Ilmavoimien tulevaisuus

Eskelinen sanoi juuri, että kahden koneen malli tarkasteltiiin jo 2014.
Tulisi ylläpitokustannuksiltaan sekä hankintakustannnuksiltaan liian kalliiksi.

Pulkin ajatus ei elänyt edes yhtä päivää.
Meinasi tehdä ilmaveivin ja saada sekä hyvän että halvan?:D
 
Voi huoh mitä paskaa taas. Pulkki mm toteaa:

"Lockheed Martinin kyky kuljettaa aseita on myös muita konemalleja heikompi, mutta sen näkymättömyys perinteisissä tutkajärjestelmissä tekee siitä konfliktitilanteissa ylivoimaisen, sanoo Pulkki."

2 minuutin googlettelu jo kertoo että esim Gripen E:hen saa 10 ripustimeen max 5000kg tavaraa, F-35:een saa 11 ripustimeen yli 10000kg aseita.

E: toisekseen F-35 ei ole näkymätön perinteisissä tutkajärjestelmissä. Ei sitä koskaan ole näkymättömäksi tarkoitettukaan ja mitä perinteisempi tutka (matalempi taajuus) sitä paremmin se sieltä näkyy. Pulkki voisi opetella edes häiveen aakkoset ja googlata taikasanat "Kill Chain" ymmärtääkseen mistä on kyse.
Jälleen kerran yksi "perusasiantuntija", joka tekee häiveestä on/off asian suurelle yleisölle.:facepalm:
 
Kaytan itsekkin projektien teknisen suunnittelun detskuihin CATIAa ja se kuitenkin tosi hyva ohjelma.
Kone on vanhaa suunnittelua, valmistustekniikka automatisoimatonta, haluaisitko todellakin pelkat jigilinjat suomeen, joissa tehdaan nyrkkipajasysteemilla koneita??? Mina en, nimittain hornetit kasattiin pelkkana kasityona, ei tehokasta vaikka kasityo onkin upea juttu, muttei saa olla itseisarvo.... Mieluummin toimivat vastakaupat.

Tuohan on hyvä juttu, kotimaassa päästään tutustumaan koneen rakenteeseen ja omavaraisuus remonttien yms. suhteen on selvästi parempi kuin jollain 'mustalla laatikolla' josta saa avata vain 3 ruuvia ilman valmistajan lupaa.
 
Lieneekö tuo kahden koneen malli ollut sellainen, mihin on ennenkään haluttu tietoisesti pyrkiä? Vaikuttaa ennemmin, että siihen on jouduttu koska pitänyt valita useammista leireistä. Kun nyt ei ole nähtävissä samanlaista tarvetta vaan on vara valita, niin kahden koneen malli vaikuttaa epäilyttävältä päähänpinttymältä. Voi vain kuvitella kun käteen pätkähtäisi 2x HN-MLU vastaava kustannus kerralla. Vaikuttaa paljon maltillisemmalta ajatukselta, että uusi Hawk olisi aikanaan mikä tekee tästä "kaksi konetta"-ratkaisun. Salolainen suorastaan yllätti kun vei keskustelua kahden vaihtoehdosta sellaiseksi, että toinen tarkoittaisi miehittämätöntä.

Kahta tai useampaa konetyyppiä ei käytä kuin ne jo erehtynyt useampaan ennen F-35-hankintaa. Tai sellaiset, jotka painii ihan eri sarjassa kuin Suomi. Luonnollisemmat verrokkimaat tekevät toisin.

Erittäin, ylivoimainen. Vaarallista varmuutta nk. asejärjestelmäammattilaiselta. Noin ei puhu yleensä ne, jotka tietää vaan ne, jotka luulee tietävänsä. Mitä Pulkki tietää häiveominaisuuksien ylläpidosta ja sen kustannuksista? Odotan, että tekisi ensin selkoa mitä ratkaisevaa eroa RAM toteutuksessa on F-22 ja F-35 välillä.

Tämä oli vähän samanlainen pettymys kuin aiemmin A-studioon liian hövelisti lupautunut lentokonebongari. Kaikista mustavalkoisimmat lausunnot on nyt kuultu harrastajilta, missä on oma vaaransa. Näkisin mieluusti lisää harkintaa jos saa Ylen välineekseen. Liian moneen menee täydestä kuin väärä raha.

