Ilmavoimien maantietukikohdan perustaminen

Nyt on kyllä sellainen skenaario että vetää monessa kohtaa hiljaiseksi. Ilmavoimien toiminta on sen verran vierasta. Pitää lähestyä ongelmaa todella suurella mutulla


- Partio Kuorma-auto laitetaan asialle. Yksi auto ja kasa nohevia miehiä lähtee lähimmän kunnan tekniselle varikolle. Sieltä lähdetään hakemaan siirrtettäviä liikennemerkkejä, lippusiimankannattamia jne.

- Partio reitinsuunnittelu lähtee selvittämään varalaskupaikan kiertävät pikkutiet ja suunnittelee kuinka liikenne ohjataan varalaskupaikan ohitse. Alustavasti liikenne suljetaan varalaskupaikan toiselta kaistalta. Ja toinen kaista jätetään liikenteen käyttöön. Hoitavat viitoittamisen loppuun kun Partio Kuorma-auto on saapunut paikalle

- Osasto Sotakoira saa sopia paikallispataljoonan kanssa yhteistoiminnasta. Sen jälkeen joukkue aloittaa lennonvarmistamisen ja a-tarvikkeen kannalta tärkeiden alueiden aktiivisen varmistamisen.

- Osato taivaalliset ohiampujat saavat sopia myös yhteistyöstä paikallispataljoonan ja paikallisen väestönsuojelun kanssa. Tämän jälkeen sovitaan huolto- ja viestijärjestelyt minulle ja minusta pois. Ilmatorjunta tulee vaihtamaan paikkaa kolme kertaa vuorokaudessa. Viestiliikenne hoidetaan alustavasti radiohiljaisuus säilyttäen.

- Muuten paikalla oleva henkilöstö hajautetaan varalaskupaikan läheisyteen. Toki ongelmana on se että metsää ja muuta joutomaata ei ole välttämättä ihan tiessä kiinni. Joten laskupaikan vartiointi on vaativaa.. Eli kuinka estetään ohikulkevien autojen kautta tapahtuva mahdollinen toiminta.

- Sirpalesuojat siivotaan ja aukaistaan käyttöön. Sen lisäksi metsärajan sisälle rakennetaan naamioverkkojen alle 8 kpl. "huoltohalleja". Polttoaineajoneuvot ja ammusajoneuvot saavat ovat sirpalesuojansa. Samoin pioneerien raivauskalusto. Tämä toimenpide on sinäänsä helppo koska hajautettava alue on 1,5 km varalaskupätkä ja helposti aluee leveys on 700-1000m. Ongelmaksi tulee se että eri suojattavia paikkoja tulee helposti muutamia kymmeniä. Jolloin kiertovartioille tulee todella suuret aikavälit.

Yhtenä keinona on laittaa huoltohenkilöstö suojaamaan itse itseään. Tämä onnistuu toistaiseksi vielä helposti koska vihollisuudet eivät ole alkaneet.


(Tämä on varmasti huonoin koskaan täällä esittämäni suunnitelma)
 
Me emme tankkaa ruotsalaisia kåneita! :salut: Hornet ja Gripen eivät syö samaa polttoainetta.

http://www.thelocal.se/20110407/33058

Tämän varsin kattavan TEKUn Diplomityön (mielenkiintoinen) mukaan JET A1 on suomenkin llmavoimien käyttämä pääasiallinen polttoaine, vain pari lisäainetta on seassa:

Puolustusvoimissa käytettävä

polttoainelaatu on jäätymisenesto- ja voitelevuuslisäaineella AL-48 lisäaineistettua JET

A-1:tä, joka vastaa sotilaskäyttöön luokiteltua kerosiinilaatua JP-8. Se on määritelty

amerikkalaisessa spesifikaatiossa MIL-DTL-83133E ja brittiläisessä standardissa DEF

STAN 91-87 AVTUR/FSII. JP-8 -polttoainelaatua käyttävät lähes kaikki Ilmavoimien

lentokoneet sekä Maavoimien helikopterit. Ainoastaan mäntämoottorilla varustetut Vinka-

alkeiskoulutuskoneet käyttävät polttoaineenaan lentobensiiniä AVGAS 100LL. Lentobensiinin

osuus ilmavoimien lentopolttoainekulutuksessa on niin pieni, että tässä työssä

keskitytään tarkastelemaan ainoastaan lentopetrolin varasto- ja jakelujärjestelmiä. [6]

https://dspace.cc.tut.fi/dpub/bitstream/handle/123456789/21925/hyvarinen.pdf?sequence=1

