Ilmavoimien tulevaisuus

[SJ]

Järkevintä olisi tietysti F-22 tuotannon jatkaminen. Milloinkas Obaman kausi päättyykään?

Onkos ne jo sulkeneet sen tuotantolinjan? Opaman kautta taitaa olla vielä jäljellä lähes kolme vuotta, joskin hieman veikkaan, että se saattaa jäädä viimeiseksi.

 

[Teräsmies]

Linja suljettiin mutta koneisto laitettiin varastoon.

 

[SJ]

Linja suljettiin mutta koneisto laitettiin varastoon.

Suurin ongelmahan taitaa olla henkilöstö, ei liene varmaa, että entisiä tekijöitä saa takaisin.

 

[Einomies1]

Mitenkä arvelette Gripen NG:n pärjäävän PAK-FAn kaltaista konetta vastaan? Jos ei siis oteta käyttökuluja yms (Gripenissä tietenkin halvemmat) vertailuun mukaan.

Eivätkö nuo ole erilaisiin rooleihin tarkoitettuja koneita? PAK-FA on F-15, F-22 ja SU-27:n kaltainen kone, jolla on tarkoitus riistää ilmaherruus vastustajan alueella. Gripen on puolestaan torjuntahävittäjä, jonka on tarkoitus operoida omalla alueella kenttien läheisyydessä. Olettaisin Gripenin olevan tehokas omassa roolissaan, jos vain maajärjestelmä toimii. Eli taivaalla olevat hävittäjät saavat riittävän tarkan tilannekuvan ja pikaiset tankkaukset maanteillä onnistuvat sujuvasti.

Asiasta en mitään tietysti tiedä, mutta jotakin olen yrittänyt pohdiskella. Kuvittelisin monen BVR taistelun jäävän joko kesken tai sitten päättyvän ilman tulosta. Eli ei ammuta ollenkaan tai ohjukset eivät osu, koska vastustaja tempaiseekin täyskäännöksen ja pakenee täydellä teholla. Ohjukselta loppuu kantama ennen osumaa. Tällaiset liikkeet syövät polttoaineen nopeasti. Ratkaisevaksi muodostuu polttoaineen riittävyys. Ja tietysti myös ohjusten määrä. Tosin ohjusten määrän merkittävyydestä en ole ihan varma. Ehkäpä jo tulenjohtotutkan ote koneesta kannustaa pakenemaan.

Torjuntaa suorittavilla koneilla on etuna mahdollisuus useisiin nopeisiin tankkauksiin lähellä taistelualuetta. Ilmatilaan tunkeutunut vihollinen joutuu luopumaan hyökkäyksestään polttoaineen käydessä vähiin. Tankkauskoneet auttavat asiaa, mutta ne pitää jättää kauemmaksi taistelualueesta.

Hyökkääjän toinen heikkous on tilannekuvan muodostamisen vaikeus. Hävittäjien omien tutkien suorituskyky on huomattavan rajallinen verrattuna puolustajan maatutkien ja passiivisten sensorien verkkoon. Lisäksi lentokoneen tutkan käyttäminen helpottaa koneen havaitsemista vastapuolelle. Asiaa voidaan helpottaa AWACS:lla. Lentävän johtokoneen suojaaminen muodostaa puolestaan oman ongelmansa, joka jälleen sotkee tilanteen. Sen nopeus ei riitä pakenemiseen, jos joku torjuntahävittäjä pääsee lähelle. Johtokoneen saattohävittäjien torjunnan pitäisi onnistua täydellisesti.

Vaan millaiseksi tilanne muuttu, jos hyökkäyksen kohteella on S-300 kaltainen ohjusjärjestelmä? S-300 pysyttelee hiljaa, kunnes AWACS on varmasti kantamalla. Johtokone putoaa pelistä (ja taivaalta), jolloin puolustajan torjuntahävittäjillä on merkittävä etu ylivoimaisen tilannekuvan ansiosta.

Asiasta en minäkään tiedä mitään, mutta sitä ihmettelen että nykyisten hävittäjäkoneiden kehitys suunnittelusta valmistukseen vie 10-15 vuotta, jos ei isompia ongelmia tule ja veli vänäläinen väittää että PAK-FA esitellään valmiina 2015! Kehittely on alkanut 2007, eli suunnittelusta valmiiksi muka (kelpuutus) 8 vuodessa! Minä en ainakan usko tommosta potaskaa, tai sitten eka versio lentää pelkillä mittareilla ja kahvoilla varustettuina, ilman ensimmäistäkään näyttöä (jos ei sitten DVD:tä laiteta lentäjän syliin).

Onhan PAK-FA lukuina varsin uskomaton 2600 km/h maksiminopeudella, supercruisella 2000 km/h, toimintasäde 4000 km ja maksimitorjunta 400 km, mutta kaikki pelkkiä lukuja ja kuvat kauniita maalauksia. Sääs nähdä...

