Ilmavoimien tulevaisuus

Pirun kalliita kyllä. 323 miljoonaa ja 40 kpl AIM-9X Block II sekä 48 kpl AGM-154 JSOW (alatyyppiä ei mainittu, outoa). Siis maksimissaan. Tuohan tekee yli kolme miljoonaa per ohjus/liitopommi???
 
Täytyy olla määrissä tai hinnassa virhe. Olisi tuolla hinnalla kalliimpaa mitä jassm ja amraam.
 
JASSM-tuotanto taitaa olla loppunut? Tuotantolinjoilta tulee ER:ää ja muita uudempia ohjuksia, joita ei Hornetiin ole integroitu. Joten jos haluttiin lisää, niin vaihtoehtoa ei ehkä ollut? Vai onko nämä F-35:een?
Toisaalta rakettejakin pyydettiin toimittamaan USA:n omista varannoista. He olisivat tässäkin voineet tehdä vaihtokaupa perusmallista ER-varianttiin.
 
Yllättävä käänne. Olen jostain syystä harhautunut uskomaan ettei JSOW olisi pientä aloitussatsia lukuunottamatta meille enää ajankohtainen koska saimme lopulta JASSM:n. Se on usein semmoista kun luulee jotain asiasta ymmärtävänsä.

Järkikauppa. Olen ihmetellyt jo pitkään että miksi noita ei hankita meille enemmän. Toivottavasti JSOW C-1 on se versio, jota hankitaan, koska sillä voidaan tuhota myös liikkuvia merimaaleja. C-1 lisää uuden hakupään ja parannetut algoritmi ja link-16 tuen. JSOW on myös hyvä kompromissi ilmasta-maahan toimintaan taktisesti JDAM-ja JASSM-ohjuksien väliin.

Nykyisin Hornetit eivät voi käyttää JDAM-pommeja kunnolla, koska eivät voi toimia kuin hyvin suurella riskillä vastapuolen kohdeilmatorjunnan alueella. JSOW tuo 25-130km kantaman stand-off aseen, jonka hinta on AGM-158 ohjusta paljon halvempi. F-35 sitten kykenee pajon vapaammin käyttämään JDAM-aseita ja se tuo kustannussäästöjä myös.

Molemmat ohjukset sopivat sekä HN-kalustoon, että F-35 Pantheriin niin ei tule ongelmaa. AIM-9X block II sopii myös NASAMS- järjestelmään.
 
Pirun kalliita kyllä. 323 miljoonaa ja 40 kpl AIM-9X Block II sekä 48 kpl AGM-154 JSOW (alatyyppiä ei mainittu, outoa). Siis maksimissaan. Tuohan tekee yli kolme miljoonaa per ohjus/liitopommi???
Hinnat on nousseet reippaasti kuluneen vuoden aikana ja onhan DSCA-pyynnöistä jo todettu aikaa sitten että ne ovat korkeintaan suuntaa-antavia. Tuo ei siis ole mikään kauppasumma.
 
Järkikauppa. Olen ihmetellyt jo pitkään että miksi noita ei hankita meille enemmän. Toivottavasti JSOW C-1 on se versio, jota hankitaan, koska sillä voidaan tuhota myös liikkuvia merimaaleja. C-1 lisää uuden hakupään ja parannetut algoritmi ja link-16 tuen. JSOW on myös hyvä kompromissi ilmasta-maahan toimintaan taktisesti JDAM-ja JASSM-ohjuksien väliin.

Nykyisin Hornetit eivät voi käyttää JDAM-pommeja kunnolla, koska eivät voi toimia kuin hyvin suurella riskillä vastapuolen kohdeilmatorjunnan alueella. JSOW tuo 25-130km kantaman stand-off aseen, jonka hinta on AGM-158 ohjusta paljon halvempi. F-35 sitten kykenee pajon vapaammin käyttämään JDAM-aseita ja se tuo kustannussäästöjä myös.

Molemmat ohjukset sopivat sekä HN-kalustoon, että F-35 Pantheriin niin ei tule ongelmaa. AIM-9X block II sopii myös NASAMS- järjestelmään.
Hyvinhän tuo täydentää JASSM-JDAM-comboa. Koko JSOW on vain jäänyt lähinnä sivulausevälineeksi sen jälkeen kun JASSM tuli kuvaan mukaan. Kaikki johtopäätökset eivät ole oikeita.
 
