Ilmavoimien tulevaisuus

Hieno video, mutta kuka uskaltaa ranskisten kelkkaan lähteä? Tietyllä tapaa ironista, että jos oltais Natossa, voitaisiin vapaasti valita mikä vaihtoehto tahansa, jopa ruotsalainen tai ranskalainen. Kun ei olla, sieltä tulee tasan tarkkaan jenkkikone, jotta apua voidaan edes teoriassa saada kriisiaikana. Super Hornet tai F-35. Voisin jopa vetoa lyödä, että jompi kumpi.
 
Luultavasti kertoo enemmän siitä, että siellä on ollut muutakin ajateltavaa ja Suomen projekti on vielä alkutekijöissä.
1) Suomen projekti on "vakavasti otettava" vaikka alkutekijöissään. Täällä on selkeä etenemispolku ja aikataulu ja Suomella on turvallisuustarpeita. Meidän projektimme eivät veny vuosikymmeniä ja jollei myyjä ymmärrä tätä, niin viittaukset asiakkaan tarpeisiin antavat vain badwilliä.

2) Jollei tällaiselle kaupalle löydy kiinnostusta & A-luokan satsausta, riittääkö myöhemmin tarpeillemme?
 
jotta apua voidaan edes teoriassa saada kriisiaikana.
Koska emme ole Naton jäseniä ja tuskin tulemme olemaan pitkään aikaan, konemallin pitää nimenomaa soveltua melko itsenäiseen puolustukseen rajoitetulla ulkopuolisella avulla. On epätodennäkäistä, että USA tekisi kahdenkeskisen turvallisuusjärjestelyn Suomen kanssa pelkän konehankinnan hinnalla. USA haluaa toimia Euroopassa Naton puitteissa.
 
Hieno video, mutta kuka uskaltaa ranskisten kelkkaan lähteä? Tietyllä tapaa ironista, että jos oltais Natossa, voitaisiin vapaasti valita mikä vaihtoehto tahansa, jopa ruotsalainen tai ranskalainen. Kun ei olla, sieltä tulee tasan tarkkaan jenkkikone, jotta apua voidaan edes teoriassa saada kriisiaikana. Super Hornet tai F-35. Voisin jopa vetoa lyödä, että jompi kumpi.
Mihin perustuu olettamus että jos on jenkki kone niin apua voi saada mutta jos on hurri tai ranskis niin sitten ei voi? Ranskalaiset jätettiin ww2:ssa aika yksin ja tästä johtuen ovat kovasti tykänneen pitää sopimuksista kiinni. Kriisi aikana sanoisin tästä johtuen että jos varmaa toimittajaa halutaan niin se löytynee ranskasta.
 
Ranskalaiset luopuivat Mistral kaupoista vasta sen jälkeen kun paine muiden länsimaiden taholta alkoi ahdistamaan ja en ole lähnyt mitään todisteita siitä että länsinaapurimme aikoo ottaa maanpuolustuksen vakavasti tulevaisuudessa (pelkät puheet eivät paljoa lämmitä). Vaikuttaa siltä että aikovat käyttää kotimaatamme lähinnä maamiinana sekä paikkana josta voi lypsää rahaa myymällä aseita pohjoismaisen ystävyyden nimissä.
 
Jenkit taitavat olla vielä persompia hankkimaan poliittisia irtopisteitä ja menevät talous edellä jos se heille sopii.. Yhtään helpompaa ole siltä suunnalta sitä tukea saada kuin mistään muustakaan ja on vielä isompi lätäkkö välissä. Ranskasta voidaan kamaa siirtää vaikka junalla tai rekalla.
 
Markkinointivideot järjestykseen:

1. Dassault oli panostanut videoonsa. Tuote esiteltiin kattavasti ja myyjäkin riittävän hyvin, mutta paikallisiin oloihin olisi voinut yrittää keskittyä enemmän ja mainita esimerkiksi ilmavoimien ranskalaiset tutkat.

