Itsenäisyyspäivä

Klinge viilaa pilkkua.

Historian emeritusprofessori Matti Klinge kyseenalaistaa Suomen satavuotisjuhlat Savon Sanomissa. Hän muistuttaa Suomen olleen olemassa jo keskiajalla. – Itsenäisyysasiassa ollaan aika virheellisillä linjoilla, kun sanotaan ”Suomi sata vuotta”, Matti Klinge toteaa SS:lle.

Venäjän vallan aikana 1809 lähtien Suomi oli hänen mukaansa valtio sota- ja ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta... Suomen itsenäisyyspäiväkin on hänen mukaansa Suomen itsenäisyysjulistuksen päivämäärä ja oikeampi päivä olisi tammikuun alussa, kun muut valtiot tunnustivat Suomen... Matti Klingen mukaan itsenäisyyden saaminen johtui "yksiselitteisesti" Venäjän bolsevikkien vallankumouksesta. Se katkaisi kaikki hallinnolliset suhteet Venäjään.

Suomi 1000 vuotta olisi tietysti juhlavampi juhla, mutta millainen valtio ”Suomi” oli keskiajalla, kun Lalli piilukirveensä Köyliönjärveen kadotti?
 
Voishan sitä pilkkua viilata vaikka Fenneistäkin, saatais toinenkin vuosituhat samalla. (Tacitus Germaniassa viittaa / tunnistaa / tunnustaa olemassaolon).
Vuodenajankin voisi juhlille päättää sitten vähemmän kylmään aikaan. Tosin mitä sitä hyvää muuttamaan, kylmällä kun oli oma osuutensa tässä nykymuotoisessa itsenäisyydessä.
 
Fennit eivät varmuudella ole suomalaisia, tätäkään ei jostain syystä saada korjattua yleiseen levitykseen.
 
Fennit eivät varmuudella ole suomalaisia, tätäkään ei jostain syystä saada korjattua yleiseen levitykseen.
Viittaat varmaan siis että olivat lappalaisia, esim:
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2001/12/tiedote-2008-01-09-09-35-06-068520
Mikä määrittää itsenäisyyspäivän (ja sitä seuraavan juhlinnan), pitääkö olla sama kansa joka on asunut samassa paikassa itsemääräämisoikeuksin, vai riittääkö vähemmän? Itsemääräämisoikeus lappalaisilla alueeseensa varmasti oli ja asuinpaikkakin suunnilleen sama, eikö siinä ole jo riittävää pohjaa olemassa? Jos ei niin miksi ei?
 
Epäilen että olivat heitäkään, sekä muinaiset saamelaiset että itämerensuomalaiset tulivat uralilaisesta kulttuurista nykyisen Venäjän alueelta jossa pronssikausi alkoi aikaisemmin kuin näillä rannoilla.
Myös hevoset, aseet, työkalut sekä kiinteät linnavuoret kuuluivat tähän kultuuriseen pakettiin joka heillä oli jo siirtyessä länteen.
 
Itsenäisyyspäivän paraati järjestetään tänä vuonna Kuopiossa Suomi 100 -hengessä.
Teemana on "Maanpuolustus kuuluu kaikille".
http://puolustusvoimat.fi/artikkeli...n-paraati-jarjestetaan-6-joulukuuta-kuopiossa
http://www.lentoposti.fi/uutiset/itsen_isyysp_iv_n_paraatissa_mukana_37_ilma_alusta
.....
Paraatin kokonaisvahvuus 6. joulukuuta on noin 1100 henkilöä, 48 ajoneuvoa ja 37 ilma-alusta.
Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukkojen lisäksi paraatiin osallistuu reserviläisistä muodostettava Maakuntakomppania,
Maanpuolustuskoulutusyhdistys, rauhanturvaajia, veteraanien ja maanpuolustusjärjestöjen lippulinnat sekä Naisten valmiusliiton ja Sotilaskotiliiton edustajia.

Paraatin vastaanottaa Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Sampo Eskelinen seurassaan Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä.
Paraatijoukkoja komentaa Ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatikenraali Jari Mikkonen. Kenttähartauden pitää Ilmavoimien kenttärovasti Kari Mannermaa.
........
 
Ennakkoa itsenäisyyspäivän paraatista.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005467791.html

Paraatin ohimarssin aikana Kuopion keskustan yllä lentää poikkeuksellisen paljon ilma-aluksia: 37 alusta.

Ylilennon tekee peräti 12 Hornet-hävittäjää ja 12 Hawk-suihkuharjoituskonetta. Hornetien ja Hawkien lisäksi taivaalla nähdään myös kymmenen puolustusvoimien helikopteria: ilmaan nousevat maavoimien kuusi NH90-kuljetushelikopteria ja neljä MD500-kevythelikopteria. Ylilennon suorittavat myös ilmavoimien CASA C-295M -kuljetuskone sekä Pilatus ja Learjet -yhteyskoneet.