Tuo Libyan linkki on vanhaa tietoa, USAF on jo siirtynyt täysin vuonna 2014 JET A1 / JP-8 kaupallisen lentopolttoaineen käyttäjäksi:
Air Force bases will now receive Jet A blended with the same additives required in JP-8. Jet A with additives, has been assigned the NATO code F-24.
http://www.af.mil/News/ArticleDispl...tes-historic-fuel-conversion.aspx?source=GovD
 
image


Tässä kartta oletetusta tukikohdan sijainnista (mikä ei tietenkään ole todellinen). Tukikohta siis oletetulla valtatiellä ja tukikohdan majoitus/keskusalue sijaitsee nuolen osoittamassa paikassa, tien pohjoispuolella (metsäalue paikkojen Saari ja Matasvuori välissä).
Kiitotien sijainti on Takatalo-Riihimäki välisellä pätkällä. Mittakaavasta alanurkassa voi saada apuja.

Nyt on helpompi suunnitella! :)

Edit: no ei se nuoli näy...
 
image


Tässä kartta oletetusta tukikohdan sijainnista (mikä ei tietenkään ole todellinen). Tukikohta siis oletetulla valtatiellä ja tukikohdan majoitus/keskusalue sijaitsee nuolen osoittamassa paikassa, tien pohjoispuolella (metsäalue paikkojen Saari ja Matasvuori välissä).
Kiitotien sijainti on Takatalo-Riihimäki välisellä pätkällä. Mittakaavasta alanurkassa voi saada apuja.

Nyt on helpompi suunnitella! :)

Edit: no ei se nuoli näy...

No normaalin liikenteen näyttäisi saavan helposti ohjattua pois alueelta

Itse ohjaisin sen jo nyt ohi kohteesta. Koska olemme skitsossa tilanteessa. Yleisö ajaa ohi valmisteluistamme., mutta muuten väkeä ei saa päästää alueelle. Destialta vaan isot kiertoliikennemerkit jne.

Vähistä joukoistani ryhmittäisin vuorelle tarkkailupisteen valvomaan kartta kaakkoon peltoaukeita. Samoin kiertovartio vahtimaan pelloilla tapahtuvaa toimintaa.

Polttoaine ja ammusautot sijoittaisin Takatalon alueelle. Sieltä ne tekisivät tarvittaessa syöksyjä varalaskupaikalle täydentämään Hornetteja.

Pioneerit sijoittaisin kalustoineen Riihimäki etelän puoleiselle alueelle.

Horneteille tehtävät "suojat" pidempiä huoltoja jne. varteen onkin sitten haastavampaa matikkaa aluella. En haluaisi että yksikään hornetti olisi 500m lähempänä toistaan.

Riihimäki pohjoiseen tienpätkälle tulisi Paikka 1. ja Paikka 2 .tulisi pioneerejä vastaan olevalle tienpätklle.
 
image


Tässä kartta oletetusta tukikohdan sijainnista (mikä ei tietenkään ole todellinen). Tukikohta siis oletetulla valtatiellä ja tukikohdan majoitus/keskusalue sijaitsee nuolen osoittamassa paikassa, tien pohjoispuolella (metsäalue paikkojen Saari ja Matasvuori välissä).
Kiitotien sijainti on Takatalo-Riihimäki välisellä pätkällä. Mittakaavasta alanurkassa voi saada apuja.

Nyt on helpompi suunnitella! :)

Edit: no ei se nuoli näy...


En tuota paikkaa onnistunut paikantamaan GE:ltä, mutta tarkoitus tässä lienee toimia ihan kartan perusteella, joten se on ok. Mutta tuota katsoen, niin tuolla näyttäisi olevan ainakin asemia IT yksiköille.
 
Nyt kun taistelut ovat jo alkaneet, ei ole varmaan mitään ongelmia vaan sulkea tietä ilman sen kummempia perusteluja. Joukkojen perustaminen ja taistelutilan valmistelu lienee täydessä käynnissä ympäri maata eikä siviilien liikkuminen ole enää joka paikassa mahdollista.