2. BAE oli tehnyt tiiviin paketin, jossa korostettiin sotilaallisen maanpuolustuksen kokonaisuutta ja maalailtiin BAE:sta eräänlaista hovihankkijaa. Video oli myös inhimillisen pituinen, vaikka siihen oli ahdettu paljon sisältöä. Visuaalinen ulkoasu oli moderni.

3. Saabin video on ehkä markkinointimielessä hyvin rakennettu, mutta hyvä Luoja mikä ääninäyttely. Meinasin oksentaa, kun eunukki aloitti tarinoinnin! Ei anna hyvää kuvaa koneesta, kun myyjäkin kuulostaa noin heikolta... Kyllä hävittäjäkauppiaan pitäisi olla hieman maskuliinisempi.

4. Vastoin yleistä mielipidettä en arvostaisi Lämärin videota kaikkein alimmaksi. Video oli kuitenkin ihan hyvin tehty, vaikka sitä ei oltukaan kustomoitu Suomea varten. Itse tuotteen esittely jäi laihaksi, mutta tärkeää on myös valmistajan taustojen selvittäminen: vaikka auto olisi kuinka hieno hyvänsä, en ostaisi sitä jobbarilta...

5. Boeing oli kyllä yrittänyt kustomoida videonsa Suomea varten, mutta video näytti halvalla tuotetulta. Myyjän imagonrakentamisen pohjatessa ainoastaan aiempaan Hornet-yhteistyöhön ei antanut hyvää kuvaa myyjästä: oletteko te lopettamassa sotilaskaluston tuotannon, kun ette näytä muita tuotteitanne?
 
Ranskalaiset luopuivat Mistral kaupoista vasta sen jälkeen kun paine muiden länsimaiden taholta alkoi ahdistamaan

Tämä oikeastaan vain tukee sitä, että Ranskasta on mahdollisuus saada apua. Ranskikset kun eivät ikinä ole olleet kovin nirsoja asekaupoissa. Lahjoituksia sieltä ei välttämättä saada, mutta pidän hyvin epätodennäköisenä, että kieltäytyisivät myymästä poliittisista syistä.
 
Tästä tulee mieleen myös toinen vaihtoehto.. Mikäli ranskalaisten tärkeysjärjestyksessä todellakin on raha ennen periaatteita, voi Venäjä myös "voidella" Ranskaa ja näin sulkea asehanat Suomeen. Ihan vain ajatusleikkinä, jos Ranska saa Venäjältä esim.5mrd jottei se myy miljardilla aseita Suomelle konfliktin uhatessa, rahanahneet sammakot laskevat 1vs5 ja Suomi jää ilman kipeästi kaipaamiaan asejärjestelmiä.

Kun taas Yhdysvaltojen suhteen tälläistä pelkoa ei varmastikaan ole. Just sayin'...
 
Ei minulla ole tuollaista pelkoa Ranskankaan suhteen. Kaikenlaisia ajatusleikkejä voi toki heitellä, mutta historia ei oikein tue tuollaisten ajatusten realistisuutta.
 
Markkinointivideot järjestykseen:

3. Saabin video on ehkä markkinointimielessä hyvin rakennettu, mutta hyvä Luoja mikä ääninäyttely. Meinasin oksentaa, kun eunukki aloitti tarinoinnin! Ei anna hyvää kuvaa koneesta, kun myyjäkin kuulostaa noin heikolta... Kyllä hävittäjäkauppiaan pitäisi olla hieman maskuliinisempi.
Piti alussa miettiä ihan parikin kertaa, että onko kertoja Lasse Pöysti.
 
