Solidsnake
Respected Leader
Mista stubb tietää keitä sultsisatsi katsoo vihulaisikseenPositiivista oli myös Stubbin meillä on yhteinen vihollinen kommentti Scholtzille. Ei sentään ryssää sanonut ääneen
Itämeren turvallisuustilanne
- Viestiketjun aloittaja Jukkis
- Aloitus PVM
notareal
Ylipäällikkö
Tämä nähdäkseni tarkoittaa myös sitä että muilla jäsenillä on mahdollisuus liipaista viides artikla, jos hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa ei itse siihen pysty
Solidsnake
Respected Leader
Ja juuri tämän takia ruotsi on jäsen
Myrskyhiiri
Respected Leader
Tuo yksimielisyyden vaade North Atlantic Council:in kokoontuessa päättämään siitä, onko kyse artikla 5:n tarkoittamasta hyökkäyksestä, tulee kuitenkin esiin useassa aiheesta kirjoitetussa akateemisluonteisessa tekstissä. Esimerkkinä EU-parlamentin tuottama teksti, jossa vertaillaan NATO:n 5 artiklaa EU:n solidaarisuuslausekkeeseen:
( https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/ATAG/2022/739250/EPRS_ATA(2022)739250_EN.pdf )
A comparative analysis of Article 5 Washington Treaty (NATO) and Article 42(7) TEU (EU)
The Russian aggression against Ukraine has highlighted the relative confusion that exists over the obligations that states have under Article 5 of the (NATO) Washington Treaty and Article 42(7) of the Treaty on European Union. Clarification and explanation of these articles has become particularly urgent as overlap between NATO and EU membership increases, following Finland and Sweden's application to join NATO.
...
"Legal obligations for members
If the North Atlantic Council (NAC), NATO's highest decision-making body, reaches a consensus determining that an armed attack has occurred within the North Atlantic area, NATO Member States are obliged to assist the victim member. However, academics posit that this obligation is caveated by the fact that it falls to each country to decide how exactly it will respond. Still, this discretionary element does not remove the fact that NATO members must determine the necessary action in good faith, so their response cannot be manifestly unreasonable (e.g. sharing redundant information after Russia carries out an armed attack on a NATO member)."
-----------------------
Vastaavasti sinä ainoana kertana kun NATO:n artikla 5 asetettiin voimaan USA:n kaksoistornihyökkäyksen jälkeen, NAC oli yksimielinen siitä, että hyökkäys oli juurikin artikla 5:ssa määritelty sellainen. NATO:n omilta nettisivuilta:
https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm#invocation
Invocation of Article 5
"The 9/11 terrorist attacks
The United States was the object of brutal terrorist attacks on 11 September 2001. The Alliance's 1999 Strategic Concept had already identified terrorism as one of the risks affecting NATO’s security. The Alliance’s response to 9/11, however, saw NATO engage actively in the fight against terrorism, launch its first operations outside the Euro-Atlantic area and begin a far-reaching transformation of its capabilities. Moreover, it led NATO to invoke Article 5 of the North Atlantic Treaty for the very first time in its history.An act of solidarity
On the evening of 12 September 2001, less than 24 hours after the attacks, the Allies invoked the principle of Article 5. Then NATO Secretary General Lord Robertson subsequently informed the Secretary-General of the United Nations of the Alliance's decision.The North Atlantic Council – NATO’s principal political decision-making body – agreed that if it determined that the attack was directed from abroad against the United States, it would be regarded as an action covered by Article 5. On 2 October, once the Council had been briefed on the results of investigations into the 9/11 attacks, it determined that they were regarded as an action covered by Article 5.
By invoking Article 5, NATO members showed their solidarity toward the United States and condemned, in the strongest possible way, the terrorist attacks against the United States."