Kahden-kolmen kilsan säteeltä voidaan alkaa evakuoida siviiliasutusta. Kovin paljoa ihmisiä tuolla tuskin edes asuu.
 
Tuo on pirullinen paikka saada rullattua Hornetit asfalttia pitkin jonnekkin kohtaan huoltoon. Toki kun en ymmärrä Ilmavoimien toiminnasta, niin pitäisin koneet täällä maassa vain polttoaineen ja a-tarvikkeen tankkauksen verran. Jolloin voisin hoitaa hajauttamisrumbaa huoltoajoneuvoilla.

Eli kun kone on rullattuna laskeuduttuaan vähän syrjemmälle varalaskupaikasta - esim. karttamerkin Haapakangas alueelle, niin täydennysautot ajavat viereen omista naamioiduista paikoistaan. Nopea täydennys jonka jälkeen Hornet ilmaan ja autot uuten kohtaan jemmaan.

Mutta tällä populalla en uskaltaisi pitää koneita kovinkaan kauan maassa. Aivan liian heikkolta tuntuu alueen vartiointi..
 
Ilmavoimat jakaa tukikohtana eskmerkiksi toiminnallisuuden mukaan. Parhaiten varustelluissa on kaikki pidempään lentotoimintaan vaadittavat systeemit, joissain edellytykset 1-2 lentokierroksen lentämiseen ja osa soveltuu vain hajauttamiseen 1 lentokierroksen ajaksi. Jälkimmäinen ei esimerkiksi vaadi a-tarviketäydennyskykyä.

Näiden toiminnallisesti eri tyyppisten tukikohtien sijaintia sitten vaihdellaan siirtämällä joukkoja fyysisten tukikohtien (paikkojen) välillä.
 
Mini-UAV:n käyttö lentotukikohdan valvonnassa
Hautakoski, Valtteri (2014-03)
Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014081232772

Avaa tiedosto
Näytä kaikki kuvailutiedot

Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma
Taktiikan laitos
2014-03
Avainsanat: Mini-UAV, miehittämättömät ilma-alukset, lentotukikohdat, valvonta

Tiivistelmä:

Mini-UAV on miehittämätön pienoisilma-alus, joka tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden reaaliaikaiseen tilannekuvaan, laajojen vastuualueiden valvontakykyyn ja iskun jälkeiseen tiedusteluun. Pienen kokonsa puolesta järjestelmä kulkee joukkojen mukana valvontatehtä-vällä ja se on helppo lähettää suorittamaan tehtävää laukaisukatapultilta tai kädestä. Mini-UAV:n modulaarinen rakenne mahdollistaa vaurioituneiden osien nopean huollon sekä pa-rantaa taistelunkestävyyttä.

Sensorit luovat valvonta- ja tiedustelukyvyn rungon, sillä lennokki itsessään on vain lavetti, joka kuljettaa sensorit valvottavan kohteen ylle. Videokameralla varustetut päiväsensorit pystyvät havaitsemaan kohteen ja seuraamaan sitä reaaliajassa. Yösensoreissa käytettävät valonvahvistimet mahdollistavat operoinnin hämärällä ja yöaikana. Sensoreissa voidaan hyödyntää myös lämpökameraa, joka mahdollistaa kohteiden havaitsemisen peitteisestä maastosta.

Lentotukikohdan toimintaympäristö luo laajuudellaan ja peitteisyydellään haasteita valvon-taa suorittaville toimijoille. Laajaa ja vaikeakulkuista aluetta ei pystytä valvomaan aukot-tomasti, vaan pyritään estämään vapaa kulku alueella. Erikoisjoukkouhka luo lentotukikoh-dalle haasteita, jotka tulee kiistää tehokkaalla valvonnalla. Lentotukikohdan kriittisten koh-teiden maalittamisen perusteella iskut toteutetaan ilmalavetin toimittamana asekuormana tai risteilyohjuksin.

