Israel

Maailman foorumeilla yllätyksestä syytetään reserviläisten käyttöä (vs ammattisotilaat) ja valppauden lipsumista.

Voi tietysti ollakin, että valppaus on lipsunut juhlapyhän aikaan. Suuremmaksi syyksi epäilen tosin sitä, että uhka-arvio meni pieleen, mitä tässäkin ketjussa on jo kommentoitu: suurempaa konventionaalista uhkaa pelättiin Libanonin ja Hizbollahin taholta. Gazasta on totuttu ottamaan pari rakettia aina silloin tällöin ja muutamia pieniä asemiesten ryhmiä. Tässä voi tietyllä tapaa tuudittautua siihen tunteeseen mistä veli @Fremen puhui: "me ollaan niin kovia ettei nuo ählämit meille pärjää". Ja onhan tämä operaatio ihan jotain toista kuin mitä Hamasilta on totuttu odottamaan. Tätä on suunniteltu ja hiottu sekä harjoiteltu. Ohjuspuolustuksen saturointi. Selvät raja-aitojen murtokohdat. Usealta suunnalta tulevat iskut (mereltä, maalta ja ilmasta). Arabeiksi suhteellisen koordinoitu eteneminen. Vastustajan parhaimpien aseiden (tst-vaunut) eliminointi (pst-ohjukset, dronet, tukikohtien valtaus). Droneilla automaattisten konekiväärien eliminointi.
Jotain puhetta on ollut myös siitä että nykyhallitus olisi poliittisista syistä priorisoinut siirtokuntalaisten suojelun länsirannalla ja Etelä-Israel oli jätetty suhteessa aika tyhjäksi joukkojen suhteen, koska luotettiin liikaa olemassa oleviin linnoituksiin ja vartiointisysteemeihin. Tämä sitten yhteydessä siihen, että oli uskonnollinen lomapäivä ja vihollinen yllätti tekemällä huomattavasti koordinoidumman hyökkäyksen mihin sen oletettiin pystyvän niin Isreal yllätettiin housut kintuissa ja vastatoimien aloitus myöhästyi sen verran että terroristit pystyivät toimimaan suhteellisen vapaasti useissa kylissä.
 
Kyllä etenkin läntisessä Euroopassa juuri tätä toivotaan. 2M hillittömästi lisääntyvää fanaatikkoa on juuri sitä mitä kaikki läntisen Euroopan suosikkipoliitikot ja koko systeemi toivovat ja jonka eteen ne väsymättä työskentelevät.
Ei pidä paikkaansa enää tänään.
Jokainen Euroopan maa on jo enemmän tai vähemmän jakaantunut siirtolaisten vastaanottamisen asiassa. Ei voi enää yleistää että "kaikki haluavat".
Vihervasemmiston toimittajat kyllä jatkaa tuon tyylin kirjoittamista, mutta nykyään ne jotka ovat eri mieltä, saavat jo sanoa vastakkaisenkin mielipiteensä suoraan.

.
 
Jaakko Hämeen-Anttila on kirjoittanut hyvän kirjan hiekkamaiden historiasta siitä näkökulmasta miten islam on vaikuttanut alueen kehitykseen (siis käytännössä pysäyttänyt).
Tätä saa pikkurahalla divareista ja suosittelen lukemaan. Selostus ei tuo ratkaisua alueelle. Alueen elinolot ovat niin kehnot, että ainoa tapa elää on ryöstää naapuria. Vallankäyttäjien välineenä islam toimii hyvin ja mahdollistaa alueelle tyypillisiä diktatuureja, jossa kansalaisen elämänohjeet tulevan jumalalta, eikä valtiolta.
Siis sama meno jatkuu mitä ollu islamin synnystä asti noin 800-luvulta. Aivan älytöntä.




.
No tässäpä juurisyy koko touhulle.

Jos pysyvän rauhan haluavat, Israelilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tappaa kaikki, tai ajaa ne jonnekin riittävän kauas pois. Tuohon ählämien ns. uskontoon on kovakoodattu sen verran kovaa mielen pimeyttä, että mikään muu kuin äärimmäinen väkivalta ei sitä pysäytä eikä lopeta.
Muutaman vuoden välein toistuva hirmutekojen kierre ei lopu jollain harkituilla ja hillityillä vasta-iskuilla, koska porukka sikiää hillittömällä vauhdilla ja uutta marttyyreiksi himoavaa sukupolvea kasvatetaan minkä keritään.

Länsimaisella mielenlaadulla on vaikea sisäistää ajatusta, että tuolla nimenomaan halutaan kuolla marttyyrinä vääräuskoisia teurastaessa ja vääräuskoisten murhaaminen on suuri kunniateko allahille. Ei näiden kanssa ole mahdollisuutta minkäänlaiseen yhteiseloon. Ne ei vaan voi itsekään perusluonteelleen mitään.
 