Ohjelman loppupuolellahan Robin H. (jota ei nettiartikkelissa mainittu) ansiokkaasti kritisoi kahden koneen mallia ja totesi sen olevan käytännöllistä korkeintaan jos toinen operatiivinen kone toimii myös harjoitushävittäjänä. Eli sama "1.5 koneen malli" mitä itsekin joskus kauppasin täällä. Tämäkin malli on kuitenkin nyt poissa laskuista, koska Ilmavoimat on päättänyt että Hawkeilla lennetään vielä pitkään. Uusi harjoituskoneratkaisu saadaan vasta ~2040.

"Kahden koneen mallia" sellaisena kuin Pulkki kuvaili näkee yleensä sellaisilla ilmavoimilla joiden kalusto edustaa kahta eri sukupolvea. Eli vaikka joku Sveitsi missä ei kerralla ole pistetty koko ilmavoimia uusiksi vaan on uusittu vanhimmat koneet ensin ja seuraavaksi vanhimmat jatkavat palvelusta uusien koneiden rinnalla. Meillä tällaista ikärakennetta kalustolla ei ole koska 80-luvun lopulla päätettiin uusia koko roska kerralla.

Yksi mahdollisuus voisi olla että Horneteista paraskuntoisimmat saavat eliniän pidennyksen ja toimivat uudemman tyypin rinnalla vielä jonkun ~15 vuotta. Tämäkään vaihtoehto ei virallisesti ole enää kartalla.
 
Tässä siis lyötiin naulat Rafalen ja Typhoonin arkkuihin mitä HX-hankkeeseen tulee? Tosin sama koskenee Super Hornetia eli tuskin siihenkään hirveästi kehityspotentiaalia tulevaisuudessa jää
 
Onko jo kokonaan suljettu pois vaihtoehto, että ostettaisiin vähemmän F-35:ttä ja Hawkin tilalle esim. Aermacchi M-346 -konetta hieman reilumpi määrä, jolloin sitä voitaisiin käyttää sekä koulutukseen että ilmatilan valvontaan rauhanaikana? Kun F-35:ttä on tarjolla vain yksipaikkaisena, niin voisi kuvitella, että erillisen kaksipaikkaisen harjoituskoneen merkitys korostuu. Näin ei ilmeisesti meillä ole kuitenkaan?
 
Monella F-35 -käyttäjämaalla on kaksipaikkaisia F-16:tta sikäli kun tarvetta kaksipaikkaiselle taktisessa koulutuksessa ilmenee. Hawkien modernisointiohjelma on loppusuoralla (vai joko oli valmis) ja niillä on edessään ainakin 15 palvelusvuotta vielä, mahdollisesti venytetään kahteenkymmeneen. Eli vasta tuossa 2030 aletaan katsomaan seuraajaa joten nykyiseen hävittäjähankintaohjelmaan ne pohdiskelut eivät ennätä.
 
Onko jo kokonaan suljettu pois vaihtoehto, että ostettaisiin vähemmän F-35:ttä ja Hawkin tilalle esim. Aermacchi M-346 -konetta hieman reilumpi määrä, jolloin sitä voitaisiin käyttää sekä koulutukseen että ilmatilan valvontaan rauhanaikana? Kun F-35:ttä on tarjolla vain yksipaikkaisena, niin voisi kuvitella, että erillisen kaksipaikkaisen harjoituskoneen merkitys korostuu. Näin ei ilmeisesti meillä ole kuitenkaan?
Ei tuo M-346 ole kyllä riittävä ilmatilan valvontaan, se ei ole Hawkia nopeampi, mikä haittaa tunnistustehtävissä paljon. Sen versiossa M-346FA on kyllä tutka, mutta se ei ole kovin hääppöinen (pieni pulssidoppler), ja ainoastaan Sidewindereiden käyttö näyttää olevan mahdollista (ohjuksiakin voidaan joutua käyttämään, jos itänaapuri kokeilee Ilmavoimien rajoja riittävästi).

Sen sijaan KAI:n FA-50 voisi näin maallikon silmään olla jo mahdollinen F-35:n tukemiseen, siinä on ihan kunnon tutka ja mahdollisuus käyttää mm. AMRAAM:eja. Lisäksi sen lentonopeus ei juuri jää Horneteista.
 