Myrskyhiiri
Respected Leader
Tämän Atlantic Council -ajatushautomossa julkaistun artikkelin, jonka kirjoittanut entinen USA:n Suomen suurlähettiläs kumppaneineen, lukemisen jälkeen uskaltanen kehottaa pidättäytymään "paska"-ilmaisuista, vaikkakin kyse oli Chat-GP:eehen kohdistuvasta loukkauksesta 
EDIT: Ihan näissä kotimaankin lakiasioissa on monesti tullut vastaan, että vaikka lakiteksti sinänsä näyttää yksiselitteiseltä ja selkeältä, nimenomaan tuo vakiintunut laintulkinta saattaakin antaa ihan oman kiekuransa aiemmin simppeliltä näyttäneeseen asiaan.
Eli kyllä tämä ongelma artikla 5:n voimaansaattamisessa on todellinen, tai niin ainakin tämä entinen suurlähettiläs & co. kirjoittaa:
https://www.atlanticcouncil.org/blogs/new-atlanticist/natos-decision-process-has-an-achilles-heel/
New AtlanticistMarch 12, 2024
In Washington this July, the most successful political-military alliance in modern history will celebrate its seventy-fifth anniversary. NATO successfully deterred Soviet aggression for forty years during the Cold War and stanched the nasty Balkan wars that threatened Europe’s peace in the immediate aftermath of that “long, twilight struggle.” Now, the Alliance stands as a barrier to Russian President Vladimir Putin’s ambition to recreate a “Russian world,” bringing Russophone citizens back into something like the borders of the Soviet Union by reabsorbing Ukraine and possibly Moldova and the Baltic states. The Russian autocrat’s invasion of Ukraine has strengthened the Alliance by adding two very capable members (Finland and now, finally, Sweden), and by strengthening the will of member states to stand together against Russian aggression. It has also exposed some of the shortcomings of the US and European defense industrial bases, both of which require serious and urgent investment by all members of the Alliance to successfully and sustainably address their deficiencies.
The Alliance began with a manageable core group of twelve nations. But through nine separate rounds of expansion, it now includes previous Warsaw Pact members, which sought protection from their former occupier by moving under the Alliance’s nuclear umbrella. It has also welcomed former neutral and nonaligned states that see Russia’s current revanchism as an existential threat to their independence. These additional members have brought the Alliance to a membership of thirty-two states.
Under the terms of NATO’s founding document, the 1949 Washington Treaty, admission of new members to the Alliance is based on the unanimous consent of the existing members. This consensus principle has over time evolved into a norm governing how NATO makes decisions. As the NATO website notes: “Consensus decision-making is a fundamental principle. It has been accepted as the sole basis for decision-making in NATO since the creation of the Alliance in 1949.” The fact is, however, that the principle, except in the case of accession, is not enshrined or codified in any Alliance document. What worked for the Alliance earlier, when all of its members were like-minded states facing an overwhelming military challenge and the memories of World War II were fresh in the minds of both publics and leaders, may not be fit for purpose today with a broader and much more diverse membership. (While the possibility of Donald Trump returning to the White House has raised serious concerns about the transatlantic relationship and how NATO would operate without or with a diminished US role, that contingency is beyond the scope of this essay.)
This is not a purely hypothetical issue. The recent efforts of Turkish President Recep Tayyip Erdoğan and Hungarian Prime Minister Viktor Orbán to extract benefits for allowing the accession process for Finland and Sweden to move forward demonstrates how easily the consensus rule can be abused by a leader who believes that he or she can derive political advantage from doing so. There are precedents. Erdoğan tried to block the selection of Anders Fogh Rasmussen as NATO secretary general in 2009; and Orbán tried recently to block the European Union consensus on aid to Ukraine. In a similar vein, Slovak Prime Minister Robert Fico, who recently returned to power, made noises this past October about ending support for Ukraine, before reaffirming his support after a meeting with Ukrainian Prime Minister Denys Shmyhal, in Uzhgorod, Ukraine, in January. Nevertheless, Fico’s earlier comments raise concerns about the real strength of his commitment to Ukraine. As these examples show, NATO needs to find ways to diminish the scope for transactionalism within the Alliance at the cost of collective defense.
