Ilmavoimien tulevaisuus

Tuollasta kuljetuskonetta Suomi juuri tarvitsee! Voidaan viedä tonneittain setelirahaa somaliaan ja gazaan ja tuoda paluukuormana Taistelijoita lapsia ja äitejä! Seuraavalle hallitukselle tämä on epäilemättä ns. the Plään. Tarve perustellaan sotatieteilijöiden auktoriteetilla tietenkin siten että voidaan viedä Paseja punaiselle torille tms.

Samaan aikaan tietysti se että säästettäisiin osa Horneteista vanhemman lentäjä ja kunnossapitohenkilöstön hoidettaviksi uusien hävittäjien rinnalla on tietenkin naurettava ajatus, ei kun pataan vaan kaikki! Mieluummin etukenossa!
 
Tässä on se mutta, että teollisena yhteistyönä täällä tehdään sadoittain eturunkoja - kaikista mahdollisista teollisen yhteistyön mahdollisuuksista. Ei kokoonpanoa, ei siipiä, ei takarunkoja, ei laskutelineitä... vaan eturunkoja. Ei se mitään todista ja olisihan se letkutankkausmahdollisuus muutenkin kummallista, kun meillä ei tankkereita edes ole. Mutta sitä on silti aiemmin tarjottu selitykseksi eturunkojen valmistukselle.
Voisiko eturungoille kuitenkin olla niin yksinkertainen selitys että tarjouksen piti sisällyttää teollista yhteistyötä ja se haluttiin tehdä osin niin että samalla kasvatetaan F-35:n tuotantokapasiteettia isossa kuvassa. Samanlaisia sopimuksia on hiljan tehty jonkun muunkin ostajan kanssa. Saksa ilmeisesti sai keskirungon valmistusta tms. kun tilasi kolmevitosia.
 
Ei kai meille mitään Growlereita hankita riesaksi. Ja vanhat äkkiä poistoon kunhan uusia saadaan kentälle. Resurssit pitää käyttää olennaiseen eli F-35:n käyttöönottoon.

Mitä Horneteihin tulee niin koko viime talvi julistettiin kovaan ääneen ja monella suulla miten koneet aivan täysin finito meidän jäljiltä. PV:n puolelta kyllä todettiin ennen tuota poliittista älämölöä ettei koneita tietenkään voi loppuun lentää vaan niillä pitää poistoon asti pystyä tarvittaessa hoitamaan jonkinmoinen sota.

USMC:lle varaosina hyödynnettäväksi tai sitten Stenalle/Kuusakoskelle romutettavaksi. Siinä varmaan päävaihtoehdot. Tai sitten noiden kahden yhdistelmä.
Taannoisessa Siivet-lehdessä jenkkilaivueessa 'vaihto-oppilaana' ollut lentäjä kertoili kokemuksiaan, ja mainitsi että USMC:n Hornetit ovat romukuntoisen oloisia Suomi-veljiinsä verrattuna. Lennolle saatettiin lähteä vaikka verhouslevyjä puuttui, johtojen vaan irvistäessä ulkomaailmaan yms.
Silloin kun laivasto luopui Classicista, niin taidettiin mainita ettei alle 6000 tunnin yksilöitä ollut fliitissä enää montaakaan.
Jos mariinit aikoo lentää koneillaan yhtään v. 2030 jälkeen, niin kyllä suomijäämistö heille varmaan kelpaa.
 
Voisi kuvitella että täältä löytyisi USMC:lle ainakin rutosti komponentteja ennen kuin koneita romutetaan.

Sitä ihmettelen ettei ainakaan omiin silmiin ole toistaiseksi osunut kaavailuja MAAK-it-teknikaalista jossa olisi Hönöstä sekä tutka että tykki.
 
F-35 ja F-15EX tuoreimmista hankintahinnoista.

Käyköhän tässä niin, että stealthista tulee uusi ”sähköauto” eli ensin kauhea koohotus, että ei enää vanhoilla dinosaurusautoilla tee mitään ja sitten kun se uutta teknologiaa ihaileva 20% väestöstä on autonsa saanut, loput toteaa, että dieselillä pääsee ihan hyvin ja sähköautoa ei tarvi oikeastaan mihinkään.

Pointti siis, että kaikki mahdolliset Naton vastustajat on niin alkeellisia ml. Venäjä, että vanhalla F-15:lla selviää ihan hyvin, eikä tarvi uusia hienoja ja vaikeasti ylläpidettäviä stealth-koneita.

Väitän nimittäin, että Suomenkin Hornetit, jos olisi ollut mahdollista jatkaa elinkaarta, olisivat mainiosti pärjänneet Venäjää vastaan vielä 2040-luvun alussakin
 
Ei taida olla nykyaikaista konetta jossa ei olisi jossain muodossa tavoiteltu huonoa havaittavuutta. Jos pyydät tarjouksen koneesta jossa ei ole lainkaan häivettä niin et saa yhtään tarjousta koska sellaisia ei ole olemassakaan.