Yksi vaihtoehto on että kone on matkittu valta-osaltaan F-22, Rafale, EF-2000 koneista.

Ilmapuolustuksen taktiikkaan pitäisi kysyä konsultaatiota joltain Ilmavoimien AMMATTILAISELTA kun ne näitä asioita miettivät työkseen. Omana arviona sanoisin että jos vihollinen tekee ilmarynnäkön esim. suomeen, niin heikko on tulos jos suurvalta-vihollinen peräytyy joka kerta kun vähän Hornetin tutkalla sinnepäin sohaisee. Ei semmoisia kannata uskoa. Kyllä vihollinen tänne tunkee jos niin päättänyt, eikä sitä pelota tappiot tai muutama Hornetti/ NASAMS -lavetti.

En usko että BVR-ohjuksia noin vain väistellään, kääntymällä kaasu auki poispäin. Ohjukset lentää mach 4-5 nopeudella=min. 2 x hävittäjän spurttinopeus, eikä siinä jää paljoa aikaan kurvailuun. Eihän mitään pitkän kantaman ohjuksia edes kannattaisi käyttää jos niiden väistely olisi noin helppoa! Karkuunpääsy riippuu täysin etäisyydestä jolla ohjus tai ohjuksentutkan lukitus edes yleensä havaitaan.

Uudet BVR-ohjuksethan voi laukaista pelkästään että hävittäjä saa summittaiset tiedot maalista vaikka AWACSilta, toiselta koneelta tai maa-asemalta. Eikä niitä havaitse ennenkuin ne avaavat oman tutkansa.

Jos vihollisella on yhtään järkeä, niin mahdollista ilmarynnäkköä edeltää mittavat risteily-ohjusten, laivaston ja ilmavoimien taktisten ohjusten ja mahdollisesti lyhyen- tai keskimatkan ohjusten iskut strategisiin ilmapuolustuksen johto-ja viestikeskuksiin (ensin lamautetaan tietenkin ilmapuolustus) sekä lentotukikohtiin.
Senjälkeen tai samanaikaisesti isketään muuhun puolustukseen ja yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin (energian tuotanto ja jakelu, viestiliikenne jne.) Tämä vaihe kestää päiviä ja/tai viikon-kaksi.

Hyökkäyksen tehoa arvioidaan satelliitti/UAV:en välittämien tietojen perusteella ja kohdennetaan tarvittaessa. Vasta kun ilmapuolustusta on heikennetty tarpeeksi aloitetaan mahdollinen hyökkäys miehitetyillä koneilla joka sisältää edeltävän tutkahäirinnän ja tutkien lamauttamisen ELSO-koneilla + ohjuksilla.
Tämä vaatii puolustajilta juonikkuutta ja joustavuutta. Pitää olla riittävän aktiivinen puolustuksessa, mutta ei liian jotta vältetään kaikkien It-aseiden ja hävittäjien paljastuminen/tuho. Tärkeätä antaa vihollisen luulla että se on saanut lamautettua puolustuksen, mutta "täydellinen passiivisuus" voi antaa aihetta epäilyyn hyökkäyksen tehosta.

Koska suurvalta-vihollinen tietää tarkasti nykyiset lentotukikohtamme ja kaluston määrän se todennäköisesti pyrkii tuhoamaan ne nopeasti, rajulla yllätyshyökkäyksellä. Ainoa keino on pitää "tuntosarvet höröllä" ja hajauttaa hävittäjäkalusto jo "harmaan vaiheen" aikana jos semmoinen tulee. Näin ainakin osa hävittäjistä jää ehyeksi, koska vihollinen tuskin alkaa pommittamaan koko suomen tiestöä palasiksi, voi siinä loppua murkula kesken.

Ratkaisu voisi olla perustaa ns. ilmapuolustuksen "Kill Bokseja" koko rintaman alueelle ja pitää kokoajan 1-2 lentokonetta ilmassa torjuntavalmiina joka boksissa, samalla kun 1 on tankkauksessa/huollossa ja 1-2 konetta sirtymässä huoltoon/asemaan. Boksi voisi olla kooltaan esim. 100x100 km. Joka kone voi kantaa jopa 10-12 tutka-ohjusta mukanaan, jolloin saadaan kyllä jonkinlainen vaikutus ylivoimaiseen viholliseenkin. Jos maalina on vihollisen "rynnäkkölautta" (konemuodostelma), joisi useamman boksin koneet osallistua torjuntaan (kts. taistelu Britanniasta taktiikka). Kyllä historiasta on opeteltavissa monta hyvää läksyä jotka edelleen toimivat.

Jenkit tekivät "Kill Bokseja" Irakin sodassa hyökätessään ja taktiikka oli tehokas. Vaikka laatikossa on vain 1 kone kerrallaan, armeijalla oli aina saatavilla välitön ilmahyökkäyskyky täsmä-asein. Miksei sama onnistu toisinpäinkin?