JSOW C-1 on testattu Valiant Shield- harjoituksessa 2016 Perry-luokan fregattiin. Laukaisevana koneena toimi F/A-18. BROACH / BLU-111 taistelukärki toimii ilmeisen hyvin kovia alusmaaleja vastaan hyvän tunkeutumiskyvyn ansiosta. Olisi toistaiseksi ilmavoimien tehokkain ase merimaaleihin ja sitä kykyähän ei meillä ole lainkaan nyt.

Liitopommi, josta ei tule lainkaan moottorilämpöä, eikä tutkaa voi olla vittumainen torjuttava. Alusten ESM ei havaitse säteilyä ja pommissa on häivetekniikkaa.
 
Pirun kalliita kyllä. 323 miljoonaa ja 40 kpl AIM-9X Block II sekä 48 kpl AGM-154 JSOW (alatyyppiä ei mainittu, outoa). Siis maksimissaan. Tuohan tekee yli kolme miljoonaa per ohjus/liitopommi???
"integration support and testing; --- weapon operational flight program software development"

Tuosta kohtaa löytyy se hinta. -9X Block II ei kuulu Suomessa käytössä oleviin aseisiin ja legacy Hornetin softan kehitys on lopetettu Yhdysvaltojen hallinnon toimesta, joten on ihanan kallista. Vielä jos JSOW on block C-1 (joka olisi hienoa merellisen ulottuvuuden kannalta), ei sekään kuulu tämän hetken Ilmavoimien konfiguraatioon. Huomiotavaa on, että molemmat aseet sopivat myös F-35 -kalustoon.
 
No niinpä tietysti...

Mutta eikös niiden pitänyt olla pelivalmiit MLU2:n jäljiltä? Ei kannata päivittää, sitähän toitotettiin HX-kisan aikaan. Nyt yllättäen kannattaakin?

Näyttää minun silmään aika huolestuttavalta, jos rahaa ollaan valmiita käyttämään liitopommeihin (kun on myös JASSM, Gabriel, GMLRS, GMLRS-ER...) ja lyhyen kantaman ilmataisteluohjuksiin (toissijainen ase versus AMRAAM) vanhaa Hornetia varten...
 
Toisaalta rakettejakin pyydettiin toimittamaan USA:n omista varannoista. He olisivat tässäkin voineet tehdä vaihtokaupa perusmallista ER-varianttiin.

Asiallinen pointti. Ei luulisi olleen mahdotonta toimittaa vaikkapa tuo 48 kpl mikä oli lapussa JSOW:n määränä. Mutta risteilyohjusten toimittaminen USA:n omista varastoista kuulostaa, no tuota, poliittisesti uskaliaalta. Oliko se punainen linja, jota hallinto ei halunnut ylittää?

Toinen kysymys on, onko Yhdysvalloilla jokin platform, joka myös tarvitsee kipeästi noita ohjuksia? Ettei JASSM-ER kelpaa siihen käyttöön, vaan pitää holdata baseline ohjuksia?
 
No niinpä tietysti...

Mutta eikös niiden pitänyt olla pelivalmiit MLU2:n jäljiltä? Ei kannata päivittää, sitähän toitotettiin HX-kisan aikaan. Nyt yllättäen kannattaakin?

Näyttää minun silmään aika huolestuttavalta, jos rahaa ollaan valmiita käyttämään liitopommeihin (kun on myös JASSM, Gabriel, GMLRS, GMLRS-ER...) ja lyhyen kantaman ilmataisteluohjuksiin (toissijainen ase versus AMRAAM) vanhaa Hornetia varten...
Mitä jos ne 9X2:t onkin Hawkeille?
 
Mitä jos ne 9X2:t onkin Hawkeille?

Jees, eli kolmoslinjan kalustoon ykköslinjan ohjuksia. Yhtä hyvin voisivat olla Grobeille. :alien:

Hornetiinkin tuo tuntuu vähän turhalta, melkein kuin se perus 9X kuitenkin. Tosin Hornet pystynee sentään käyttämään tuota LOAL-kykyä.

