Isku Iraniin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ctg
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
  • Tagit Tagit
    iran
Suomenkielinen uutinen Iranin energiakriisistä, kuinka ironista se on että Venäjän ja Iranin yritys oli saada aikaan energian hinnannousu erityisesti öljyssä sotimalla tai lietsomalla terrorismia, jotta pönkittäisivät heikkoa valtiontalouttaan, mutta siinä kävikin molempien osalta päinvastoin. Energianhinnat eivät nousseet kuin väliaikaisesti, heidän asiakkaansa ovat nykyisellään heikoimmin maksavia ja muutenkin volyymi laskusuuntainen, etenkin Venäjällä. Infra mätänee molemmissa maissa ja ne maat, joihin kohdistivat terroriaan Israel ja Ukraina paskovat niitä toimivia energian tuotanto- ja jalostuslaitoksia jatkuvalla syötöllä. Kaiken huipuksi molemmilla on päällä raskaat talouspakotteet, jotka ainakin Iranin kohdalla tulevat todennäköisesti pahenemaan Trumpin kaudella.

Sota ei ollutkaan heille sellainen bisnes mahdollisuus kuin etukäteen odottivat ja nyt kun lasku perseilystä tulee maksettavaksi niin se maistuukin karvaalta.

 
Siellä alkaa Iranissa tyytymättömyys nostaa päätään kansan syvissä riveissä. Mitä tekee johto? Missä pelastusrengas? Ryssästä ei ole apuja se on yhtä persauki itsekin. Hitaasti mutta varmasti Iran lipuu kohti vääjäämätöntä eli kapinaa ja kansannousua. Johtajilla ei ole enää mitään millä ostaa kansan suosiota ja tilanne vain pahenee kevättä kohti kun varastoissa oleva vilja vähenee, ne ei suotta arabimaissa lähde keväällä liikkeelle ne kapinat, ne lähtevät silloin kun nälkä on suurin.

 
Jahromi uskoo washingtonin pakottavan iranin 'diiliin' ytimistä ja ryssäsuhteista.

1. Yhdysvaltain presidentti on lähettänyt hiljattain Iranin islamilaisen tasavallan johtajalle Ali Khameneille kirjeen sen jälkeen, kun Khamenei kielsi Iranin regiimin presidenttiä tapaamasta Trumpia.​
2. Trumpin neuvottelutyyli muistuttaa Iranin kanssa samaa metodologiaa, kun hän käyttää terroristijärjestö Hamaksen kanssa. Neuvottelet tai tuhoan sinut. Todennäköisesti tämä kaikki ollaan koordinoitu Israelin kanssa.​
3. Trump haluaa uuden ydinsopimuksen Khamenein kanssa, mikä pitää sisällään varmasti kohtia myös alueellisesta politiikasta. Ydinsopimus on kuivunut kasaan sen jälkeen, kun Trump vetäytyi siitä 2015, mutta lopullisesti se tulee päätökseen kesäkuussa 2025.​
4. Islamilaisella tasavallalla ei ole muuta, kun hävittävää. Jos Khamenei lähentyy entisestään Venäjää, Yhdysvallat ja Israel ei salli sitä ja parhaimmassa tapauksessa Khameneilla on sama kohtalo kuin Bashar al-Assadilla.​
5. Jos Khamenei ei hyväksy neuvotteluita syyllinen on Khamenei, sillä jälkeenpäin ajatellaan, että Trump halusi neuvotella Khamenein kanssa, mutta Ayatollah ei suostunut. Khamenei on joka tapauksessa shakki ja matti.​

 
6 kpl häivepommittajia Diego Garciaan ja kaksi lentotukialusosastoa lähivesille. Kyllä tää taitaa perkelöityä.
Oliskohan neuvottelutaktiikkaa, että jos ei ala löytymään sopua niin kattokaa mitä meiltä löytyy täältä. Muistaakseni lauantaina piti neuvottelujen jatkua Iranin ydinaseohjelmasta.
 
Oliskohan neuvottelutaktiikkaa, että jos ei ala löytymään sopua niin kattokaa mitä meiltä löytyy täältä. Muistaakseni lauantaina piti neuvottelujen jatkua Iranin ydinaseohjelmasta.
Onhan se mahdollista, mutta jos voimaa keskitetään yhtään enempää, ei sitä tehdä ilman, että aikomuksena on myös sitä käyttää. Jos se perkelöityy, nähtäneen massiivinen ilmakampanja, jolla tuhotaan Iranin ilmapuolustus, ilmavoimat ja todennäköiset sentrifugikohteet. Myös vallankumouskaarti ja asevoimien johto saa todennäköisesti osansa. Iranin karttaa kun katsoo, ei maahyökkäys luultavasti tule ainakaan laajassa mittakaavassa kyseeseen (iso maa, lähes pelkkää vuoristoa).
 
Oliskohan neuvottelutaktiikkaa, että jos ei ala löytymään sopua niin kattokaa mitä meiltä löytyy täältä. Muistaakseni lauantaina piti neuvottelujen jatkua Iranin ydinaseohjelmasta.
Itsehän ottaisin ensin huthit lopullisesti pois pelistä. Se rauhoittaisi liittolaisen eli Saudien länsi- ja eteläreunan. Jos Iranin kanssa aletaan tosissaan niin Saudit on siinä vieressä Persianlahden rannalla. Ei heidän tarvitse keskittyä sitten kuin Persianlahden puoleen.
 
Back
Top