 

[kunnas]

Mitenkä arvelette Gripen NG:n pärjäävän PAK-FAn kaltaista konetta vastaan? Jos ei siis oteta käyttökuluja yms (Gripenissä tietenkin halvemmat) vertailuun mukaan.

Eivätkö nuo ole erilaisiin rooleihin tarkoitettuja koneita? PAK-FA on F-15, F-22 ja SU-27:n kaltainen kone, jolla on tarkoitus riistää ilmaherruus vastustajan alueella. Gripen on puolestaan torjuntahävittäjä, jonka on tarkoitus operoida omalla alueella kenttien läheisyydessä. Olettaisin Gripenin olevan tehokas omassa roolissaan, jos vain maajärjestelmä toimii. Eli taivaalla olevat hävittäjät saavat riittävän tarkan tilannekuvan ja pikaiset tankkaukset maanteillä onnistuvat sujuvasti.

Asiasta en mitään tietysti tiedä, mutta jotakin olen yrittänyt pohdiskella. Kuvittelisin monen BVR taistelun jäävän joko kesken tai sitten päättyvän ilman tulosta. Eli ei ammuta ollenkaan tai ohjukset eivät osu, koska vastustaja tempaiseekin täyskäännöksen ja pakenee täydellä teholla. Ohjukselta loppuu kantama ennen osumaa. Tällaiset liikkeet syövät polttoaineen nopeasti. Ratkaisevaksi muodostuu polttoaineen riittävyys. Ja tietysti myös ohjusten määrä. Tosin ohjusten määrän merkittävyydestä en ole ihan varma. Ehkäpä jo tulenjohtotutkan ote koneesta kannustaa pakenemaan.

Torjuntaa suorittavilla koneilla on etuna mahdollisuus useisiin nopeisiin tankkauksiin lähellä taistelualuetta. Ilmatilaan tunkeutunut vihollinen joutuu luopumaan hyökkäyksestään polttoaineen käydessä vähiin. Tankkauskoneet auttavat asiaa, mutta ne pitää jättää kauemmaksi taistelualueesta.

Hyökkääjän toinen heikkous on tilannekuvan muodostamisen vaikeus. Hävittäjien omien tutkien suorituskyky on huomattavan rajallinen verrattuna puolustajan maatutkien ja passiivisten sensorien verkkoon. Lisäksi lentokoneen tutkan käyttäminen helpottaa koneen havaitsemista vastapuolelle. Asiaa voidaan helpottaa AWACS:lla. Lentävän johtokoneen suojaaminen muodostaa puolestaan oman ongelmansa, joka jälleen sotkee tilanteen. Sen nopeus ei riitä pakenemiseen, jos joku torjuntahävittäjä pääsee lähelle. Johtokoneen saattohävittäjien torjunnan pitäisi onnistua täydellisesti.

Vaan millaiseksi tilanne muuttu, jos hyökkäyksen kohteella on S-300 kaltainen ohjusjärjestelmä? S-300 pysyttelee hiljaa, kunnes AWACS on varmasti kantamalla. Johtokone putoaa pelistä (ja taivaalta), jolloin puolustajan torjuntahävittäjillä on merkittävä etu ylivoimaisen tilannekuvan ansiosta.

Asiasta en minäkään tiedä mitään, mutta sitä ihmettelen että nykyisten hävittäjäkoneiden kehitys suunnittelusta valmistukseen vie 10-15 vuotta, jos ei isompia ongelmia tule ja veli vänäläinen väittää että PAK-FA esitellään valmiina 2015! Kehittely on alkanut 2007, eli suunnittelusta valmiiksi muka (kelpuutus) 8 vuodessa! Minä en ainakan usko tommosta potaskaa, tai sitten eka versio lentää pelkillä mittareilla ja kahvoilla varustettuina, ilman ensimmäistäkään näyttöä (jos ei sitten DVD:tä laiteta lentäjän syliin).

Koneen kokoaminen alkoi ehkä silloin. Sitä ennen tekniikkaa oli tutkittu SU-47 ja mig-1.44 prototyypeillä joiden ensilennot alkoivat 1997. Suunnittelu on aloitettu luonnollisesti vielä tätäkin aikaisemmin.

 

[AlphaBravo]

Paljon riippuu siitä kuinka paljon käytetään valmista tekniikkaa. F-22, F-35, Typhoon ja Rafale ovat valtaosin tai kauttaaltaan uutta, varta vasten kehitettyä tekniikkaa. Tällaiselle koneelle 10-15 vuoden kehitysaika on normaalia.

Toisaalta esim. Super Hornet saatiin valmistukseen paljon nopeammin. Aloitus 1992, ensilento 1995 ja käyttöön 1999. Siinä hyödynnettiin paljon Hornetin perussuunnittelua ja käytettiin olemassaolevaa/muuhun käyttöön kehitettyä tekniikkaa.