Consider the following scenario:
Late this decade, Russia sends several hundred “little green men” into a NATO country and positions major ground formations on that country’s border with Russia. The “little green men” seize control of a major city. Moscow demands a change of government, alleging that the existing government has pursued policies hostile to Russian-speaking citizens of said country. The NATO state refuses and invokes Article 5. At the NATO Council meeting, an Alliance member whose leader has close ties to the Russian president refuses to agree. Lacking a consensus, Article 5 cannot be adopted. The Alliance is paralyzed and fractured. The remaining NATO nations are left to try to organize a “coalition of the willing” to defend the threatened ally, but they cannot use NATO mechanisms or command arrangements to do so. Russia then sends major combat forces across the border . . .
While such a scenario is conjectural, it is not unrealistic. Indeed, in February 2003, Turkey’s request that NATO military authorities prepare plans to defend it against a potential Iraqi attack was blocked by three allies, a situation only resolved by deft diplomatic maneuvering by then Secretary General George Robertson.
The behavior and politics of Erdoğan and Orbán indicate that the time has come to revise the consensus model in critical Article 5 situations, particularly in light of the fact that Russia has withstood Western sanctions in better shape than many had anticipated. It has sought munitions and drones from North Korea and Iran and has reconstituted its domestic defense industry to a remarkable degree. Nearly 40 percent of the Russian government budget is now devoted to defense and law enforcement, and Russia will likely be able to replenish its losses in Ukraine more rapidly than many observers anticipated even a few months ago. Against that backdrop, it is no wonder that NATO military leaders have expressed their concern that Putin may attack one or more members of the Alliance within the next three to five years.
At the upcoming Washington summit, NATO members should therefore discuss how best to introduce a majority voting procedure. This would make it impossible for one member state to serve Russia’s interests by insisting on the consensus principle, thereby paralyzing the Alliance’s ability to defend an ally from Russian aggression. There are various ways of approaching the issue, and a variety of possible alternative solutions, some of which have already been explored.
Given the threatening international backdrop and the need to balance the cohesion of a larger Alliance with the ability to make rapid and resolute decisions, the time has come for the US administration and the UK government to foster a robust debate at the summit about such solutions. Allies need to decide how to eliminate the risk that, in a grave crisis, a spoiler state could prevent NATO from invoking Article 5. At stake is nothing less than the core Alliance commitment to collective defense.
Eric S. Edelman was US ambassador to Finland in the Clinton administration and to Turkey in the George W. Bush administration. He also served as undersecretary of defense for policy
David Manning is a retired British diplomat. Among his assignments, he was the British permanent representative (ambassador) to NATO.
Franklin C. Miller served for three decades as a senior nuclear policy and arms control official in the Pentagon and on the National Security Council staff.
EDIT: Ihan näissä kotimaankin lakiasioissa on monesti tullut vastaan, että vaikka lakiteksti sinänsä näyttää yksiselitteiseltä ja selkeältä, nimenomaan tuo vakiintunut laintulkinta saattaakin antaa ihan oman kiekuransa aiemmin simppeliltä näyttäneeseen asiaan.
Eli kyllä tämä ongelma artikla 5:n voimaansaattamisessa on todellinen, tai niin ainakin tämä entinen suurlähettiläs & co. kirjoittaa:
https://www.atlanticcouncil.org/blogs/new-atlanticist/natos-decision-process-has-an-achilles-heel/
New AtlanticistMarch 12, 2024
NATO’s decision process has an Achilles’ heel
By Eric S. Edelman, David Manning, and Franklin C. MillerIn Washington this July, the most successful political-military alliance in modern history will celebrate its seventy-fifth anniversary. NATO successfully deterred Soviet aggression for forty years during the Cold War and stanched the nasty Balkan wars that threatened Europe’s peace in the immediate aftermath of that “long, twilight struggle.” Now, the Alliance stands as a barrier to Russian President Vladimir Putin’s ambition to recreate a “Russian world,” bringing Russophone citizens back into something like the borders of the Soviet Union by reabsorbing Ukraine and possibly Moldova and the Baltic states. The Russian autocrat’s invasion of Ukraine has strengthened the Alliance by adding two very capable members (Finland and now, finally, Sweden), and by strengthening the will of member states to stand together against Russian aggression. It has also exposed some of the shortcomings of the US and European defense industrial bases, both of which require serious and urgent investment by all members of the Alliance to successfully and sustainably address their deficiencies.