Jos Hönöjen elinkaari olisi ollut järkevästi jatkettavissa niin tuo mahdollisuus olisi varmasti käytetty. Nyt on kai kysymys siitä kannattaako vuonna 2030 hankkia enää uusia Horneteja. Pärjäisikö niillä vuonna 2060?
 
Taannoisessa Siivet-lehdessä jenkkilaivueessa 'vaihto-oppilaana' ollut lentäjä kertoili kokemuksiaan, ja mainitsi että USMC:n Hornetit ovat romukuntoisen oloisia Suomi-veljiinsä verrattuna. Lennolle saatettiin lähteä vaikka verhouslevyjä puuttui, johtojen vaan irvistäessä ulkomaailmaan yms.
Referoitko varmasti oikein artikkelia? Oon kuullu tämän vaihto-oppilaan tarinan livenä, eikä se mennyt noin! Vaikea uskoa näin isoon virheeseen, kun nimittäin Siivet-lehden Perttulakin on ammattimies.

Kyse ei ollut niinkään lentsikoiden kunnosta kuin jenkkien toimintakulttuurista: Vastaava mekaanikko saattoi luovuttaa koneen, josta jokin verhouslevy puuttui. Toisella kertaa oppilaan kanssa lennolle lähtiessä takaohjaamon ohjaussauva ei ollutkaan paikoillaan. Yliäänikoneella jos lähtisi ilmaan, niin puuttuvan levyn kohdalta sisään syöksyvä ilmavirta repisi koneen verhouksen kappaleiksi. Lentäjän suorittaessa asianmukaisen walk-around tarkastauksen ennen lentoa tällaiset paljastuu, mutta ei Suomessa tarvinut sentään verhouslevyjä laskea.

Muoks
Jäsen @fulcrum seuraavassa viestissä tarkisti, että lehtiartikkelia oli referoitu oikein. Paikalla olleena uskon kuitenkin enemmän omia korviani; nikistä huolimatta ei niissä ole todettu vikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Referoitko varmasti oikein artikkelia? Oon kuullu tämän vaihto-oppilaan tarinan livenä, eikä se mennyt noin! Vaikea uskoa näin isoon virheeseen, kun nimittäin Siivet-lehden Perttulakin on ammattimies.
Hmm, uskoisin että referoin. Siivet 2/23, H. Vallas: "Hornetin rynnäkkökykyä oppimassa". Sivulta 36:
"Lentopalveluksessa koneista saattoi puuttua rungon peitepaneeleita, mutta tekniikka vakuutti, että kyllä kone lentää siitä huolimatta. Erilaisia vikoja ilmeni ajoittain tiheästikin. Koneilla oli varmasti koeteltu ja selvitetty tarkasti sen rajoja. -Koneita ei voinut verrata suomalaisiin lähes uudenkarheisiin Hornetteihin. Arvostan kuitenkin yhdysvaltalaisten tapaa lentää kalustolla niin kauan kuin sillä turvallisesti pystyy."

Turvakulttuurierosta kerrotaan myös, Yhdysvalloissa oltiin suurpiirteisempiä erilaisten pikku 'äksidenttien' suhteen.
Mutkan kautta kuulin toisen 'vaihtarin' samansuuntaista anekdointia, että jenkki-Horneteissa voi olla rungon sisällä hiekkaa, ohjaamossa muruja (!) tjsp., mitä sukkasillaan sipsutteleva suomalainen ei hyväksyisi.
 
Viimeksi muokattu:
Käyköhän tässä niin, että stealthista tulee uusi ”sähköauto” eli ensin kauhea koohotus, että ei enää vanhoilla dinosaurusautoilla tee mitään ja sitten kun se uutta teknologiaa ihaileva 20% väestöstä on autonsa saanut, loput toteaa, että dieselillä pääsee ihan hyvin ja sähköautoa ei tarvi oikeastaan mihinkään.
Tai sitten käy niin, että kun on ensimmäistä kertaa tarve kisata tosissaan, kuski vanhassa diesel-taksimersussa huomaakin, ettei sillä oikein pärjää kiihdytyksessä Tesla Bladelle...

Ilmavoimilla on ollut aivan oikea tavoite hakea reilua teknologista ylivoimaa vastustajaan nähden. Koko Hornet-kauden Suomen ilmavoimat olisivat olleet todella kova (mahdoton) pala Venäjän ilmavoimille ja nyt teknologinen kuilu vaan kasvaa.
 
Mitä ihmeen etua letkutankkauksesta olisi Suomelle? Saataisiin mahdollisesti käyttöön muutama pieni potkurikonetankkeri ja menetettäisiin satoja isoja tankkereita (KC-135). Kyseessä on poistuva tankkauskalusto, mutta letkutankkaus on jatkossakin hitaampi ja enemmän lentäjää kuormittava.