Venäläiset hyödyntävät varmasti vanhoja keskeneräisiä stealth-projektejaan, kuten Kunnas totesi. Lisäksi on todennäköistä, että koneessa käytetään paljon Su-30-sarjan tekniikkaa. Silloin tuo aikataulu ei ole mahdoton, mutta eipä ole lopputuloskaan aivan sellainen ihmehävittäjä kuin väitetään. Ei se silti huono ole, vaikka olisikin "vain" Su-30 häiveominaisuuksilla. Raptor lienee edelleen kukkulan kuningas, mutta muille PAK lienee kova pala.

 

[ironside]

En usko että BVR-ohjuksia noin vain väistellään, kääntymällä kaasu auki poispäin. Ohjukset lentää mach 4-5 nopeudella=min. 2 x hävittäjän spurttinopeus, eikä siinä jää paljoa aikaan kurvailuun.

Jos niitä aletaan ampua maksimikantamalta (koska vihollisellakin on pitkän kantaman aktiivisia BVR-ohjuksia) niin kyllä niitä väistellä voi. Ohjuksellakin on rajallinen määrä energiaa manööverointia varten.

"täydellinen passiivisuus" voi antaa aihetta epäilyyn hyökkäyksen tehosta.

Täydellinen passiivisuus on myös avointen ovien päivä viholliselle. Jos oma torjuntakalusto joutuu keskittymään hengissä säilymiseen kuten kävi Irakissa ja Serbiassa, se ei ammu vihollisia kohti.

Jos maalina on vihollisen "rynnäkkölautta" (konemuodostelma), joisi useamman boksin koneet osallistua torjuntaan (kts. taistelu Britanniasta taktiikka).

Paitsi että BoB:n aikana ei pidetty lentokoneita ilmassa, vaan kentillä, ja vain puolustusalueet oli jaettu sektoreihin (10, 11 ja 12 Groupilla kullakin omat). Kun Chain Home -verkosto bongasi tulevat viholliset, sen sektorin laivueet nousivat ilmaan.

Jenkit tekivät "Kill Bokseja" Irakin sodassa hyökätessään ja taktiikka oli tehokas. Vaikka laatikossa on vain 1 kone kerrallaan, armeijalla oli aina saatavilla välitön ilmahyökkäyskyky täsmä-asein. Miksei sama onnistu toisinpäinkin?

Koska täydellinen ilmaherruus ja muutaman Maverickin tai täsmäpommin kanssa harjoitettu loiter odottamassa kiväärijullien kutsua kuten toisen maailmansodan 2 Tactical Air Forcen "taksijono" on eri asia kuin käyttää yhtä konetta torjunnan jahtikoirana. Jo kaksi vastaan yksi -tilanteesta tulee ongelma jos viholliset tekevät "voileivän", jossa ilmassa olevan koneen pitäisi samanaikaisesti keskittyä kahdelta puolelta tulevaan viholliseen.

 

[Einomies1]

Joo, toi edellämainittu voisi olla aika realistinen kuva tilanteesta. Eikä Venäläinen varmasti huonoa tee, kyllä se on nähty mitä ruski-kaluston menekki on maailmalla ja huonosti käy niille jotka aliarvioivat Venäläisen sotakaluston suorituskyvyn.

Tohon kritiikkiin ilmavoimia ja sen olemassaoloa kohtaan sanoisin että viimeistään juuri tehdyn uuden NASAMS II - kaupan myötä varmistettiin suomen ilmapuolustuksen kehittämisen suunta. Suunta on että ilmavoimat ovat olemassa myös tulevaisuudessa, koska NASAMS II hankintaa perusteltiin synenergian saavuttamiseksi ilmavoimien ja ilmatorjunnan välillä (ohjus ym.).
Lisäksi perusteena on suorittaa ilmatorjuntaa korkeuksilla, joissa hävittäjätorjunta ei ole kannattavaa tai järkevää. NASAMS II:n maksimitorjuntakorkeus on vaivaiset 10 km, jotenka ilman hävittäjiä yli 10 km korkeudella torjunnat ei onnistu.

Kuten kaikki varmaan arvaavat, ei tule kysymykseenkään että nykyaikana korkeusalue 10-25 km jää täysin ilman torjuntakykyä. Kyllä ilmavoimat ovat välttämättömiä vaikka meillä on vaan rapiat 60 konetta, niin kyllä niilläkin kovempi pelote on kuin pelkällä ilmatorjunnalla (NASAMS II).

Oma arvioni on että seuraava koneemme on todennäköisesti F-35 JSF ja määrä vieläkin pienempi, ehkä 40-45 kpl.

Lisäksi alueemme koskemattomuutta valvotaan paljon tehokkaammin ja nopeammin hävittäjillä kuin pelkällä IT:llä.

 

[baikal]

Ohjuksella on hankala ampua varoituslaukaus.