The Alliance began with a manageable core group of twelve nations. But through nine separate rounds of expansion, it now includes previous Warsaw Pact members, which sought protection from their former occupier by moving under the Alliance’s nuclear umbrella. It has also welcomed former neutral and nonaligned states that see Russia’s current revanchism as an existential threat to their independence. These additional members have brought the Alliance to a membership of thirty-two states.
Under the terms of NATO’s founding document, the 1949 Washington Treaty, admission of new members to the Alliance is based on the unanimous consent of the existing members. This consensus principle has over time evolved into a norm governing how NATO makes decisions. As the NATO website notes: “Consensus decision-making is a fundamental principle. It has been accepted as the sole basis for decision-making in NATO since the creation of the Alliance in 1949.” The fact is, however, that the principle, except in the case of accession, is not enshrined or codified in any Alliance document. What worked for the Alliance earlier, when all of its members were like-minded states facing an overwhelming military challenge and the memories of World War II were fresh in the minds of both publics and leaders, may not be fit for purpose today with a broader and much more diverse membership. (While the possibility of Donald Trump returning to the White House has raised serious concerns about the transatlantic relationship and how NATO would operate without or with a diminished US role, that contingency is beyond the scope of this essay.)
This is not a purely hypothetical issue. The recent efforts of Turkish President Recep Tayyip Erdoğan and Hungarian Prime Minister Viktor Orbán to extract benefits for allowing the accession process for Finland and Sweden to move forward demonstrates how easily the consensus rule can be abused by a leader who believes that he or she can derive political advantage from doing so. There are precedents. Erdoğan tried to block the selection of Anders Fogh Rasmussen as NATO secretary general in 2009; and Orbán tried recently to block the European Union consensus on aid to Ukraine. In a similar vein, Slovak Prime Minister Robert Fico, who recently returned to power, made noises this past October about ending support for Ukraine, before reaffirming his support after a meeting with Ukrainian Prime Minister Denys Shmyhal, in Uzhgorod, Ukraine, in January. Nevertheless, Fico’s earlier comments raise concerns about the real strength of his commitment to Ukraine. As these examples show, NATO needs to find ways to diminish the scope for transactionalism within the Alliance at the cost of collective defense.
Consider the following scenario:
Late this decade, Russia sends several hundred “little green men” into a NATO country and positions major ground formations on that country’s border with Russia. The “little green men” seize control of a major city. Moscow demands a change of government, alleging that the existing government has pursued policies hostile to Russian-speaking citizens of said country. The NATO state refuses and invokes Article 5. At the NATO Council meeting, an Alliance member whose leader has close ties to the Russian president refuses to agree. Lacking a consensus, Article 5 cannot be adopted. The Alliance is paralyzed and fractured. The remaining NATO nations are left to try to organize a “coalition of the willing” to defend the threatened ally, but they cannot use NATO mechanisms or command arrangements to do so. Russia then sends major combat forces across the border . . .
While such a scenario is conjectural, it is not unrealistic. Indeed, in February 2003, Turkey’s request that NATO military authorities prepare plans to defend it against a potential Iraqi attack was blocked by three allies, a situation only resolved by deft diplomatic maneuvering by then Secretary General George Robertson.
The behavior and politics of Erdoğan and Orbán indicate that the time has come to revise the consensus model in critical Article 5 situations, particularly in light of the fact that Russia has withstood Western sanctions in better shape than many had anticipated. It has sought munitions and drones from North Korea and Iran and has reconstituted its domestic defense industry to a remarkable degree. Nearly 40 percent of the Russian government budget is now devoted to defense and law enforcement, and Russia will likely be able to replenish its losses in Ukraine more rapidly than many observers anticipated even a few months ago. Against that backdrop, it is no wonder that NATO military leaders have expressed their concern that Putin may attack one or more members of the Alliance within the next three to five years.
