IS: Wallin pelasti Dragsvikin vastoin virkamiesesitystä

miheikki kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1513738/wallin-ei-aio-erota-dragsvik-riidan-vuoksi

Puolustusministeri Stefan Wallinin (rkp) mukaan Dragsvikissa oli kyse perusoikeuksista, ei kielipolitiikasta. Ministeri ei aio erota tehtävästään kohun vuoksi.

Hän sanoo, ettei suostu käyttämään perusoikeuskysymyksissä sanaa kielipolitiikka, koska se antaa vääränlaisen kuvan asioista.

Oppositio syyttää Wallinia eduskunnan harhauttamisesta, koska ministeri on pitänyt pimennossa vaikuttamisensa Dragsvik-ratkaisuun.

MTV3 Uutisten tavoittama Wallin kiistää harhauttaneensa eduskuntaa puolustuvoimauudistuksen käsittelyssä.

Dragsvikin varuskunta eli Uudenmaan prikaati sijaitsee Tammisaaressa, Raaseporin kaupungin alueella.

(MTV3 - STT)

Niin siis tuossa on kysymys kielilain tulkinnasta: Ruotsinkielinen varusmieskoulutus/Joukko-osasto/Kokonainen varuskunta; siis tämän asian tulkinta.

Minusta edelleen olennainen poitti on se että Wallin mielestäni valehteli. Nyt sitten selitellään :dodgy:. Ois jo alusta asti kertonut asian siten kun se on (=vahvistanut hallituksen tulkinnan),
 
miheikki kirjoitti:
Eli haistakaa v.... , minä teen mitä lystään.

Näinhän ne kanisterit ajattelee. ..ttu että mua ..tuttaa. Tana!:a-angry:
 
Sydämestäni valtionhallinnolle, ml. virkamiehet:


 
Last edited by a moderator:
Ensimmäiseksi tulisi kielilaki repiä auki.

Vieraskielisiä kohta yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/03/vieraskielisia_kohta_yhta_paljon_kuin_ruotsinkielisia_3338811.html



http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100663-puolustusvoimauudistus-uudenmaan-prikaatin-siirt%C3%A4minen
Eräs mielipide tähän soppaan. Kirjoittaja on ilmeisesti everstiluutnantti evp.

Jarmo Nieminen
Helsinki
Kokoomus
Kaupunginvaltuutettu ja yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja. *** Jarmo on 52-vuotias, avioliitossa, kolmen nuoren miehen isä ja upseeri Helsingin Laajasalosta. Hänet tunnetaan saaristotutkijana, kulttuurihistoria- ja luonto-oppaana, luontovalokuvaajana ja tietokirjailijana.
*** Jarmon sotilasarvo on everstiluutnantti. Reserviin hän siirtyi puolustusvoimien upseerin virasta 1.4.2011.

Puolustusvoimauudistus: Uudenmaan prikaatin siirtäminen

17.3.2012 12:41

On valitettavaa, että politiikot tappelevat maanpuolustuskyvyn kannalta täysin toissijaisista asioista, kun todellisen fokuksen tulisi olla siinä, mitä annetuista budjettiraameista seuraa, siis miten puolustuskyvyn väistämätöntä laskua voidaan pienentää! Vai tulisiko korjata budjettia?



Ohessa on muutamia pohdintoja Uudenmaan prikaatin asemasta.



1. Voidaanko ruotsinkielinen joukko-osasto lakkauttaa?

voimassa olevan lainsäädännön perusteella ei voida.
2. Voidaanko varuskunta lopettaa?

voidaan.
3. Mitä varuskunnan lakkauttamisesta seuraa?

sen koulutustuotanto siirretään muualle tai lopetetaan
sen kasarmi-, huolto-, varasto- ja luolatilat sekä lähiharjoitusalueet myydään muuhun käyttöön.
4. Mitä ruotsinkielisen varuskunnan lakkauttamisesta seuraa em. lisäksi?

