskupaikat....hajautettu vastustaja on venäläisten täsmäaseiden melko vaatimattomalle määrälle ja suorituskyvylle haastava asia. Vai että Iskanderit tappaa kaikki :D

Taas tuota Venäjän jatkuvaa "kykyjen henkuttamista". Aina sama vuosien varrella....superohjukset tappaa meidät ja ohi on 2 päivässä-tyyli.
Venäjällä olisi niin paljon kaukovaikutteisia aseita, koneita lentokunnossa ja lentäjiä kuin katsovat tarpeelliseksi. Jos valmistautuminen on riittämätöntä niin voivat vain lykätä hyökkäystä tuonnemmaksi.

Itse en laske muuta kuin uusimmat sukhoit mukaan arviooni vastustajan vahvuudesta, katson kaikkien migien toimivan puhtaasti omassa ilmatilassaan ilmapuolustuksen tehtävissä.
Sitten arvio siitä kuinka paljon Suomen suunnalle maksimissaan voisi lohjeta, mistä ne voisivat operoida ja kuinka paljon näille voisi irrota lentosuorituksia vs ilmavoimat.
Lopputulos on että Suomen ilmapuolustus kokonaisuudessaan on liian kova pala murrettavaksi ja lamautettavaksi ja ilmaherruus Suomen ilmatilassa on realistinen tavoite ilmavoimille.
Yllätys yllätys se on myös heidän ääneen lausumansa virallinen tavoite.
Venäjän keinovalikoima supistuu rajattuun määrään kaukovaikutteisia järjestelmiä joita vastaan kykenemme tehokkaasti suojautumaan aktiivisesti ja passiivisesti.
Ei se niin menisi että toiminta olisi tasaista ympäri vuorokauden. Venäläiset suorittaisivat keskimäärin yhden suuremman hyökkäyksen päivässä valoisan aikaan ja laittaisivat riittävän kantaman omaavat maataistelukoneet, rynnäkkökoneet ja pommikoneet mukaan sekä hyökkäisivät ensin ilmavoimia vastaan.
Esimerkiksi sunnuntaina Rissala, maanantaina Rovaniemi, tiistaina Luonetjärvi, keskiviikkona Pirkkala, torstaina Halli, perjantaina polttoainevarikko, jne.

Btw Mig-31:n kantama on enemmän kuin riittävä.
 
Venäjällä olisi niin paljon kaukovaikutteisia aseita, koneita lentokunnossa ja lentäjiä kuin katsovat tarpeelliseksi. Jos valmistautuminen on riittämätöntä niin voivat vain lykätä hyökkäystä tuonnemmaksi.

Ei se niin menisi että toiminta olisi tasaista ympäri vuorokauden. Venäläiset suorittaisivat keskimäärin yhden suuremman hyökkäyksen päivässä valoisan aikaan ja laittaisivat riittävän kantaman omaavat maataistelukoneet, rynnäkkökoneet ja pommikoneet mukaan sekä hyökkäisivät ensin ilmavoimia vastaan.
Esimerkiksi sunnuntaina Rissala, maanantaina Rovaniemi, tiistaina Luonetjärvi, keskiviikkona Pirkkala, torstaina Halli, perjantaina polttoainevarikko, jne.

Btw Mig-31:n kantama on enemmän kuin riittävä.

Ja samaan aikaan me istumme sormi perseessä?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ei ole sama uutinen.

No sitten vain etsit sen uutisen.

Tässä ilmavoimien komentajan mielipide.

– Vaikka koneita olisi kuinka paljon, koko ajan ilmassaolo ei ole järkevää toimintaa eikä järkevää resurssien käyttöä eikä sellaista mikään maa tee, hän sanoi.

No sitten vain etsit sen uutisen.

Tässä ilmavoimien komentajan mielipide.
Asiantuntija uutisstudiossa sanoi että on mahdotonta kuvata hävittäjä keskellä yötä vastaavalla tavalla ellei ilmassa ole jatkuvaa päivystystä. Ilmavoimien edustaja sanoi että on hyvin poikkeuksellista jos näin ollaan toimittu mutta ei mahdotonta.
 
Uutisissa oli juttua, että olivat jatkuvassa valmiudessa ts. lentäjä istui koneessa ja kone valmis lähtemään tehtävälle välittömästi - ns. ohjaamovalmius.

Jatkuva valmius tarkoittaa sitä että päivystetään työpaikalla eikä ns kotipäivystyksessä.
 
Asiantuntija uutisstudiossa sanoi että on mahdotonta kuvata hävittäjä keskellä yötä vastaavalla tavalla ellei ilmassa ole jatkuvaa päivystystä. Ilmavoimien edustaja sanoi että on hyvin poikkeuksellista jos näin ollaan toimittu mutta ei mahdotonta.
Ei yö eroa mitenkään päivästä, ei päivälläkään olla jatkuvasti ilmassa. Ei ole mitään syytäkään olla ilmassa tai edes ohjaamossa koko aikaan.
 