At the upcoming Washington summit, NATO members should therefore discuss how best to introduce a majority voting procedure. This would make it impossible for one member state to serve Russia’s interests by insisting on the consensus principle, thereby paralyzing the Alliance’s ability to defend an ally from Russian aggression. There are various ways of approaching the issue, and a variety of possible alternative solutions, some of which have already been explored.
Given the threatening international backdrop and the need to balance the cohesion of a larger Alliance with the ability to make rapid and resolute decisions, the time has come for the US administration and the UK government to foster a robust debate at the summit about such solutions. Allies need to decide how to eliminate the risk that, in a grave crisis, a spoiler state could prevent NATO from invoking Article 5. At stake is nothing less than the core Alliance commitment to collective defense.
Eric S. Edelman was US ambassador to Finland in the Clinton administration and to Turkey in the George W. Bush administration. He also served as undersecretary of defense for policy
David Manning is a retired British diplomat. Among his assignments, he was the British permanent representative (ambassador) to NATO.
Franklin C. Miller served for three decades as a senior nuclear policy and arms control official in the Pentagon and on the National Security Council staff.
Viimeksi muokattu:
ido59
Majuri
Naton peruskirjassa tosiaan näin sanotaan. Mutta nyt ei AI aivan 'paskaa' ole. Muistan lukeneeni tuon sääntökirjan kun Suomi oli liittymässä. Mutta sen jälkeen on silmiini pompsahtanut argumentteja, ettei vitosen käyttöönotto käytännössä suju ilman konsensusta. AI:n näkemys tukee ennakkokäsitystäni, siksi jaoin sellaisenaan, laiskuuttani. Olisi pitänyt heti avata aihetta enemmän. Käsitystäni tukemaan pikainen google:
Atlantic Council -sivulla on essee, kirjoittajina Eric S. Edelman (US suurlähettiläs Suomessa Clintonin kaudella, Turkissa GW Bush kaudella, US alivaltiosihteeri turvallisuuspolitiikassa), David Manning (UK diplomaatti, UK:n ex-suurlähettiläs Natossa), Franklin C. Miller (30v Pentagonissa nuke-politiikkaa sekä turvallisuusneuvostossa).
Atlantic Council on yhdysvaltalainen ajatushautomo, joka keskittyy poliittisiin, talous- ja turvallisuusasioihin. Se pitää päämajaansa Washingtonissa. Se on perustettu 1961. Se tukee atlantismia, Yhdysvaltain ja Euroopan suhteita ja sitä on nimitetty "Naton ajatushautomoksi". wiki
Herrojen kirjoituksesta otteita suomennettuna:
Naton perustamisasiakirjan, vuoden 1949 Washingtonin sopimuksen ehtojen mukaan uusien jäsenten liittyminen liittoon perustuu olemassa olevien jäsenten yksimieliseen suostumukseen. Tämä konsensusperiaate on ajan myötä kehittynyt normiksi, joka ohjaa sitä, miten Nato tekee päätöksiä. Kuten Naton verkkosivuilla todetaan : "Yksimielinen päätöksenteko on perusperiaate. Se on hyväksytty Naton päätöksenteon ainoaksi perustaksi liiton perustamisesta vuonna 1949 lähtien. Tosiasia on kuitenkin, että periaatetta ei ole kirjattu tai kodifioitu mihinkään liiton asiakirjaan, paitsi liittymistapauksessa.
Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin ja Unkarin pääministerin Viktor Orbánin viimeaikaiset pyrkimykset saada etuja liittymisprosessin mahdollistamiseksi Suomen ja Ruotsin edistymiselle osoittavat, kuinka helposti konsensussääntöä voi väärinkäyttää johtaja, joka uskoo voivansa saada poliittista hyötyä.
Harkitse seuraavaa skenaariota:
Tämän vuosikymmenen lopulla Venäjä lähettää useita satoja "pieniä vihreitä miehiä" Nato-maahan ja sijoittaa suuria maajoukkoja tämän maan rajalle Venäjän kanssa. "Pienet vihreät miehet" valtaavat suuren kaupungin. Moskova vaatii hallituksen vaihtoa väittäen, että nykyinen hallitus on harjoittanut vihamielistä politiikkaa kyseisen maan venäjänkielisiä kansalaisia kohtaan. Nato-valtio kieltäytyy ja vetoaa artiklaan 5.