ruotsinkielinen joukko-osasto joudutaan siirtämään muualle.
5. Mihin ruotsinkielinen joukko-osasto voidaan siirtää?

johonkin muuhun merivoimien varuskuntaan, mikäli ei perusteta uutta merivoimien varuskuntaa jonnekin muualle
maavoimien yhteyteen, mutta tällöin Dragsvikiin pitää perustaa suomenkielinen joukko-osasto (vast.) vastaamaan merivoimien rannikkojääkärijoukkojen tuottamisesta.
6. Mihin uusi merivoimien joukko-osasto voitaisiin perustaa?

minne tahansa rannikkoseudulle, mikäli eduskunta myöntää perustamiseen riittävät resurssit ja pakko-ottovaltuudet.
7. Voidaanko Uudenmaan prikaati siirtää Upinniemeen?

voidaan, jos nyt jo suomenkielisistä varusmiehistä Kotkasta, Helsingistä ja Turusta turvoksiin täytettevään varuskuntaan rakennetaan tarvittavat kasarmitilat, koulutushallit ja harjoitusalueet. Todellinen suunnitteluperuste on, että jossakin tulee kouluttaa saapumiserittäin lähes 2 000 miehen vahvuiset rannikkojääkäri- ja rannikkojoukot.
voidaan, jos rakennetaan suojatilat noin jääkäriprikaatin vahvuisen merivoimien jalkaväkiyhtymän kevyt- ja raskasasevarastoille, taisteluajoneuvo, kuorma-auto ja muulle kalustolle.

tai
suomenkielisen varusmiesjoukkotuotantoa pienennetään.
8. Mitä seuraa, jos suomenkielistä merivoimien joukkotuotantoa pienennetään?

merivoimien suorituskyky laskee, mikäli ruotsinkielistä joukkotuotantoa ei samalla suurenneta.
9. Voidaanko Upinniemestä koulutuksesta vastaava Suomenlinnan rannikkorykmentti liittää Uudenmaan prikaatiin?

voidaan.
10. Mitä järkeä tässä on?

ei mitään!


LISÄTIETOJA:

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97522-puolustusvoimauudist...

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97045-merivoimien-koulutusj%C3%A4rjestelm%C3%A4n-keskitt%C3%A4minen

*************

PS. Siitä vaan jatkamaa kysymys- ja vastauspatteristoa:)
 
Kielilaki ei nyt kyllä mielestäni kuulu tähän... nyt on kyse omalta kohdaltani ihan muusta.

Siitä voin kyllä olla samaa mieltä, että kielilain voisi "uudelleenarvioida", kaikkien osapuolten edustajien läsnäollessa ja kanta kuultuna.
 
Kyllähän tuo Wallinin esiintyminen tässä jupakassa on ollut hyvä esimerkki siitä miten asioita ei pitäisi hoitaa ja ilmoittaa kansalle. Nyt Wallin on pyörtänyt puheensa n:nnen kerran ja sanoo ettei kyse ollutkaan kielipolitiikasta vaan "perusoikeuksista". Jos Wallin olisi heti alussa vastannut Dragsvik-kysymykseen tyyliin "kyllä sitä ruotsinkielisten varusmiesten tilannettakin huomioitiin päätöksessä" niin siitä olisi tullut jonkun verran vinkumista, mutta se olisi ollut siitä siinä, next. Nyt tässä on käynyt niinkuin Tuksu-Ile "skandaalissa" joka paisui naurettavaksi juuri siksi kun ei alussa tultu reilusti asiassa ulos.
 
fulcrum kirjoitti:
Kyllähän tuo Wallinin esiintyminen tässä jupakassa on ollut hyvä esimerkki siitä miten asioita ei pitäisi hoitaa ja ilmoittaa kansalle. Nyt Wallin on pyörtänyt puheensa n:nnen kerran ja sanoo ettei kyse ollutkaan kielipolitiikasta vaan "perusoikeuksista". Jos Wallin olisi heti alussa vastannut Dragsvik-kysymykseen tyyliin "kyllä sitä ruotsinkielisten varusmiesten tilannettakin huomioitiin päätöksessä" niin siitä olisi tullut jonkun verran vinkumista, mutta se olisi ollut siitä siinä, next. Nyt tässä on käynyt niinkuin Tuksu-Ile "skandaalissa" joka paisui naurettavaksi juuri siksi kun ei alussa tultu reilusti asiassa ulos.