Onko jo kokonaan suljettu pois vaihtoehto, että ostettaisiin vähemmän F-35:ttä ja Hawkin tilalle esim. Aermacchi M-346 -konetta hieman reilumpi määrä, jolloin sitä voitaisiin käyttää sekä koulutukseen että ilmatilan valvontaan rauhanaikana? Kun F-35:ttä on tarjolla vain yksipaikkaisena, niin voisi kuvitella, että erillisen kaksipaikkaisen harjoituskoneen merkitys korostuu. Näin ei ilmeisesti meillä ole kuitenkaan?

Mitoitus on poikkeusolojen tarpeiden mukainen. Normaaliolojen alueellisen koskemattomuuden turvaaminen ei ole sellainen tehtävä, mikä pois ottamalla jotenkin mahdollistaisi pienemmän määrän hankittavia HX-koneita.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä siis lyötiin naulat Rafalen ja Typhoonin arkkuihin mitä HX-hankkeeseen tulee? Tosin sama koskenee Super Hornetia eli tuskin siihenkään hirveästi kehityspotentiaalia tulevaisuudessa jää
Tuon projektin hävittäjä ei ole vielä edes piirustupöydällä ja se toteutuuko ikinä? Luoja tietää. Se että se on täysin valmis voi viedä hyvinkin 10-20 vuotta veikkaan lähemmäs 20 vuotta. Siittä sitten oma aikansa että määrä riittää korvaamaan nykyiset.

Eli kyllä typhoonilla ja rafalella lennetään vielä pitkään ja väitän että jälkimmäistä myös tullaan aktiivisesti päivittämään.
 
Ilmavoimien komentaja totesi tänään lakonisesti, että siinä vaiheessa kun Ranska-Saksan uusi kone on operatiivisesti ilmassa ja sarjatuotannossa(ei sanatarkka), niin Suomen uudet HX-koneet ovat jo elinkaarensa puolivälissä. Jokainen valmistaja kehittää aina uusia tuotteita, ei autonvalmistajakaan odota, että malli x on ikiwanha ja teknisesti loppuunkaluttu ja ala vasta sen jälkeen suunnitella seuraajaa, sehän olisi järjetöntä.
///
Kanava-maskotin aiempi kuva voi pitää paikkansa eräällä toimistolla, jos minimi-kriteerit tulivat puun takaa täytenä yllätyksenä tänään. Noh ehkäpä LM ei niin hetkahda, ovat ennenkin osallistuneet kisoihin missä on ollut tiukkoja kriteerejä ja näillä on pyyhitty pöytään myöhemmin, todennäköisesti LM odottaa että Suomi toimii samoin ja Purasen adjektiivia käyttäen "tiukat" esikriteerit haudataan vähin äänin.

Ja pahoittelen, että jälki-editoin aina näitä viestejäni, en halua tuottaa turhaa viesti-virtaa tänne.
 
Viimeksi muokattu:
Saa kyllä Trollhättanin miesten sisäinen spinnauskone pyöriä ylikierroksilla että tämän saa jotenkin näyttämään voitolta. Eiköhän se kuitenkin luonnistu.
Alkujärkytystä tuntuu olevan ilmassa, mutta olen varma että kyllä jätkät hoitaa koska koko ykkösketju on jo hommissa.

Tuolla toisessa vitjassa toistellaan jo markkinointimantraa integrointikustannuksista, nhkk on kontribuoimassa tuttuun tyyliin, ja tykkäyksestä päätellen on NSA-salaliittoakin tulossa Yhdysvaltojen ystävältä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei yhdysvalloilla ole ystäviä, kuten ei muillakaan suurvalloilla. Ne suhtautuvat kyllä ystävällismielisesti valtioihin, jotka eivät uhmaa eivätkä kilpaile, ja jotka tottelevat epäsuorasti annettua käskytystä ja hankkivat sieltä mistä se on heidän mielestään sallittua. Sen takia tässäkin kilpailutuksessa on puolustuspoliittinen lopullinen päätöksentekomekanismi irrotettu kokonaan järjestelmäevaluaatiosta. Varmuuden vuoksi.
 
Back
Top