Ovatko ne toistensa vaihtoehtoja? F-35:ssä tällä hetkellä kyllä, mutta ei kai mikään estä yhteensopivuutta molempien tankkaustapojen kanssa.

Mutta omat letkutankkerithan sitä pitäisi olla, jotta tuossa olisi jotakin järkeä. Niissä tosin olisi se järki, että ne sopisivat paremmin pienemmiltä kentiltä operointiin. Puomikoneet mahtuu ehkä päätukikohtiin, HKI-Vantaalle ja olisiko Lapissa vielä jokin isoja koneita palvelemaan kykenevä "turistikenttä".
 
Vaikea sanoa miten polttoainejärjestelmä taipuu kahteen eri tankkaussysteemiin. Voi tulla ongelmia putkitusten kanssa tai sitten ei.

No ei kai siinä ole mitään järkeä, että tankkerit tukeutuisivat Suomeen sota-aikana. Ja kyllä KC-135/B767 -kokoluokan kone pystyy toimimaan lähes jokaiselta kentältä Suomessa, jolle on reittiliikennettä.
 
Eikö ilmatankkaushaaveita ole ollut ainakin vuodesta 2006, luultavasti jo jonkin verran aiemmin? Olisiko se projekti sitten ollut yksinomaan kriisinhallintaan vai myös kotimaan puolustukseen, sitä en tiedä. Mutta jos jälkimmäinen, niin hankala olisi ollut tukeutua muualle kuin kotimaan kamaralle ennen Nato-aikaa. Olen toki itsekin aiemmin kyseenalaistanut ilmatankkauskyvyn mielekkyyden ja nyt Nato-aikana sen voi taas kyseenalaistaa sillä perusteella, ettei itse kannata hankkia kaikkia spesiaalikykyjä, kun liittolaisiltakin löytyy. Toisaalta F-35 hankittiin liittoutumattomana maana ja Suomesta operoituna näen enemmän järkeä letku- kuin puomitankkerissa, joten optio sen käyttöön olisi saatettu HX:ään haluta.

Ruotsin rooliksi on nykymaailmassa muodostumassa tukialue Baltiassa ja Suomessa käytäville taisteluille. Jatkossa on varsin luonnollista, että tankkaus-, taistelunjohto- ja tiedustelukoneet tukeutuvat Ruotsiin. Näillä kaikilla on pitkä toimintamatka, eikä esimerkiksi Arlandasta tai Luulajasta kauaa lennä Suomeen.
 
Hornetin jatkokäyttöä koskevat jutut käsiteltiin ymmärtääkseni vaihtoehtona uudelle kalustolle. Ison osan kustannuksesta olisi myös muodostanut vanhenevien aseiden ym. korvaaminen. Nythän esim. Sidewindereita ja JSOW:ta varten on ainakin haettu laput DSCA:lta, varmaan ostettukin.

Haen sitä, että kustannuspuoli ja hankaluus voi olla vähäisempi, jos vain yritetään pitkittää kalustosta luopumista. Käytetään myös ne "sotatunnit", kannibalisoidaan varaosia ja hyväksytään runkomäärän pieneneminen eikä kouluteta kalustolle uusia käyttäjiä, vaan yritetään pitkittää nykyisten eläköitymistä.
Ellen nyt aivan väärin muista, niin 5 vuoden pidennys runkojen elinkaareen olisi ollut kohtuullisen taloudellinen tehdä (hiotaan rasitusmurtumien alut pois), mutta sen jälkeen olisi kuitenkin koittanut uusien koneiden hankkiminen tai runkojen huomattavasti kalliimpi kunnostaminen, joka ei olisi ollut millään tasolla enää järkevää ja maksaisi lähelle uusien koneiden hinnan. Eli elinkaarta olisi jonkin aikaa pidennettävissä oliko puolen miljardin hintaan (tai jotain vastaavaa), mutta sen jälkeen ei enää.
 
Eli elinkaarta olisi jonkin aikaa pidennettävissä oliko puolen miljardin hintaan (tai jotain vastaavaa), mutta sen jälkeen ei enää.
Elinkaarta olisi ollut pidennettävissä säröjen olessa aluillaan. Nyt se juna on mennyt jo. Tällä hetkellä Hornetin rakenteiden tarkastustaakka huolloissa on kasvanut huomattavan isoksi. Hornet Suomessa on tällä hetkellä Safe-By-Inspection ajattelun mukainen koe. Keskeiset rakenneosat ovat ylittäneet väsytyskokein määritetyt varmasti turvalliset käyttörajat (Safe Life). Nyt tiedetään, että rakenteet eivät hajoa x-ajassa edellisen NDT-tarkastuksen jälkeen. Niinpä konetta puretaan ja NDT-tarkastuksia tehdään runsaasti huolloissa.

Mutta on fleetissä tunteja jäljellä vielä vuonna 2030, mutta ei kaikissa koneyksilöissä.
 
Back
Top