Isku Iraniin

Näyttäisi siltä että isku ei ollut riittävä Ajatollahin mielestä.
Alkuperäinen, iskua edeltävä tilanne oli ”Olemme valinneet 13 iskua ja jos valitsemme niistä sen kevyimmän se on silti kova isku Usalle”. Jotain muuta on tulossa vielä.
 
Paronen ei ole ihan yhtä optimistinen tilanteesta kuin Ylen asiantuntijat.

Parosen tapa ajatella asioita vaikuttaa ihan fiksulta. Käy asioita läpi enemmänkin vaikuttamispyrkimyksiin sidottujen tavoitekartastojen läpi kuin heittelemällä mutumielikuvia ilmaan. Arvostan.

Lainaan Parosta joka taitaa lainata jotakuta muuta.

Yhdysvaltalaisen ilmasodan vaikuttavuutta on tavattu hahmottaa John Wardenin vihollista systeeminä kuvaavalla tavalla. Luomassaan kehämallissa Warden hahmotti vihollisyhteiskunnan systeemisenä toimijana, jonka eri elementit olivat vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. 9/X

Tätä samaahan mä oon koittanut huutaa ja uikuttaa hybridivaikuttamiseen liittyen kohta varmaan sen 15 vuotta ilman että ketään tuntuisi kiinnostavan koko asia millään tavalla.

Sen sijaan tuntuu siltä, että pidetään väkisin kiinni analyyttisistä ja substanssikeskeisistä lähtökohdista joilla voidaan työntää ajattelua ja vaivannäköä vaativa systeeminen ja sekä sisäisesti että ulkoisesti vuorovaikutteinen, kerrostunut ja peitteinen lähtökohta pois helppojen esiymmärryslähtöisten hiekkalaatikkoleikkien tieltä.

Pahimmillaan "analysoidaan" refleksiivisen kontrollin piiriin menevää vaikuttamista refleksiivisyys kokonaan sivuuttaen.

Mun on hirveän vaikeaa tajuta miksi USA ei tekisi tässä Falklandeja. Jos pistävät Iranin sotilaallisesti pahaan tappioon, arvovaltatappioon ja samalla eivät käy sotaa tavallista kansaa vaan poliittis-uskonnollista johtoa +sotilaskoneistoa vastaan, niin edessä voi olla sopivalla viiveellä poliittinen mullistus joka poistaa tän nykyisen perseilijälauman vallasta.

Falklandien tekeminen edellyttäisi Iranin sotilaallisen toimintakyvyn rajua ja pitkäaikaisesti vaikuttavaa leikkaamista. Myös ydinaseohjelman, Qudsien ja vallankumouskaartin tapaisten sekä käytännössä merkittävien että suurta symboliarvoa omaavien höpinöiden raunioiksi pistäminen/haltuunotto olisi välttämätöntä. Haltuunotto ei liene realistista, joten tuhoaminen jää jäljelle.
 
Viimeksi muokattu:

Täytyy tässä kohtaa sanoa, että Parosen ym. twiittejä lukiessa hymähdin mielessäni, että melkein kuin @Pihatonttu kynästä tuo :)
 
Pitää paikkansa.

Toisaalta USA:n intresseihin kuuluu luoda nopeasti kyky käydä pommittamassa Iranin ydinaseohjelma atomeiksi. Se vaatii Iranin tutka- ja ilmatorjuntakyvyn samoin kuin johtamiseen ja viestintään liittyvien kykyjen vakavaa rampauttamista.

USA:n intresseihin kuuluu myös Iranin meritoimintakyvyn ja kaukovaikuttamiskyvyn rampauttaminen tai lamauttaminen.

Jos Iranin ydinaseohjelma ei etene ja kyky toimia sotilaallisena provokaattorina, varustajana ja mobilisoijana Iranin ulkopuolella leikkaantuu todella kunnolla, niin USA:ta ei välttämättä hirveästi liikuta, mitä puoliksi eristetty teokratia leikkii omilla hiekkalaatikoillaan.

Kyllä. Ja kaikki nämä toimet voidaan hyvin pitkälti tehdä kaukovaikutteisilla aseilla.
 
off topic

Täytyy tässä kohtaa sanoa, että Parosen ym. twiittejä lukiessa hymähdin mielessäni, että melkein kuin @Pihatonttu kynästä tuo :)

Pikagoogletin äijän nimellä ja löysin tästä...

...ihan valtavasti jotain hassua hengenheimolaisuutta. Äijä näyttää löytäneen ittelleen sellaisen tehtävän ja suunnan josta mä en voi kuin haaveilla tietäen samalla ne haaveet tyhjiksi, turhiksi ja mahdottomiksi.

Ton linkin tässä kohtaa...

”Miksi ihminen radikalisoituu?”

Koulutukseltaan kapteeni Antti Paronen on sotatieteiden tohtori ja on väitellyt kansainvälisestä terrorismista. Hän on työskennellyt aiemmin Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkijaupseerina ja opettajana. Paronen näkyy usein uutisissa. Toimittajat kysyvät, mikä radikalisoi ihmisen.
- Monimutkaisiin ilmiöihin haetaan usein yksinkertaisia vastauksia. Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat hirveän monimutkaisia ja niihin on vaikea antaa yksiselitteisiä vastauksia, varsinkin jos niihin liittyy poliittisia intohimoja. Esimerkiksi islamin radikalisoitumisen selittämiseen on tarjottu koraania tai köyhyyttä. Mutta se ei ole niin.
Ne selittävät asiaa osittain ja kertovat vain osatotuuden.
- Ne kaikki asiat liittyvät toisiinsa

...tekisi mieli huutaa naama punaisena että "jos sä otat tän-ja-tän työkalun ja muutat sitä näin, näin ja näin ja sitten vielä tälleen, niin vaikka joudut tossa kohtaa luomaan vähän uutta teoriaa, niin saat silti välineen, joka tuottaa sulle melko ehjän (tarpeen mukaan muuuttuvalla tavalla) skaalautuvan systematisointivälineen. Eli sä saat tehtyä työkalujenvalmistustyökalun jolla voit muuttaa laadullista tietoa kvantitatiiviseen käsittelyyn sopivaksi ja päinvastoin. Katto nyt... tälleen... ja tästä.. ja sit noin.. ja...

