Ilmavoimien tulevaisuus
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- ilmavoimat tulevaisuus
Huhta
Greatest Leader
Tällaisissa arvioissa kannattaa muistaa, ettei kapasiteetti pudottaa vihollisen koneita ole riippuvainen pelkästä ohjusten lukumäärästä.
-Osa ohjuksia kantavista koneista tuhoutuu jo ennen kuin ne ovat ehtineet ampua kaikki ohjuksensa
-Osa ohjuksista tuhoutuu maassa lentotukikohtiin kohdistuvissa hyökkäyksissä
-Osa ohjuksista ammutaan epä-edullisissa olosuhteissa (pakeneva maali, äärikantama ym.), jolloin testeissä onnistunut "2 ohjusta per pudotus" ei tule toteutumaan
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tarkka arviointi on äärimmäisen haastavaa.
Minä sanoisin, että Venäjää vastaan yksi pudotus per neljä varastoitua Amraamia olisi jo erinomainen saavutus. Yksi pudotus viittä tai kuutta ohjusta kohti olisi sekin kohtuullinen saavutus.
Mitä tulee Sidewindereihin, niin veikkaan, että niillä syntyisi suhteellisen pieni osuus kokonaispudotuksista. Tämä ei tarkoita, että Sidewinder olisi jotenkin huono ohjus, mutta sen laukaisemiseksi on päästävä ihan vihollisen lähelle, ja tunnetusti BVR-taistelu on päivän sana. Läheskään jokainen venäläiskoneiden kanssa lähikontaktiin pyrkivä Hornet ja Hawk ei todellakaan tule koskaan pääsemään Sidewinderin laukaisuetäisyydelle.
Hawkin kannalta tilannetta pahentaa vielä omasuojajärjestelmien, sensorien (tutka), datalinkin ja kypärätähtäimen puute. Se on iso ongelma, jos Hawkilla aikoo lentää vihollisen ilmatorjunnan piirissä ja/tai hyökätä muita kuin vanhimpia venäläisiä rynnäkkökoneita ja taisteluhelikoptereita vastaan. Uudemmissa (Su-34, Mi-28 ja modernisoitu Su-24) venäläisvehkeissä kun on ainakin mahdollisuus kypärätähtäimen ja R-73:n käyttöön, ja oikeaa 4. sukupolven hävittäjää vastaan harjoitushävittäjän mahdollisuudet ovat muutenkin aika heikot.
Ne, jotka tietävät, eivät kerro. Toivottavasti ainakaan.
Venäläisillä oli aikanaan taktiikkana ampua kaksi ohjusta per maali, yksi tutkahakuinen ja yksi infrapunahakuinen. Ajatuksena oli ilmeisesti vaikeuttaa ohjusten häirintää. Sopivasti ajoitettuna kahden (tai useamman) ohjuksen laukaisu vaikeuttaa myös onnistuneen väistöliikkeen suorittamista.
Mitä asiaan muuten tulee, niin varmaan ohjuksia pyritään aina ampumaan mieluusti enemmän kuin yksi. Se nimittäin kasvattaa osumatodennäköisyyttä aika kivasti.
http://www.ausairpower.net/APA-Rus-BVR-AAM.html
Tällaisissa arvioissa kannattaa muistaa, ettei kapasiteetti pudottaa vihollisen koneita ole riippuvainen pelkästä ohjusten lukumäärästä.
-Osa ohjuksia kantavista koneista tuhoutuu jo ennen kuin ne ovat ehtineet ampua kaikki ohjuksensa
-Osa ohjuksista tuhoutuu maassa lentotukikohtiin kohdistuvissa hyökkäyksissä
-Osa ohjuksista ammutaan epä-edullisissa olosuhteissa (pakeneva maali, äärikantama ym.), jolloin testeissä onnistunut "2 ohjusta per pudotus" ei tule toteutumaan
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tarkka arviointi on äärimmäisen haastavaa.
Minä sanoisin, että Venäjää vastaan yksi pudotus per neljä varastoitua Amraamia olisi jo erinomainen saavutus. Yksi pudotus viittä tai kuutta ohjusta kohti olisi sekin kohtuullinen saavutus.