Naton neuvoston kokouksessa liittouman jäsen, jonka johtajalla on läheiset siteet Venäjän presidenttiin, ei suostu. Ilman yksimielisyyttä 5 artiklaa ei voida hyväksyä. Allianssi on halvaantunut ja murtunut. Jäljellä olevat Nato-valtiot jäävät yrittämään muodostaa "haluavien liittouma" puolustamaan uhattua liittolaista, mutta ne eivät voi käyttää Naton mekanismeja tai komentojärjestelyjä tehdäkseen niin. Venäjä lähettää sitten suuria taistelujoukkoja rajan yli. . .
Vaikka tällainen skenaario on olettamus, se ei ole epärealistinen. Itse asiassa kolme liittolaista esti helmikuussa 2003 Turkin pyynnön, että Naton sotilasviranomaiset laatisivat suunnitelmat sen puolustamiseksi mahdollista Irakin hyökkäystä vastaan. Tilanne ratkesi vain silloisen pääsihteeri George Robertsonin taitavilla diplomaattisilla ohjaimilla.
Erdoğanin ja Orbánin käytös ja politiikka osoittavat, että on tullut aika tarkistaa konsensusmallia kriittisissä 5 artiklan tilanteissa,
Tulevassa Washingtonin huippukokouksessa [jossa ei käsittääkseni asialle mitään tehty, korjatkaa tarvittaessa] Naton jäsenten tulisi siksi keskustella siitä, miten enemmistöäänestysmenettely voitaisiin parhaiten ottaa käyttöön. Tämä tekisi mahdottomaksi yhden jäsenvaltion palvella Venäjän etuja vaatimalla konsensusperiaatetta ja lamauttaen siten allianssin kyvyn puolustaa liittolaistaan Venäjän aggressiolle.
Liittoutuneiden on päätettävä, kuinka poistaa riski, että vakavassa kriisissä spoilerivaltio voisi estää Natoa vetoamasta artiklaan 5. Vaakalaudalla ei ole vähempää kuin Allianssin ydinsitoumus yhteiseen puolustukseen.
Kielenkäyttöäsi vältellen viittauksesi yksin Naton peruskirjaan ei tietenkään ole 'paskaa', mutta ehkä kapean idealistisesti kirjaimeen kiinnittynyt.
Atlantic councilia vastaavia näkemyksiä olen lukenut muualtakin. Tämä tosiaan pikagooglella löydetty argumenttini tueksi. Olen mielelläni väärässä; ja ennakkotapauksesta sekä arvovaltaisten diplomaattien huolesta huolimatta Naton vitonen nyt, tarvittaessa, pyörähtää jäsenmaan hihkaisusta.
--
edit: @Myrskyhiiri yllä jo tätä kirjoittaessani viittasi samaan lähteeseen. Jätän, koska vastaukseni @Jukkis :lle ja postauksessani artikkelin suomennosta.
Viimeksi muokattu:
Jospa se oli vihjaus siitä että ketä sutsin pitäisi pitää vihulaisena. Oli putlerilla sutsista kuvia tai ei
Solidsnake
Respected Leader
Putlerilla on varmasti paljon pornovideoita eri silmäätekevien touhuista, niitä on kiva bunkkerissa katsellaJospa se oli vihjaus siitä että ketä sutsin pitäisi pitää vihulaisena. Oli putlerilla sutsista kuvia tai ei
Solidsnake
Respected Leader
Laukeaako naton vitonen jos hyökkäys tulee jonkun valtion sisältä, joku ryhmiitymä vaikka jolla voisi olla taas ulkomainen tukija
Myrskyhiiri
Respected Leader
Mielipiteitten ja näkemysten hajontaa kun katsoo niin tämä oli kyllä hyvä ja tarpeellinen keskustelu.