Mutta kun elämä on opettanut että mikään määrä naama punaisena huutamista ei saa koskaan viestiä menemään perille vaan voi pahimmassa tapauksessa tuottaa omalle elämälle erilaisia haittoja, niin en jaksa enää. Siksi tyydyn nykyisin lähinnä vittuilemaan joillekuille sellaisille jotka ovat itse aloittaneet tännepäin vittumoisesti käyttäytymisen tai toimimisen.

Suurin syy noihin yksilötuotanto- ja hybridinarratiivi -ketjuihin on se toive, että edes joku vähän tommoinen parosmainen tyyppi joskus lukisi ne ja hoksaisi ainakin osittain sen, mitä mä erittäin huolellisesti vaikenemalla jätän niissä sanomatta - ja ehkä jopa kysyisi multa itseltäni että mitä niistä on jätetty pois ja miksi. (Ok... Vastaus voisi olla pitkähkö, mutta....)
 
Viimeinen raportoitu korkeus luokkaa 7000+ jalkaa. Yltääkö ip-hakuiset noin ylös jos ei kohde nyt ihan suoraan yläpuolella ole?

Periaatteessa joo. Igla suunnilleen noihin etäisyyksiin ja modernimpi ohjus hieman paremmalla kantomatkalla.

En tosin usko että siellä vahingossa vilkkaan kentän tienoolla olisi matkustajakoneita ammuskeltu, ja olisi myös Iranilta mahdollisimman huono liike tuohon kohtaan jos tarkoitus on esittää "jenkit paha"-rutiini.

Kaupan päälle NATO-liittolaisia kanukkeja kyydissä, jonka kyllä Iran tietäisi kohdetta valitessa. Tämä taas tarkoittaisi että NATO-kumppaneilla on suurempi mahdollisuus hypätä Trumpin kelkkaan, jota tuskin Iran haluaa. Tietenkin on aina mahdollisuus että jokin kolmas osapuoli haluaisi tahallaan provosoida konfliktia, mutta aika kylmäveristä olisi.
 
Viimeksi muokattu:
https://www.reuters.com/article/us-...ces-to-leave-in-three-days-kuna-idUSKBN1Z71I9

Tämän uutisen mukaan Kuwait olisi saanut tiedon, että kaikki yhdysvaltojen joukot vedetään pois maasta. Toisaalta uutisessa viitattiin nimenomaisesti Camp Arifjaniin. Ymmärtääkseni tämä sotilastukikohta toimii lähinnä tukitehtävissä, tarkoittaen huoltoa, logistiikkaa ja muuta sellaista.

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Voiko tämä olla uutisankka tai disinformaatiota?

Olisiko jollain hyviä spekulaatioita?
 
https://www.reuters.com/article/us-...al-incorrect-kuna-agency-hacked-idUSKBN1Z71LN

Vaikuttaa siltä että kyseessä oli väärä tieto. Kuwait ilmoitti että heidän uutispalvelunsa KUNA oli hakkeroitu..
 
Mun on hirveän vaikeaa tajuta miksi USA ei tekisi tässä Falklandeja. Jos pistävät Iranin sotilaallisesti pahaan tappioon, arvovaltatappioon ja samalla eivät käy sotaa tavallista kansaa vaan poliittis-uskonnollista johtoa +sotilaskoneistoa vastaan, niin edessä voi olla sopivalla viiveellä poliittinen mullistus joka poistaa tän nykyisen perseilijälauman vallasta.

Falklandien tekeminen edellyttäisi Iranin sotilaallisen toimintakyvyn rajua ja pitkäaikaisesti vaikuttavaa leikkaamista. Myös ydinaseohjelman, Qudsien ja vallankumouskaartin tapaisten sekä käytännössä merkittävien että suurta symboliarvoa omaavien höpinöiden raunioiksi pistäminen/haltuunotto olisi välttämätöntä. Haltuunotto ei liene realistista, joten tuhoaminen jää jäljelle.

Eikö tätä samaa ole yritetty pari kymmentä vuotta toteuttaa Irakissa ja Afganistanissa, ja ei ollut leppoisa sunnuntaikävely?
 
Jos Iran aloittaa laukomaan uudestaan niin ihme on jos jenkit ei poista nopeasti laukaisualustoja. Vai onko tässä jotkut diplomatiakanavat viestittäneet että Iran ei edes yritä osua.
 
"Allahu Akbar!" on arabiankielinen lause, joka tarkoittaa ”Jumala on suurempi” /Wikipedia/

Mitäs luulet, että käyttävätkö persiankieliset tuollaista lausetta?
Hörpin tässä olutta terassilla Malesiassa ja ainakin tuossa viereisessä moskeijassa kailotetaan allahu akbar. En tosin tiedä Iranin meininkiä kun en ole siellä käynyt mutta Turkissa, Indonesiassa ja varsinaisissa ählymaissa samat on rukouskutsut. Niin miksei sitten ohjustelu kiljahduksetkin. Saas nähdä tuleeko lentoihin mutkia kun vaihto on Dohassa.
 
Pointti tässä taisi olla, että Iranissa ei puhuta arabiaa, vaan 53 % persiaa + muita alueen kieliä, vain 2 % puhuu arabiaa.
 
Back
Top