Mitä tulee Sidewindereihin, niin veikkaan, että niillä syntyisi suhteellisen pieni osuus kokonaispudotuksista. Tämä ei tarkoita, että Sidewinder olisi jotenkin huono ohjus, mutta sen laukaisemiseksi on päästävä ihan vihollisen lähelle, ja tunnetusti BVR-taistelu on päivän sana. Läheskään jokainen venäläiskoneiden kanssa lähikontaktiin pyrkivä Hornet ja Hawk ei todellakaan tule koskaan pääsemään Sidewinderin laukaisuetäisyydelle.
Hawkin kannalta tilannetta pahentaa vielä omasuojajärjestelmien, sensorien (tutka), datalinkin ja kypärätähtäimen puute. Se on iso ongelma, jos Hawkilla aikoo lentää vihollisen ilmatorjunnan piirissä ja/tai hyökätä muita kuin vanhimpia venäläisiä rynnäkkökoneita ja taisteluhelikoptereita vastaan. Uudemmissa (Su-34, Mi-28 ja modernisoitu Su-24) venäläisvehkeissä kun on ainakin mahdollisuus kypärätähtäimen ja R-73:n käyttöön, ja oikeaa 4. sukupolven hävittäjää vastaan harjoitushävittäjän mahdollisuudet ovat muutenkin aika heikot.
Ne, jotka tietävät, eivät kerro. Toivottavasti ainakaan.
Venäläisillä oli aikanaan taktiikkana ampua kaksi ohjusta per maali, yksi tutkahakuinen ja yksi infrapunahakuinen. Ajatuksena oli ilmeisesti vaikeuttaa ohjusten häirintää. Sopivasti ajoitettuna kahden (tai useamman) ohjuksen laukaisu vaikeuttaa myös onnistuneen väistöliikkeen suorittamista.
Mitä asiaan muuten tulee, niin varmaan ohjuksia pyritään aina ampumaan mieluusti enemmän kuin yksi. Se nimittäin kasvattaa osumatodennäköisyyttä aika kivasti.
http://www.ausairpower.net/APA-Rus-BVR-AAM.html
Heittäisin tähän väliin, että nuo yllä olevat vertailut ovat epäilemättä mielenkiintoisia, mutta loppujenlopuksi sodan lopputuloksen kannalta merkitsee enemmän se, että kuinka paljon ohjuksia lopulta ammutaan pommi- ja rynnäkkökoneita vastaan. Hävittäjien ampuminen merkitsee vähemmän, mutta sinne panostaminen voisi avata mahdollisuuskia jatkon kannalta.
Mielestäni ei. Naapurilla ne todelliset monitoimikoneet ovat lähinnä ne modernisoidut SU-27 variantit ja ne toivottavasti eivät kerkeä hävittäjätehtäviltään pommittelemaan. Ja samalla väittäisin, että suurin kapasiteetti ilmatukeen on noissa varsinaisissa pommittajissa ja rynnäkkökoneissa. Ja ellen väärin arvaa (en rupea kaivelemaan wikipediasta), niin vieläpä siten, että yksittäisen koneen menetys vaikuttaa enemmän siellä rynnäkkö ja pommittaja puolella siihen seuraavan päivän pommisateeseen. Pommittajien kohdalla tämä on toki ilmiselvää, mutta SU24 ja 25:t kantavat myös ihan kiitettävästi aseita. Modernisoidut SU-27:t toki kykenevät kantamaan modernimpia aseita, mutta ne saattavat olla jo loppi siinä vaiheessa, kun parhaita hävittäjiä voi päästää pommituslennoille.
Huhta
Greatest Leader
Tämä on hyvä huomio! Todennäköisesti joudutaan kuitenkin ampumaan hävittäjiäkin jonkin verran. Tavoite on tietysti kikkailla itselle mahdollisuus päästä ampumaan ohjus sitä pelkkää rynnäkkökonetta vastaan, mutta usein tämä vaatinee ensin saattohävittäjien tuhoamisen.