Juurikin näin. Kyllä se "bättre folk" -ulina olisi kestetty.

VALEHTELUA en kestä. Tekipä sen kuka tahansa ministeri. Wallin on minulle pelkkää ilmaa enää.
 
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75099:psn-oinonen-vaatii-wallia-valtakunnanoikeuteen&catid=1:politiikka&Itemid=30

Ps:n Oinonen vaatii Wallinia valtakunnanoikeuteen: "Muu ei enää auta"

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen vaatii puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) viemistä valtakunnanoikeuteen.

Pentti Oinonen väittää Stefan Wallinin antaneen eduskunnassa totuudenvastaisia lausuntoja ja johtaneen ministerinä eduskuntaa tarkoituksellisesti harhaan.

- Puolustusministerinä hän syö myös puolustusvoimien uskottavuutta ja on toimillaan ratkaisevasti vaikuttanut maanpuolustushengen laskemiseen, Oinonen sanoo.

- Tässä on jo tapahtunut tarpeeksi ja muu ei enää auta. Wallinilla on kaksi vaihtoehtoa: vapaaehtoinen eroaminen tai valtakunnan oikeus, Oinonen kertoo Verkkouutisille.

- Kaikki tapahtunut salaaminen ja venkoileminen puolustusvoimien uudistuksessa, ettei olisi kielipoliittista syytä, ja sitten tuleekin esiin tämä. Se ei ole mitään muuta kuin valehtelua. Ministerit ovat valassa vannoneet, että toimivat oikeudenmukaisesti ja rehellisesti, Oinonen jatkaa.

Oinosen mielestä on myös tarkoin tutkittava, "onko koko pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus mukana Wallinin harhautusoperaatiossa".

- Erityisen kiinnostavaa olisi myös selvittää, oliko RKP:n oikeusministeri (Anna-Maja) Henriksson tietoinen Wallinin lainvastaisesta menettelystä, ja jos oli, miksi hän ei valan vannoneena oikeusministerinä puuttunut asiaan?
 
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/jungner-suomi-natisee-liitoksissaan-1.1164059
Jungner: Suomi natisee liitoksissaan

Vaasassa lauantaina vieraillut SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner sanoo, että päätös ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä pitää ottaa uudelleen pöydälle.

Jungnerin mukaan puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) on johtanut häntä ja muita kansanedustajia harhaan.

Jungner painottaa, että mitä nopeammin väärät päätökset yleensäkin otetaan uudelleen käsiteltäväksi ja oikaistaan, sitä parempi.

-Suomalainen yhteiskunta natisee liitoksissaan. Esiin on tullut liian paljon tapauksia, joissa johtavassa asemassa olevat ovat valehdelleet ja kahmineet itselleen etuja. Samalla he ovat valmiita vaatimaan kansalaisilta uhrauksia.
 
Draksvikin säilyminen on jo päätetty.. mutta Oinosen kanssa ensi kertaa samaa mieltä. VERTA PAKISTA JA RYÖVÄREITÄ TILILLE, PRKL!
Muut ministerit tosin jätettäköön tääsä vaihhessa rauhaan, paitsi pääministeri.
 
Touhottaja kirjoitti:
VERTA PAKISTA JA RYÖVÄREITÄ TILILLE, PRKL!
Muut ministerit tosin jätettäköön tääsä vaihhessa rauhaan, paitsi pääministeri.

Kaikki mukana olleet ja asiasta tienneet ministerit/edustajat tilille, riippumatta missä puolueessa kyseiset "edustajat" ovat olleet.