Eipä tästä kähinästä taida muuta kuin kreml hyötyä. Kiinaa ei tälläinen veneen kaikutus kiinnosta ja Iran ei ole valmis sytyttämään lähi-itää tuleen. Iranilla etenkin ryssälän lähipiirin hajoaminen tuo jo nyt haasteita ihan omilla rajoilla asti. Syyriakin vain imee Iranin resusrrseja mutta ei siellä mitään valmista ole tulossa.

Iranin osalta tämä sotkee tilannetta hyvin varsinkin jos siellä ei ole ollut isommin tietoa mitä tai milloin on tulossa. Eipä tuolla paljoa ryssän apuja tarvita kun saadaan se rakettituotanto paremmaksi. Vielä päälle vähän tiedustelutietoa oikeaan paikkaan niin yllättäen IDF on minuuttien siaan pulassa tunteja. Tämän ansiosta Israelin siviiliuhrit nousee sellaiseen lukemaan että Gazasta tehdään tasainen parkkipaikka. Iran ei voi olla reagoimatta ja kappas meillä on astetta isompi sotku. Sitoo läntisen huomion ja USA:n asevoimia. Samalla putteli saa näpäytettyä pesäpallomailalla nenään Ukrainan tukija Israelia ja hitaasti aseita toimittavaa Irania.

Arviot aselliisen terrorin noususta ryssän rahoittaman ovat varmasti todellisia huolia, ehkä tätä nähdään vähintään näissä ryssän valtapiiristä lipeävissä maissa. Hamasin tukeminen ohi Iranin ainakin palvelee aivan täydellisesti puttelin maailmankuvaa, eli joko kumarrat&pelkäät kremliä tai tulee pataan.

Hamasin yllätys voi osittain perustua myös siihen että Mossad keskittyi Iraniin. Jos tuki ja masinointi tulikin Mokosvasta niin sillä suunnalla voi olla Mossadilla sokeutta. Israel ja ryssät kun ovat pyrkineet pitämään välit herrasmiestasolla, ainakin ennen Ukrainan sodan kiihtymistä.
Juuri nyt Suomen ja Viron välinen Baltic connector kaasuputki on suljettu vuotoepäilyn vuoksi. Kun katseet ovat Israelissa, niin ryssä alkaa keppostella toisaalla. Jos tämä on ryssän tekosia, niin ajankohta ei ole lainkaan sattumaa.
 
Viimeksi muokattu:
Wikipedian mukaan neuvostoliitosta ja venäjältä muuttaneet ovat suurin Israelin väestöryhmä. Sieltäkö ne natsit ovat Israeliin tulleet?
Yhtenä syynä Israelin muuttumisesta nationalistisempaan suuntaan viimeisenä parina vuosikymmenenä pidetään maahanmuuttoa entisen neuvostoliiton alueelta. Monet näistä siirtolaisista ovat muuttaneet tuonne Länsirannan alueelle siirtokuntiin, joka on taas johtanut siihen, että näiden intressissä on ollut äänestää puolueita, joiden intresseissä ei ole ollut saavuttaa rauhaa palestiinalaisten kanssa.
 
Hamas iski putinin syntymäpäivänä? Eikä Jom kippur sodan vuosipäivänä 6.10, eli pieni veikkaus venäjän mukana olosta.

Eikö vuosipäiviä seurata Israelissa ja arabimaissa eri kalenteria kuin gregoriaanista katsomalla? Esimerkiksi Israelissa IDF:n esikuntapäällikkö julkaisi tänä vuonna vuosipäivän kunniaksi kirjeen jo syyskuun puolella (Day of Atonement).

 
Viimeksi muokattu:
Juuri nyt Suomen ja Viron välinen Baltic connector kaasuputki on suljettu vuotoepäilyn vuoksi. Kun katseet ovat Israelissa, niin ryssä alkaa keppostella toisaalla. Jos tämä on ryssän tekosia, niin ajankohta ei ole lainkaan sattumaa.
Ja miten sattuukaan, että nämä vuodot aina tapahtuu keskellä yötä eikä koskaan päivällä. Nytkin oli klo 1.50 ja havaittu paineen putoaminen…
 
Mahdollisuuksien arvioinnin osa. 2015 irakilaisia oli n sama määrä kuin Gazan arabeja. Mittakaava tiedetään siis ennalta mahdolliseksi.
Meillä on Euroopassa pian oma arabikapinamme. Viedään ne Intiaan, siellä ne sulautuu hyvin vaikka yhteen kaupunkiin ja hindut kyllä kouluttaa. Tai Kiinaan, mutta siellä ne tunnetusti mahtuu yhteen leiriin.
 
Tämä on todella hyvä kysymys.