SJ on oikeilla linjoilla, ja tuo pätee vielä ainakin 2020-luvulle. Pidemmällä tähtäimellä kannattaa silti huomioida se, että Venäjä panostaa juuri monitoimihävittäjiin, ja Venäjällä nyt hankittava rynnäkkökonekalustokin (Su-34) kykenee toissijaisesti ilmataisteluun. Ei Su-34 tietenkään mikään Su-35 ole, mutta huomattavasti vaarallisempi se silti on kuin vaikkapa neuvostoaikainen MiG-29 tai Su-27.
Huhta
Greatest Leader
Koska olen jo hieman ottanut... siis osaa foorumin keskusteluun ilma-aluksia koskien, lienee paikallaan, että esittelen hieman vaihtoehtoista ratkaisua, joka maksaisi vain vähän nykyistä hävittäjähankinnan toimintatapaa enemmän.
Suomen geopoliittinen tilanne näyttää pahenevan silmissä. Sota vaikuttaa toistaiseksi suhteellisen epätodennäköiseltä, mutta paljon todennäköisemmältä kuin 10 vuotta sitten. On useita tuntemattomia, ja heistä ainoa ei ole Putin ja hänen epätoivoinen yrityksensä pysyä vallassa. Jos pidämmekin Putinia suhteellisen rationaalisena ihmisenä, niin emme todellakaan tiedä, mitä Venäjällä tapahtuu Putinin jälkeen. Toivomme kaikki uutta Jeltsiniä, mutta pahimmillaan vallankahvaan tarttuu joku vielä Putinia vaarallisempi henkilö.
Suomen taloudellinen tilanne ei ole loistava, ei ole ei. Mutta eikö hävittäjähankinta ja kotimaisen teollisuuden osallistuminen siihen ole loistavaa elvytystä? Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että joudumme käyttämään velkavipua, mutta niinhän tehtiin Hornettienkin kohdalla. Taloudellisista syistä hävittäjähankinnan perustelu on sisäpoliittisesti hankalaa, mutta vastaavasti tällä hetkellä on osoitettavissa ihan konkreettinen uhka: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Viiden vuoden kuluttua kyseistä uhkaa ei välttämättä enää ole, jos Venäjä pysyttelee muutaman vuoden omien rajojensa sisällä.
On todettu, että Suomelle potentiaalisia konemalleja ovat F-35, Gripen E, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon ja F/A-18 Super Hornet. Nykyisellä aikataululla vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että vaihtoehdoiksi jäävät kaksi ensin mainittua, koska muiden koneiden tuotantolinjastot ovat sulkeutumassa. Entäpä jos parhaan hinta-laatu suhteen tarjoava kone ei olekaan kyseisten kahden koneen joukossa? Asiat pitäisi siis järjestää niin, että testit aloitettaisiin heti, ja sopimus olisi kädessä mahdollisimman pian. Konetoimitukset alkaisivat jo tämän vuosikymmenen lopulla ja päättyisivät joskus 2020-luvun alussa. Joku voisi toki sanoa, että tällä ratkaisulla ruunataan Gripenin mahdollisuudet, koska se on konevaihtoehdoista kehittymättömin. No, se on vahinko, mutta haen konehankinnan aikaistamisella kahta asiaa: mahdollisimman monen oven pitämistä auki (5 (4) konevaihtoehtoa vs. 2 konevaihtoehtoa) ja mahdollisimman suurta järkevästi saavutettavaa suorituskykylisää tässä vaikeassa maailmanajassa.
Aikaistamalla hävittäjähankinnan aikataulua saadaan Suomen ilmavoimien 2020-luvun vahvuuteen suuri "buusti". Hornetteja ei varsinaisesti korvata ennenaikaisesti, vaan ne lennettään loppuun vuosina 2025-2030, kuten nykyisellään on tarkoitus. Etuajassa hankittavat korvaajat taas palvelevat Hornetien rinnalla ja omaksuvat myöhemmin Hornetien tehtävät itselleen, jos turvallisuusympäristössä ei tapahdu mitään radikaalia muutosta pahempaan. Jos tapahtuu, niin siinä tapauksessa Suomessa aletaan tähyilemään kohti ilmavoimien konevahvuuden pysyvää nostamista yli 100 hävittäjän tasolle. Kummassakin tapauksessa ehdotukseni hinta muodostuu varsin kohtuulliseksi: ilmavoimien organisaation ja infrastruktuurin laajennuskulut ja Hornetin korvaajan korvaajan hankinnan aikaistuminen johtuen Hornetin "korvaajan" aikaistetusta käyttöönotosta.