Toiveajattelua, homma menee siihen että Wallin + kumppanit jauhaa samaa mantraa miten on vain noudatettu lakisääteistä ruotsinkielistä joukko-osastojen säilömistä ja homma kuihtuu siihen. Jos homma oikein eskaloituu, viedään asia taas johonkin oikeuskanslerille, joka yllättäin silmät soikeena selittää miten missään ei ollut mitään pahaa sanottavaa.

Tosiasiassa, puolustusministeri on valehdellut kansalle päin naamaa ja siitä pitää tulla seuraamuksia! Wallin yrittää selittää tekemisiään näin:
Hallitusohjelma velvoittaa huolehtimaan ruotsinkielisestä koulutuksesta tavalla jonka laki määrää. Ja tämä laki sanoo, että vähintään yhden joukko-osaston on oltava ruotsinkielinen.
Jokaiselle varmaan on jo selvinnyt, että mikään laki EI velvoita pitämään ruotsinkielistä varuskuntaa vaan joukko-osasto riittää, varuskunta != joukko-osasto. Wallin tulee perustelemaan tätä kohua näillä sanoilla, ehkä vähän eri muodossa.
 
Se sotilaspassin luovutus on tällä hetkellä Hyvin lähellä.. HYVIN. Lähellä.

Mutta, huonon hallinnon alla, meidän on kestettävä. Wallin ei ole ministeri minulle, vaikka laillisesti onkin. Tarkoittanee sitä, etten enää kunnioita lakiakaan.
Mutta, tätä kunnioitan:
 
Last edited by a moderator:
TomTom kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
VERTA PAKISTA JA RYÖVÄREITÄ TILILLE, PRKL!
Muut ministerit tosin jätettäköön tääsä vaihhessa rauhaan, paitsi pääministeri.

Kaikki mukana olleet ja asiasta tienneet ministerit/edustajat tilille, riippumatta missä puolueessa kyseiset "edustajat" ovat olleet.

Toiveajattelua, homma menee siihen että Wallin + kumppanit jauhaa samaa mantraa miten on vain noudatettu lakisääteistä ruotsinkielistä joukko-osastojen säilömistä ja homma kuihtuu siihen. Jos homma oikein eskaloituu, viedään asia taas johonkin oikeuskanslerille, joka yllättäin silmät soikeena selittää miten missään ei ollut mitään pahaa sanottavaa.

Tosiasiassa, puolustusministeri on valehdellut kansalle päin naamaa ja siitä pitää tulla seuraamuksia! Wallin yrittää selittää tekemisiään näin:
Hallitusohjelma velvoittaa huolehtimaan ruotsinkielisestä koulutuksesta tavalla jonka laki määrää. Ja tämä laki sanoo, että vähintään yhden joukko-osaston on oltava ruotsinkielinen.
Jokaiselle varmaan on jo selvinnyt, että mikään laki EI velvoita pitämään ruotsinkielistä varuskuntaa vaan joukko-osasto riittää, varuskunta != joukko-osasto. Wallin tulee perustelemaan tätä kohua näillä sanoilla, ehkä vähän eri muodossa.

No englantilaiset vertaavat suomalaisia käytäntöjä kylmästi ja ilkeästi valkovenäläisiin vastaaviin. Mitäs muuta näistä voi ajatella, ajasta toiseen samoilla eväillä mennään. Ministeri saati sitten joku pienempi kiho ei joudu vastaamaan mistään....pahimmassa tapauksessa esim. selvän rikoksen paljastuessa Herralle tahi Rouvalle hankitaan diplomaatin pesti tai vastaava. Onhan näitä ollut, kuka on kärähtänyt gradun plagioinnista ja kuka mistäkin....kuka kotiinpäin vetämisestä kyseenalaisin tavoin jne. Mitä näistä on seurannut? Ei mitään, kun ei ala vehkeilemään Puoluetta vastaan. Jos taas vehkeilet Puoluetta vastaan niin huonosti käy ja ura politiikassa on finnkaputtseera. Kuten kävi Marja Tiuralle. Hän olisi selvinnyt kaikesta muusta ilman mitään rapsua, mutta Kataisen selän takana vehkeily pisti tytön ulos politiikasta.

