Ilmavoimien tulevaisuus

Tehtäväkelpoisuus on rauhan aikana varmasti olennaisesti suurempi kuin sodan ajan tilanteessa. Silti keskustelu hyppäsi sodan ajan kommentista sujuvasti rauhan ajan tehtäväkelpoisuuteen ilman että keskustelijat itse asiaa ilmeisesti edes huomasivat. Konemäärän mitoitus perustunee kuitenkin pääosin (hankinta ja käyttö) budjetin kokoon, josta yhdessä sodan ajan tehtäväkelpoisuuden kanssa määräytyy maanpuolustukseen käytettävissä olevan kaluston määrä.
 
Eikä unohdeta uutena tehtävänä ilmasta merelle -toimintaa - ilmeisesti HX tulee kantamaan myös meritorjuntaohjuksia.
Ehkä tuleekin, mutta varmaa ei sekään vielä ole. Ilmasta merelle toimintaa on mahdollista tukea ilmasta hävittäjillä pelkästään maalittajanakin. Kun taistelualusten määrä vähenee, niin ne voivat olla vielä ohjusten kantamalla jatkossakin, vaikka olisivatkin tutkahorisontin väärällä puolella ja siten kykenemättömiä omien MTO:ten maalittamiseen. Pääosa tarpeesta tukea ilmasta merelle toimintaa ilmavoimilla lienee seurausta juuri tästä, eikä siitä etteikö merivoimilla riittäisi MTO:ia. Samalla rahalla saatava MTO määrä kun ei kasva siitä että niitä hajautettaisiin myös ilmavoimille. Lisäksi hävittäjän kyky ilmasta ilmaan tehtävässä ei juurikaan kärsi siitä että mukana on kyky maalittamiseen merelle, verrattuna MTO:n mukana kantamiseen. Ilman MTO:ta maalittaminen sujunee siis paremmin muiden tehtävien ohessakin.
 
Toisaalta jopa väljästi tulkiten Hawkin aseistaminen Sidewinderillä tai sillä venäläisellä ilmasta-ilmaan ohjuksella vei kokonaismäärän yli 60 kappaleeseen. Siis Hawk+Draken+MiG-21

Ei liittoutuneiden tulkinnan mukaan. Sinänsä loogista, sillä eihän minustakaan tule kitaristia antamalla kitara käteen. Voin kyllä rämpyttää sitä jollakin tavalla ja Hawkistakin voi ehkä laukaista Sidewinderin, mutta onko se kuitenkaan hävittäjä de facto?
 
Katsoin että minkälainen määrä aseita hommattiin Hornetteihin itse Hornet-hankinnan yhteydessä.

445 AMRAAMia ja 480 Sidewinderia.

Lähtee löytyi englanninkielinen Wikipedia, ja sieltä Finnish Air Force ja taulukosta Sidewinderien lukumäärän referenssi, ja sieltä löytyi sivusto, jolta voi katsella asetoimitusten määriä.
 
LRASM Set To Achieve EOC With U.S. Navy’s F/A-18E/F Super Hornet

Anteeksi off-topic, mutta miten EOC ja IOC poikkeavat toisistaan?
 
Anteeksi off-topic, mutta miten EOC ja IOC poikkeavat toisistaan?
Tässä nopea:
The rollout of an undisclosed number of missiles to unspecified operational units coincides with the declaration of early operational capability (EOC). Lockheed Martin told Jane's that EOC is similar to initial operating capability (IOC) in that it is defined by the delivery of a quantity of missiles. The US Navy (USN), which oversees the LRASM programme, had not responded to a request for information at the time of writing.
 
Olis muuten pelottava kone, kun entinen presidentti komistaisi konetta. Ei ihan miss Lulu niinkuin 2 ms pommikoneissa...
Siitä syntyisi edullinen kotimainen stealth-kone. Jos tieto siitä tallentuisikin filmille niin kukaan ei ilkeäisi julkaista.
No, ehkä entisen Nyrkkipostin lukijat olisivat tarpeeksi paatuneita ja seniilejä kohdatakseen tämän näyn.
 
Tuleviin F-35 koneisiin kaikkiin Tom of Finland kuviointi. Ryssän lentäjät eivät kerkiä huomaamaan mitään ennenkuin meidän kiiltävät isot ohjukset ovat heidän pyrstössään. Olisi psykologista vaikutusta ainakin..
Sitatoidakseni Metal Gear - pelisarjan Revolver Ocelot - hahmoa ''There's nothing like the feeling of slamming a long silver bullet into a well greased chamber...''
 
Ilmavoimilla käynnistyy kohta Ruska 19 -harjoitus. Aika mahtava harjoitus tulossa joukkojen ja lentokaluston perusteella! Ruotsalaisilla on ihan iso rooli, kaksi parvea Gripeneitä ja tutkakone osallistuvat. Harjoituksen maantieteellinen alue on myös varsin suuri.

Ei taida olla montaakaan kertaa järjestetty ihan tuossa laajuudessa ilmapuolustusharjoituksia. Yhteensä 10 kenttää joista operoidaan!
 
Back
Top