Suomen geopoliittinen tilanne näyttää pahenevan silmissä. Sota vaikuttaa toistaiseksi suhteellisen epätodennäköiseltä, mutta paljon todennäköisemmältä kuin 10 vuotta sitten. On useita tuntemattomia, ja heistä ainoa ei ole Putin ja hänen epätoivoinen yrityksensä pysyä vallassa. Jos pidämmekin Putinia suhteellisen rationaalisena ihmisenä, niin emme todellakaan tiedä, mitä Venäjällä tapahtuu Putinin jälkeen. Toivomme kaikki uutta Jeltsiniä, mutta pahimmillaan vallankahvaan tarttuu joku vielä Putinia vaarallisempi henkilö.
Suomen taloudellinen tilanne ei ole loistava, ei ole ei. Mutta eikö hävittäjähankinta ja kotimaisen teollisuuden osallistuminen siihen ole loistavaa elvytystä? Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että joudumme käyttämään velkavipua, mutta niinhän tehtiin Hornettienkin kohdalla. Taloudellisista syistä hävittäjähankinnan perustelu on sisäpoliittisesti hankalaa, mutta vastaavasti tällä hetkellä on osoitettavissa ihan konkreettinen uhka: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Viiden vuoden kuluttua kyseistä uhkaa ei välttämättä enää ole, jos Venäjä pysyttelee muutaman vuoden omien rajojensa sisällä.
On todettu, että Suomelle potentiaalisia konemalleja ovat F-35, Gripen E, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon ja F/A-18 Super Hornet. Nykyisellä aikataululla vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että vaihtoehdoiksi jäävät kaksi ensin mainittua, koska muiden koneiden tuotantolinjastot ovat sulkeutumassa. Entäpä jos parhaan hinta-laatu suhteen tarjoava kone ei olekaan kyseisten kahden koneen joukossa? Asiat pitäisi siis järjestää niin, että testit aloitettaisiin heti, ja sopimus olisi kädessä mahdollisimman pian. Konetoimitukset alkaisivat jo tämän vuosikymmenen lopulla ja päättyisivät joskus 2020-luvun alussa. Joku voisi toki sanoa, että tällä ratkaisulla ruunataan Gripenin mahdollisuudet, koska se on konevaihtoehdoista kehittymättömin. No, se on vahinko, mutta haen konehankinnan aikaistamisella kahta asiaa: mahdollisimman monen oven pitämistä auki (5 (4) konevaihtoehtoa vs. 2 konevaihtoehtoa) ja mahdollisimman suurta järkevästi saavutettavaa suorituskykylisää tässä vaikeassa maailmanajassa.
Aikaistamalla hävittäjähankinnan aikataulua saadaan Suomen ilmavoimien 2020-luvun vahvuuteen suuri "buusti". Hornetteja ei varsinaisesti korvata ennenaikaisesti, vaan ne lennettään loppuun vuosina 2025-2030, kuten nykyisellään on tarkoitus. Etuajassa hankittavat korvaajat taas palvelevat Hornetien rinnalla ja omaksuvat myöhemmin Hornetien tehtävät itselleen, jos turvallisuusympäristössä ei tapahdu mitään radikaalia muutosta pahempaan. Jos tapahtuu, niin siinä tapauksessa Suomessa aletaan tähyilemään kohti ilmavoimien konevahvuuden pysyvää nostamista yli 100 hävittäjän tasolle. Kummassakin tapauksessa ehdotukseni hinta muodostuu varsin kohtuulliseksi: ilmavoimien organisaation ja infrastruktuurin laajennuskulut ja Hornetin korvaajan korvaajan hankinnan aikaistuminen johtuen Hornetin "korvaajan" aikaistetusta käyttöönotosta.