Jos puhtaasti videoiden perusteella pitäisi hankinnat tehdä, niin tekisin päätöksen puhtaasti rafalen ja gripenin välillä. Gripen videolla olisi toki voinut olla joku hieman miehekkäämpi ääni, mutta jokatapauksessa mielestäni isohko plussa ja naapuruuden alleviivaus, että Suomea ylipäänsä puhuttiin. Rafalen väki taas oli tehnyt läksynsä kulttuurin alalta (musiikki ja runo). Tässähän alkaa väkisinkin fanittamaan rafalea kun on niin kaunis konekin kyseessä. Lisäksi kursailemattomat heitot hyvistä "vastakauppa-mahdollisuuksista" ovat plussaa näin kituvaa Suomen taloutta ajatellen, vaikka tosielämässä EU:n lainsäädäntö vastakaupat kieltävätkin.... Ranskalla tosin taitaa olla tiettyjä erivapauksia :p

50/50 hankinta gripeniä ja rafalea olis näillä tuntemuksilla tosi jees ostos :uzi:
 
Tämä oikeastaan vain tukee sitä, että Ranskasta on mahdollisuus saada apua. Ranskikset kun eivät ikinä ole olleet kovin nirsoja asekaupoissa. Lahjoituksia sieltä ei välttämättä saada, mutta pidän hyvin epätodennäköisenä, että kieltäytyisivät myymästä poliittisista syistä.

Leaderwolf tuossa ylempänä kirjoittikin minun kantani asiaan. Ranskalaiset eivät ole tarpeeksi luotettavia varsinkin jos Putinin voitelema Le Pen pääsee vallankahvaan.
 
Tästä tulee mieleen myös toinen vaihtoehto.. Mikäli ranskalaisten tärkeysjärjestyksessä todellakin on raha ennen periaatteita, voi Venäjä myös "voidella" Ranskaa ja näin sulkea asehanat Suomeen. Ihan vain ajatusleikkinä, jos Ranska saa Venäjältä esim.5mrd jottei se myy miljardilla aseita Suomelle konfliktin uhatessa, rahanahneet sammakot laskevat 1vs5 ja Suomi jää ilman kipeästi kaipaamiaan asejärjestelmiä.

Kun taas Yhdysvaltojen suhteen tälläistä pelkoa ei varmastikaan ole. Just sayin'...
Sanotaan näin päin että raskalla on aika suuri tarve pitää kiinni sopimuksista ja sitoumuksista... Vanhaa perua sekin. En näe Ranskan kohdalla yhtään suurempana uhkana kassakaappi sopimusta kuin jenkkien kohdalla. Ehkä jopa epätodennäköisempänä
 
Viimeksi muokattu:

Muistutetaan nyt heti kärkeen että totesinkin tämän olevan pelkkä ajatusleikki ja kaikkiin uhkiin varautumista, vaikka kuinka epätodennäköisiä olisivatkin.
Ranskan historiasta toisaalta löytyy myös esimerkkejä kuinka käy kun he joutuvat voimakkaampansa alistamaksi, natsit tekivät sen asein ja saivat virallisen Ranskan enemmän tai vähemmän sotimaan puolellaan, Venäjä voi tehdä sen muilla keinoin omalta maaperältään käsin. Ja kuten Teräsmies totesi Ranskan poliittisen tulevaisuuden epävarmuudesta, heidän todelliset sopimukset ja sitoumukset saattavat olla tulevaisuudessa muuhun suuntaan kuin länteen, tai eivät ainakaan yhtä voimakkaasti lännen puolella kuin ennen.
Totta kai on todennäköisintä että Ranska ei niin tekisi Suomelle, eikä ole luultavaa että Ranska yhtäkkiä kutsuisi Putinin kunnia presidentikseen. Mutta, Suomen kaltaisen valtion pitää olla aina valmiina kaikkeen, ja tälläisessä tapauksessa jossa vastustaja on aina ollut, ja aina tulee olemaan Venäjä.. Viholliseni vihollinen on ystäväni. Laskisin siis konfliktin uhatessa henkeni mieluummin jenkkien jatkuvan aseavun kuin Ranskan vastaavan varaan.

