Tässä on yksi tapaus, missä IDF:n johtoporrasta on haastettu oikeuteen Haagissa:
Anti-Israeli organization targets IDF leadership with Hague complaint over Hamas operative disguised as journalist.
www.israelhayom.com
Haasteen nostaneen Hind Rajab -järjestön mukaan IDF maalittaa toimittajia. Jutun keskiössä on al-Sharif, 28-vuotias Al-Jazeeran toimittaja, joka kuoli 10. elokuuta kuuden kaverinsa kanssa lähellä Al-Shifan sairaalaa. Tarinassa on vain yksi pieni mutta: Israelin esittämien todisteiden mukaan al-Sharif toimi samanaikaisesti Hamasin terroristisolun komentajana.
Hamasin toimittaja-terroristit olivat siis keksineet, että lehdistöliivien taakse piiloutuminen antaa kuolemattomuuden mutta taivaalta pudotettu täsmäase oli aiheesta eri mieltä. Hamaksien tilastonikkarit saivat tapauksesta 7 uutta "siviiliuhria" ja al-Sharif kavereineen pääsi neitsyitä tapaamaan, joten win-win kaikille!
Toimittaja-terroristien lisäksi otsikoissa ovat olleet YK-terroristit, missä päivällä on heitetty keikkaa YK:lle ja yöllä Hamasille. Tähän tapaukseen on tuskin saatu vielä ratkaisua, koska oikeusprosesseilla on tapana kestää vuosia.
Kiitos linkistä. Tässä hyvin huomaamme kuinka huhuilta siipien katkominen oikeusprosessin kautta hyödyttää eniten rehellisintä toimijaa: On ihan totaalista terroristishaibaa ujuttautua journalistiliivien (tai minkään muunkaan suojellun kohteen statuksen) taakse piiloon. Ja niinpä asian tuominen oikeuden eteen hyödyttää eniten juuri IDFää, sillä a) pääsevät kiistattomasti todistamaan sotarikoksiin syyllistyvän osapuolen olevan tässäkin keississä Hamas eivätkä he, ja lisäksi b) kun Hamas huomaa IDFn vapauttavan päätöksen myötä ettei tämäkään konnankoukku mennyt läpi, he keksinevät jatkossa jotakin muuta, jolloin jatkossa suuremmalla todennäköisyydellä pressiliivityyppi on sitä mitä sanookin olevansa.
Eli, IDF todisti syyttömyytensä, sai Hamasin näyttämään entistäkin törkeämmältä, ja lisäksi todennäköisesti samalla siivosi pressiliivien käyttöä pois sikailutarkoituksista. win-win-win IDFlle. Ja oikein hyvä niin.
Mut aattele jos totakaan oikeuteenvetämistä ei ois tapahtunut, SE ois ollu Hamasin voitto, kun olisivat suureen ääneen voineet jatkossakin julistaa IDFn targetoivan journalisteja.
En puhu siitä vaihtosuhteesta. Sillä mikä osapuoli tuottaa eniten kuolleita ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka on oikeassa tai väärässä. Puhun siitä, missä suhteessa siviiliuhreja saa tulla suhteessa taistelijoihin ja mihin se kriteeri kulloinkin perustuu. Ilman sitä ei oikein ole mitään järkevää vertailua esim. muihin vastaaviin konflikteihin. Jos pelkästään se että ihmisiä kuolee riittää viemään "sympatiat" niin täytyy toivoa todella kovaa että me emme koskaan joudu konfliktiin.
Siksi koska se ei kiinnosta ketään. Islamistien propaganda jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, se nielaistaan yhtä kritiikittömästi kuin ennenkin ja jos tulee tuomio niin siitä revitellään entistä isommin siinä toivossa että jatkossa Israel ei enää vastaa väkivaltaisuuksiin, mikä edesauttaa islamistien agendaa entisestään. Tämä ihan empiirisen seurannan perusteella miten homma on tähänkin asti toiminut. Israelilla ei ole siinä leikissä mitään muuta kuin hävittävää.
Ymmärrän tämän toki. Pyrin sillä suhdelukuvastauksellani tuomaan esiin sitä, mitä Joh10f (sori jos muistan nikin pieleen) eritteli ansiokkaasti sotarikosoikeudenkäytänteiden historiikissaan. Eli, suhdeluvulla omat vs vieraat on myös väliä siinä mielessä, että mikäli esim yhden sotilaan kuolemaa kostetaan kymmenien tuhansien tappamisella, ni se ei oo enää ok mitenkään päin. Ja nyt suhde siinä merkityksessä on sadat vs kymmenet tuhannet. Jos siis nyt malttavat pysähtyä abaut ees näille suhdeluvuille.
Ja puolestaan kysymykseen siitä mikä sitten olisi hyväksyttävä suhdeluku merkityksessä vihollistaistelijat/tielle osuneet siviilit, niin itselläni ei ole tähän antaa suoraa vastausta. Kuten ei ole sullakaan. Mut arvaatkos jo kellä/millä on? Aivan. Tässä olisi erinomainen sauma hakea kättä pidempää päätökseksi tuohonkin kysymykseen.
Lisäksi, kyllä aika todella monia kiinnostaa kansainvälisen oikeustuomioistuimen päätökset. Islamistien propaganda varmastikin jatkuu juu, mutta mitä useampi vapauttava tuomio IDFlle tulee, sitä useammassa aiheessa islamistien propandamylly joutuu jatkossa yrittämään tarinoida juttujaan vasten kansainvälisen oikeuden päätöksiä. Ja se on jo huomattavasti haasteellisempi temppu tehdä uskottavasti, kuin se että nykymalliin huutelee sana vs sana -periaatteella, jolloin meidän ulkopuolisten on lähes mahdotonta saada varmuutta siitä kumman osapuolen jutut ovat oikeassa.
Useissa, jollei peräti useimmissa maissa, kun kuitenkin tän tyyppiset uutisskuupit tsekataan kyllä ennen julkaisua. Ja mikäli aiheesta on tuoreehko oikeudenpäätös, silloin usein jätetään vaan disinfona julkaisematta. Joka vaikeuttaa Hamasin huhumyllyn pyörittämistä alati enenevissä määrin.
Toisin sanoen, Israelilla ei ole tässä mitään muuta kuin voitettavaa sillä, että lakkaavat sekoilemasta noita cowboyleikkejään omin päin, ja käyvät haetuttamassa vahvan kansainvälisen oikeutuksen toimilleen.
Jos IDF olisi halunnut päästä eroon Gazan väestöstä, se olisi järjestynyt muutamassa viikossa, ilman omia tappioita. Nyt niitä omia kalmoja on jotain 600 kun yritettiin päästä vain olennaisista peijooneista eroon ja säästää muut.
Dan Carlin mietti MS1 sarjassaan ”missä vaiheessa kenraalien epäpätevyys ja kyvyttömyys lopettaa massojen järjetön tappaminen muuttuu rikolliseksi?” Tässä tilanteessa voisi kysyä, missä vaiheessa ”lopullinen ratkaisu” olisikin se humaani ratkaisu? Montako sukupolvea vielä?
Idioottimaiseen kysymykseen selväjärkinen vastaus: Ei missään vaiheessa. Nyt valoja tauluun hei.