Fantasiaa. Pienellä (edes Kanadalla) ei ole vara operoida kahdella mallilla rinnakkain. Eikä nostaa määrää sataan siirtyessä entistä kalliimpaan sukupolveen.
Asehankintojen näkeminen elvytyksenä jo suoranaisia houreita.
Et ole esittänyt mitään laskelmia "kohtuullisesta".
Entiset käytetään loppuun, siirtymäaikaa tulee jo nykyisellään viitisen vuotta kun koko lasti ei valmistu linjastolta samana vuonna saati ole mahdollista ottaa täällä käyttöön kerralla.
Poistuvissa ei ole nykytiedon pohjalta mitään ilmeistä Sulo Vilenin valintaa, joka saisi jälkikäteen itkemään "menetettyjä säästöjä". Jos olisi, niin eiköhän markkinat yleisemmin tunnistaisi tilanteen ja ostaisi ko. konetta, jolloin tuotanto jatkuisi.
Parempi jättää hiukan liikkumavaraa, jolloin voi hankkia eri aikoihin täydentävää kalustoa. Siis muita kuin lisähävittäjiä. Miehittämättömistä saattaa tulla tarpeellinen osa meidänkin ilmavoimien toimintaa, jolloin ei ole hyvä jos kaikki munat on yhdessä korissa. Niitä ei nimittäin vaihtorahoilla hankita, ovat liki hävittäjän hintaisia jos samanlaisia kykyjä haetaan.
Asehankintojen näkeminen elvytyksenä jo suoranaisia houreita.
Et ole esittänyt mitään laskelmia "kohtuullisesta".
Entiset käytetään loppuun, siirtymäaikaa tulee jo nykyisellään viitisen vuotta kun koko lasti ei valmistu linjastolta samana vuonna saati ole mahdollista ottaa täällä käyttöön kerralla.
Poistuvissa ei ole nykytiedon pohjalta mitään ilmeistä Sulo Vilenin valintaa, joka saisi jälkikäteen itkemään "menetettyjä säästöjä". Jos olisi, niin eiköhän markkinat yleisemmin tunnistaisi tilanteen ja ostaisi ko. konetta, jolloin tuotanto jatkuisi.
Parempi jättää hiukan liikkumavaraa, jolloin voi hankkia eri aikoihin täydentävää kalustoa. Siis muita kuin lisähävittäjiä. Miehittämättömistä saattaa tulla tarpeellinen osa meidänkin ilmavoimien toimintaa, jolloin ei ole hyvä jos kaikki munat on yhdessä korissa. Niitä ei nimittäin vaihtorahoilla hankita, ovat liki hävittäjän hintaisia jos samanlaisia kykyjä haetaan.
Viimeksi muokattu:
Et ottanut ollenkaan kantaa siihen miten erillaiset valitun konetyypin päivitykset hoituvat tulevina vuosikymmeninä. Mielestäni tämä on se tärkein seikka minkä takia ei pidä valita tuotannosta poistuvaa konetyyppiä. Päivitysten hinta on oleellinen osa elinkaarikustannusajattelua. Poistuvalla konetyypillä hinta nousee tähtitieteelliseksi jos nyt päivityksiä on edes saatavilla elinkaaren loppuosalla. On myös tärkeää varmistaa käytettävyys kriisiaikana. Aikoja sitten tuotannosta poistuneella konetyypillä tilanne ei ole tässä mielessä paras mahdollinen.
Mielenkiintoista. Yhdessä Kuwaitin diilin kanssa luo uskoa siihen, että Typhoonikin sinnittelee mukana.
Monet hävittäjät ovat historian aikana olleet geimeissä mukana yllättävän pitkään. Saapa nähdä miten Typhoonin kanssa käy. Se on vain erinomaista, jos se olisi oikeasti mahdollinen vaihtoehto vielä HX-kilpailun osalta.