Ihan hirveetä.
 
Edit: Näin nytten että veli Miheikki oli kirjoitanut sen jo.
 
Puolustusvoimien uudistussuunnitelmat keskeytettävä - Julkinen Facebook ryhmä.

https://www.facebook.com/groups/327568290633322/
 
Pakottaa. Onko tuo totta?

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/keskustan-ruotsinkieliset-vaativat-wallinin-eroa-1.1164570?localLinksEnabled=false

Keskustan ruotsinkieliset vaativat Wallinin eroa
18.03.2012 18:53

Keskustan ruotsinkielinen piiri tuomitsee jyrkästi puolustusministeri Stefan Wallinin toimet puolustusvoimauudistuksessa. Samalla piiri ehdottaa kaksinkielisen varusmiespalvelun keskittämistä Kauhavalle.

Keskustan ruotsinkielisten mielestä mielestä Wallin tietoisesti johtanut harhaan paitsi Suomen kansaa, myös eduskuntaa, ministerikollegojaan sekä tasavallan presidenttiä. Hän on piirin mielestä vahingoittanut pahasti ruotsinkielisen väestön positiivista mainetta ja menettänyt ministerinä uskottavuutensa.Piiri kehottaa Wallinia "tekemään johtopäätökset".

- Nyt olisi viisasta avata varuskuntaverkkoratkaisu uudelleen ja palauttaa Itä-Suomea ja Pohjanmaata koskevat ristiriitaiset ja maanpuolustukselle tuhoisat ratkaisut uudelleen valmisteluun, piiri sanoo lausunnossaan.

Piiri ehdottaa, että Kauhavalle Lentosotakoululle perustettaisiin kaksikielinen varusmieskoulutus. Kauhava sijaitsee keskellä ruotsinkielistä Pohjanmaata, josta suurin osa Uudenmaan varuskunnan varusmiehistä on kotoisin.

Keskustan ruotsinkielinen piiri vaatii myös, että ruotsinkieliset alokkaat saisivat vapaasti valita varuskuntapaikkakuntansa ja että heitä ei voitaisi enää pakottaa Dragsvikiin niin kuin tähän asti on tehty.
 
Täytyy sanoa, etten tunne asiaa tarkasti sen suhteen miten ruotsinkieliset "pakotetaan" Dragsvikiin.
Uskoisin, että kun kaverin äidinkieli on ruotsi, hänet useimmiten sijoitettaneen Dragsvikiin, mutta jos hän haluaa johonkin muualle, se varmasti huomioidaan.
Tietysti on ymmärrettävää, että mahdollisimman moni heistä halutaan Dragsvikiin sijoittaa, koska ruotsinkielisten osuus saapumiserästä ei varmaankaan ole kovin suuri ja kun kerran heille joukko-osasto on, niin onhan se järkevää sinne asevelvollisia sitten myös laittaa, mutta tuskin se nyt varsinainen pakko kuitenkaan on.
Tämä ei siis ole tieto, vaan arvio.
 
Välitän viestin.

"Ensi torstaina klo 12 on Eduskuntatalon edessä mielenosoitus. Emme hyväksy Wallinin ja hallituksen toimia maanpuolustuksen alasajamiseksi!"
 
Täältä ruotsista minä tunnen yhen joka oli rannikkojääkäri Tammisaaaressa ja toinen oli Gyltössä
 
miheikki kirjoitti:
Välitän viestin.

"Ensi torstaina klo 12 on Eduskuntatalon edessä mielenosoitus. Emme hyväksy Wallinin ja hallituksen toimia maanpuolustuksen alasajamiseksi!"

Niin kaikki maanpuolutus foorumin jäsenet, sinne vain ja huutamaan!!! :D
 
Back
Top