Ja mitä enemmän asia selkiytyy niin sitä hienommalta ja taidollisemmalta valtiojohdon ja NATO:n johdon toiminta tuntuu. Ammattimiehet asialla.
Ja mitä enemmän asia selkiytyy niin sitä hienommalta ja taidollisemmalta valtiojohdon ja NATO:n johdon toiminta tuntuu. Ammattimiehet asialla.
notareal
Ylipäällikkö
Artikla 5 mukaan päätös on jo tehty sopimuksessa, ei tämä ole osa konsensus menettelyä. Sen aktivoiminen ei tarvitse erillistä sopimusta, vaan voidaan aktivoida hyökkäyksen tapahtuessa.
Aktivoinnin jälkeen toki voi joillain alkaa käsien heiluttelu, mutta se ei estä muita toimimasta
Aktivoinnin jälkeen toki voi joillain alkaa käsien heiluttelu, mutta se ei estä muita toimimasta
StepanRudanskij
Respected Leader
Aika tehokasta toimintaa päivän korkean tason kokoukselta. Nyt jo on Venäjän netit nurin.
Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Se tarve on jo nyt.
YliKoo
Greatest Leader
Ensimmäinen toimi per heti olisi Pápan tukikohdan siirtäminen pois unkarista, nyt hyvän sään aikaan. Kun tilanne alkaa perkelöitymään, ei ole hyväksi että keskeisestä hubista on suora linja vihulaisen suuntaan.
Olisi myös hyvä signaali orbanille ja unkarilaisille yleensäkin.
ak.tied
Greatest Leader
Vastatoimia tehty? Oletuksena alla, että ovat itse katkoneet kaapelinsa, vaan onhan vaihtoehtona myös cyber ja "huoltotoimet tai onnettomuus" Pietarin alueen läntisessä kaapelissa (BCS North Phase 2), joka kulkee Suomen (Helsinki, Kotka) kautta.
www.submarinecablemap.com
Submarine Cable Map
TeleGeography's comprehensive and regularly updated interactive map of the world's major submarine cable systems and landing stations.
www.submarinecablemap.com
Viimeksi muokattu:
Rauhantekijä
Greatest Leader
Jos ryssä haluaa rajoittaa omien kansalaisten tiedonsaannin vapailta nettialustoilta, niin heihin vaikuttavan merikaapelin katkeaminen ei tapahdu "vahingossa". Kyllä se on sitten tarkoituksella ankkuria vedetty tietyssä paikassa.
.
.
YliKoo
Greatest Leader
Miksi vetää ankkuria?
Otetaan töpseli irti ja sanotaan, että tsuhna katkaisi kaapelit. Valtio valehtelee kuitenkin, kansa tietää että heille valehdellaan ja valtio tietää, että kansa tietää. Mitä väliä?
Eerikainen
Eversti
Jos siä on kaapeli poikki/ vaurioituneena: Ylivoimaisesti todennäköisin syy on ryssiminen.
"Kaikkemme yritimme, mutta näinhän siinä taas kävi että oma piuha siihen naaraan tarrasi. "
"Kaikkemme yritimme, mutta näinhän siinä taas kävi että oma piuha siihen naaraan tarrasi. "
Myrskyhiiri
Respected Leader
Tulkintakysymys onkin siinä mikä katsotaan sellaiseksi toimeksi, että artikla 5 laukeaa. Josta kirjoitteli tuossa mm. 30 vuotta Naton rakenteessa duunissa ollut kaveri.
Mutta tositilanteessa uskoisin että toimitaan ihan kansallisin tason päätöksin ja laitetaan homma liikkeelle, hienosäätö konseksuksista jätetään sitten myöhemmälle. Aktivointia varten rajamaissa on FLF-joukot, kun ruuti alkaa palaa laajassa määrin niin se on siinä.
Kun näinkin hyvin saatiin tämä Itämeren porukka aktivoitua, en ole huolissani tulevaisuuden tilanteista, vaikka siellä NATO:ssa muotoutunut konsensus/yksimielisyys -tapaoikeus onkin olemassa.
Viimeksi muokattu: