Israel

Voinhan minä väärässäkin olla, mutta ei Israel minun mielestä aivan puhdas pulmunenkaan ole. Täällä kun ei hirveästi ymmärrystä löydy palestiinalaisille. Koko homma on ihan vitusta jos minulta kysytään.

Älkääkä nyt luulko, että pidän Israelia syypäänä mihinkään, Palestiinalaisilla on aivan yhtä iso syyllisyys harteillaan status quo:n jatkamiseen. Sanonpahan vaan, että Molemmilla on peiliin katsomista ja verta käsissään.
 
Tämän aihepiiri on tosiaan sellainen jota ei ole aivan helppo seurata neutraalilla mielellä. Toisaalta uutisointi välittää kuvaa, että israelilaiset itsekin ovat jakautuneet esim. siirtokuntakysymyksen suhteen. Pääministeri & posse vertaa EU:a natseihin, toinen seniorikansalaisten ryhmä toivottaa Israelin mainetta mustaavan uudistuksen tervetulleeksi. Sisäpolitiikassa ei liene tylsää.

Ääriuskonnollisuudesta sikiävä kiihko on pahasta, oli toteemilla sitten mikä nimi tahansa.
 
IDF changed warning system in the North
The Home Front Command added more protective areas in the Golan Heights in addition to splitting the Kirya and Haifa into two separate areas.
Nov 15, 2015, 05:00PM | Rachel Avraham

http://www.jerusalemonline.com/news...idf-changed-warning-system-in-the-north-17154

alarm1115.jpg

The IDF changed its warnings system in the North. It is said to be the work of cooperation between the Home Front Command and the local authorities in order to reduce the number of people entering into a bomb shelter during a bomb siren. More protective areas were added in the Golan Heights region and the Kirya.

Instead of having five warning regions in the Golan Heights, there will be eight warning regions in addition to four being in the same area and there will be another alert zone in the Jordan Valley. This means that if a rocket is launched at one of these communities, at least the residents when they hear the alarm won’t be under threat. In addition, it was decided to split the warning areas in Haifa and the Kirya.

EU vilauttaa habaa Israelille. EU-kuluttajille pitää saattaa asia tiedoksi mikäli tuote on valmistettu siirtokunnissa.
http://www.theguardian.com/world/20...n-labelling-products-from-israeli-settlements
Ilmeisen vakavasti on asia otettu Israelin valtiojohdossa, hankkeella on EU:ssa laaja kannatus brittejä myöden. Tämäkin uutisjuttu heijastelee maan kahtiajakoa, pääministeri vertaa natsien toimiin mutta moni muu vaikuttaja pitää tervetulleena.

Israelille on ikävä rasti, jos EU alkaa enemmänkin käyttelemään taloudellista vaikutusvaltaansa. Vuonna 2013 Israelin vienti EU-maihin oli 17 mrd euroa, CIA factbookin mukaan maan kokonaisvienti samana vuonna oli 62 mrd usd.
http://ec.europa.eu/trade/policy/countries-and-regions/countries/israel/
Toisaalta ihmiset voivat protestoida tätä vastaan ostamalla juuri merkittyjä tuotteita.
 
Ongelma vain on siinä, että vihervassut tulevat pistämään pystyyn hysteriakamppanjan joilla on tarkoitus pelotella kauppiaat pitämään tuotteet poissa hyllystä.
Ja sitten nähdään mitkä kaupat ovat alttiita vihervassareiden painostukselle. En erityisemmin välitä aiheesta muuten mutta vihervassareiden EU:n laajuinen projekti meidän käyttäytymisemme muokkaamiseksi aiheessa joka pitäisi jäädä valtioiden väliseksi ei innosta ja ostaisin jotain noita ihan vain piruuttani.
 
Shoppailemaan menisin minäkin.
 
Ilmaista markkinointi apua.... löytyy tuote helpommin ja on varmuus alkuperästä....eikun koriin ja kassalle :)

Kun tuotteiden menekki kasvaa alkaa armoton tuotteiden alkuperän väärennösbuumi :)
Tuon "saarron" kiertäminen esim. länsirannan appelsiiniviljelijöille helppoa, heidän täytyy vain ostaa postilokero johon firman osoite ja kappas, saarto on kierretty.
Mutta kiusahan se on.

Keskusteltaessa siitä, jääkö Israelin teot hiukan varjoon, on muistettava ettei Israel mikään erityisen Pyhä valtio ole. He tekevät virheitä ja vääriä arvioita siinä missä muutkin.
Yksi asia on kuitenkin merkille pantava; heidän ideologiaansa ei julkisesti kuulu palestiinalaisten tuhoaminen kun taas vahvimman palestiinalais vaikuttajan hamasin ideologiaan kuuluu tuhota Israel.

Paljon olisi muutakin asiasta sanottavaa mutta jätänpä toiseen kertaan.
 
Kumpi porukka aiheuttaa Israelin kansalaisten mielestä suuremman uhan, Sunnit vai Shiiat?
 