En ole Israelin tai IDFn asiantuntija millään mittarilla, mutta jopa tällainen satunnainen havainnoitsija on huomannut tiettyä ylimielisyydestä kumpuavalta vaikuttavaa löysäilyä ja vihollisen vähättelyä jo jonkin aikaa israelin puolelta. Varsinkin suhteessa Gazaan ja Länsirantaan. Suhteellinen rauhallisuus etelän suunnalla ja teknologisen sekä osaamisen ylivoimalla Syyriassa tehdyt ilmapommitukset on voinut luoda voittamattomuuden kulttuuria.

Sisäisten ongelmien ja epäluulon osuutta en osaa arvioida.

Oppi ja kokemus valitettavasti maksetaan aina verellä.
En ole lukenut mistään paljon raketeista tämä niin maineikas Iron Dome torjui. En ole nähnyt yhtään videota torjunnoista. Pakkohan niitä on olla, mutta onko torjunnat niin vähässä suhteessa, että ollaan hiljaa?
 
Naisilla on yleensä isompi selviytymis ja lisääntymisvaisto kuin miehillä. Eli jos yhtälöstä poistetaan agressiiviset miehet, niin homma toimii aika hyvin. Mutta teeppä se nyky yhteiskunnassa.

Uskallan väittää Gazasta löytyvän aseisiin ja pommiliiveihin tarttuvia naisia joukoittain, jos Israel asein "poistaa" alueelta miehet vauvasta vaariin.

Löytyisi Suomestakin, vastaavassa tilanteessa.
 
Voisiko Suomikin antaa nyt nopeasti humanitaarista apua Israelille?

Näin alkuvaiheessa se voisi koostua siitä, että lähetetään YLE:n tämän aamun erikoislähetyksen nuori juontajamies toisen ohjelmaan osallistuneen Yle:n nuoren toimittajamiehen kanssa vaihtopanttivangeiksi, että saataisi pari israelilaisnaista vapaaksi Gazan tunneleista.

Näillä toimittajilla tuntui olevan niin hauskaa israelilaisten siviilien kuollessa, että eivät millään pystyneet peittämään vahingoniloista virnettään, käytännössä koko ohjelman ajan. Tuolla asenteella sopisivat hyvin Gazan populaatioon, ainakin paremmin kuin israelilaissiviilit.
 
No tässäpä juurisyy koko touhulle.

Jos pysyvän rauhan haluavat, Israelilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tappaa kaikki, tai ajaa ne jonnekin riittävän kauas pois. Tuohon ählämien ns. uskontoon on kovakoodattu sen verran kovaa mielen pimeyttä, että mikään muu kuin äärimmäinen väkivalta ei sitä pysäytä eikä lopeta.
Muutaman vuoden välein toistuva hirmutekojen kierre ei lopu jollain harkituilla ja hillityillä vasta-iskuilla, koska porukka sikiää hillittömällä vauhdilla ja uutta marttyyreiksi himoavaa sukupolvea kasvatetaan minkä keritään.

Länsimaisella mielenlaadulla on vaikea sisäistää ajatusta, että tuolla nimenomaan halutaan kuolla marttyyrinä vääräuskoisia teurastaessa ja vääräuskoisten murhaaminen on suuri kunniateko allahille. Ei näiden kanssa ole mahdollisuutta minkäänlaiseen yhteiseloon. Ne ei vaan voi itsekään perusluonteelleen mitään.

Ajatellaampa että palestiinalaisten tilalla olisi ahkeria kiinalaisia. He olisivat keskittyneet vuosikymmeniä sitten ahkerasti bisnekseen ja unohtaneet vanhat vääryydet sikäli kuin sellaisia on ollut. He ymmärtäisivät että täysin ylivoimaista vastustajaa ei voi haastaa vaan sen kanssa kannattaa luoda tiiviit siteet ja kumpaakin osapuolta hyödyttävä liiketoiminta. Tällä hetkellä Gaza olisi välimeren upea kauppasatama, jossa pilvenpiirtäjät nousisivat korkeuksiinsa. Paikka olisi liike-elämän keskus sekä Välimeren suosituimpia turistikohteita. Israelin rajan ylitys olisi sujuvaa ja varmaan muutama luotijuna tai metro hoitaisi liikennettä.

Mutta ennen kuin tuomitsee kaikki palestiinalaiset pitää muistaa, että Israelin tuhoamisen ideologia palvelee sisäpolitiikassa. Sillä pidetään valtaa. Jos Gaza olisi kehittynyt edellisessä kappaleessa kuvaamaani suuntaan (ja vaikka ne kiinalaiset olisivatkin palestiinalaisia) niin vanha valta olisi vaihtunut jo aikoja sitten. Sama pätee theranissakin.... Ihmisten kurjuus kanavoituu vihaksi Israilia kohtaan vaikka heidän pitäisi vihata omaa johtoaan.
 
Back
Top