 

[juhapar]

Jos ajateltaisiin niin, että kaikki x kilometrin yläpuolella lentelevä olisi ilmailuvoimien kontolla ja ilmatorjunnan tehtävänä olisi x kilometrin alapuolella lentävien kohteiden torjunta joko tuhoamalla tai häätämällä ne ylemmäs hävittäjien saaliiksi. Näin ajatellen myös ammusaseilla (Sergei, ItKK ja kolmevitoset) olisi myös oma ekologinen lokeronsa ohjusten seassa.

 

[SJ]

Jos ajateltaisiin niin, että kaikki x kilometrin yläpuolella lentelevä olisi ilmailuvoimien kontolla ja ilmatorjunnan tehtävänä olisi x kilometrin alapuolella lentävien kohteiden torjunta joko tuhoamalla tai häätämällä ne ylemmäs hävittäjien saaliiksi. Näin ajatellen myös ammusaseilla (Sergei, ItKK ja kolmevitoset) olisi myös oma ekologinen lokeronsa ohjusten seassa.

Periaatteessahan tuo on ollut Sergeiden ja Itkojen tehtävä aina siitä lähtien kun ne on hankittu, ne on vastanneet siitä, että vihollinen ei ole voinut käyttää matalia korkeuksia ilman tappioita. Tämä taas tarkoitti, että ainakaan ennen täsmäaseita pommitusten tarkkuus oli sitten sen mukaista.

 

[Einomies1]

En usko että BVR-ohjuksia noin vain väistellään, kääntymällä kaasu auki poispäin. Ohjukset lentää mach 4-5 nopeudella=min. 2 x hävittäjän spurttinopeus, eikä siinä jää paljoa aikaan kurvailuun.

Jos niitä aletaan ampua maksimikantamalta (koska vihollisellakin on pitkän kantaman aktiivisia BVR-ohjuksia) niin kyllä niitä väistellä voi. Ohjuksellakin on rajallinen määrä energiaa manööverointia varten.

Ei homma toimi noin yksinkertaisesti että ajellaan hävittäjillä rivissä ja ammutaan ohjukset heti kun päästään maksimikantamalle ja kaarretaan pois. Noin toimi ehkä ratsuväki silloin kuin tuliaseet tuli sodankäyntiin. Nykyinen ilmataistelu on jotain paljon mutkikkaampaa. Vaikka BVR-ohjuksien kantama on pitkä (AIM-120 C-7/D= n.90+ km, rus/R-77= 150 km), riippuu kohteen havaitsemisetäisyys monista-asioista kuten maalin (hävittäjä tms.) koosta, kohtaamiskulmasta tutkaan nähden, lentokorkeuksista (tutka ja maali) jne. En ole edelleenkään ekspertti mutta väitän että harvoin ohjuksen maksimikantama=käyttöetäisyys on sama kuin havaitsemisetäisyys (tai tutkalukitus jos ammutaan LBL=lock-before-launch). Ei taistelulentäjätkään käy heti kaartelemaan jos jostain valaistaan tutkalla, vaan korkeintaan muuttavat lentokorkeutta/suuntaa ja/tai aloittavat häirinnän.

"täydellinen passiivisuus" voi antaa aihetta epäilyyn hyökkäyksen tehosta.

Täydellinen passiivisuus on myös avointen ovien päivä viholliselle. Jos oma torjuntakalusto joutuu keskittymään hengissä säilymiseen kuten kävi Irakissa ja Serbiassa, se ei ammu vihollisia kohti.

Oma torjuntakalusto EI TODELLAKAAN taistellut olemassaolostaan Irakissa -91 kun 3000 it-tykkiä ja 60 ohjuspatteria ampuivat silmittömästi taivaalle F-117 Nighthawkien pommittaessa. Ne olivat ainoat koneet jotka saivat hyökätä ensimmäisinä öinä Baghdadin keskusta-alueelle ja jenkit ottivat silti kaiken varman päälle ja aloittivat tutkahäirinnän koneiden stealth-kyvystä huolimatta.
Vaikka ekana yönä ammuttiin alas 1 kone liitoumalta, sodan edetessä jenkkien tappiot kasvoivat ja brittien vielä enemmän (johtuen eri taktiikasta). Tuskin puolueetonta tietoa liittouman konetappioista saadaan ikinä mutta kyllä niitä tipuja alas tuli ja täysin ilmatorjunnan takia. Bosniassa F-117 ammuttiin alas SA-3 Petshoralla, jonka suomi laittoi naftaliiniin kun Buk M1 tuli (1996). Jenkit myönsivät pelkäävänsä hyökkäystä Serbiaan ennen sotaa, koska tiesivät serbian ilmapuolustuksen oveluuden ja tehon. Maalilaitteitahan ne "sadat tuhotut panssarit" olivat joita ensin esiteltiin maailmalle. Myöhempi Irakin sota oli ihan eri asia kun 12 v. jatkunut taloussaarto vei Irakin puolustuksen kivikaudelle.

Jos maalina on vihollisen "rynnäkkölautta" (konemuodostelma), joisi useamman boksin koneet osallistua torjuntaan (kts. taistelu Britanniasta taktiikka).

