Mutta tuollainen hyökkäys voitaisiin kohdistaa ainoastaan yhtä kohdetta vastaan kerrallaan ja jos tappioita tulee, niin toista kohdetta tuskin yritetään. Lisäksi koska noita tukikohtia on useita, niin tehtävässä on huomioitava myös hävittäjä torjunta muista tukikohdista, mikä oletettavasti lisää tappioita. Joten kannattaako tuo edes silloin, kun on mahdollisuudet tuhota kaikki koneet kohteessa?
Miksi ei pystyttäisi hyökkäämään kerrallaan useampia kohteita vastaan? Venäläisillä on käytössään lähtökohtaisesti kaikkea enemmän kuin yksi. Tappioita tulee varmasti sodassa, camoon, jos ensimmäisen parin koneen menetys alkaa tuntumaan liikaa, niin ei ehkä olisi kannattanut lähteä leikkiin...
Jo pitkän aikaa sitten oli ideana, että pommikoneet lentävät useita reittejä samanlaisella aikataululla siten, että puolustaja ei pysty repeämään joka paikkaan torjumaan niitä. Nykyäänkin sama on ihan mahdollista, jopa todennäköistä.
Katsotaanpa kuitenkin hieman numeroita:
Venäläisillä on tavoitteena 10
Iskander-ohjusprikaatia, joista tällä hetkellä on varustettu runsas 7 (asevoimille on toimitettu 88 laukaisinta, ohjusten määrä tuntematon, mutta kaiken järjen mukaan moninkertainen, jopa monikymmenkertainen). Jokaiseen prikaatiin kuuluu 12 laukaisuajoneuvoa. Tuntematonta on se, kauanko uuden ohjuksen lataaminen laukaisuajoneuvoon kestää. ATACMS on varsin nopea ladata MLRS:n kehtoon, aikaa menee vain minuutteja. Oletetaan konservatiivisesti, että uuden Iskander-ohjuksen lataaminen kestää puoli tuntia, koska kyseessä on itämainen teknologia. Oletetaan myös, että venäläiset keskittävät meidän rintamalle 3 ohjusprikaatia, eli 36 laukaisulavettia. Venäjä pystyy siis ampumaan 36 ballistisen ohjuksen kertalaukauksen. Lisäksi on mahdollista käyttää tuntematonta määrää Pohjoisen laivaston ampumia risteilyohjuksia. Lähdetään konservatiivisesta olettamuksesta, että niitä voidaan laukaista kerrallaan 12, yhden Iskander-prikaatin verran. Kaiken kaikkiaan kaukovaikutusaseita voidaan siten laukaista kerralla 48.
No entäs ilmavoimat? Oletetaan, että Venäjällä on rintamalla 250 konetta viiteen eri tukikohtaan jaettuna. Koneista käytettävissä on 80%, loput ovat huollossa. Taisteluvalmiita koneita on siis 200. Näistä koneista 40, kaksi parvea per tukikohta, on osoitettu tukikohtien puolustamiseksi. Suomen vastaiseen hyökkäystoimintaan on siis käytettävissä 160 konetta.
Hyökkäysoperaatiossa yhtä lentotukikohtaa vastaan voidaan ajatella käytettävän kaukovaikutusaseita esimerkiksi 6 ohjusta. Lisäksi voidaan ajatella, että yhtä tukikohtaa vastaan hyökätään yhteensä 20 koneella: 2 parvea on ilmataisteluvarustuksessa, 1 parvi on SEAD-varustuksessa ja 2 parvea on rynnäkkövarustuksessa. Näillä esimerkinomaisilla luvuilla päädytään siihen tulokseen, että Venäjä voi hyökätä kerrallaan kahdeksaa suomalaista lentotukikohtaa vastaan.
Lopputulos on luultavasti kurja. Hyökkäyksen kohteina olleet tukikohdat ovat kokeneet suuria tappioita, ja niissä pelkän hajautuksen ja naamioinnin suojaamana olleet koneet ovat muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta tuhoutuneet. Ohjaamopäivystyksessä olleet kiitoratojen päissä seisseet koneet ehtivät ilmaan, kiitos Groundmaster-tutkien ohjushyökkäyksestä antaman ennakkovaroituksen. Nämä koneet onnistuivat tuottamaan tappioita viholliselle, mutta alivoimalla toimittaessa vaikutus kohdistui valitettavasti pääosin vihollisen saattohävittäjiin. Ilmatorjunta tuotti viholliselle jonkin verran tappioita, mutta vihollisen voimakas SEAD-toiminta heikensi ilmatorjunnan tehoa ja mm. neljä Crotale-vaunua on tuhoutunut.
Miten tästä jatketaan? Molemman osapuolen konetappiot ovat parinkymmenen koneen luokkaa.