Huhta
Greatest Leader
Kahden tai useamman konetyypin operointi sinällään ei ole vielä iso ongelma pienellekään maalle: Israel, Sveitsi, Singapore ja Taiwan ovat esimerkkejä tällaisista maista. Suomellakin oli kaksi konetyyppiä vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Rahapuoli on se, missä ongelmat voivat tulla esiin. On totta, että en esittänyt laskelmia kohtuullisesta. Lupaan palata tähän paremmalla ajalla, toivottavasti tämän viikon aikana.
No, Hornet oli ilmavoimien haave jo 1980-luvulla, jolloin se näytti myös haaveeksi jäävän. Sitten kun tilaisuus avautui, Suomi tilasi Hornetit. Silti Hornetille kilpailussa hävinnyt F-16 on yhä valmistuksessa, toisin kuin Hornet.
Summa summarum: "näkymätön käsi" on puolustusmarkkinoilla aika epäluotettava tekijä.
Tuo on yksi pointti, mutta jos tälle linjalle lähtee, niin onko muita realistisia vaihtoehtoja kuin F-35?
Gripenin lopullinen tuotantomäärä on toistaiseksi hämärän peitossa, eikä Gripen E näillä näkymin tule hallitsemaan kolmannen maailman hävittäjämarkkinoita. Venäläiset, kiinalaiset, korealaiset ja intialaiset nimittäin kisaavat samoista tilauksista. Tämän seurauksena mahdollisten päivitysten kehityskulut jyvitetään siten pienen konemäärän kesken, mikä nostaa kustannuksia. Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon ja F/A-18 Super Hornet taas ovat hiljalleen hiipuvia tähtiä, joihin tuskin saa kovin kummoista ylläpitoa tai päivitystä vuoden 2040 jälkeen.
Toisaalta voidaan kysyä, onko järkevää lähteä mukaan 30 vuoden käyttöikään ja päivitysrumbaan, ja mikä painoarvo niille pitäisi antaa? Eikö pitäisi huomioida mahdollisuus, että koneet käytetään loppuun sodassa tyyliin heti toimitusten tapahduttua, ja päivitysten sijaan joudutaan pohtimaan uusien koneiden hankintaa?
Onhan sekin mahdollisuus, että ostetaan kerralla moderni ja suorituskykyinen kone ja käytetään sitä sellaisenaan ja hankintahetkellä tilatuilla aseilla varustettuna seuraavat 20 vuotta. Sitten se luiskataan ja korvataan uudemmalla koneella. Jokaisella lienee oma mielipteensä vaihtoehdon järkevyydestä, mutta esim. 1990-luvun lopulla Amraamein ja kotimaisella datalinkillä varustettuna toimitettu Hornet olisi nähdäkseni varsin kurantti sotakalu yhä tänä päivänä. Myöhemmät päivitykset ja asehankinnat ovat toki tuoneet jonkin verran uusia kykyjä, mutta on vaikea nähdä, että kaikin herkuin vuonna 2020 valmistettu kone tarvitsisi välttämättä päivityksiä 20 vuoden käytön aikana.
Hornetti on kyllä vielä 10 vuodenkin päästä varmasti aivan taistelukelpoinen, mutta se ei ole Hornettien käytön ongelma, vaan niiden käyttö tulee loppumaan muista syistä.
Myös esittämässäsi Hornetin ja uusien koneiden rinnakkaiskäytössä on paljon muitakin ongelmia. Esimerkiksi käytettyjen ohjuksien määrää tulisi kasvattaa lähes kaksinkertaiseksi. Saksalla on tällä hetkellä kapasiteetti ylläpitää vain noin 80 konetta (noin 50 eurofighteria ja 40 tornadoa joista jälkimmäinen ei pysty käyttämään amraamia), ja Saksalla Amraameja+sparroweja on varastossa noin 300/200. Toisin sanoen, Suomen tulisi hankkia vähintään parisensataa uutta amraamia varastoon (kappalehinnalla miljoonan euron paremmalla puolen). Toinen ongelma tulee varaosien ja kuluneiden osien kuten moottorien/siipien/renkaiden/telineistön hankkimisesta varastoon jotta Hornetteja voidaan pitää toimintakykyisinä. Hankintahintana siis Hornettien ylläpito 2025-vuodesta eteenpäin olisi vähintäänkin miljardihanke, moottoreineen jne, joka sattuisi samaan aikaan uusien hävittäjien hankinnan, sekä laivastojen hankintojen päälle (noin kymmenen miljardin paketti).