Paitsi että BoB:n aikana ei pidetty lentokoneita ilmassa, vaan kentillä, ja vain puolustusalueet oli jaettu sektoreihin (10, 11 ja 12 Groupilla kullakin omat). Kun Chain Home -verkosto bongasi tulevat viholliset, sen sektorin laivueet nousivat ilmaan.

Joo, tiedän kyllä BoBin vaiheet ja en tarkoittanut että mennään täysin 70 v. vanhalla kaavalla vaan soveltaen sitä. Ideani oli että nyt kehitettävä ilmapuolustuksen valtakunnallinen tilannekuva, joka koostuu maatutkista, aistihavainnoista, UAV:n kuvista, signaalitiedustelusta maalla-, merellä- ja ilmassa on "Chain Home- verkosto" ja "Killbokseja" käytetään joustavasti uhkakuvan mukaan. Eli 1 vihulainen=1 torjuja, 4-6 vihulaista=2-3 torjujaa jne. Hornet pystyy ampumaan tutkaohjuksia useaan eri maaliin yhtä-aikaa. Kyllähän BoBissakin suureen hyökkäykseen vastasi hävittäjiä useasta Groupista (parhaimmillaan 300 natsia vs. 39 Spittiä ja Hurricanea 3 eri groupista).

Jenkit tekivät "Kill Bokseja" Irakin sodassa hyökätessään ja taktiikka oli tehokas. Vaikka laatikossa on vain 1 kone kerrallaan, armeijalla oli aina saatavilla välitön ilmahyökkäyskyky täsmä-asein. Miksei sama onnistu toisinpäinkin?

Koska täydellinen ilmaherruus ja muutaman Maverickin tai täsmäpommin kanssa harjoitettu loiter odottamassa kiväärijullien kutsua kuten toisen maailmansodan 2 Tactical Air Forcen "taksijono" on eri asia kuin käyttää yhtä konetta torjunnan jahtikoirana. Jo kaksi vastaan yksi -tilanteesta tulee ongelma jos viholliset tekevät "voileivän", jossa ilmassa olevan koneen pitäisi samanaikaisesti keskittyä kahdelta puolelta tulevaan viholliseen.

Tuo ns.voileipäsi voi olla tilanne silloin kun vihollinen pääsee iholle ja tulee Dogfight, mutta ei ne viholliset kovin eri suunnilta pääse yllättämään kun havaitseminen tapahtuu esim. Savonlinna-Lappeenranta akselilla ja torjuntakoneet Jyväskylä-Lahti tasalla. Vai ajattelitko että ryhmittäisit itse koneet Itärajalle "odottelemaan" ketä mahtaa rajan yli tulla? Puolustuksessa pitää olla syvyyttä joka antaa aikaa reagoida! Ns."tappolaatikoiden" koko pitää olla suhteessa vastuu-alueeseen, uhkakuvaan (strategiset kohteet) ja hävittäjätiheyteen. Haluaisin mieluiten lisäksi muutaman lisähornetin tankkeri-varustuksella toimimaan nopeana ilmatankkauskoneena joka mahdollistaisi pidemmän vastuu-ajan bokseissa.

 

[JOKO]

Ilmapuolustuksen taktiikkaan pitäisi kysyä konsultaatiota joltain Ilmavoimien AMMATTILAISELTA kun ne näitä asioita miettivät työkseen.

No niinhän sitä pitäisi, vaan eipä ole tuollaista osunut tuttavapiiriin. Mahtaisiko asian tiimoilta löytyä mitään kirjaa? Luulisi saman asian kiinnostavan muuallakin maailmassa.

Jos vihollisella on yhtään järkeä, niin mahdollista ilmarynnäkköä edeltää mittavat risteily-ohjusten, laivaston ja ilmavoimien taktisten ohjusten ja mahdollisesti lyhyen- tai keskimatkan ohjusten iskut strategisiin ilmapuolustuksen johto-ja viestikeskuksiin (ensin lamautetaan tietenkin ilmapuolustus) sekä lentotukikohtiin.
Senjälkeen tai samanaikaisesti isketään muuhun puolustukseen ja yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin (energian tuotanto ja jakelu, viestiliikenne jne.) Tämä vaihe kestää päiviä ja/tai viikon-kaksi.

Hyökkäyksen tehoa arvioidaan satelliitti/UAV:en välittämien tietojen perusteella ja kohdennetaan tarvittaessa. Vasta kun ilmapuolustusta on heikennetty tarpeeksi aloitetaan mahdollinen hyökkäys miehitetyillä koneilla joka sisältää edeltävän tutkahäirinnän ja tutkien lamauttamisen ELSO-koneilla + ohjuksilla.