Shiat ovat äänekkäämpiä, eli iran ja hizbollah, mutta ei tuo plo ja hamaskaan mitään hiljaa ole ollut. Muslimiveljeskunta on sunneja joten... :eek:
 
Tuon "saarron" kiertäminen esim. länsirannan appelsiiniviljelijöille helppoa, heidän täytyy vain ostaa postilokero johon firman osoite ja kappas, saarto on kierretty.
Mutta kiusahan se on.

Keskusteltaessa siitä, jääkö Israelin teot hiukan varjoon, on muistettava ettei Israel mikään erityisen Pyhä valtio ole. He tekevät virheitä ja vääriä arvioita siinä missä muutkin.
Yksi asia on kuitenkin merkille pantava; heidän ideologiaansa ei julkisesti kuulu palestiinalaisten tuhoaminen kun taas vahvimman palestiinalais vaikuttajan hamasin ideologiaan kuuluu tuhota Israel.

Paljon olisi muutakin asiasta sanottavaa mutta jätänpä toiseen kertaan.

Israel puolustaa kansalaisiaan ja omaa valtiotaan viimeiseen asti ja se jos mikä on arvostettavaa ja kunnioitettavaa jos sitä tehdessä syntyy vahinkoja niin "shit happens" mutta yrittivät/tekivät parhaansa....:salut:
 
Tämä onkin oikein. Israel on kuitenkin yksin vihollistensa ympäröimänä ja riippuvainen "suojaavista käsistä". Talous on riippuvainen USA:sta ja EU:sta. USA avustaa sotilasasioissa. Juuri tästä syystä ihmettelen siirtokunta-intoa, joka ärsyttää suojelijoita. Ihan yksin tulee ikävät oltavat, ei paljon ydinase lämmitä jos talous on riittävän kuralla ja oman kansan enemmistö kiukkuaa.
 
Osa siirtokunnista on Israelin mielestä laillisella paikalla, ja ne myöskin auttavat ihan oikeasti arabejakin, niin taloudellisestikin kuin infran puolesta. Myös maa missä asua on kortilla, kun ei sentään ihan aavikolle voi ihmisiä pistää asumaan.
Suurin ongelma on laittomat siirtokunnat, joissa asuu hullut ja normaalienkin juutalaisten inhoamat äärilaidat. Monet heistä ovat tulleet jenkkilästä ja aina ovat "oikealla" asialla.

Kun näitä siirtokuntia puretaan idf toimesta joka kerta on kovat tappelut, jossa idf saa kuraa niskaansa arabeilta ja siirtokunnan asukeilta.
Väliin jää aina se sotilas ja enää ei edes vammoilta vältytä.
Kriittisin paikka on oikeastaan hebron, siellä on hulluimmista hulluimmat, ja joka helvetin päivä aiheuttavat ongelmia. Siellä yksi jos toinenkin sotilas on saanut noiden idioottien takia osumaa.
 
Tässä on Israelin kannalta vaan se haaste, että muita maita ei välttämättä kiinnosta että siirtokunnat ovat Israelin valtion mukaan laillisia. Israel ylläpitää (omasta mielestä laillisia) siirtokuntia, vaikka muut valtiot toteavat niiden olevan laittomia. Arvioitsijoiden oma näkemys tapahtumista vaikuttaa heidän reaktioihinsa enemmän kuin se mitä arvoinnin kohde itse sanoo. Sanoohan putinkin että Krimillä toteutettiin laillinen kansanäänestys.
 
"Russian planes enter Israeli airspace"
After Turkey downed a Russian plane and caused high tensions to rise between the countries, Israel is operating to avoid similar situations. Lately, the two countries have deepened their security coordination, a move that has allowed more freedom for the two sides.
Nov 28, 2015, 04:46PM | Becca Swerdlow

matosimrusim.jpg

The Russian plane that was downed by Turkey last week has been the source of diplomatic tension between the two countries and Israel is trying to avoid a similar situation. Director of Policy and Political-Military Affairs in the Ministry of Defense Major General (Res.) Amos Gilad shared this information on Saturday and stated that recently, Israel and Russia have deepened their security coordination.

"Russian pilots cross into Israeli airspace occasionally," said Gilad, "but thanks to the strong security coordination between the two countries, which began with a meeting between Netanyahu and Putin, the IDF and the Russian army have well-known security procedures. If there is a case of invasion, they know what to do and how to avoid a situation that could lead to a diplomatic crisis."

"The Israeli Air Force continues to operate to prevent the transport of weapons from Iran to Hezbollah, and this is known to Russia," added Gilad, who also addressed the incident where Turkey downed the Russia plane: "Erdogan has every reason to be sorry about the Turkish missile that downed the Russian plane."

Gilad added that Russia continues to bomb targets in Syria and that it's impossible to rehabilitate the country. "Syria is dead as a country. The land exsits but there is no country; Syrian President Assad receives a salary but does not rule the country anymore."

On the relations between Israel and Turkey, Gilad mentioned that: "The negative sides with Turkey have vanished but we haven't returned to coordinating together in security matters. There is no more friction between Israel and Turkey; we have a good economic relationship."

http://www.jerusalemonline.com/news...n/russian-planes-enter-israeli-airspace-17438
 
Back
Top