Säävarauksella tosin.
 
Paraatin ohimarssin aikana Kuopion keskustan yllä lentää poikkeuksellisen paljon ilma-aluksia: 37 alusta.

Säävarauksella tosin.

Todellisuudessa kuulemme parin Hornetin ylilennon emmekä näe mitään.

Pz9pXjH.png
 
Moro. Tää kuuluisi kyllä johonkin kysymysketjuun, mutta laitetaan nyt tähän.
Eli, miksi Itsenäisyyspäivänä ikkunaan laitetaan kaksi kynttilää? En nyt tarkoita alkuperäistä tarkoitusta, etappitalojahan nuo ilmaisivat, vaan käytännön seikka. Miksi juuri kaksi, miksi ei kolme tai yksi?
Nopein oikein vastannut saa multa kaksi sinivalkoista tykkäystä.
 
61 prosenttia suomalaisista ei näe mitään ongelmaa siinä, että itsenäisyyspäivänä korostuu sotilaallisuus ja viime sotien muistelu. Joka neljäs suomalainen sen sijaan kokee tämän ongelmallisena. Mielipiteisiin vaikuttaa aika lailla puoluekanta. Vasemmistoliiton kannattajista yli puolet kokee sodan korostuvan liikaa. Demareiden kannattajista joka kolmas. Kepun, Kokoomuksen ja PS:n kannattajista vain joka viides.

https://www.verkkouutiset.fi/usu-en...nen-itsenaisyyden-juhlinnassa-ei-ole-ongelma/
 
Sodat ovat tietysti myyttinen Ragnarök, mutta meiltä puuttuu sellainen iloinen itsenäisyyspäivän perinne.

Sekasaunaa, raikkaita virvoitusjuomia jne
 
Sodat ovat tietysti myyttinen Ragnarök, mutta meiltä puuttuu sellainen iloinen itsenäisyyspäivän perinne.

Sekasaunaa, raikkaita virvoitusjuomia jne

Jenkkien fourth of July on aika karnevaalihenkinen jos verrataan kotoisaan itsenäisyyspäiväämme. Isänmaallishenkinen Ranskan kansallispäivä on ehkä olemukseltaan lähempänä. Ainakin ranskalaiset pullistelevat tuolloin sotilaallista hauista Pariisin suurella sotilasparaatilla. Meillä PV:n paraatit ovat luonnostaan pienimuotoisempia ja niissähän aina korostuu perussanoma, että maanpuolustus on koko kansan asia.
 
Ei minua haittaa suomalaiset paraatit jne.

Mutta olen järjestänyt monena vuotena itsenäisyyspäivänä perinteisten juhalajuttujen jälkeen saunaa, helppoa ruokaa ja juomaa tutuille. Siinä sitten on ollut hyvä syy nähdä ja jutella.
 
1. 61 prosenttia suomalaisista ei näe mitään ongelmaa siinä, että itsenäisyyspäivänä korostuu sotilaallisuus ja viime sotien muistelu.

2. Joka neljäs suomalainen sen sijaan kokee tämän ongelmallisena.

1. Kun on tutkittu, että mimmoisia ovat eri kansojen ja valtioiden omat identiteettitarinat, niin on huomattu, että Suomen ja suomalaisuuden identiteettitarina on sota.

Itsenäisyyden juhliminen kuvastaa kansallista identiteettitarinaa ja kansallinen identiteetti ohjaa itsenäisyyden juhlimisen tapoja.

2. Nuo ovat suurelta osin niitä, joille itsenäisyys sinänsä on ongelma. Osalle Suomen pitäisi olla venäläinen, osalle monikulttuurisen globalistinen, osalle parodiahorisontin takainen utopa. Ja aika monelle kaksi noista kolmesta yhtä aikaa.
 
Suomalaisilla on tapa
Sodat ovat tietysti myyttinen Ragnarök, mutta meiltä puuttuu sellainen iloinen itsenäisyyspäivän perinne.

Sekasaunaa, raikkaita virvoitusjuomia jne

Eipä noita voi pakottaakkaan ja jokainen voi tehdä omat perinteensä. Suomessa on yleisenä tapana esimerkiksi jouluna käydä haudoilla, mitä joku voisi pitää synkistelynä.

Itseä ei karnevaalimeininki innosta, mutta jokainen tyylillään. Ei haittaa miten kukainenkin juhlii, kunhan ei tulla tuputtamaan ja kertomaan, että vietän juhlapyhäni väärin.
 
Back
Top