Tietysti toiveeni olisi että voisi luottaa omiin voimiin, kuin olla tilanteessa jossa itsenäisyyden säilyttäminen paria viikkoa kauempaa on toisen valtion avun varassa. Ja jos veikkaa väärää hevosta menettää kaiken. Mutta ennenkuin vesi muuttuu uudeksi öljyksi, ei Suomella siihen ole varaa... Mistä päästään keskusteluun onko toisaalta varaa odottaa että Suomen luonnonvaroista tulee niin arvokkaat että voimme varustautua puolustamaan itseämme, jolloin saattaa olla raakasti myöhäistä. Mutta se onkin sitten jo ihan eri keskustelu ja menee liian kauas aiheesta.

Yliluonnollisten voimien pitäisi puuttua peliin jotta EUn jäsenvaltiot yhtäkkiä alkaisivat tanssimaan käsi kädessä gumbaijaata leirinuotion ympärillä ja yhdistäisivät puolustuksensa planeetan voimakkaimmaksi armeijaksi jota ei Venäjä, USA tai Kiina lähtisi haastamaan ihan turhan takia, olkoon se siis utopia vaihtoehto 3.
 
Ei ole olemassa mitään jenkkien jatkuvaa aseapua. Jenkit auttavat jos katsovat siitä silloin tai tulevaisuudessa hyötyvänsä. Tahdon sanoa, että mikään ei ole varmaa ei edes jenkkien hyväntahtoisuus tai apu. Koko NATO = Yhdysvallat. Jos jenkit sotkeutuvat kriisin vaikkapa Taiwanissa niin siinä Euroopan maat sitten istuvat mini armeijoiden kanssa. Ranska on niitä ainoita joka vielä haluaa pitää yllä jonkinlaista omaa puolustusta ja kykeneekin voiman projisointiin.
 
Saabin video on ehkä markkinointimielessä hyvin rakennettu, mutta hyvä Luoja mikä ääninäyttely. Meinasin oksentaa, kun eunukki aloitti tarinoinnin! Ei anna hyvää kuvaa koneesta, kun myyjäkin kuulostaa noin heikolta... Kyllä hävittäjäkauppiaan pitäisi olla hieman maskuliinisempi.

Miksi ei palkattu Reiniä alias uudempaa Varesta ääninäyttelijäksi!
 
Ei ole olemassa mitään jenkkien jatkuvaa aseapua. Jenkit auttavat jos katsovat siitä silloin tai tulevaisuudessa hyötyvänsä. Tahdon sanoa, että mikään ei ole varmaa ei edes jenkkien hyväntahtoisuus tai apu. Koko NATO = Yhdysvallat. Jos jenkit sotkeutuvat kriisin vaikkapa Taiwanissa niin siinä Euroopan maat sitten istuvat mini armeijoiden kanssa. Ranska on niitä ainoita joka vielä haluaa pitää yllä jonkinlaista omaa puolustusta ja kykeneekin voiman projisointiin.
Sen takia sanoinkin että laskisin MIELUUMMIN ;) Juuri sehän minulla olikin pointtina että mikään ei ole varmaa näissä asioissa kun pitää luottaa muihin. Tuo "jatkuva" oli ehkä huono ilmaisu, mutta turha siihen on tarttua. Mutta sen sijaan jos vielä historiaan tartutaan niin laskisin mieluiten Saksan apuun kuin kenenkään muun. Jos he vielä auttavat meitä sen jälkeen kun osaltaan pelastivat perseemme ja sen jälkeen petimme heidät :rolleyes:
 
Tällä hetkellä Saksan armeija on hajaannustilassa. Heillä menee vuosia ennenkuin vahingot on korjattu. Sitä ennen heillä tuskin on intoa auttaa muita, kun itsensäkin puolustaminen on vaikeaa.
 
Back
Top