2. Nimenomaan. Air-to-ground sensoreita ei kannata roudata mukana A2A tehtävässä. Tai esim. EW/Jamming jne. Ulkoinen podi on erittäin joustava ja uusia ulkoisia podeja voi hankkia/päivittää helposti verrattuna sisäisiä.
Jos sensori ei kykene kuin yhteen tehtävään, niin se ei edusta nykyisyyttä tai varsinkaan tulevaisuutta.
OK, sama sensori ei ole yhtä hyvä/huono kaikessa, mutta jos modulaarisuus kerran on muotia, niin miksi uuteen Gripeniin on asennettu "pysyvästi" ip-sensori ohjaamon etupuolelle? Eihän sillä voi osoittaa savimajaa laser-ohjatulle pommille!
Samalla lailla Gripenin tutka on rungon sisällä, vaikka läheskään kaikissa tehtävissä tutkaa ei tarvita; ilmataistelussakin nojataan yleensä ulkopuoliseen maalitietoon (AWACS tai GCI), ja sen tiedon varassa voidaan laukoa jopa Amraameja! Savimajapommituksissa tutkan tarve on vieläkin pienempi. Eikö tutkakin kannattaisi asentaa podiin?
Eli siis, sisäinen sensori on yleisesti ottaen ihan fiksu ratkaisu. Se voi olla mukana silloinkin, kun sitä ei tarvittaisi, mutta keskimäärin hyödyt ylittänevät haitat.
3. Hmm, olet siis sanomassa että enemmän on enemmän? OK. Entä implikaatiot?
Se kannattaa huomata, että enemmän ei ole aina sitten paremmin. Suuri sisäinen polttoainetilavuus tarkoittaa sitten paksumpaa ja painavampaa konetta, mitkä lisäävät ilmanvastusta ja heikentävät kantamaa. Kuten tuosta F-35:den kantamasta voi huomata (katso se pidempi viestini), pelkkä suuri sisäinen polttoainekuorma ei välttämättä tee autuaaksi.
Noin yleisesti ottaen tilavuus kasvaa kuutioon ja poikkipinta-ala ja muu vastus paljon vähemmän, joten yleisesti ottaen suuremmat koneet lentävät pidemmälle. Suomen ei kuitenkaan kannata hankkia suurta kaksimoottorista pitkän matkan hävittäjää - niitä ei ole edes kandidaatteina.
Ulkoiset tankit ovat aika käteviä. Niistä otetaan löpö pois ensin ja tarpeen vaatiessa niistä pääsee eroon.
Ulkoiset tankit ovat osaltaan käteviä, sillä niistä pääsee eroon, toisin kuin muhkeasta rungosta. Osaltaan ne taas kasvattavat ilmanvastusta ja tutkapoikkipinta-alaa suhteessa enemmän, samalla kun kyky rajuun liikehtimiseen heikkenee (koska kiinnityspisteet kestävät rasitusta vain tiettyyn G-lukuun saakka). Millainen vaikutus esimerkiksi toimintamatkaan on sillä, kannetaanko polttoaine rungon sisällä vai ulkona ripustismissa? Entä, jos ajatellaan, että kone ei palaakaan suoraan lähtöpaikkaansa, vaan tankkaa paluumatkalla? Tällainen lienee Suomen oloissa melko realistinen skenaario.
On totta, että sisäistä polttoainekuormaa ei kannata liioitella, sillä muuten koneen fyysinen koko karkaa käsistä, millä on haittapuolensa. Yleisesti ottaen sisäinen polttoainekuorma on kuitenkin hyödyllisempää. Siitä empiirisenä osoituksena toimikoon se, että liki kaikissa moderneissa hävittäjissä on huomattavan suuri sisäinen polttoainekuorma. Polttoainetta ei kanneta ulkoisissa tankeissa ditch-as-you-go tyyliin ja rungon sisällä vain tonnin reserviä. Etenkin amerikkalaisen ja ruotsalaisen koneen kohdatessa on vaikea kääntää sisäistä polttoainekuormaa varsinaisesti amerikkalaisen ongelmaksi raa'an voiman saralla.
Laskuharjoitus (
laskuri):
Gripenin tyhjäpaino on 8 000 kg, sisäinen polttoainekuorma 3 400 kg ja moottorin maksimaalinen työntövoima 98 kN (
Saab). Teho/paino-suhde ilman polttoainetta on näin ollen 1,249!
F-35A:n tyhjäpaino on 13 200 kg, sisäinen polttoainekuorma 8 400 kg ja moottorin maksimaalinen työntövoima 191 kN (
Wikipedia). Teho/paino-suhde ilman polttoainetta on näin ollen 1,475!
Kun mukaan kuvioon ryhdytään lisäämään polttoainetta ja aseita, kasvaa ero entistä enemmän F-35A:n hyödyksi. Kun yllä mainittuihin lukuihin lisätään 2000 kg ase- ja polttoainekuormaa, on Gripenin teho/paino-suhde enää 0,999 ja F-35A:n taas 1,281!
Leikitään, että koneet joutuvat kaartotaisteluun heti nousun jälkeen. Molemmilla on 1000 kg asekuorma, joka koostuu kuudesta Amraamista ja konetykin ammuksista. Kun Gripen tiputtaisi ulkoiset polttoainetankkinsa F-35A:n kantaessa täyttä 8 400 kg polttoainekuormaa, olisi teho/paino-suhde seuraavankaltainen:
Gripen: 0,806
F-35A: 0,862
On totta, että F-35 on silmämääräisesti tarkasteltuna hieman otsakkaampi kuin Gripen. Vaan miten on, kun Gripenistä ripustetaan roikkumaan kuusi ilmataisteluohjusta? Lähestytään Amerikan "Otsaa", eikä ero ole enää kovin suuri. Jos Gripen vielä tarvitsee tehtävänsä suorittamiseksi lisätankin (tai useamman), mentäneen ohikin Amerikan Otsasta.
Lisäksi:
Mikä edes on pitkän matkan hävittäjä? MiG-31?
Kirjoitit aiemmin, että
"F-16 on yksi potentiaalinen kandidaatti tälläkin kertaa" - eikö myös F-15 ole kandidaatti, ja sehän on yksi raskaimpia länsimaisia hävittäjiä? Lisäksi harkinnassa on ihan virallisestikin Super Hornet, joka on siinä mielessä pitkän matkan hävittäjä, että Hornetin jalat osoittautuivat liian lyhyiksi US Navylle.
Kommentoin vielä aiemppaan viestiisi, kun tämä jäi häiritsemään:
Mutta, ilmeisesti Gripen NG combat radius (edes-takainen matka) on 1300km + 30 minuuttia partiointia alueella ilmataisteluvarustuksella (6 AA-ohjusta) ja yhdellä lisätankilla.
Eikö tähän pitäisi suhtautua hieman kriittisemmin? Jos amerikkalaisilla on ollut vaikeuksia saavuttaa luvattua toimintasädettä, niin miksi ruotsalaisilla olisi helpompaa? Sen sijaan on helppo keksiä myynninedistämiseen liittyviä syitä, minkä vuoksi Gripenin kykyjä liioiteltaisiin. On helppoa todeta jälkikäteen: "Oho, ei me saavutettukaan esitteessä ilmoitettuja tavoitteita." (Vaikka esitteessä noita numeroita olisikin mainostettu, niin Request for Binding Information vastineissa on voitu antaa vähemmän kunnianhimoisia numeroita.)