Asiantuntija uutisstudiossa sanoi että on mahdotonta kuvata hävittäjä keskellä yötä vastaavalla tavalla ellei ilmassa ole jatkuvaa päivystystä. Ilmavoimien edustaja sanoi että on hyvin poikkeuksellista jos näin ollaan toimittu mutta ei mahdotonta.

Huomaatko nyt oman ajatuksesi järjettömyyden.

Jos hornetit eivät ehdi reagoida Helsinki-Vantaalta ajoissa Suomenlahden yläpuolella tapahtuvaan toimintaan, niin miten ne ehtisivät reagoida jostain Ruotsista?

Ai niin, eihän pääkaupunkiseudun ilmapuolustus edes perustu sodan aikana hävittäjiin vaan ilmatorjuntaan, kun käytännössä kyseessä on rajakaupunki.

Jos hornetit toimii ruotsista, niin torjuntatehtävien suorittaminen ei käytännössä onnistu, koska ilmassa voidaan pitää käytännössä kahta parvea. Yksi parvi eteläiseen suomeen ja yksi pohjoiseen.
 
Venäjällä olisi niin paljon kaukovaikutteisia aseita, koneita lentokunnossa ja lentäjiä kuin katsovat tarpeelliseksi. Jos valmistautuminen on riittämätöntä niin voivat vain lykätä hyökkäystä tuonnemmaksi.
Menee hieman spekuloinniksi sillä mihin Venäjä pystyisi, jos oikeasti oikein kunnolla yrittäisi. Venäjä valmistaa aseita minkä saa aikaiseksi, rahaa palaa ja sisäpolitiikka alkaa jo polttamaan.

Iskandereita on kymmenen prikaatia, 48 ohjusta kussakin. Tarkoitukseen sopivista risteilyohjuksista en tiedä lukumääristä, mutta kun ne ampuu menemään - uusia saa vain valmistamalla. Joka ei näiden aseiden kohdalla tapahtu traktoritehtaassa vallankumouslauluja laulellen.
Lentäjiä pitäisi kouluttaa pitkäjänteisellä ohjelmalla ja koneitakin pitäisi saadaa riviin enemmän kuin niitä sieltä poistuu. Tulot ehtyy kun fossiilisiin raaka-aineisiin keskittynyt talous ei kehity.

Voi käydä niin että Venäjän pitää laittaa ratkaistavat ongelmat jonoon ja Suomen maantietukikohtien massamainen pommittaminen sellaisilla kaukovaikutteisilla aseilla, joita pitää vielä valmistaa lisää jotta riittäisi .. mahtaako tuo olla jonon kärjessä.
JASSM ja GLMRS kalustolla saadaan vähän osumaa vastapuolelle riippuen materiaalitäydennyksistä.
Niin .. nyt kun spekuloidaan varustelukierteellä, kyllähän siihen voi Suomikin osallistua.
Meidän kohdalla kyseessä on arvovalinta, ei niinkään luonnovalinta kuten naapurissa.

Jos päätetään, että rahaa ei käytetä sähköverkon hautaamiseen maan uumeniin, kehitysapuun, kotouttamiseen ja vaikka väliaikaisesti joudutaan panemaan hyvinvointiyhteiskuntakin piippuhyllylle - jotta olisi jokin mahdollisuus edes yhteiskunnan olemassaoloon - kyllä tänne saadaan JASSMit, ITeet, panssarit ja epäsuora yms sellaiseen kuntoon, että Venäjällä tavoite siirtyy hamaan ties minne.

Turvallisuuspoliittinen ympäristö elää - ja sen mukaan mennään (toivottavasti).
 
Itse uskon ettei venäläisetkään enää edes yrittäisi tunkeutua syvälle Suomen alueelle vaan käyttäisi ennenkaikkea täsmäaseita. Ja pakko myöntää että tässä on Suomen puolustuksen heikko kohta. Mahtanette tietää mikä on taistelutukikohtien it:n kyky.
 
Ajatukseni on se, että ilmavoimat voisivat tulevaisuudessa operoida Ruotsin tukikohdista käsin kriisin aikana. Pidempi etäisyys paikattaisiin ilmatankkauksilla jossain Pohjanmaan yllä.
Tähän vaadittaisiin tulevaisuudessa hyvin läheistä yhteistyötä Ruotsin kanssa. Päälle vielä ilmatankkerit sekä Saabin Awacs koneet.

Tuon toteuttaminen vaatii aika paljon ensin poliittisella ja sitten teknisellä puolella. Sotilasliiton Ruotsin kanssa ja ilmatankkauskoneiden armadan siis. Rinnakkaistodellisuutta ainakin toistaiseksi.
 
Back
Top