The AIM-9X Block II missile adds a redesigned fuze and a digital ignition safety device to improve handling and in-flight safety. It's equipped with updated electronics, including a lock-on-after-launch capability using a new weapon datalink to support beyond visual range engagements.

Mitä jos ne 9X2:t onkin Hawkeille?
HW ei pysty käyttämään 9X-2 tärkeimpiä lisäarvoa tuovia ominaisuuksia: laukaisu näköetäisyyden ulkopuolelle ja suurille sivukulmille. Tutka ja kypärärähtäin puuttuvat ja ovat huomattavan arvokkaita lisätä.

9X-2 käyttää tiettävästi AMRAAM:in datalinkkitekniikkaa, joten pitäisi olla mahdollista saada toimimaan HN:n kanssa.
 
Voi tietysti olla, että Ukrainasta on tullut jotakin huolestuttavaa tietoa koskien AMRAAM-ohjuksia. Vaikka niitä ei kai ole ammuttu kuin NASAMS:sta, mutta jos hakupäät ovat aina sokeina leko-maaleja ammuttaessa, niin... Se selittäisi lisä-Sidewindereita.
 
HW ei pysty käyttämään 9X-2 tärkeimpiä lisäarvoa tuovia ominaisuuksia: laukaisu näköetäisyyden ulkopuolelle ja suurille sivukulmille. Tutka ja kypärärähtäin puuttuvat ja ovat huomattavan arvokkaita lisätä.

9X-2 käyttää tiettävästi AMRAAM:in datalinkkitekniikkaa, joten pitäisi olla mahdollista saada toimimaan HN:n kanssa.
Mulla on varaa antaa periksi ;)
 
Saas nähdä käykö niin, että hornetit jätetään riviin F-35:n saapumisen jälkeenkin. En ole missään vaiheessa uskonut loppuun lentämistä näillä tunneilla. Ensimmäiset F-35:t saapuvat reilun kahden vuoden kuluttua, miksi ihmeessä hornetteja päivitettäisiin tässä kohtaa esim 150M€ hinnalla, jos niille ei ole jatkokäyttöä tiedossa. Olis sillekin rahalle parempaa käyttöä. Ryssä tuskin on tässä kohtaa tulossa silmille.
 
Näitähän on hyvä spekuloida kun ei mitään tiedä…

Onko Amraameissa ilmennyt puutteita Ukrainassa?
Onko Amraameja lähetetty läjäpäin Ukrainaan?
Onko 9XII todettu hyväksi Kalibrien ja muiden vihollishärvelien pudottamiseen? Vrt. Iris 2
 
Ei se mitään kerro ongelmista vaikka AIM-120 ei ole tilattavien listalla. Vastahan meillä on tehty FMS-hankintapäätös F-35 kanssa tulevista AA-ohjuksista (AIM-9X block II+ ja AIM-120D), joka on messevät 754 miljoonaa, eli on sieltä tulossa tavaraa jo muutenkin. https://www.defmin.fi/files/5295/Liite_2_-_Hankintapaatoksen_julkinen_perustelumuistio.pdf

Mikä hyöty AIM-9X block II- versioista sitten olisi Hornetille? HN ei kykene hyödyntämään HOBS- kykyä takasektoriin, koska siinä ei ole EO/DAS järjestelmää maalinosoitukseen. Hakupään parannettu ohjelmisto ja hakupään elektroniikka sitten tuovat kyllä parempaa kykyä itsessään(IRCCM).

Yksinkertaisin syy on se että pv ilmoitti pimppaavansa varastot kuntoon pienten puutteiden osalta ja AIM-9X Block I ei ole enää tuotannossa niin luonnollista on että hankinta kohdistuu block II -versioon. Maavoimista on edetty hankinnoissa kuukausien jälkeen meri- ja ilmavoimiin, joita nyt laitellaan kuntoon.

Voi olla että kyseessä on F-35 ja F-22 koneisiin tarkoitettu AIM-9X block 2+, jossa on häiveteknisiä parannuksia erona peruskakkoseen.
 
Back
Top