Toimintaympäristö luo haasteita mini-UAV:n toiminnalle. Peitteinen maasto hankaloittaa valvontaa ja mahdollistaa erikoisjoukkojen oman toiminnan salaamisen. Kesän ja talven ai-kana vallitsevat huonon lentosään olosuhteet rajoittavat lennokilla suoritettavaa tiedustelua. Iskun jälkeisessä tiedustelussa lennokki tarjoaa mahdollisuuden nopeaan tilannekuvan muodostamiseen.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta mini-UAV:n olevan tehokas valvontatyökalu lento-tukikohdan valvontaa suorittaville toimijoille. Toimintaympäristön tuomat haasteet tulee ottaa huomioon valvonnan suunnittelussa ja organisoinnissa, jolloin heikkoudet voidaan minimoida.
 
Mitä mieltä muuten olette, soveltuuko nuo alueella olevat IT yksiköt mitenkään alueen vartiointiin? Tietenkin niiden sijoittelu on ongelma, koska IT asema tuskin on erityisen hyvällä paikalla aluevartioinnin kannalta, mutta toisaalta jos vihollisia on alueella, niin näiden on välteltävä niitä asemia joka tapauksessa.
 
Mitenkäs nuo suojaushommat ja sen sellaiset. Eristetäänkö näitä tukikohtia jotenkin, siellähän voi olla jotain adidasverkkarimiehiä pahat mielessä? Vai hoitaako spollet ym välittömät suojaukset ja muut joukot sitten muut?
 
Kyllähän ne eristetään. Voidaan jo rauhan aikaan ottaa pv:lle jokin alue haltuun tilapäisesti. Tai siis estää siviileiltä alueelle pääsy
 
@miheikki
Hei nyt tuli se käyttötarkoitus johon ihan perus DJI Phamtomikin vois soveltua. Toimitaan täysin omalla alueella ja toisaalta voidaan tarvita kykyä esim vaurioiden yms lähempänä tarkasteluun.

Siellä myös mainintoja tukikohdan laajuudesta eli jopa 15x15 km.
 
@miheikki
Hei nyt tuli se käyttötarkoitus johon ihan perus DJI Phamtomikin vois soveltua. Toimitaan täysin omalla alueella ja toisaalta voidaan tarvita kykyä esim vaurioiden yms lähempänä tarkasteluun.

Siellä myös mainintoja tukikohdan laajuudesta eli jopa 15x15 km.
Olisiko noin valtava alue? 15x15=225 m2! Onko tuossa järkeä ja mitä järkeä? Onko tarkoitus yrittää suojata aluetta olkapääohjusten laukaisulta?

Kyllä tuohon alueeseen saa porukkaa hassattua mutta touhu alkaa minusta kääntyä itseään vastaan jos tilapäistukikohtien pyörittämiseen sidotaan sadoittain tai jopa 1000 miestä. Miettikää nyt tällaisen porukan näkyvyyttä jo kauempaa ilmasta saati muonitustarvetta ja majoitusta! On eri asia toimia valmistellussa tukikohdassa, kalliosuojassa jonka ulkopuolella vahtia pitää kerrostettu ilmatorjunta.

Tässä tuleekin sitten se olennainen kysymys: onko tarkoitus ylipäätään pysyä mahdollisimman huomaamattomana vihollisen ilma/maatiedustelulta vai eristää alue lähes 100% isolla joukolla ja yrittää kestää vaan mahdolliset ilmaiskut?
 
Olisiko noin valtava alue? 15x15=225 m2! Onko tuossa järkeä ja mitä järkeä? Onko tarkoitus yrittää suojata aluetta olkapääohjusten laukaisulta?

Kyllä tuohon alueeseen saa porukkaa hassattua mutta touhu alkaa minusta kääntyä itseään vastaan jos tilapäistukikohtien pyörittämiseen sidotaan sadoittain tai jopa 1000 miestä. Miettikää nyt tällaisen porukan näkyvyyttä jo kauempaa ilmasta saati muonitustarvetta ja majoitusta! On eri asia toimia valmistellussa tukikohdassa, kalliosuojassa jonka ulkopuolella vahtia pitää kerrostettu ilmatorjunta.

Tässä tuleekin sitten se olennainen kysymys: onko tarkoitus ylipäätään pysyä mahdollisimman huomaamattomana vihollisen ilma/maatiedustelulta vai eristää alue lähes 100% isolla joukolla ja yrittää kestää vaan mahdolliset ilmaiskut?

Useamman kilometrin kokoiselle alueelle saa helposti piilotettua paljon tavaraa ja mahutettua hyvän läjän kalustoa
 
Back
Top