Näinhän ne näkyy ainakin jenkit toimivan. Vaatii vaan hirvittävät resurssit onnistuakseen. Kun kerta tällaiseen on lähdetty, niin sehän kertoo epäuskosta hävittäjien ja rynnäkkökoneiden kykyyn vallata ilmatila. Tai ainakin sen epäillään vaativan runsaasti tappioita. Muutoin ei panostettaisi risteilyohjuksiin ja häivepommittajiin. Vaan mitä jenkit mahtavat pelätä? Ilmatorjuntaa vaiko torjuntahävittäjiä?

 

[Second]

Jos ajateltaisiin niin, että kaikki x kilometrin yläpuolella lentelevä olisi ilmailuvoimien kontolla ja ilmatorjunnan tehtävänä olisi x kilometrin alapuolella lentävien kohteiden torjunta joko tuhoamalla tai häätämällä ne ylemmäs hävittäjien saaliiksi. Näin ajatellen myös ammusaseilla (Sergei, ItKK ja kolmevitoset) olisi myös oma ekologinen lokeronsa ohjusten seassa.

Periaatteessahan tuo on ollut Sergeiden ja Itkojen tehtävä aina siitä lähtien kun ne on hankittu, ne on vastanneet siitä, että vihollinen ei ole voinut käyttää matalia korkeuksia ilman tappioita. Tämä taas tarkoitti, että ainakaan ennen täsmäaseita pommitusten tarkkuus oli sitten sen mukaista.

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

 

[OldSkool]

<snip>Tämä taas tarkoitti, että ainakaan ennen täsmäaseita pommitusten tarkkuus oli sitten sen mukaista.

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

Eriddäin darkka havaindo ! :a-smiley:

 

[AlphaBravo]

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

Lukaisin hiljattain Heikki Nikusen tuoreen "Air Power"-kirjan(http://www.apali.fi/kauppa/product_details.php?p=303). Sen mukaan tuo tarina tuhotuista valemaaleista oli pelkästään Serbien onnistuneen propagandan tuotosta, joka hanakasti omaksuttiin osassa länsilehdistöä ja on elänyt omaa elämäänsä sen jälkeen. Kirjan mukaan kenttätutkimukset ja analyysit pääosin tukivat Naton arvioita aiheutetuista tappioista, vaikka Wikipedia toisin väittääkin.

En tiedä mikä kenraaliluutnantti Nikusen sisäpiiritieto ja totuus asiassa on, mutta ehkä tuo "vakiintunut tieto" valemaaleista ei ole niin kovaa faktaa kuin oletetaan. Serbeillä luonnollisesti oli vahva intressi vähätellä tappioitaan ja oikeastaan ihmetyttää miksi se hyväksytään niin kritiikittömästi.

 

[Second]

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

Lukaisin hiljattain Heikki Nikusen tuoreen "Air Power"-kirjan(http://www.apali.fi/kauppa/product_details.php?p=303). Sen mukaan tuo tarina tuhotuista valemaaleista oli pelkästään Serbien onnistuneen propagandan tuotosta, joka hanakasti omaksuttiin osassa länsilehdistöä ja on elänyt omaa elämäänsä sen jälkeen. Kirjan mukaan kenttätutkimukset ja analyysit pääosin tukivat Naton arvioita aiheutetuista tappioista, vaikka Wikipedia toisin väittääkin.

En tiedä mikä kenraaliluutnantti Nikusen sisäpiiritieto ja totuus asiassa on, mutta ehkä tuo "vakiintunut tieto" valemaaleista ei ole niin kovaa faktaa kuin oletetaan. Serbeillä luonnollisesti oli vahva intressi vähätellä tappioitaan ja oikeastaan ihmetyttää miksi se hyväksytään niin kritiikittömästi.

Minulle on riittänyt PV:n virallinen näkemys, joka aika pitkälle tuntuu olevan se että Serbien armeija onnistui jekuttamaan vastaustajaansa. Jossakin NATO-faktat läpykässä, jonak tuotti muistaakseni PV, joka luotiin poistamaan yleisimpiä harhaluuloja NATO:sta mainittiin että Serbit kyllä onnistuivat hämäämään NATO:n ilmavoimia, mutta että se oli tuomittu pysyttelemään paikoillaan. Eli jos serbit/suomalaiset maavoimien yhtymät lähtisivät liikkeelle vahvasti ilma-alivoimaisena niin alkaisi tulla tappioita.

Suurin tuho minun käsitykseni mukaan koituikin Serbien Infralle ja yhteiskunnalle, ei Serbien armeijalle.

 

[baikal]

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

Lukaisin hiljattain Heikki Nikusen tuoreen "Air Power"-kirjan(http://www.apali.fi/kauppa/product_details.php?p=303). Sen mukaan tuo tarina tuhotuista valemaaleista oli pelkästään Serbien onnistuneen propagandan tuotosta, joka hanakasti omaksuttiin osassa länsilehdistöä ja on elänyt omaa elämäänsä sen jälkeen. Kirjan mukaan kenttätutkimukset ja analyysit pääosin tukivat Naton arvioita aiheutetuista tappioista, vaikka Wikipedia toisin väittääkin.