Mutta tuollainen hyökkäys voitaisiin kohdistaa ainoastaan yhtä kohdetta vastaan kerrallaan ja jos tappioita tulee, niin toista kohdetta tuskin yritetään. Lisäksi koska noita tukikohtia on useita, niin tehtävässä on huomioitava myös hävittäjä torjunta muista tukikohdista, mikä oletettavasti lisää tappioita. Joten kannattaako tuo edes silloin, kun on mahdollisuudet tuhota kaikki koneet kohteessa?
Miksi ei pystyttäisi hyökkäämään kerrallaan useampia kohteita vastaan? Venäläisillä on käytössään lähtökohtaisesti kaikkea enemmän kuin yksi. Tappioita tulee varmasti sodassa, camoon, jos ensimmäisen parin koneen menetys alkaa tuntumaan liikaa, niin ei ehkä olisi kannattanut lähteä leikkiin...
Jo pitkän aikaa sitten oli ideana, että pommikoneet lentävät useita reittejä samanlaisella aikataululla siten, että puolustaja ei pysty repeämään joka paikkaan torjumaan niitä. Nykyäänkin sama on ihan mahdollista, jopa todennäköistä.
Katsotaanpa kuitenkin hieman numeroita:
Venäläisillä on tavoitteena 10
Iskander-ohjusprikaatia, joista tällä hetkellä on varustettu runsas 7 (asevoimille on toimitettu 88 laukaisinta, ohjusten määrä tuntematon, mutta kaiken järjen mukaan moninkertainen, jopa monikymmenkertainen). Jokaiseen prikaatiin kuuluu 12 laukaisuajoneuvoa. Tuntematonta on se, kauanko uuden ohjuksen lataaminen laukaisuajoneuvoon kestää. ATACMS on varsin nopea ladata MLRS:n kehtoon, aikaa menee vain minuutteja. Oletetaan konservatiivisesti, että uuden Iskander-ohjuksen lataaminen kestää puoli tuntia, koska kyseessä on itämainen teknologia. Oletetaan myös, että venäläiset keskittävät meidän rintamalle 3 ohjusprikaatia, eli 36 laukaisulavettia. Venäjä pystyy siis ampumaan 36 ballistisen ohjuksen kertalaukauksen. Lisäksi on mahdollista käyttää tuntematonta määrää Pohjoisen laivaston ampumia risteilyohjuksia. Lähdetään konservatiivisesta olettamuksesta, että niitä voidaan laukaista kerrallaan 12, yhden Iskander-prikaatin verran. Kaiken kaikkiaan kaukovaikutusaseita voidaan siten laukaista kerralla 48.
No entäs ilmavoimat? Oletetaan, että Venäjällä on rintamalla 250 konetta viiteen eri tukikohtaan jaettuna. Koneista käytettävissä on 80%, loput ovat huollossa. Taisteluvalmiita koneita on siis 200. Näistä koneista 40, kaksi parvea per tukikohta, on osoitettu tukikohtien puolustamiseksi. Suomen vastaiseen hyökkäystoimintaan on siis käytettävissä 160 konetta.
Hyökkäysoperaatiossa yhtä lentotukikohtaa vastaan voidaan ajatella käytettävän kaukovaikutusaseita esimerkiksi 6 ohjusta. Lisäksi voidaan ajatella, että yhtä tukikohtaa vastaan hyökätään yhteensä 20 koneella: 2 parvea on ilmataisteluvarustuksessa, 1 parvi on SEAD-varustuksessa ja 2 parvea on rynnäkkövarustuksessa. Näillä esimerkinomaisilla luvuilla päädytään siihen tulokseen, että Venäjä voi hyökätä kerrallaan kahdeksaa suomalaista lentotukikohtaa vastaan.
Lopputulos on luultavasti kurja. Hyökkäyksen kohteina olleet tukikohdat ovat kokeneet suuria tappioita, ja niissä pelkän hajautuksen ja naamioinnin suojaamana olleet koneet ovat muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta tuhoutuneet. Ohjaamopäivystyksessä olleet kiitoratojen päissä seisseet koneet ehtivät ilmaan, kiitos Groundmaster-tutkien ohjushyökkäyksestä antaman ennakkovaroituksen. Nämä koneet onnistuivat tuottamaan tappioita viholliselle, mutta alivoimalla toimittaessa vaikutus kohdistui valitettavasti pääosin vihollisen saattohävittäjiin. Ilmatorjunta tuotti viholliselle jonkin verran tappioita, mutta vihollisen voimakas SEAD-toiminta heikensi ilmatorjunnan tehoa ja mm. neljä Crotale-vaunua on tuhoutunut.
Miten tästä jatketaan? Molemman osapuolen konetappiot ovat parinkymmenen koneen luokkaa.
. Liian vaikeat jutut tuppaa epäonnistumaan oikeassa tilanteessa. Harjoitella aina voi ja siinä helposti päätyy itsepetoksen tielle ja alkaa kuvittelemaan liian hienoja juttuja.
