Ilmavoimien tulevaisuus

Noista luvuista voi päätellä että joukossa on konetyyppi josta ollaan valmiita maksamaan jopa se 10 miljardia ja kone jonka kanssa uskotaan että tullaan toimeen vähemmälläkin lukumäärällä mutta kohdistuuko molemmat oletukset samaan konetyyppiin?
Ei konetyyppi kuin paketti. Niissä on jo nykytiedon perusteella sen verran kaikkea, ettei juututa nyt siihen ajatukseen, että 64kpl ei olisi onnistunut joltain.
Aseet maksaa yllättävän paljon. Sitten Growler tiedetään todella rapean hintaiseksi NGJ-näkymällä...
 
Meillä toisaalla eräs puoluejohtaja totesi, että hoitajamitoitus ei ole ratkaistavissa kirjoittamalla lakiin desimaali ja vaalitappio tuli, vaikka asia todellisuudessa oli juuri näin.

Ala-Sankila oli kouluttajana RUK-aikoina ja on se kova äijä!

Olen ollut Ala-Sankilan kanssa joskus tekemisissä ja minulla on ollut ihan sama käsitys. Nyt vain kävi niin että kupla puhkesi.
 
Olen ollut Ala-Sankilan kanssa joskus tekemisissä ja minulla on ollut ihan sama käsitys. Nyt vain kävi niin että kupla puhkesi.
Olihan se vähän outo twiitti, mutta kai siellä on ollut pelko persuksissa hankinnan tulevaisuuden osalta.
 
Ei saksalaisetkaan enää taida tilata lisää saksalaisia koneita?

Typhoonin todennäköisyydet tulla valituksi ovat kieltämättä niin ja näin. Lähinnä keskityin siihen @Hanski n Deutsche Bank -osuuteen. Kreikan kanssahan oli sama kuvio. Lisää velkarahaa Saksasta ja Ranskasta, kun helleenit laittavat vastineeksi sisään tilauksia saksalaiselle ja ranskalaiselle puolustusteollisuudelle.
 
No, aina on hyvä olla hyvää pataa myös Setä Samulin ja Bank of Americanin kanssa!
 
Olihan se vähän outo twiitti, mutta kai siellä on ollut pelko persuksissa hankinnan tulevaisuuden osalta.

Minua vain tympii niin maan perusteellisesti tuollainen arvovallan väärinkäyttö ja suoranainen paniikinlietsonta.

Poliitikot ovat oma vastenmielinen lajinsa ja huomaan sietäväni sitä louskutusta yhä huonommin kun ikää tulee lisää. Olen suunnilleen ikäni ollut enemmän tai vähemmän Kokoomuksen suuntaan kallellaan tai ainakin katsonut sen pienimmäksi pahaksi. Nyt huomaan etenkin Orpon ja Vartiaisen nostattavan verenpainetta oikein huolella. Alan vissiin olla sellainen äreä wanha pieru.
 
Minua vain tympii niin maan perusteellisesti tuollainen arvovallan väärinkäyttö ja suoranainen paniikinlietsonta.

Poliitikot ovat oma vastenmielinen lajinsa ja huomaan sietäväni sitä louskutusta yhä huonommin kun ikää tulee lisää. Olen suunnilleen ikäni ollut enemmän tai vähemmän Kokoomuksen suuntaan kallellaan tai ainakin katsonut sen pienimmäksi pahaksi. Nyt huomaan etenkin Orpon ja Vartiaisen nostattavan verenpainetta oikein huolella. Alan vissiin olla sellainen äreä wanha pieru persu.

Korjasin.
 
Dollarimääräisillä hävittäjäostoilla ja jännillä valuuttakurssien muutoksilla on jo pitkät perinteet! :cool:

Joo joo, ja se kurssi voi yhtä hyvin muuttua siihen suuntaan, että veloista tulee saatavia. :cool:
 
Minua vain tympii niin maan perusteellisesti tuollainen arvovallan väärinkäyttö ja suoranainen paniikinlietsonta.

Poliitikot ovat oma vastenmielinen lajinsa ja huomaan sietäväni sitä louskutusta yhä huonommin kun ikää tulee lisää. Olen suunnilleen ikäni ollut enemmän tai vähemmän Kokoomuksen suuntaan kallellaan tai ainakin katsonut sen pienimmäksi pahaksi. Nyt huomaan etenkin Orpon ja Vartiaisen nostattavan verenpainetta oikein huolella. Alan vissiin olla sellainen äreä wanha pieru.
ÄWÄ, Äreä Wanha Äijä?

Politiikkaan kuuluu leukojen louskutus, mutta ei se ole ihmisten laji. Väärän puolueen henkilö puukottaa selkään heti tilaisuuden tullen ja jos ei näin käy, niin sitten sen tekee oman puolueen jäsen.
 
Joo joo, ja se kurssi voi yhtä hyvin muuttua siihen suuntaan, että veloista tulee saatavia. :cool:

Tarkemmin ajatellen, se lienee aika pervo näky, kun FED painaa rahaa kolmessa vuorossa ja amerikkalaiset maksavat siitä, että otamme sen vastaan ennen kuin he hukkuvat siihen...
 
En näe että tuossa uusimmassa blogissa olisi mitään uutta konemäärän suhteen. Alusta alkaenkin sanottiin, että 64 on se luku joka on otettu lähtökohdaksi ja lopullisissa tarjouksissa mitataan kokonaissuorituskykyä. Lukumäärään on takerruttu julkisessa keskustelussa kuin siihen perinteiseen lillukanvarteen, kun ei ole ollut oikein muutakaan mistä osaisi puhua.
 
Kuinkakohan iso osa tästä 10 miljardista tulee olemaan lainarahalla toteutettua erillisrahoitusta?

Itse toivoisin, että sekä HX ja LV2020 saisivat täysin lainarahalla toteutetun erillisrahoituksen, koska tämä päräyttäisi meidät suoraan yli NATOn 2 prosentin suosituksen, ja vahvistaisi meidän NATO-optiota, ja mahdollisesti NATOon liittyessä ei enää tarvitsisi tehdä mitään 2 prosenttiin pääsemiseksi.
 
Mitä oikeastaan haluat kysyä? Lainarahan osuutta mahdollisesta erillisrahoituksesta? Erillisrahoituksen osuutta kauppahinnasta? Lainarahan osuutta kauppahinnasta?

Konekauppa on mahdollista rahoittaa kokonaan erillisrahoituksella ottamatta senttiäkään lisää lainaa, kun veroja korotetaan ja/tai muita menoja leikataan. Tätä on myös mahdotonta ennustaa nykytiedon valossa, koska konekaupan maksatuksen aikana tulee olemaan useita hallituksia.

Jos taas mietitään erillisrahoituksen osuutta kauppahinnasta, niin v. 2018 puolustusbudjetissa hankintoihin varattiin 346 107 000 euroa (jos luen numerotaulua oikein Alkossa käytyäni ;) ). Kerrotaan se kertoimella kymmenen (kymmenen vuotta, 2023-2032), niin erillisrahoituksen osuudeksi jää 6,539 miljardia euroa (tai n. 65 prosenttia 10 miljardista). Oletetaan, että muiden puolustushaarojen välttämättömät hankinnat rahoitetaan sopeuttamalla puolustusvoimien toimintaa.

Lainarahan osuutta kauppahinnasta en edes yritä lähteä arvioimaan, koska alko ja koska politiikan tuulensuunnan ennustamattomuus. Toivottavasti kivenkova, pessimistinen analyysini tyydytti. :)
 
Back
Top