En tiedä mikä kenraaliluutnantti Nikusen sisäpiiritieto ja totuus asiassa on, mutta ehkä tuo "vakiintunut tieto" valemaaleista ei ole niin kovaa faktaa kuin oletetaan. Serbeillä luonnollisesti oli vahva intressi vähätellä tappioitaan ja oikeastaan ihmetyttää miksi se hyväksytään niin kritiikittömästi.

Hra Nikunen olisi voinut kirjassaan valottaa sitä enemmän, mikä ratkaisi sodan: siviili-infran röykyttäminen sen ratkaisi. Ja toiseksi: venäläisten ja jenkkien neuvottelut.

Suomalaissotilaiden penseys kirjoittaa siitä, miten tosiasiassa nykysotia on ratkottu, on suorastaan häikäisevää laatua. Miksi? Koska halutaan jatkuvasti vahvistaa käsitystä, että kaikki on todella hyvin niin kauan "kun vain patteristot marssii ja ps-asevoima tekee yllättävän sotaliikkeen pohjoisesta etelään Kurskin toisinnossa." Sotilaallisesta näkokulmasta asia voi ollakin näin, yhteiskunta voi taipua ennenkuin ensimmäinenkään sotilas on edes nähnyt vihollista tai kun ensimmäinenkään tankki on saanut viimeisen vuotavan hydrauliletkun tilkityksi.

 

[AlphaBravo]

Totta on, että infrastruktuurin vauriot varmasti vauhdittivat eniten Serbian perääntymistä, mutta noin niinkuin strategis-taktis-teknisestä näkökulmasta on toki suuri merkitys sillä, kuinka hyvin ilmaiskut osuivat.

En tiedä mahtaako PV:llä edes olla "virallista kantaa" Kosovon ilmasodasta. Enkä oikein luottaisi siihenkään, että kaikki täällä asian tiimoilta ääneen sanottu olisi täysin objektiivista. Meillä saattaa hyvinkin olla intressejä liioitella ilma-alivoimaisen osapuolen selviytymiskykyä ja köyhän miehen kikkojen tehoa. Vastaavaa "välttämättömyydestä hyve"-ajattelua on meillä kyllä harrastettu paljon muissakin aselajeissa.

En tosin epäile sitäkään, etteikö ilmavoimien kenraaliluutnantilla olisi taipumusta liioitella ilmavoimien tehoa. Hieman sellainen vaikutelma tuosta kirjasta tulee. Mutta erittäin asiallinen ja perusteellinen kokonaisuus kuitenkin, eikä helposti sivuutettavissa.

 

[SJ]

Nykyisin kai tuo toimii niin tarkkuus ei ehkä kärsi, mutta havaintokyky kärsii. Seurauksena on toivon mukaan se mikä nähtiin Serbiassa, eli pääosin tuhottiin valemaaleja.

Lukaisin hiljattain Heikki Nikusen tuoreen "Air Power"-kirjan(http://www.apali.fi/kauppa/product_details.php?p=303). Sen mukaan tuo tarina tuhotuista valemaaleista oli pelkästään Serbien onnistuneen propagandan tuotosta, joka hanakasti omaksuttiin osassa länsilehdistöä ja on elänyt omaa elämäänsä sen jälkeen. Kirjan mukaan kenttätutkimukset ja analyysit pääosin tukivat Naton arvioita aiheutetuista tappioista, vaikka Wikipedia toisin väittääkin.

En tiedä mikä kenraaliluutnantti Nikusen sisäpiiritieto ja totuus asiassa on, mutta ehkä tuo "vakiintunut tieto" valemaaleista ei ole niin kovaa faktaa kuin oletetaan. Serbeillä luonnollisesti oli vahva intressi vähätellä tappioitaan ja oikeastaan ihmetyttää miksi se hyväksytään niin kritiikittömästi.

Hra Nikunen olisi voinut kirjassaan valottaa sitä enemmän, mikä ratkaisi sodan: siviili-infran röykyttäminen sen ratkaisi. Ja toiseksi: venäläisten ja jenkkien neuvottelut.

Suomalaissotilaiden penseys kirjoittaa siitä, miten tosiasiassa nykysotia on ratkottu, on suorastaan häikäisevää laatua. Miksi? Koska halutaan jatkuvasti vahvistaa käsitystä, että kaikki on todella hyvin niin kauan "kun vain patteristot marssii ja ps-asevoima tekee yllättävän sotaliikkeen pohjoisesta etelään Kurskin toisinnossa." Sotilaallisesta näkokulmasta asia voi ollakin näin, yhteiskunta voi taipua ennenkuin ensimmäinenkään sotilas on edes nähnyt vihollista tai kun ensimmäinenkään tankki on saanut viimeisen vuotavan hydrauliletkun tilkityksi.

Olisikohan niille joku käynyt sanomassa, että turha valittaa ja nykyistä suurempaa budjettia ei ilmapuolustus tule saamaan.