Venäjä on tällä hetkellä allekirjoittanut useita hävittäjien toimitussopimuksia. Tavoitteena on hankkia:
124 Su-34:ää
96 Su-35S:ää
200Su30SMs:ää
Näistä 32 Su-34:ää, 48 Su35S:ttä ja noin 50 Su30SMs:ää on jo otettu käyttöön tähän vuoteen mennessä.
Tähän päälle oletetaan käytössä pysyvän noin 60+50 MiG31:tä, tuntematon määrä MiG29:ä ja useita vanhempia koneita (ainakin uudemmat Su25SMs, Su24M2s ja Su27SMs)
Strategisten pommikoneiden määrän oletataan pysyvän nykyisessa noin 50 kappaleen määrässä, mukaanlukien noin 500 ohjusta joista puolet ydinkärkisiä ja suurin osa lopuista tutkasäteilyyn hakeutuvia meritorjuntaohjuksia.
Viimeksi muokattu:
Olen hyvin tietoinen, että ryssillä on tavoitteita. Mutta niihin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, vaan katsoa paljonko niitä oikeasti on ja paljonko ne niitä oikeasti kykenee tuottamaan. Myöskin ryssien kyky lennättää noita on huomattavan iso kysymysmerkki.
Lisäksi on huomioitava ettei Venäjälle ole merkittävää määrää täsmäaseita eikä niitä ole tulossakaan kuin aikaisintaan joskus 2020 -luvulla. Tehokas kone ei yksin riitä mihinkään.
Sopimukset näistä hankinnoista allekirjoitettiin vuona 2007, eli tuo nykyinen 32+48+50 konetta on tuotettu noin kahdeksassa vuodessa. Irkutskin tehdas tuottaa, ja on viimevuodet tuottanut noin 30kpl Su30SMs:ää vuodessa. Tavoitteesta todennäköisesti joidenkin koneiden kohdalla jäädään, mutta Venäjä tulee silti saamaan monia satoja uusia koneita noin viiden vuoden välein.
Myöskään täsmäaseet eivät tule Venäjältä lähiaikoina loppumaan sillä Laser- ja optiikkaohjattuja pommeja on Venäjällä tuotettu sarjana viimeiset 35 vuotta, ja k. pommimallit ovat jokaisen päivitetyn Migin ja Su-mallin yhteensopivia, joskin osa koneista ei kykene kantamaan mukanaan maalinosoituslaitteita.
Myös päivitetyt rynnäkkökoneet kykenevät käyttämään lähestulkoon jokaista täsmäpommia ja ohjusta mitä NL/Venäjä on tuottanut, ja näitä on riittänyt aikoinaan ihan Libyalle asti myytäväksi satamäärin. En tiedä missä tuo merkittävän raja kuitenkin menee, mutta varastossa pelkästään Kabeja on arvioitu olevan jokusenkymmentä tuhatta liitettäväksi sirote/rypäle/tavallisiin pommeihin.
Nuo hankinnat voivat olla muuten erittäin tiukassa tulevaisuudessa. Öljyn hinta tuskin nousee ihan äkkiä.
Nuo pommit olivatkin isossa roolissa Georgian sodassa. Ja jälleen, hornetit pitäisi hoidella ensin ennen kuin noita päivitettyjä koneita voi kunnolla käyttää.
Tällä ei ole väliä koska tilaukset on vuosia sitten jo tehty ja maksettu, ellei sitten oleteta että koneita valmistavat tehtaat joutuisivat tämän takia jotenkin taloudelliseen ahdinkoon, mitä pidän epätodennäköisenä sillä asetehtaiden tulos Venäjällä on noussut paikoitellen joitankin satoja prosentteja viimevuosina.